Osa 2: Etiopialaisia ekumeenisia hankkeita

Toisessa osassa seurataan Kambatan evankelisen kirkon-2 (KEK-2) kehitystä vuosina 1955–1960. Tässä yhteydessä esitellään KEK-2:n vuorovaikutusta Etiopian evankelisten kirkkojen konferenssin kanssa (EEKK) ja sitten nuoren Etiopian evankelisen kirkon (EECMY) kanssa, sekä näiden yhteisöjen edustajia. Värikkäät etiopialaiset persoonat vaikuttivat KEK-2:n kehitykseen, joka oli välttämättömyyden pakosta yksinomaan etiopialainen hanke tähän aikaan. EECMY:n yhteydet Luterilaiseen maailmanliittoon (LML) ja sen jäseniin vahvistivat EECMY:n saamaa tukea. Se tulisi avaamaan ovet integroidulle lähetysyhteistyölle tällä seudulla. Etiopialaisen ekumeenisuuden solidaarisuus on merkittävä hanke, jota jatkossa selitetään. Se todistaa etiopialaisuudesta, joka on tämän tutkimuksen teema.

5. luku: Kuusi vuotta itsenäisen KEK:n aikaa 1955–1960

Johdanto

Itsenäisen kirkon "etiopialaisuudelle " tyypillisiä piirteitä on mm. pyrkimys säilyttää perinteisiä maan tapoja. Sen opetus ja ulospäin heijastuva kuva kirkosta voi usein olla ihan toisten kaltainen. Kuten jatkossa nähdään, tämä pätee hyvin KEK-2:oon.

KEK-2:n osallistuminen EEKK:iin vuodesta 1955 alkaen näyttää hyvin tärkeältä, koska se luo sillanpääaseman Etiopian evankelisiin Kambata/Hadija -alueen ulkopuolelle. Lähituntuma EEKK:iin tulee vaikuttamaan KEK-2:n asenteeseen uutta kehittyvää evankelista yhteisöä EECMY:ta kohtaan.

Tässä luvussa kuvataan KEK-2:n vuorovaikutusta EEKK:n kanssa. Tässä yhteydessä siteerataan EEKK:n pöytäkirjoja ja tutkitaan "uutta" ensikäden tietoa.

A. EEKK:n rohkeat toimet 1955

EEKK:n ennakkoehdot vuonna 1955

Kuten aiemmin on todettu, Etiopian evankelisten keskuudessa levisi tietoisuus tunnustusten välisestä erosta 1950-luvun puolivälistä alkaen. Vuodesta 1953–54 alkaen myös SEM:n lähetystyöntekijät alkoivat päättäväisesti rakentaa "…tunnustuksellista kirkkoa voidakseen kohdata ajan myrskyt ja selvitä niistä". Marraskuussa 1953 pastori Lundgren ja tri Arén lähestyivät NLM:oa ehdottaen yhteistyötä yhdistyneen luterilaisen kirkon perustamiseksi. SEM.n työntekijät pastori Lundgren ja pastori Hanson osallistuivat EEKK:iin Mendissä tammikuussa 1954. Kirjeessään Arénille Lundgren kuvaa, kuinka SEM:n edustajat ja Sidamon Mekane Yesus -ryhmä korostavat tunnustuskysymyksen saattamista päätökseen, ettei EEKK:sta tulisi vain muodollista yhteyttä.

Sidamon Mekane Yesus -ryhmä mainitsi, että eräs sidamolainen evankelista on erotettu hänen kastetta koskevan opetuksensa tähden: "… on käynyt selville, että tiet kulkevat eri suuntiin". Kerrottiin Ato Birrun ympärille syntyneestä ryhmittymästä, jota luonnehdittiin "ei kovin pienenä" ja "uudestikastamista vieroksuvana". Pastori Lundgrenin tiedossa ei kuitenkaan tuohon aikaan ollut Ato Birrun kirkon koko. Lundgrenin mukaan Ruotsin edustajat ehdottivat, että pidettäisiin Addis Abebassa pääsiäisenä kokous, jossa olisivat edustettuina jokaisen kirkkoryhmän edustaja ja kunkin lähetysyhteistyökumppanin lähetystyöntekijä. Kokouksen tulisi valmistella täydellinen ehdotus kirkkolaiksi sisältäen kirkon tunnustuksen. Tämä luonnos pitäisi lähettää kaikille kirkkoryhmille ja seuraavien vuosien kokous, so. vuoden 1955 EEKK, tekisi asiassa päätöksen. Ruotsalaiset pitivät ehdottoman välttämättömänä, että "Kambata-Wolamo -ryhmä" ja SIM kutsuttaisiin seuraavaan kokoukseen. Tämä ei ollut "joidenkin" mieleen, joiden mukaan mainitut tahot olivat erottautuneet veljesyhteydestä. Lundgren rohkaisi Arénia puhumaan asiasta Qes Badimalle, koska pöytäkirjasta puuttui maininta Kambata-Wolamo -ryhmän kutsumisesta huhtikuun kokoukseen. Lundgren oli huolestunut vaikutelmasta, että jotkut halutaan sulkea kokouksen ulkopuolelle, varsinkin kun kokous oli pidetty Mendissä, joka oli ruotsalaisten lähetysaluetta. Kuten Saeverås tutkimuksessaan kertoo, ruotsalaiset olivat hyvin valmistautuneet kokoukseen huhtikuussa 1954. Lundgren kirjoitti kirjeen helmikuussa pidettävälle ruotsalaisten lähettien kokoukselle, joka oli tarkoitus pitää Nekemtessä maaliskuun 1. päivänä. Hän luonnosteli kirkkolain, jossa oli kolme alaotsikkoa – A. Kirkkotyyppi. Tunnustukseton kirkko oli poissuljettu vaihtoehto. Mahdollisena sen sijaan voisi pitää kirkkoliittoa tai kirkkounionia. Lundgren suositteli, että ruotsalaiset tekisivät työtä tunnustuksellisen kirkon puolesta.

Ei ehkä tarvitse mainita nimeä "luterilainen", jolla ei tässä ympäristössä ole mitään merkitystä, mutta opetukseltaan sen pitäisi olla selkeästi luterilainen kirkko

Ehdotettuaan joustavuutta organisatorisissa kysymyksissä hän siirtyi seuraavaan otsikkoon – B. Kysymys kirkon tunnustuksesta. Lundgren ehdotti tunnustukseen kuuluviksi Raamattua, kolmea vanhakirkollista uskontunnustusta ja Lutherin Vähää katekismusta. Kolmas otsikko kuuluu – C. Kysymys kirkkolaista. Se tulisi koskemaan jäsenyyttä, hallintoa ja kirkon hallintomuotoa, so. episkopaalinen vai synodaalinen hallinto. Kuten olettaa saattaa, Lundgren valittiin edustamaan SEM:ia ylimääräisessä kokouksessa huhtikuussa 1954. Ennen kokousta hän yhdessä Arénin kanssa valmistautui luonnostelemaan kirkkolain. Tästä oli keskusteltu NLM:n ja SMBV:n välillä. Kuten Saeverås kertoo, huhtikuun 1954 kokous "… epäonnistui yhdistyneen ja tunnustuksellisen kirkon perustan laatimisessa". Sen sijaan laadittiin kirkkoliittoa koskeva lakiluonnos kokouksessa 1954. Keskusteltiin eri ryhmien edustuksesta suunnitellun liiton yleiskokouksessa. Päätettiin siirtää asia EEKK:n yleiskeskusteluun 1955. Tämä oli linjassa sen kanssa, mitä Lundgren oli ehdottanut vuoden 1954 EEKK:ssa.

Vuodet 1953–54 olivat vuosia, jolloin lähetystöntekijät tekivät aloitteita selkeästi tunnustuksellisten kirkkojen perustamiseksi Etiopiassa. EEKK:n ja lähetysjärjestöjen edustajat kokoontuivat ratkaistakseen kysymyksen kirkon tunnustuksesta ja laatiakseen kirkkolain. Jotkut lähetystyöntekijät, kuten Lundgren, olivat jo 1953 varmoja tunnustuksellisen luterilaisen kirkon tarpeesta. Samanlaisia mielipiteitä esittivät Etiopian Mekane Yesus -delegaatit Sidamosta EEKK:ssa vuonna 1954. Mutta Lundgren ja kumppanit halusivat vielä testata ajatusta liitosta, joka ei sulkenut pois ajatusta tunnustuksellisesta luterilaisesta kirkosta. Luultavasti he tahtoivat kutsua Kambata-Wolamo –ryhmän ja SIM:n neuvottelemaan EEKK:iin 1955 antaakseen näille mahdollisuuden osallistua keskusteluihin kirkkofederaatiosta.

Eriäviä mielipiteitä Kambatasta EEKK:ssa 1955

SIM:n työyhteydessä olevat kirkot eivät olleet edustettuina EEKK:ssa vuonna 1955, ei sitä ennen eikä sen jälkeenkään. Ato Shigute johti KEK:n kolmen hengen ryhmää. Ensimmäistä kertaa Wolamon kirkon edustaja osallistui EEKK:iin, mutta kuten edellä on todettu, vain "tarkkailijana". SIM:n kumppaneilla Gamu Gofan kristityillä oli kokouksessa kaksi edustajaa. Myös KEK-2:lla oli kaksi edustajaa, Ato Mersha Tesema ja Ato Ashebo Wolecho. KEK-2:n edustajat esiteltiin yhdessä KEK:n edustajien kanssa. KEK-2:lla oli rohkeutta olla läsnä tässä EEKK:ssa. Se näki EEKK:ssa uuden mahdollisuuden saada tukea. KEK olisi voinut reagoida KEK-2:n läsnäoloon ja estää se, mikäli se olisi etukäteen tiennyt heidän tulostaan. Mutta luultavasti KEK:n delegaatit saivat tietää uudesta tuesta, jota he olivat saamassa EEKK:lta. Sitä paitsi KEK:han oli osallistunut konferenssiin vuodesta 1947 alkaen. He olivat tuttuja EEKK:n delegaateille, joten ei ollut mitään pelkäämistä. Kokouksen aloitus myöhästyi, se alkoi virallisesti vasta tammikuun 14. päivän iltapäivällä.

Ensimmäinen asia esityslistalla oli EEKK:n myöntämä raha eri kirkkoryhmille. KEK-2:n edustajien innokkuus tulla hyväksytyksi "jäsenkirkoksi" näkyy summasta, jonka he olivat valmiit maksamaan jäsenmaksuna EEKK:lle. Tavallinen jäsenkirkko maksoi 25 E$. KEK ja Gamu Gofan evankelinen kirkko maksoivat kumpikin 20 E$. KEK-2 maksoi omistaan yllättäen 25 E$. Kumpikaan Kambatan kirkko ei ehdottanut jäsenmaksun jakamista. KEK-2 antoi eleellään selvän viestin. Se ilmaisi halunsa tulla hyväksytyksi jäsenkirkoksi irrallaan KEK:sta. Tämä antelias lahjoitus ei jäänyt huomaamatta EEKK:n edustajilta.

