Leila Zidbeck

Taiwanin lähetti, sairaanhoitaja Leila Anita Zidbeck, s. Männikkö

syntyi 31.12.1933, kuoli Vantaalla 5.12.2022.

Leila Zidbeck palveli Taiwanilla 1961–81, 1982–85, 1986–88, 1989–91.

”Autuaita ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat. Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi ja syyssade peittää sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.”

Ps. 84:6–8.  

Leilan perhe Pohjanmaalla antoi elämälle vankan perustan. Ajatus lähetystyöhön lähtemisestä syntyi kouluaikana. ”Hän kutsui omakseen ja työhönsä, minne Hän minut johdattaisikin”, Leila kertoo.

Hän työskenteli eri sairaaloissa ennen lähetyskurssia. ”Lähetyskurssilla löysimme toisemme, kiinalaisten pariin lähtevä pastori ja minä. Koimme Jumalan johdatukseksi, että meillä molemmilla oli oma lähetyskutsumme ja saimme nyt jatkaa yhdessä matkaa.”

Leila aloitti työn Hengchunissa, Ikuisessa Keväässä. Sinne oli asettunut Manner-Kiinasta sotaa paenneita suomalaisia lähetystyöntekijöitä. Työn tuloksena oli kaupunkiin syntynyt luterilainen seurakunta, maaseutukylissä oli aloiteltu sairaanhoitotyötä. Alkuvuosiin sisältyi sananmukaisesti Kyynellaaksossa kulkemista karulla maaseudulla. Nämä vuodet loivat perustan suomalaisten ja taiwanilaisten työyhteydelle ja Leilan tavalle kohdata ihmiset rakkaudella ja myötäeläen. Leila löysi oman paikkansa taiwaninkielisessä työssä Hengchunissa ja merenrantakylissä, kotikäynneillä, naisten parissa. Hän puhui sujuvasti eteläisen Taiwanin murretta löytäen kylien kujilla ja myöhemmin suurkaupungin sokkeloista ihmisiä, joille hän välitti evankeliumia tavalla, jota he saattoivat ymmärtää.

Taiwanilaiset työtoverit ja ystävät muistavat Leilan ”rakastavan sydämen”. Hengchunin kristillisen sairaalan (HCCH) muistokirjoituksessa luonnehditaan Leilaa: ”She has dedicated the best years of her life to Hengchun, Taiwan. She never stopped in her serving, and her beautiful life and her very devoted faithful serving had already become great blessing and good model to brothers and sisters.”

Me suomalaisetkin työtoverit saimme oppia Leilalta paljon. - Suomeen paluun jälkeen Leila työskenteli Lähetysseurassa, mistä jäi eläkkeelle 1992. Vantaankosken seurakunnassa hän kotiutui ns. ”Vantaan jengiin”, jossa lähetystyöntekijät tapasivat toisiaan ja rukoilivat lähetystyön puolesta.

Lopulta Leilan voimat heikkenivät, elämänpiiri supistui.  Läheisille, perheelle, ja myös meille ystäville, nämä vuodet olivat puhuttelevaa aikaa. Leila sanoi usein, että hänellä on ikävä. Ikävä Aslakia, ikävä lähiperhettä ja sukua, lapsia ja lastenlapsia, ikävä taiwanilaisia ystäviä ja työtovereita, ikävä apulaista, joka hoiti heidän kotiaan ja poikia silloin kun nämä olivat pieniä. Ikävä ystäviä, kanssakulkijoita.

- Leilalla oli kaipaus Taivaan kotiin, josta me lähettitoverit lauloimme Leilan arkun äärellä.

Matleena Pinola, ystävä ja työtoveri