Pöytäkirja paljasta kuitenkin hämäännyksen siitä, kuinka tuli käsitellä Kambatasta tullutta 45 E$ jäsenmaksua. Ensiksi päätettiin pitää tämä raha erillään, etteivät "ne sekoittuisi keskenään". Tämä muotoilu osoittaa, että jos KEK-2:n raha olisi hyväksytty mukisematta, siitä olisi seurannut, että KEK-2 pitää hyväksyä EEKK:n erilliseksi jäsenkirkoksi.

Kokouksen asialistan pääasia oli keskustelu kirkkofederaatiosta (asiakohta 9). Huhtikuussa 1954 valmistettu kirkkolakiluonnos luettiin ja päätettiin, että delegaattien on tutkittava sitä aina konferenssin viimeiseen päivään, tammikuun 19. asti. Silloin asia käsiteltäisiin uudestaan.

Seuraava asiakohta (No. 10) koski Kambatan kristittyjen edustamaa kahta ryhmää. Heidän konfliktinsa syyksi kerrottiin yksinkertaisesti heidän erimielisyytensä, joka koski "alkoholipitoisten juomien nauttimista". Koska EEKK ei saanut selvää käsitystä asiasta Kambatan edustajilta, päätettiin, kuten 1952, että yksi edustaja AAMY:sta ja yksi Betel-kirkosta valittaisiin ratkaisemaan riita. Lisäksi päätettiin kutsua SIM:ia nimeämään edustajansa sovittelukomiteaan, joka menisi Kambataan. On huomattava, että tähän asti riidan syynä mainitaan vain erimielisyys suhteessa juomiseen. Kysymystä kasteesta ei mainita EEKK:n neuvotteluissa tässä vaiheessa. Näyttä siltä, että EEKK:n delegaatit olivat varmoja SIM:n yhteistyöstä sovittelumatkalla tammikuussa 1955. Ei ollut mitään mainintaa "omista alueista" tai "kohteliaisuusperiaatteista", jotka estäisivät EEKK:n toimet. On vedettävä se johtopäätös, että suhteet SIM:n työyhteydessä olevien kirkkojen ja SIM:n sekä toisaalta EEKK:n välillä olivat vielä melko hyvät. Heidäthän oli kutsuttu myös federaatiota koskeviin tärkeisiin neuvotteluihin.

Kokouksen viimeisen päivänä (tammikuun 17.) otettiin esille esityslistan asiakohta 14, evankelisten kirkkojen liiton kirkkolakia koskeva luonnos. Se luettiin kohta kohdalta ja siitä keskusteltiin. Asiakohdassa 15 todettiin, että "…Kambatan edustajat olivat innostuneita yhteistyöhön kirkkolakiluonnoksen ensimmäisen kohdan ehdoilla…" Tässä kohtaa oli esillä kysymys Kambatan edustajien mahdollisista eriävistä, kastetta koskevista näkemyksistä. Kysymys muotoiltiin näin: Onko KEK valmis hyväksymään toisten kirkkojen lapsikasteen vai vaaditaanko uudestikastamista? Ato Shigute vastasi, että hän kysyy ryhmänsä vastausta, "pitääkö kasteet hyväksyä vai suorittaa uudestikaste". Hän tuo vastauksen seuraavaan EEKK:iin. Siihen asti hän ei voi hyväksyä kirkkoliittoa, mutta pyytää yhteistyötä evankelioimistyössä. Ato Shiguten vastaus osoittaa nöyryyttä ja halua yhteistyöhön. Vuonna 1955 ei ollut selvää, mitä liitolla tarkoitetaan. Oliko baptistinen näkemys sallittu liitossa? Se ei olisi ollut ainakaan Ato Shiguten vika, kun hän pyysi ajatusaikaa liittoa koskevan kysymyksen käsittelyyn.

Ato Mersha, joka EEKK:n alusta lähtien halusi, että KEK-2 tulisi hyväksytyksi EEKK:n jäsenkirkoksi, otti vastakkaisen kannan. Koska hän oli riidoissa KEK:n kanssa, hän käytti tilannetta hyväkseen ja ohjelmallisesti torjui ajatuksen uudestikasteesta. Kuten pöytäkirja kertoo, "hän hyväksyi liiton jäsenten yhteyden". Mitä jälkimmäiset sanat merkitsevät, jää epäselväksi. Joka tapauksessa näyttää, että Ato Mersha tässä vaiheessa hyväksyisi mutkattomasti yhteyden EEKK:iin. KEK-2 "hyväksyi" yhteyden liiton jäseninä. Tämä oli ihan eri asia kuin kokouksen alussa EEKK:n vastahakoisuus suhteessa KEK-2:een. Silloin kokous ei olisi millään hyväksynyt kahta jäsenmaksua Kambatan ryhmiltä eikä varsinkaan Kambata-2:n erityismaksua. Lundgren on kommentoinut vuoden 1955 EEKK:ia, että kun kastetta koskeva opillinen kiista oli kehittymässä Kambatan ja Wolamon ryhmien kesken, "…monet delegaatit tulivat epävarmoiksi, voidaanko näin tärkeissä opillisissa kysymyksissä vastakkaisia mielipiteitä esittäviä ryhmiä hyväksyä järjestetyn yhteyden piiriin". Lundgren siis puhuu kastetta koskevasta erimielisyydestä. Sen sijaan hän ei mainitse mitään juomista koskevasta ongelmasta, joka vallitsi ennen EEKK:n vuoden 1956 kokousta. Itse asiassa tämä olisi pitänyt mainita konfliktin ensimmäisen aiheuttajana EEKK:ssa 1955! Tämä näkökohta näyttää johtuvan Saeveråsinkin mieleen. Hän yhdistää kaksi kysymystä, juomisen ja kasteen, hämäävällä ja yleistävällä tavalla. Kahden Kambatan kirkon uudestikastetta koskevan mielipide-eron toi esille eräs muu EEKK:n edustaja vastauksena asiakohtaan No. 15 konferenssin viimeisenä päivänä. Keskustelu kasteesta ei siis ollut lähtöisin Kambatan kirkoista. EEKK:n pöytäkirjasta on selvästi pääteltävissä, että kysymys kasteesta ei ollut vuonna 1955 Kambatan ryhmien konfliktin aiheena. Jos kastekäytäntö olisi ollut konfliktin aiheena vuonna 1955, se olisi tullut esille jo konferenssin alussa kohdassa No. 10, jossa käsiteltiin konfliktia. Arka asia oli siis juominen, joka oli ollut konfliktin aiheena alusta alkaen. On sitten ihan kokonaan toinen asia, jos Ato Mersaha huomasi kasteen olevan tärkeä kysymys EEKK:n delegaateille ja hän käytti sitä jatkokeskustelun argumenttina, jotta KEK-2 hyväksyttäisiin uudeksi EEKK:n etiopialaiseksi kumppaniksi. Mutta konfliktista puhuessaan hänenkin ajatuksenaan on täytynyt olla juomisongelma.

Ennen vuotta 1955 liitto ja sen seuraukset olivat Etiopian evankelisten keskustelun ydinaluetta: SIM:ia ja sitä lähellä olevia ryhmiä kutsuttiin tutkimaan asiaa. Vuoden 1955 konferenssin lopputulos oli kuitenkin se, että Kambatasta osallistui EEKK:iin kaksi ryhmää. Kastekysymys nostettiin kahta ryhmää erottavaksi tekijäksi, vaikka molemmat ryhmät olivat entuudestaan jo tuttuja EEKK:lle. Tosiasiassa konferenssin seurauksena KEK joutui EEKK:n kelpoisuustestiin, kun taas uusi jäsen, KEK-2, oli jo hyväksytty. Tästä eteenpäin KEK-2 oli löytänyt uuden vaikutuskentän ja keskuksen EEKK:sta. Se oli eronnut omaksi ryhmäkseen KEK:sta ja SIM:sta.

Etiopialaisuus vastaan kohteliaisuusperiaate

Edellä on tuotu esille etiopialaisuuden käsite. Etiopialaisille luonteenomainen ylpeys ja mielen vapaus törmäsi joskus yhteen ulkomaalaisten sääntöjä vastaan. Yksi sellainen oli lähetystyöntekijöiden riidan aiheeksi nostama kohteliaisuusperiaate. Kohteliaisuudella tarkoitetaan tässä lähetysjärjestöjen itseymmärrystä ja niiden käyttämä sanastoa suhteessa toisiin lähetyksiin, kun he yrittivät kunnioittaa toistensa reviirien rajoja. Mutta kuten aiemmin on todettu, työalueet pitivät olla Etiopian hallituksen hyväksymiä lähetysjärjestöjen anoessa laillista asemaa. Etiopian lähetystenvälinen neuvosto (ELN) yritti kunnioittaa näitä rajoja määrätyille lähetyksille korvamerkittyinä alueina. Ne eivät aloittaneet työtä sellaisilla alueilla eivätkä tukeneet uutta lähetystä siellä. Mutta, kuten todettu, joillakin alueilla ilmeni jännitteitä. Epäselvää oli, kuinka suhtautua paikallisten etiopialaisten toimiin noilla alueilla. Yksi esimerkkitapaus tästä on EEKK:n sovitteluyritys Kambata/Hadijan alueella.

Ulkomaisten lähetysjärjestöjen ja etiopialaisten kristittyjen tekemät aloitteet olivat ongelma myös Etiopian hallitukselle. Se käy ilmi eräästä Ras Abeben keisarille osoittamasta kirjeestä, josta keskusteltiin EEKK:ssa 1954. Ras Abebe toteaa kirjeessään, että evankelisten kirkkojen kysymys on aiheuttanut hänelle ongelmia: "On mahdollista soveltaa lähetyksiä ja niiden toimintoja koskevia olemassa olevia sopimuksia ja ehkäistä niitä aloittamasta työ sellaisella alueella, joihin heillä ei ole lupaa. Mutta kun sellaiset kirkot, jotka etiopialaisten kristittyjen itsenäinen ryhmä on rakentanut omilla varoillaan, suljetaan, näyttää siltä kuin maassa ei vallitsisi uskonnonvapaus."

Vaikka tämä kirje käsitteleekin vain kirkkojen rakentamista, sitä voi soveltaa etiopialaisuuden ja kohteliaisuussääntöjen väliseksi yhteentörmäykseksi. EEKK:n ja AAMY:n näkemys suhteessa kohteliaisuussääntöihin oli, että etiopialaisilla ja heidän kirkoillaan oli omassa maassaan vapaus tehdä, mitä he halusivat. EEKK:n edustajat tekivät harkitun päätöksen valitessaan AAMY:n "suuntaa näyttäväksi kirkoksi" "EEC":lle vuonna 1949, tehtävään käytetyn ajan pidentyessä kolmen vuoden periodiksi 1950. Tehtävään kuului edustaa evankelisia kirkkoja hallitukseen päin. Viime kädessä Etiopian hallitus sääti maataan koskevat lait. Lähetysjärjestöjen väliset kohteliaisuussäännöt olivat toisen luokan kysymyksiä.

Vuonna 1952 diplomaattiurallaan taukoa pitävä Ato Emmanuel Abraham ja Qes Badima nimitettiin "EEC":n presidentiksi ja varapresidentiksi yhdeksi vuodeksi "laillisina edustajina". Ei ole epäilystäkään, etteivätkö heidän kontaktinsa vaikutusvaltaisiin henkilöihin hallitustasolla olisi vaikuttaneet valintaan. Kun Ato Emmanuel lähetettiin Italiaan syyskuussa 1952 ensimmäisenä suurlähettiläänä Italian miehityksen jälkeen, Qes Badimasta tuli johtaja. EEKK:n ja AAMY:n toimet KEK:n ja KEK-2:n sovittelemiseksi on esimerkkitapaus etiopialaisuuden ja kohteliaisuussäännön jännitteistä. Ato Emmanuel Gebre Selassien kertoo uudelleen erään tapahtuman, joka tapahtui luultavasti syksyllä 1955. Hän ja Ato Emmanuel Abraham päättivät vierailla SIM:n päämajassa puhuakseen Kambata/Hadija -seudun konfliktista. Hän kertoo:

Mr Playfair oli tässä tilaisuudessa paikalla ja hänen kanssaan käytiin pitkä keskustelu. Yritimme pehmentää asioita, mutta lopulta Mr. Playfair sanoi selvät sanat, "Herrat, pitäkää huolta omista asioistanne!" Niinpä lähdimme sieltä tyhjin toimin. – Mistä kenkä puristi? Ei ollut kiista mistään opillisesta asiasta. He vain kyselivät, miksi puutumme lähetyksen asioihin ja tulemme heidän alueelleen. Vastasimme, että etiopialaisina pidämme koko maata omanamme. Meidän kannaltamme ei ole olemassa lähetyksen asettamia rajoja eikä edes lähetystyötä. Kaksi ryhmää oli pyytänyt meitä sovittelemaan konfliktia. Teimme niin muutamia vuosia sitten ja se toimi. Nyt halusimme tehdä saman toistamiseen. Käytyämme heidän suuren joukkonsa kanssa pitkän keskustelun meidän oli lähdettävä. Hänen Ylhäisyytensä (suurlähettiläs Ato Emmanuel Abraham) ei voinut kestää sitä.

Koska Kambata/Hadijan seutua oli vuoden 1955 EEKK:ssa edustamassa kaksi ryhmää, KEK ja KEK-2, ja AAMY:ia oli pyydetty uudelleen sovittelemaan heitä, oli luonnollista kääntyä SIM:n päämajan puoleen. Tosiasiassa EEKK oli vuonna 1955 päättänyt pyytää SIM:lta edustajaa sovitteluryhmään. Jos Ato Emmanuel on oikeassa, mitä ei ole aihetta epäillä, syntyi aika outo asetelma. SIM:n pääjohtaja Mr Playfair kielsi entistä Italian-suurlähettilästä Ato Emmanuel Abrahamia astumasta SIM:n alueelle Kambata/Hadijaan! Ato Emmanuel Abrahamin syntyperäistä etiopialaista asennetta vastassa oli Mr Playfairin edustama kolonialistinen kohteliaisuusasenne. "Hänen Ylhäisyytensä ei voinut kestää sitä", sanoo Ato Emmanuel Gebre Selassie. Ei ole vaikeaa nähdä miksei. Vaikka Ato Emmanuel Gebre Selassien tuomiota pidettäisiin puolueellisena, pysyy järkähtämättömänä tosiasiana, että etiopialaiset johtajat näkivät lähetystyöntekijöiden "kohteliaisuusperiaatteet" tällä tavalla. Ja siihen oli syynsä.

Toinen ilmaus etiopialaisuudesta tuli siihen aikaan, kuinka etiopialaiset "vaihtoivat usein äkisti leiriä" toisiin lähetysjärjestöihin odottamattomalla tavalla. Tätä eivät ehkä länsimaalaiset ymmärrä. Mutta tosiasia on, että etiopialaisilla oli melko pragmaattinen asenne lähetysjärjestöihin. NLM työllisti useita taustaltaan SIM:läisiä kristittyjä Kambata/Hadijan seudulta alkaen vuodesta 1949 ja sen jälkeen. Koska heillä oli kulttuurinen ja kielellinen yhteys sidamoihin, kommunikoiminen oli helppoa. Yksi merkittävimmistä etiopialaisista johtajista Sidamon Mekane Yesus –kirkossa oli Ato Markina Maja. Koska hän oli Ato Birru Dubalen seuraajan, wolamojohtaja Dana Majan poika, ei yllätä, että Ato Markina oli NLM:n huippujohtaja. Hän oli itse asiassa yksi Yirgalem/Sidamon kirkon edustaja vuoden 1952 EEKK:ssa. Ato Markina oli myös yksi etiopialaisista siinä tärkeässä kokouksessa, joka keskusteli liittohankkeesta huhtikuussa vuonna 1954. Hän osallistui Koko Afrikan Luterilaisten kirkkojen konferenssiin Marangussa, Tanganyikassa marraskuussa 1955 "NLM:n" edustajana ja pastorina. Hän oli tosiasiassa ensimmäinen etiopialainen pappi, jonka NLM vihki papiksi Etiopiassa heinäkuussa 1955. Mutta kun hänen kotiseurakuntansa kutsui, hän palasi takaisin työhön Wolamon kirkkoon 1957! Etiopialaisten vapaus vaihtaa leiriä yli lähetysjärjestörajojen näyttää olleen tuttu kokemus lähetysjärjestöille 1950-luvulla. Tämä voi ehkä selittää sitä, miksi kohteliaisuussäännöt olivat niin tärkeitä ulkomaisille lähetystyöntekijöille.

B. Konfliktit EEKK:n vaivana

Kohteliaisuusperiaatteesta johtuva konfliktin jatkuminen

Etiopialaisuuden ja kohteliaisuussäännön välille kasvoi vahva jännite vuoden 1956 EEKK:ssa. Joukko lähetystyöntekijöitä oli saapunut kokoukseen. Tri Arén SEM:sta ja Mr Cain SIM:sta esittivät ELN:n kirjeen, joka käsitteli "lähetysten ja niiden kumppanuuskirkkojen kohteliaisuussäänntöjä". Kohteliaisuusperiaatteesta nousi nyt esille uusi vivahde. Näytti siltä, että ELN:n EEKK:lle kirjoittaman kirjeen tarkoitus oli laajentaa kohteliaisuusperiaatetta koskemaan myös niitä kirkkoja, jotka toimivat Etiopiassa lähetyksen yhteistyökumppaneina. SIM ilmiselvästi reagoi AAMY:n puuttumiseen Kambata/Hadija -seudun asioihin. SIM:n kenttäsihteeri Mr Cain piti ensin pitkän puheen. Hän käytti puheessaan sellaista tekniikkaa, että hän siirtyi isommasta ongelmasta kohti pienempää. Suurimpana ongelmana näyttivät olevan Jehovan todistajat ja heidän aktiivinen toimintansa Etiopiassa. Pienempi ongelma Mr Cainin mukaan oli, kuinka ELN ja EEKK voisivat tehdä työtä yhdessä ja sallia pieniä keskinäisiä eroavuuksia synnyttämättä eripuraa kumppanien välille. Mr Cain vaati yhdistymistä ja vahvistumista evankelioimistyössä todellista vihollista vastaan, joka oli tuhonnut kaiken Keniassa ja Intiassa. Tämän perustelun tarkoitus oli osoittaa, että lähetysten ja niiden yhteistyökirkkojen oli toimittava kohteliaisuusperiaatteen mukaisesti yhteisessä rintamassa Jehovan todistajia vastaan, joka on vihjeen takana oleva "todellinen vihollinen". Etiopialainen osapuoli reagoi voimakkaasti Mr Cainin näkemykseen ja ELN:n kirjeeseen. Vastustavan kannan muotoili Sidamo Mekane Yesuksen edustaja Ato Amare Mamo: "Hyväksymme kyllä federaation perussäännön, mutta tätä emme hyväksy." Pastori Lundgren yritti toimia sovittelevasti ja viilentää tunteita sanomalla "…ei tässä ole mitään uutta:" Hän ehdotti että ELN:n kirjettä tutkittaisiin seuraavaan EEK-konferenssiin asti. Qes Mamo Chorca Gulelen Betel –kirkosta kysyi, kuinka moni lähetysjärjestö seisoi kirjeen takana. Vastaus oli ylipursuava: "SIM, SEM, NLM, BCMS, AUPM, Yleinen baptistikonferenssi ja Mennoniittalähetys." Päätettiin, että kirjettä tutkitaan ja että siitä keskustellaan seuraavassa konferenssissa. Kuitenkaan ehdotuksen hyväksyminen ei käy ilmi EEKK:n pöytäkirjassa. Tämä tapahtuma oli ELN:n voimanäytös EEKK:n edustajille ja sen etiopialaisille delegaateille. Kuten jatkossa tullaan näkemään, vuoden 1956 EEKK:n jälkeen etiopialaiset varoivat joutumasta hankkeisiin, jotka saattaisivat häiritä heitä tukevien lähetysjärjestöjen kohteliaisuusperiaatteita. Tästä eteenpäin alkoi ELN:lle tyypillinen kohteliaisuuskieli esiintyä myös EEKK:n pöytäkirjassa. EEKK:n kirkot olivat sillä tavoin riippuvaisia lähetyksistä, että niiden oli otettava huomioon lähetysten kirkkopolitiikka ja niihin liittyvä kohteliaisuussopimus.

Kambatan kirkot tuovat esille näkemyksensä 1956

Vuonna 1956 EEKK on joka tapauksessa päättäväisempi asian kehityksen kannalta. KEK:n delegaation johtajana vuonna 1956 oli - yllätys, yllätys - Ato Abebe Bushero, mies, jota vuonna 1952 syytettiin KEK:n hajaannuksesta! Hän toi nyt KEK:n vastauksen kysymykseen aikuisten uudestikasteesta, joka oli esitetty edellisessä EEKK:ssa keskusteltaessa federaatiosta. Hänen vastauksensa oli selvä: "…tulemme jatkamaan aikuiskasteita, tapahtuivatpa ne uudestikasteina tai ainoina kasteina. Lapsia ei kasteta ennen kuin he ovat täyskasvuisina tunnustaneet uskonsa."

Tämä toteamus osoitti selvästi, ettei KEK hyväksynyt toisten kirkkojen, siis EEKK:n ja EOK:n lapsikastetta. KEK-2:n edustaja tahtoi kuitenkin innokkaasti selittää "…että hän ei ole Ato Abeben kanssa eri mieltä vain suhteessa kasteeseen – hän ei harjoita aikuiskasteita – vaan myös suhteessa juomiseen, jossa vallitsee sallivuuden linja".

Juomista ja siihen liittyvää kieltosääntöä ja sen vastavaikutuksia käsitelleen pitkähkön keskustelun jälkeen Ato Mersha lupasi tämän ryhmän noudattavan evankelisen Mekane Yesus –kirkon käytäntöä. Tähän liittyy toteamus, jossa hänen mainitaan "…olleen valtuutettu tekemään…". Mihin Ato Mersha oli itse asiassa valtuutettu, noudattamaan Mekane Yesuksen käytäntöä juomiseen suhtautumisessa vai kasteessa? Ahdas asiayhteys liittyy juomiseen. Laajempi konteksti sulkee sisäänsä myös kasteen. Luultavasti Ato Mersha oli valmis molempiin Mekane Yesus -käytäntöihin. Joka tapauksessa jälleen tuli esiin juomiseen suhtautuminen Kambatan kirkkoja erottavana piirteenä, kastekäytäntö oli vähäisempi vedenjakaja ryhmien välillä. Kahden ryhmän vuoropuhelu fokusoitui jälleen juomiseen.

Molempia kirkkoja pyydettiin tuomaan tiedot yhteisöjensä jäsenmäärästä seuraavaan konferenssiin. Mutta KEK-2:ta pyydettiin tuomaan raporttinsa Mekane Yesus –kirkolle, millä varmaan tarkoitettiin AAMYa. Seuraava kokouksen asia näyttää olleen Ato Mershan pyyntö, että AAMY toimisi heidän isäntänään heidän Addiksen käynneillään. Miksi Ato Mershan pitäisi tuoda raporttinsa suoraan AAMY:lle, siis Mekane Yesus –kirkolle? Mistä hän sai rohkeuden pyytää vieraanvaraisuutta AAMY:lta silloin, kun tulee KEK-2:n vuoro järjestää EEKK Addis Abebassa? Mahdollinen vastaus on, että KEK-2 halusi luoda hyvät suhteet AAMY:n ja Mekane Yesus –ryhmien kanssa. Tällä olisi hyvät seurannaisvaikutukset myös uuteen kumppaniin, EEKK:iin. Ato Mersha näyttää pohtineen jälleen kerran aloitetta luoda Kambatan kirkoille yhteys EEKK:iin ja erityisesti Mekane Yesus -ryhmiin. Optimistisesti ja herkkäuskoisesti ajatellen pöytäkirja ilmaisee, että Kambatan kirkkoja pyydetään yhdessä toimimaan seuraavan EEKK:n isäntänä Addis Abebassa 1959.

KEK-2 ainoana Kambatan kirkkojen edustajana vuoden 1957 EEKK:ssa

Vuoden 1957 EEKK:n osanottajaluettelo antaa niukan vaikutelman KEK-2:n osasta tässä konferenssissa. Ato Mersha oli KEK-2:n ainoa edustaja, mutta hänen kirkkoaan ei mainita ollenkaan nimeltä pöytäkirjassa. Kaiken lisäksi hän ei ollut läsnä kokouksen kahtena ensimmäisenä päivänä. Hän oli pois jopa silloin, kun konferenssissa keskusteltiin Kambatan kirkkojen tilanteesta. Kaiken päätteeksi hän ei allekirjoittanut pöytäkirjaa konferenssin lopuksi, kuten muut osanottajat.

Tässä konferenssissa näyttää esiintyneen epäröintiä, kuinka suhtautua KEK-2:een. Syynä oli se, että tämä oli nyt ainoa Kambata/Hadija –seutua edustava ryhmä EEKK:ssa. KEK:in kirje viikkoa ennen konferenssia 1957 kuvaa EEKK:n vaikeaa valintaa. Kirjeen sanoma oli, että "Kambatan kirkko ei osallistu EEKK:iin koska EEKK on hyväksynyt toiset (Ato Mershan ryhmän) erityiseksi kirkoksi". Pöytäkirjasta ilmenee, että päätettiin lähettää vastaus kirjeeseen. Tämän kirjeen sisältöä ei tiedetä. Mutta koska KEK nyt näytti jäävän pois EEKK:sta KEK-2:ta kohtaan osoittamansa positiivisen asenteensa vuoksi, oli luonnollista, että EEKK:n tunteet KEK-2:ta kohtaan viilenivät joksikin ajaksi. KEK:n kritiikki kohdistui pääasiassa siihen, miten EEKK oli "hyväksynyt" KEK-2:n. Koska KEK oli ollut läsnä useissa konferensseissa ja oli ehkä suurin kokouksiin säännöllisesti osallistuva jäsenkirkko, kirje aiheutti shokin. Ennen Kambatan kirkkojen tilanteen selvenemistä EEKK:n delegaatit olivat varovaisia ja pitivät matalaa profiilia suhtautumisessaan KEK-2:een. Valitettavasti KEK:n kirje vuodelta 1957 on viimeinen asia, mitä KEK:sta kuullaan EEKK:n pöytäkirjoista. Syyn KEK:n välirikkoon EEKK:n kanssa ei sanota johtuvan niinkään teologisista käsityseroista, kuten suhtautumisesta kasteeseen. Syynä oli se, että EEKK hyväksyi KEK:n kanssa riidassa olevan KEK-2:n. KEK ei pitänyt tällaista hyväksyttävänä. Tästä lähtien SIM:n kanssa yhteistyössä olevat kirkot eivät enää osallistuneet EEKK:iin. Konferenssin status muuttui: siihen kuuluivat vain Mekane Yesus -ryhmä, presbyteeriryhmät ja ne kirkot, joilla oli ennen yhteys SIM:iin, mutta nyt olivat sen kanssa riidoissa.

C. Viimeinen sovitteluyritys

KEK uudessa kontekstissa

EEK:n konferenssissa 1958 tuulen suunta oli muuttunut. KEK-2:ta edusti nyt viisi henkilöä ja he olivat aktiivisia konferenssin keskusteluissa uudella tavalla. Heillä oli vahva itseluottamus hyväksyttyinä EEKK:n jäseninä. Kuitenkaan KEK-2 ei ollut täysin tyytyväinen. Se halusi itseään autettavan eikä vain tulla hyväksytyksi.

EEKK:n asennetta KEK-2:een määrittää kaksi tekijää. Ensiksikin esiintyi kasvava huoli kohteliaisuusperiaatteen noudattamisesta, mikä teki EEKK:n varovaiseksi suhteessaan KEK-2:een. KEK-2 oli anonut uudelleen apua NLM:lta. EEKK käytti nyt kohteliaisuuskieltä todeten, ettei mikään lähetys voinut antaa apua, koska "… alue oli merkitty SIM:n reviiriksi niin, ettei muilla lähetyksillä ole sinne asiaa".

Niinpä KEK-2 vetosi "Mekane Yeus -kirkon apuun". Ato Emmanuel Gebre Selassieta pyydettiin "paneutumaan asiaan". Tiettyä varovaisuutta käy ilmi myös pöytäkirjaan merkitystä Ato Emmanuelin tiedonannosta, johon liittyi hänen kysymyksensä: "Millaista apua tarvitsevat nämä, jotka muka haluavat olla itsenäisiä?" Tällä toteamuksella Ato Emmanuel veti selvän linjan EEKK:n ja KEK-2:n välille, mikä oli häneltä uusi linjaus. On mahdollista, että hän vielä elätti mielessään heikkoa toivoa sovun saavuttamisesta Kambatan kirkkojen kesken. Toinen tekijä, joka vaikutti EEKK:n asenteeseen KEK-2:ta kohtaan, oli EECMY:n muodostaminen. Monilla EEKK:n delegaateilla oli täysi työ parhaillaan muodostettavan uuden kokonaisuuden, EECMY:n, valmisteluissa. Heillä ei kerta kaikkiaan ollut aikaa KEK-2:n ongelmien pohtimiseen.

Itsenäinen KEK-2 vuosina 1958-59

Vuonna 1958 KEK-2 oli ollut itsenäinen, "etiopialainen" kirkko kolmen vuoden ajan. Välirikko KEK:n kanssa johtui sen pyrkimyksestä oman kulttuurinsa ja itsenäisyytensä säilyttämiseen. Itse asiassa KE-2:n opetus ja ulkonainen muoto olivat hyvin samanlaisia kuin KEK:ssa. Kuten edellä on käynyt ilmi, KEK-2:n johtajuus perustui vanhimpien neuvostoon. Kirkko oli jaettu alueisiin nimeltä "seitsemät". Vahvimmat olivat Dodoban ja Abonsan "seitsemät". Kuukausikokoukset olivat "seitsemien" yhteydenpidon selkäranka. Johtajuus oli kiertävää, sillä KEK-2:n kuukausikokoukset vierailivat vuoroin eri "seitsemissä".

Vuodesta 1955 lähtien KEK-2 oli sen verran vahva, että se saattoi osallistua EEK:n konferenssiin Addis Abebassa. Tällä oli suunnattoman suuri merkitys, koska sen näköpiiri avartui ja se sai tukea Etiopian evankelisilta sisaryhteisöiltä. Lähetysjärjestöjen välinen reviiriajattelu EEKK:iin liittyen tuotti pelkoa. Koska EEKK 1957 asetti avun tarpeessa olevan KEK-2:n olemassaolon kyseenalaiseksi, KEK-2 kääntyi uudelleen NLM:n puoleen Sidamoon pyytäen apua 1957. KEK-2 oli kirkko, joka eli paineiden alla. Se tunsi itsensä SIM:n hylkäämäksi. KEK-2:n jäseniltä näyttää olleen jonkin aikaa kiellettyä SIM:n kouluissa käyminen Heidän piti luultavasti maksaa lääkkeistä klinikoilla, "kuten ortodoksit ja kuka muu tahansa". Juomareita ei hyväksytty KEK:ssa, vaan heitä nöyryytettiin kirkkokuritoimenpiteillä. Heidän ei sallittu osallistua Herran pyhälle ehtoolliselle KEK:n kirkoissa. EOK ei ollut kovin innostunut sellaisesta epätavallisesta kirkkoilmiöstä kuin KEK-2. Tässä oli taas "uusi" kirkko, jolta puuttui papit ja asianmukainen jumalanpalvelusjärjestys. Koska sillä ei ollut suojana ulkomaista lähetysjärjestöä, kuten KEK:lla, EOK ei ilmeisesti nähnyt mitään estettä olla kovistelematta KEK-2:n jäseniä. Lisäksi Seitsemännen päivän adventistien kerrottiin aiheuttavan KEK-2:lle lisäongelmia, varsinkin Duramen alueella.

Koska paine KEK-2:ta kohtaan jatkui vuosia, se ehkä johti suureen "sisäiseen muuttoon" jäsenten vaihtaessa kirkkokunnasta toiseen. KEK-2 ei ollut tyytyväinen olemaan vain itsenäinen tai ns. "erityinen" kirkko. Päinvastoin: kun se huomasi saavansa arvostusta ja vapautta EEKK:n yhteydessä, se ei halunnut palata KEK:oon. Näin siitä tuli hyvin sopeutuvainen ja opportunistinen suhteessa EEKK:n valtauomaan, erityisesti suhteessa AAMY:een, koska näissä työyhteyksissä oli mahdollista voittaa paikalliset ongelmat.

KEK:n opetustaso oli hyvin alhainen. Siihen sisältyi sekoitus varhaisen KEK:n opetusperinnettä (joka luultavasti salli lapsikasteen) ja myöhempiä baptistivaikutteita, kuten myös uusia ideoita, joita tarjosi esimerkiksi EEKK. Sen kastekäsitys oli sekava erilaisten käytäntöjen vallitessa rinta rinnan. KEK-2:n lupaus 1956 "noudattaa Mekane Yesuksen käytäntöä" oli helpompi antaa Addis Abebassa kuin toteuttaa sitä paikallisesti, koska sillä ei ollut koulun käyneitä opettajia. Mekane Yesus -ryhmien vaikutus KEK-2:een oli vuosina 1958-59 vähäinen. Moraalinen taso oli alhainen. Sille oli luonteenomaista sallivuus erityisesti juomiseen. KEK-2:lla oli monia pilkkanimiä. Yksi käytetyimmistä nimistä oli "Selemene-kirkko", so. "juova kirkko", ei lainkaan imarteleva nimi.

KEK-2:n edustaja EEKK:ssa vuosina 1955–58 oli Ato Mersha Tesema. Vuonna 1958 hän väitti olevansa johtaja kirkossa, johon kuului 60 seurakuntaa ja yhteensä 10 000 jäsentä. Realistisempi arvio, jossa seurakuntaa kohti lasketaan 100 jäsentä, tuottaa tuloksen 6 000 jäsentä. Mutta on sitäkin pidettävä aika suurena lukuna ottaen huomioon, että EECMY:n koko jäsenmääräksi laskettiin vuonna 1959 20 000 jäsentä. Mitä enemmän KEK-2:lla oli jäseniä, sitä merkittävämpänä EEKK saattoi sitä pitää; tämä pätee vielä paremmin suhdetta uuteen kirkkoon EECMY:oon.

Vaihtoehtoina sovittelu tai jäsenyys EECMY:n synodina

Vuosia 1959–1960 voi luonnehtia kahdella merkittävällä kokemuksella KEK-2:n kannalta. Toinen oli EECMY:n muodostaminen. Toinen oli KEK/SIM:n taholta tulevat tehostetut sovitteluyritykset. Ato Zeleke Luke Dodoban "seitsemästä" (Hawora) oli KEK-2:n puhemies vuoden 1959 EEKK:ssa. Tämän EEK-konferenssin merkitys suhteessa KEK-2:een oli siinä, että konferenssi pidettiin juuri ennen EECMY:n "perustavaa kokousta", joka tapahtui tammikuun 21. päivänä 1959. Mitä luultavimmin KEK-2:n delegaatit olivat Addis Abebassa odottamassa tämän kokouksen lopputulosta.

KEK:n delegaateilla oli vahvat yhteydet EECMY:n delegaatteihin. Esimerkiksi Ato Tamru Segaro edusti Sidamon Mekane Yesusta vuoden 1959 EEKK:ssa sekä EECMY.n perustavassa kokouksessa. KEK-2:n delegaatteja ajatellen oli merkittävää, että Ato Tamru oli kotoisin Beanara/Mishgidasta Kambatasta. Hän tunsi monet KEK:n edustajista hyvin. Hän oli vahvasti kristitystä perheestä. Hänen isänsä oli Duramen alueen KEK:n arvostettu johtaja. Raportit ja keskustelut sellaisen miehen kuin Ato Tamrun kanssa, tekivät KEK-2:sta hyvin kiinnostavan kasvavassa evankelisessa kirkossa (EECMY). Vuonna 1960 KEK-2 lähestyi EECMY:oa kahdesti anoen jäsenyyttä. Näissä tapauksissa oli neuvoteltu SIM:n kanssa, mutta ne eivät johtaneet ratkaisuun. KEK-2, joka ilmoitti nyt edustavansa 80 seurakuntaa, piti kiinni anomuksestaan liittyä EECMY:oon. Marraskuussa 1960 pastori Lundgren uskoi, että KEK-2:n anomuksesta keskustellaan pian. Toistuvat jäsenyysanomukset vuonna 1960 osoittavat KEK:n päättäväisyyttä liittyä EECMY:oon. EECMY:n perustaminen siirsi KEK:n mielenkiinnon EEKK:sta vasta perustettuun uuteen kirkkoon. Se keskittyi nyt ponnistelemaan kohti EECMY:n jäsenyyttä. EECMY peri siteensä KEK-2:een EEKK:lta. Toisaalta KEK oli vielä lähestynyt KEK-2:ta sovinnon aikaansaamiseksi.

Viimeinen sovitteluyritys

Vuonna 1960 KEK oli tosiaan kiinnostunut saamaan sovun aikaan KEK-2:n kanssa. Kirje, jonka Mr Manley Hodges kirjoitti heinäkuun 18. päivänä 1960 Hosainasta, samalla Kambata/Hadijan alueella työskentelevälle lähettitoverilleen Mr Melvin V. Donaldille, antaa vaikutelman, että KEK oli aloitteen tekijä sovun saamiseksi KEK-2:n kanssa ja ponnisteli tosissaan asian hyväksi. Kirjeen mukaan lähetystyöntekijät olivat rukoilleet tämän sopukokouksen puolesta kokonaisen kuukauden. KEK oli neuvotellut KEK-2:n vanhimpien kanssa ja sopineet kokouksen ajankohdaksi heinäkuun 16. päivän. Jäi kuitenkin epäselväksi, aikoiko KEK-2 ilmaantua paikalle.

Kokous pääsi kuitenkin onnistuneesti alkamaan. KEK:n puolella neuvottelemassa olivat mm. Ato Abebe (Bushero), Abba Gole ja Ato Bekele. KEK-2:n puolella mainitaan olleen Ato Amarkos (Gobebo) ja Ato Ashebo (Wolecho). Keskustelun aloitti KEK-2:n vanhin Ato Markos, jolla oli neljä keskusteltavaa asiaa mielessä. Ensimmäinen asia koski lasten kastamista. Toinen asia oli juominen. Kolmas asia oli, minkälaisen "vastaanoton" saa vastakkaiselta osapuolelta. Neljänneksi oli toivomus koulusta, jossa toimisi lähetystyöntekijä opettajana. Mr Hodges aloitti kommentoinnin neljään kohtaan. Hän aloitti neljännestä kohdasta eikä luvannut koulua heille, mutta ilmoitti, että alkeiskoulu oli avoin KEK-2:lle kuin myös raamattukoulu. Kohta kolme oli yksinkertainen. Mikäli sopu saadaan aikaan, ei tule "vastaanottamisen" ongelmaa. Toista asiakohtaa Mr Hodges piti herkkänä asiana. Hän uskoi suuren osan KEK-2:n jäsenistä vastustavan päihtymistä; KEK:n vanhimmat jättävät vastuun KEK-2:n vanhimmille, "että jos he ilmoittavat olevansa käyttämättä juomia päihdyttävässä tarkoituksessa, heidän sanaansa luotetaan". Ensimmäistä asiakohdasta hän ei halunnut tehdä käsittelemisen arvoista, vaan kehotti tekemään yhdessä työtä evankeliumin hyväksi

Seurasi pitkä keskustelu, jossa Abba Gole ilmoitti, ettei kohdista kolme ja neljä tarvitse keskustella. Hän oli samaa mieltä että, KEK uskoisi KEK-2:n vanhimpien sanaan "olla juomatta päihdyttäviä juomia", ja "sovun saamisen jälkeen emme kiellä heitä osallistumasta Herran ehtoolliselle". Kohtaan yksi Abba Gole sanoi: "…oli aika, jolloin oli tapana kastaa lapsia, mutta nyt säännöissä sanotaan, että vain ne, jotka uskovat Jeesukseen ja sen jälkeen ilmoittavat halunsa tulla kastetuksi, kastetaan…"

Paikallisen tavan mukaan keskustelu venyi aamuyöhön kello kahteen, jolloin tuotiin ruoka. Seuraavana aamuna keskustelu jatkui. Viimein Ato Abebe vetosi pitkälle vietyyn kompromissiin, Hodgesin mukaan, sanoen: "…unohtakaamme erimielisyytemme, otamme teidät yhteyteemme ja saatte tulla raamattukouluumme ja oppia meiltä Raamatusta tullaksenne osaksi meitä seurakuntayhteisön työssä. Miksi kulkisimme kahta eri tietä, kun ajattelemme ja toimimme niin samankaltaisesti?"

KEK-2:n vanhimmat pitivät oman neuvottelun, minkä jälkeen Ato Ashebo totesi: "Asia on niin kuin alussa sanoimme, ja mitä meihin tulee, mikään ei muutu. Sallittakoon siis yksi kysymys: tarkoitatteko sitä, että jos kristitty ottaa pienen lasillisen ´arikia´, niin hänellä ei ole lupaa päästä Herran ehtoolliselle?"

Kirjeen mukaan toteamus aiheutti shokin ja surulla oli todettava, ettei sopua saatu aikaan. Kirjeen mukaan nimenomaan KEK ja SIM halusivat sovintoa. Neljä KEK:n asiakohtaa olivat tuttuja. Ratkaisevaksi erottavaksi tekijäksi ei nytkään noussut kastekäsitys, jossa tosin tällä kertaa KEK ei halunnut kompromissia. Tähän asiaan käytetty suhteellisen lyhyt aika antaa ymmärtää, että kaste ei vuonna 1960 ollut KEK-2:lle mikään iso ongelma. Abba Golen toteamus osoittaa, että KEK:n kastekäytäntö oli muuttunut aikojen saatossa. KEK-2:n kastekäsitys sen sijaan näyttää olleen häilyvä.

Vedenjakajana kahden ryhmän välillä oli juomisen ongelma ja kaikki sen sivumerkitykset. Kokouksessa oli hieman aiemmin keskusteltu, olisiko borden juominen sallittua vai ei. Ato Ashebo oli varma, että "arikin" juomista KEK ei hyväksyisi missään tapauksessa. Arikin mainitseminen näyttääkin Ato Ashebon provokaatiolta, joka ilmaisi KEK-2:n kiinnostuksen puutetta sovinnon aikaan saamiseksi. Tämän jääräpäisyyden takana, ettei suostuta kompromissiin juomatavoissa eikä sovintoon KEK:n kanssa, oli KEK-2:n halu vapauteen ja itsenäisyyteen. Mikä SIM:sta näytti epäonnistumiselta, sitä KEK-2 piti vapautena. Se oli vapautta tehdä itsenäisiä etiopialaisia päätöksiä eikä olla SIM:n talutusnuorassa. Borden juomisesta tuli KEK-2:lle koko Kambata/Hadija -kulttuuria leimaava symboli. EEKK:ssa saaduista kokemuksista KEK-2 sai voimaa kestää SIM:n taholta tulevan paineen. KEK-2 näki nyt mahdollisuutensa liittymisessä EECMY:n vahvaksi jäseneksi. Siitä pidettiin parempana vaihtoehtona kuin sovintoa KEK/SIM:n kanssa.

Johtopäätökset

Luonnos Etiopian evankelisten kristittyjen federaation muodostamiseksi valmistettiin 1954. Koska liiton katsottiin koskevan myös Sudanin sisämaalähetyksen (SIM) työyhteydessä olevia kirkkoja, he olivat hyvin edustettuina vuoden 1955 Etiopian evankelisten kirkkojen konferenssissa (EEKK), jossa tämä asia oli aiheena. Pian havaittiin, että Kambatan kirkkoa edusti kokouksessa kaksi erimielistä ryhmää. Kambatan evankelinen kirkko-2 antoi uutena osanottajaryhmänä ymmärtää halunsa tulla hyväksytyksi EEKK:n jäseneksi riippumattomana KEK:sta. Konferenssin asiakohta 10 koski kahta Kambatan ryhmää. Konfliktin syyksi mainittiin eriävät käsitykset suhteessa "alkoholipitoisten juomien nauttimiseen". Kuten aiemmin vuonna 1952 päätettiin lähettää sovitteluryhmä Kambataan.

Konferenssin viimeisenä päivänä Kambatan delegaateilta kysyttiin suhtautumisesta uudestikasteeseen. Kambatan evankelisen kirkon edustaja pyysi vastausaikaa vuodeksi. KEK-2:n edustaja sen sijaan ilmoitti hylkäävänsä uudestikasteen. Kasteesta tuli KEK-2:lle hyödyllinen väline, jolla se yritti saada osakseen EEKK:n hyväksynnän ja päästä suunnitellun liiton jäseneksi. EEKK:n pöytäkirjasta vuodelta 1955 ei kuitenkaan käy ilmi, että Kambatan kirkot olisivat olleet eri mieltä kasteesta. Vuoden 1955 EEKK:n lopputulos oli, että kastekysymyksestä tuli uusi vedenjakaja EEKK:n jäsenkirkkojen kesken. KEK-2 oli löytänyt uuden esiintymisareenan Kambata/Hadijan seudun ulkopuolelta, mikä toi itseluottamusta ja avasi uusia näköaloja. KEK joutui EEKK:n altavastaajaksi. SIM hylkäsi EEKK:n sovitteluyritykset 1955. EEK:n konferenssissa vuonna 1956 kävi selväksi, että SIM ei hyväksy lapsikastetta. He kastaisivat uudelleen ihmisiä, jotka on aiemmin kastettu ilman, että olisivat ensin tunnustaneet uskonsa. KEK-2:n edustaja osoitti kuuliaisuutensa ECMY-ryhmiä kohtaan lapsikasteessa, joka vahvistui välineeksi, jolla tavoiteltiin Mekane Yesuksen hyväksyntää. Mutta tosiasiassa ongelmana oli juominen ja KEK:n laki, jolla ryhmä ekskommunikoitiin. KEK-2 alkoi saavuttaa EEKK:ssa suositumman aseman Kambatan kirkkojen joukosta.

Vuonna 1957 tilanne muuttui, kun KEK kieltäytyi osallistumasta EEK:n konferenssiin. Kieltäytymisen syy oli se, että KEK-2 oli hyväksytty konferenssin erityisjäseneksi. EEKK:n asenne KEK-2:een viileni. Vuonna 1958 asenne taas muuttui positiiviseksi, mikä ei kuitenkaan johtanut aktiiviseen tuen antamiseen. EEKK:n tilanne oli tullut monimutkaiseksi lähetysjärjestöjen ulottaessa kohteliaisuusperiaatteen myös työyhteyksissään oleviin paikallisiin kirkkoihin. Vaikka se oli etiopialaisille kova pala purtavaksi, sillä oli vaikutus EEKK:iin.

KEK-2 jatkoi ponnistuksiaan osoittaakseen aitoperäisen etiopialaisen riippumattoman kirkon merkkejä. KEK-2 oli opetuksessaan ja ulkoisessa muodossaan hyvin samankaltainen KEK:n kanssa, vaikka ryhmien välillä oli konflikti. Kastetta on luultavasti liioiteltu kahden kirkon välillä olevan konfliktin aiheena vuosina 1955–60. KEK-2 todennäköisesti harjoitti paikoin lapsikastekäytäntöä, ainakin vuoden 1955 jälkeen. Tämä oli luultavasti ollut myös KEK:n käytäntö ennen SIM:n paluuta 1943–46. Itse asiassa KEK-2 ei ollut mitenkään homogeeninen kirkko vuosina 1955–60. Se näyttää sallineen erilaisia kastekäytäntöjä, koska sen kasteopetus oli sekava.

KEK-2 oli eri tunnustusten paineessa Kambata/Hadijan alueella eikä tyytynyt pysymään riippumattomana kirkkona. Siitä käytetty yleinen pilkkanimi oli "juova kirkko". Mutta se ei halunnut luopua vapaudestaan ja palata takaisin KEK/SIM:n yhteyteen. Sen sijaan se anoi EECMY:n jäsenyyttä. KEK-2:n siteet, jotka olivat yhdistäneet sitä EEK:n konferenssiin, yhdistivät sitä nyt EECMY:oon.

6. luku: KEK-2 kohtaa uuden kumppanin

Johdanto

Vuodesta 1955 alkaen Kambatan evankelisen kirkko-2 (KEK-2) oli kohdannut Etiopian evankelisten kirkkojen konferenssin (EEKK) puitteissa kasvavan Etiopian evankelisen kirkon Mekane Yesus (EECMY) ja saanut siltä apua. EECMY antoi kasvualustan itsenäiselle ja kansalliselle etiopialaiselle kirkolle. 1960–luvun kuluessa KEK-2:n johtajat päättivät etsiä mahdollisuuksia läheisempään yhteistyöhön tämän uuden ja kukoistavan etiopialaisen kirkon kanssa. Toisaalta vaati jonkin verran aikaa ja ponnisteluja ennen kuin EECMY oli valmis vastaamaan Kambata/Hadijan odotuksiin. Mutta kun vastaus tuli, se oli kauas kantava.

Tässä luvussa tutkitaan, kuinka vasta perustettu EECMY käsitteli KEK-2:n yhteistyö- ja jäsenyysanomusta. EECMY:n muodostamista on melko hyvin tutkittu. Sen sijaan EECMY:n ja KEK-2:n vuorovaikutukseen ei ole aiemmin riittävästi paneuduttu. Tämä tutkimus perustuu EECMY:n pöytäkirjoihin nojautuvaan primäärilähteeseen.

A. Etiopialaisen ulkomuodon omaava evankelinen kirkko

Dynamiikka nuoren EECMY:n sisällä

Kun EECMY perustettiin tammikuussa vuonna 1959, sen jäsenmäärä oli noin 20 000. Kirkkolaki jakoi kirkon synodeihin, jotka oli vielä virallisesti perustettava. Synodit lähettivät edustajansa yleiskokoukseen, joka kokoontui joka toinen vuosi. Jokaisella seurakunnalla oli oikeus lähettää kokoukseen yhden edustajan 300 jäsentä kohti. Toimeenpanevan komitean oli määrä kokoontua vähintään kerran vuodessa tai useammin johtoryhmän (Church officers) kutsusta; toimeenpanevaan komiteaan kuuluivat kirkon presidentin ja pääsihteerin lisäksi kunkin synodin presidentti ja taloudenhoitaja. Johtoryhmään kuuluivat kirkon presidentti, varapresidentti, kaksi sihteeriä ja taloudenhoitaja. Johtoryhmä kokoontui monta kertaa kuussa panemaan toimeen yleiskokouksen ja toimeenpanevan komitean päätöksiä. Pohtiessaan EECMY:n kirkkolain rakennetta vuonna 1959 pastori Lundgren korosti sitä, että synodimalli antaa suuren vapauden synodeille. Kunkin synodin oli pidettävä huolta omasta talousarviostaan ja kukin saattoi vapaasti päättää jumalanpalvelusjärjestyksestään ja seurakuntaorganisaatiostaan. Pappien valitseminen ja vihkiminen oli synodien vastuulla. Synodien vihkimät papit hyväksyttäisiin samalla koko kirkon papeiksi.

Toimivan johtajuuden edistämiseksi pastori Lundgren mainitsi kolme erityishuomiota vaativaa aluetta:

1. Vahvojen ja terveiden seurakuntien kasvu
2. Etiopialaisten johtajien kouluttaminen
3. Kirkon taloudellinen organisaatio

Varhaisen EECMY:n selkärankana olivat Länsi-Wolleggan ja Sidamon herätysliikkeet yhdessä AAMY:n, Nekemte-MY:n ja Pohjois-Etiopian pienten ryhmien kanssa. Nämä ryhmät muodostivat EECMY:n neljä ensimmäistä synodia. Vahvin synodin oli aluksi "Gimbin" eli Länsi-Wolleggan synodi, joka perustettiin 1960 ja johon kuului 15 000 jäsentä. Synodin sydän olivat Gimbin awrajan evankeliset seurakunnat, joita kutsuttiin myös nimellä "Gimbin awrajan johtokunta". Tämä alue oli saavuttanut kansallisetiopialaisen statuksen vuonna 1949 yhteistyössä SEM:n ja myöhemmin saksalaisen Herrmannsburger Missionin (GHM) kanssa. Qes Dafa Jammo oli Gimbin synodin presidentti; synodiin kuului lähinnä Mendin, Nejon, Bojin, Challian ja Airan seurakunnat. Shoan ja Itä-Wolleggan synodi muodostettiin 1961 ja se jakaantui vuodesta 1962 alkaen Nekemten, Backon ja Addis Abeban piireihin (section).Vuonna 1960 NLM:n työkenttä jakaantui kahteen "presbyteeriin", joissa kummassakin oli noin 3 000 jäsentä. Vuonna 1962 perustettiin Sidamo/Gamu-Gofan synodi. LML/CWM:lle (Luterilaisen maailmanliiton maailmanlähetyskomissio) toimitetussa raportissa vuodelta 1958 annetaan seuraavat tilastotiedot:

"NLM:ssa on 29 järjestäytynyttä seurakuntaa, 1 970 kristittyä, 4 128 kasteoppilasta (katekumeenia), 140 hajallaan asuvaa kristittyjen ryhmää ja 114 maallikkoevankelistaa. Toistaiseksi meillä on vain yksi vihitty kansallinen pappi tällä suhteellisen uudella kentällä. Raamattukoulussamme on 70 oppilasta kouluttautumassa päätoimisiksi evankelistoiksi. Tänä vuonna avattiin teologinen seminaari papin tehtävään kykeneviä oppilaita varten."

Pohjoisessa Wollo-Tigren synodi muodostettiin 1959. Siihen kuului kolme seurakuntaa: Adua, Dessie ja Addis Abeban kansainvälinen seurakunta. Vuodesta 1957 alkaen työtä tällä alueella tuki Amerikan luterilainen lähetys (ALM).

Ensimmäiset EECMY:n virkailijat olivat presidentti Ato Emmanuel Gebre Selassie, varapresidentti, tri Herbert S. Schaefer, sihteeri Ato Hagos Leggese, apulaissihteeri Ato Gebreab Biadgilign ja taloudenhoitaja, pastori Manfred Lundgren.

Elokuussa 1960 nuorta EECMY:ta luonnehti tri Schaefer Etiopian luterilaisten seurakuntien kirkkona, joka on nyt yhdistynyt neljä synodia käsittäväksi kirkoksi; niitä tukevat lähetysjärjestöt ovat vastaavasti norjalainen, ruotsalainen, saksalainen ja amerikkalainen luterilainen lähetys. Hän antoi seuraavan jäsenyystilaston: jäsenmäärä "31 539 henkeä, kastettuja jäseniä 18 961 ja ehtoollisella käyviä jäseniä 12 578".

Kirkossa oli 135 itsenäistä seurakuntaa ja yli 200 saarnapaikkaa. Oli 27 etiopialaista pappia ja 50 koulua, joissa 5 300 oppilasta. Vuonna 1960 oli määrä avata Yhdistynyt teologinen seminaari ja Yhdistynyt kirjallisuuskeskus. EECMY:ta luonnehdittiin itsenäiseksi ja "…laajalti itsekannattavaksi, itse hallitsevaksi ja itse leviäväksi". Suurin tarve on evankelistojen ja pappien puute. Toinen tarve on: …uuden kirkon muodostaminen seurakunnat ja synodit käsittäviksi toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Nuoren EECMY:n jännitteitä ja dynamiikkaa vuonna 1960 voi kuvata eri näkökulmista. Jännitteitä oli ulkomaisten lähetysten välillä lähetysteologian ja historian eroavuuksien takia, mistä johtuen on tarvittu joustavuutta ja mielikuvitusta yhdistynyttä luterilaista kirkkoa perustettaessa. Lähetysjärjestöjen väliset eroavuudet vaikuttavat nyt synodeissa. Synodit sijaitsivat eri puolilla maata ja ne koostuivat erilaista etnisistä ryhmistä. Länsi-Wolleggan synodi on jäsenluvultaan muita merkittävästi suurempi ja sen vaikutus tuntui voimakkaana 1960-lvulla. Se koostui pääasiassa oromoista.

Etiopialaiset kirkonjohtajat toivat EECMY:een koko Etiopian käsittävän EEKK:n perinteen. Monet EECMY:n johtavat etiopialaiset persoonallisuudet oli valettu yhteen "ELN:ssa" koettujen yhteisten kokemusten kautta vuosien ajan. Etiopialaisuutta edustava "ELN:n" perintö palveli etiopialaisia evankelisia yhdistävänä tekijänä. Se jopa sai lähetysjärjestöt välillä ajattelemaan uudella tavalla omia aatteitaan. Kambatan kirkkojen ekumeeniset suhteet EEKK:iin tulivat EEKK:n delegaattien välityksellä EECMY:lle. Kun EECMY perustettiin, lähetysten kohteliaisuussäännön sitovuus etiopialaisten suhteen väheni. Evankelinen etiopialainen kansallisuustunne vahvistui nuoressa ja intomieleisessä kirkossa. EECMY:n luonnehtiminen etiopialaiseksi on määrittelemisen asia, kuten tri Schaefer teki vuonna 1960. Henkilökuntaa ja taloutta ajatellen kirkko oli riippuvainen. Mutta sen päätökset tehtiin itsenäisesti. Sen johtajat olivat voimakkaita ja arvostettuja etiopialaisia persoonallisuuksia, joilla oli kansainvälistä kokemusta ja suuri kyky. 1960-luvun alussa EECMY:ta olisi varmaan voinut kuvata itsenäiseksi etiopialaiseksi evankeliseksi kirkoksi, jolla on koko Etiopian käsittävä ekumeeninen perintö: kipeä riippuvuus ulkomaisista varoista ja henkilökunnasta ja "paikallisten" lähetysten voimakas vaikutus. Itse asiassa KEK-2 oli muita riippumattomampi.

EECMY yhteistyössä LML:n kanssa

Kun pidettiin LML:n Maailmanlähetyksen komission (CMW) ensimmäinen kokous Oxfordissa heinäkuussa 1949, Etiopian luterilaiset lähetysjärjestöt olivat hyvin edustettuina. Läsnä olivat pastori Olaf Lie NLM:sta, lisensiaatti August Elfers GKM:sta, johtaja Conrad Rendtorft DMS:sta (Tanskan lähetysseura) ja pastori Johan Hagner SEM:sta. Kuten Saeverås on osoittanut, LML vaikutti Etiopian Luterilaisten lähetysten komitean (LMC) muodostamiseen; vuonna 1951 se kannusti perustamaan yhdistyneen luterilaisen kirkon. LMC:n kautta Etiopian luterilaiset lähetykset, SMBV mukaan lukien, saivat aikaan yhteistyöverkon Etiopiassa. Rinnakkaiskehityksenä näiden lähetysten johtajat kohtasivat toisensa kansainvälisessä verkostossa LML/CWM:n järjestämissä vuosittaisissa kokouksissa, joissa he esittivät "kenttäselontekonsa". He toimivat puheenjohtajina ja delegaatteina "Etiopian alakomiteassa", joka valmisti Etiopiaa koskevat talousarviot ja selonteot komissiolle. Nämä kaksi luterilaista verkostoa sekoittuivat ja vaikuttivat kehitykseen Etiopian evankelisten keskuudessa ja EECMY:ssa. LMC toi mm. kirjallisuustyötä, evankelista opistoa ja Mekane Yesus -seminaaria (MYS) koskevat talousavustuspyynnöt LML/CWM:lle. CWM myönsi tällaisille hankkeille avustusta.

Kun EECMY oli perustettu 1959, etiopialaiset alkoivat hyödyntää LML/CWM -verkostoa uudella tavalla. Jo ennen EECMY:n perustamista oli jo toki vahvoja siteitä etiopialaisten kirkonjohtajien ja LML:n välillä. Tärkein kohtauspaikka varhaisemmassa vaiheessa oli ollut Koko Afrikan luterilaisten kirkkojen konferenssi (AALC) Marangussa marraskuussa 1955. Etiopiaa edustivat Ato Emmanuel Abraham, Ato Emmanuel Gebre Selassie, Ato Amare Mamo, Ato Markina Maja ja Ato Ephraim Isaac (NMKY). Ato Emmanuel piti tätä konferenssia "maailmankausien vaihtumisena" kirjoittaessaan Etiopian Lontoon suurlähetystössä Marangun konferenssin raportin esipuhetta. Myöhemmin hän hieman humoristisesti viittaa Marangun konferenssiin aikana, jolloin hän tiedosti olevansa luterilainen. Suahilin kielen sana luterilainen oli mainittu konferenssissa niin usein toistuvasti, että häntä alkoi kiinnostaa sanan merkitys. Marangun konferenssi laajensi etiopialaisten johtajien luterilaista identiteettiä ja teki heidät tietoisiksi LML:n tarjoamasta veljesyhteydestä. Esimerkiksi Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijä, pastori Alpo Hukka edusti konferenssissa Lounais-Afrikassa sijaitsevaa Ambo-Kavangon luterilaista kirkkoa. Hän oli tuleva lähempään kosketukseen etiopialaisten johtajien kanssa myöhemmin.

Marangun konferenssin jälkeen AAMY sai 1957 LML:n väliaikaisen jäsenyyden, joka sittemmin siirtyi EECMY:lle. Samana vuonna Ato Emmanuel Abraham valittiin LML:n toimeenpanevaan komiteaan. EECMY:n presidenttinä Ato Emmanuel Gebre Selassiesta tuli yksi LML/CWM:n kuudesta "jäsenestä" kaudeksi 1959–1961. Hän toimi Etiopia-komitean puheenjohtajana ja jäsenenä 1959–1962. Tämä antoi hänelle vaikutusvaltaa LML/CWM:n budjetin laadinnassa noina vuosina.

Seuraavaan AALC:iin syyskuussa 1960 Antsirabéssa Madagaskarilla osallistuivat sekä Ato Emmanuel Gebre Selassie että Ato Emmanuel Abraham. Muut etiopialaiset olivat Gimbin synodin presidentti Ato Daffa Djammo, Mendin ja Nekemten Mekane Yesus -raamattukoulun johtaja Qes Gemechu Danu, Qes Gudina Tumsa Nekemtestä, EECMY:n sihteeri Ato Hagos Leggese ja Norjan luterilaisen lähetyksen vanhin (presbyteeri) Ato Gebre Igziabiher Zelleke.

Valtavasti kehittyvä LML:n projekti Etiopiassa oli tuohon aikaan tietenkin "Radio evankeliumin ääni", LML:n radioasema Afrikkaa ja Aasiaa varten, joka otettiin käyttöön 1963. Voi alleviivatusti todeta, että Etiopia oli LML:n hyvin tuntema maa aikana, jolloin EECMY:n virkailijat ja LML kävivät epävirallista keskustelua EECMY:n Kambatan kotilähetysohjelmasta. AAMY/EECMY:n ja LML:n suhteen merkitystä tuskin voi liioitella. Se laajensi Etiopialaisten johtajien perspektiiviä sekä teologisella että henkilökohtaisella tasolla. Se esitteli etiopialaisille afrikkalaisen ja kansainvälisen luterilaisen verkoston, jota he olivat kiinnostuneet hyödyntämään. Se varmisti mahdollisuuden hengelliseen ja taloudelliseen tukeen, joka valmisti EECMY:oa ottamaan rohkean askeleen kohti tuntematonta tulevaisuutta, johon mm. kuului työn laajentuminen Kambata/Hadijan seudulle.

B. KEK-2:n haaste EECMY:lle

KEK-2:n jäsenyysanomus haasteena

Kuten edellä on kerrottu, nuori EECMY ei ollut mitenkään homogeeninen kirkko vuonna 1960, jolloin KEK-2 lähestyi sitä jäsenyysanomuksineen. Voi helposti kuvitella, että kirkolla oli ongelmia ihan omasta takaa. Oli mm. suuri tarve saada koulutettuja johtajia 20 000–30 000 hengen kirkkoon. Jos siihen vielä lisätään monimutkaisen KEK-2: n huonosti koulutetut jäsenet, joilla oli muista EECMY:n synodeista poikkeava hengellinen ja etninen taustansa, voi ymmärtää kirkon jo ennestään raskaan taakan muodostuvan liian painavaksi nuorelle kirkolle. Se tietäisi myös avointa välirikkoa SIM:n ja sen työyhteydessä olevien kirkkojen kanssa.

Toinen ongelma oli KEK-2:n koko, noihin aikoihin arviolta noin 25 000 jäsentä. Vaikka luku olisikin liioitellun suuri, se oli tosi asiassa EECMY:n johtavien etiopialaisten ja lähetystyöntekijöiden hyväksymä virallinen luku vuonna 1961. Mitä tapahtuisi EECMY:lle, jos se hyväksyisi synodikseen näin valtavan ison kokonaisuuden kuin mitä KEK-2 oli? Jäsenmäärän suhteen siitä tulisi hallitseva synodi. EECMY:n valtasuhteet muuttuisivat. Näitä riskejä EECMY joutui pohtimaan KEK-2:n jäsenanomukseen liittyen. Voidakseen kohdata KEK-2:n tarpeet ja säilyä edelleen samana kirkkona, jossa nuorella luterilaisella kirkolla on oma profiilinsa, se tarvitsi jotain erityistä apua.

Päätös tukea KEK-2:ta

EECMY:n toisesta yleiskokouksesta tammikuun 18.–22. päivinä 1961 tuli käännekohta EECMY:n ja KEK-2:n suhteeseen. Yleiskokouksessa käytävää, KEK-2:ta koskevaa keskustelua oli valmisteltu AAMY:n ja KEK:n johtajien välisessä kokouksessa samana päivänä kun yleiskokous alkoi. Yksi toisen yleiskokouksen suurista asioista oli LML:n jäsenyydestä päättäminen; päätöksen tekijöinä oli 42 delegaattia neljästä synodista. Ato Emmanuel Abraham esitteli LML:n ja EECMY:n suhdetta erinomaisessa puheessaan. Suhteen positiiviset puolet nousivat voimakkaasti esille, ja Ato Emmanuel muistutti AALC:sta, joka pidettäisiin Addis Abebassa 1965. Puheessa tuli myös esille radioasema ja sen merkitys kirkolle. KEK-2:n jäsenyys oli esityslistan viimeisiä asioita. Pöytäkirjan mukaan asiasta keskusteltiin pitkään. Kirkon johtoryhmälle annettiin valtuudet ryhtyä tarvittaviin toimiin. Tarkoituksena oli lähettää delegaatio Kambata/Hadijan seudulle tutkimaan tilannetta. Pöytäkirjan muotoilussa on jonkin verran epäselvyyttä: "Yleiskokous päätti että johtoryhmä ryhtyy tarpeellisiin toimiin, joille yleiskokous antaa tukensa tutkittuaan ensin Kambatan kirkon liittymisasiaa ja konfliktin syytä."

Päätöksestä käy ilmi, että asiaa tutkitaan ja toisaalta että täysi tuki annetaan. Tämä on ymmärrettävä niin, että EECMY tahtoi tässä vaiheessa antaa täyden tukensa KEK-2:lle. Yleiskokouksen keskustelussa oli jo aiemmin tullut esille, että KEK-2 oli anonut EECMY:n jäsenyyttä jo 12 vuotta takaperin. Tämä oli jo sentään liioittelua, olihan kirkkokin perustettu vasta kaksi vuotta takaperin. ELN:n aikaansaama sovittelu vuonna 1952 tapahtui yhdeksän vuotta sitten. Toteamus paljastaa keskustelun innokkuuden. KEK-2: n jäsenluvun sanottiin kokoukseen aikaan olleen 25 000, jota pitää verrata EECMY:n 43 500 jäseneen, jonka luvun Ato Emmanuel Gebre Selassie mainitsi virallisena arviona. Tammikuun 1961 yleiskokouksesta alkoi EECMY:n aktiivinen tuki KEK-2:lle seuraavaksi yhdeksäksi vuodeksi. Ei ollut pelkkä sattuma, että EECMY päätti ensin liittymisestä LML:n jäseneksi ja vasta sitten antoi täyden tukensa KEK-2:lle. EECMY:n päätös auttaa KEK-2:ta perustui pastori Lundgrenin lähettitovereilleen kirjoittamaan kirjeeseen, jonka mukaan "…LML on kiinnostunut antamaan tukea" tarkoittaen Kambataa. EECMY:n ja LML:n epävirallisilla yhteyksillä oli suuri vaikutus siihen, miten EECMY suhtautui KEK-2:een ja sen jäsenyysanomukseen.

Erityinen lähetystö Kambataan

EECMY:n yleiskokous oli valtuuttanut kirkon johtoryhmän tutkimaan tilannetta Kambata/Hadijan seudulla. Toimeksiannon mukaan johtoryhmän oli "tehtävä se, mikä on tarpeen". Kolme henkilöä valittiin EECMY:n delegaatioon: Ato Amare Mamo, Qes Gamachu Danu ja Ato Zacheus Edamo. Heitä oli ohjeistettu tutkimaan Kambatan kirkkojen välisen konfliktin syytä ja KEK-2:n sisäistä tilaa. Miksi valittiin juuri nämä kolme henkilöä? Ato Amare Mamo oli EECMY:n virkailijoiden varasihteeri tammikuusta 1961 alkaen. Hän oli kotoisin Yirgalemista Sidamosta ja oli ensimmäisten oppilaiden joukossa NLM:n opettajaseminaarissa 1951–1953. Kuten edellä on todettu, hän oli EEKK:n merkittävä delegaatti edustaen Sidamon Mekane Yesus -ryhmää. Hän oli stipendiaattina Norjassa 1958–59. Hän oli työssä Evankeliumin ääni -kirjallisuuskeskuksessa (Yemisserach Dimts Literature Centre - YDLC) Addis Abebassa silloin, kun hänet lähetettiin Kambataan. Sidamoa puhuvana hänen odotettiin pystyvän seuraamaan paikallisilla kambata/hadija -kielillä käytyä keskustelua.

Qes Gamacu Danu oli Nejosta Wolleggasta ja hän oli toiminut opettajana Mendissä ruotsalaisen lähetyksen koulussa. Hänet oli vihitty papiksi Nekemtessä 1958 ja hänet oli nimitetty Wolleggan raamattukouluihin. Hän edusti EECMY:oa AALC:ssa 1960 ja "Gimbin synodia" EECMY:n yleiskokouksessa 1961. Ruotsalaiset lähetystyöntekijät pitivät häntä älykkäänä ja nöyränä johtajana.

Ato Zacheus Edamo oli Mishgidasta läheltä Duramea ja siten kambatalainen. Hän oli ollut työssä useissa koululaisasuntoloissa Debre Zeitissä, Addis Abebassa ja Dessiessä. Hän edusti Wollo-Tigren synodia EECMY:n yleiskokouksessa 1961. Kambatalaisena hän oli epäilemättä avainhenkilö suunnitellussa tutkimuksessa.

Kolme synodia neljästä oli edustettuina näissä kolmessa miehessä. He lähtivät "kymmenen päivän matkalle Kambataan", "kirkon lähettäminä delegaatteina". Tavallaan tämä oli toistoa Ato Emmanuel Gebre Selassien alkuperäiselle tehtävälle, kun hän matkusti Kambataan vuosia aiemmin.

Matkaselonteko

Alun perin amaraksi kirjoitettu erityiskomission selonteko esitettiin EECMY:n johtoryhmälle toukokuun 9. päivänä 1961. Viikkoa myöhemmin se käännettiin englanniksi. Englanniksi esitetty käännös on hyvin rakennettu ilmaisten omaperäistä ponnistelua KEK-2:n tilan kuvaamiseksi huhtikuussa 1961. Raportti perustuu delegaation kymmenen päivän oleskeluun Kambata/Hadijan seudulla. Kahdeksan päivää kului matkustamiseen viiteen KEK-2:n "seitsemään". Vierailu kohdistui kunkin "seitsemän" yhteen seurakuntaan ja Hosainaan. Delegaation kerrottiin kohdanneen 2 000 ihmistä. Kysymyksiä oli esitetty vanhimmille ja seurakunnan rivijäsenille erityisissä kokouksissa. EECMY:n delegaatio kiinnitti huomionsa varsinkin eripuraan ja KEK-2:n motivaatioon hakea EECMY:n jäsenyyttä. Jotkut selonteon yksityiskohdat perustuvat kuulopuheisiin, toiset delegaattien omiin kokemuksiin. Tilastolliset arviot eivät viittaa mihinkään lähteisiin. Selonteon alla olevien allekirjoitusten käsialasta päätellen sen on laatinut Ato Amare Mamo. Selonteon kontekstin on määritellyt tammikuussa 1961 EECMY:n yleiskokous, joka oli innokas toteuttamaan EECMY:n toimia KEK-2:n suhteen. Myös kirkon johtoryhmä oli velvoittanut toimenpiteisiin KEK-2:n tutkimiseksi ja "täyden tuen" antamiseksi. Näyttää kuitenkin siltä, että raportti ei ole puolueeton. Sen intentiona on kuvata KEK-2:ta ja sen jakaantumista tarkoituksena motivoida EECMY:oa tukemaan Kambata/Hadija –seutua. Tätä vaikutelmaa vahvistaa tapa, jolla raportti viittaa katolisten ja SDA:n toiminnan uhkiin. Raportin vaikuttava päätös kuuluu seuraavasti: "On selvää, että Etiopian evankeliseen Mekane Yesus -kirkkoon liittymistä haluavat ryhmät tarvitsevat kasvatuksellista , organisatorista ja lääketieteellistä apua. Jos tätä apua ei ilmaannu he lankeavat aiemmin tai myöhemmin Seitsemännen päivän adventistien ja katolisten syliin. "

Raportin takaa kaikuu KEK-2:n oma ääni. Esimerkiksi tällainen: "Syy, miksi haluamme liittyä Etiopian evankeliseen Mekane Yesus -kirkkoon on se, että olemme yhtä mieltä opetuksesta." Nämä äänet sekoittuvat erityiskomission tai johtoryhmän huomautuksiin ja ehdotuksiin.

Tässä ei ole aihetta käsitellä raporttia yksityiskohtaisesti, mutta kolmeen kohtaan voi kiinnittää huomiota:

1. Selonteko vaatii voimakkaasti EECMY:n tukea KEK-2:lle.
2. Selonteko antaa positiivisen kuvan KEK-2:sta ja siitä osasta, mikä sillä on ollut taistelussa KEK:n ja SIM:n kanssa koetussa konfliktissa. KEK-2:n ongelmia ei kuvata suoraan, vaan kaunistellen.
3. Ainakin kahdessa hajaannusta kuvaavassa versiossa lapsikaste mainitaan vuoden 1951 hajaannuksen pääsyynä. Tämä on selvästi ristiriidassa vuotta 1951 kuvaavien aikalaislähteiden kanssa. Vaikka juominen ja raha mainitaan, saa sen vaikutelman että lapsikasteen nostaminen konfliktin pääsyyksi johtuu yrityksestä tehdä hajaannuksen syystä ja EECMY:n tuesta KEK:lle säädyllisempi. On mahdollista, että EECMY piti yleisesti vuonna 1961 Kambatan kirkkojen hajaannuksen syynä erimielisyyttä lapsikasteesta. Jos hajaannuksen syy vuonna 1951 oli tämä ja jos KEK-2:lla oli lapsikaste yleisesti käytössä vuonna 1961, niin mikäs siinä sitten! Ongelmaksi näyttää kuitenkin nousevan se, että EECMY:n erityiskomission selonteko tulkitsee historiaa anakronistisesti ja tendenssimäisesti löytääkseen hyvän syyn, miksi EECMY:n on tuettava KEK-2:ta. KEK/SIM:n ja Kambatan kirkkojen hajaannuksen syyn kuvausta olisi verrattava aikalaislähteisiin.

EECMY:n johtoryhmän toimenpiteet

Erityiskomission selonteko teki ilmeisesti vahvan vaikutuksen kirkon johtoryhmään. He tekivät heti kuusi päätöstä. Ensiksikin he päättivät tukea KEK-2:ta "kaikilla mahdollisilla tavoilla ottaen huomioon ne vaikeudet, joita kirkko joutuu kohtaamaan". Toiseksi päätettiin lähettää joitakin KEK-2:n nuoria NLM:n kouluihin opettamaan KEK-2:n johtajille EECMY:n kirkkolakia ym. Päätettiin perustaa etiopialaisten johtama alkeiskoulu ja tiedottaa synodeille tästä tilanteesta sekä lähettää komission selonteko EECMY:n työyhteydessä oleville lähetysjärjestöille.

Tämän päätöksen jälkeen ei ollut enää peruutusmahdollisuutta. Raportin perusteella kirkon johtoryhmä ryhtyi laajoihin toimenpiteisiin. Heidän oli määrä tavata uudelleen viikon sisässä, 17. päivänä toukokuuta 1961 ja jatkaa silloin KEK-2:ta koskevaa keskusteluaan.

C. Uusi alku Kambata/Hadijan seudulla

Kohti EECMY:n Kotilähetystä

17. päivänä toukokuuta pidettiin seuraava kirkon johtoryhmän kokous. Se päätti jakaa erityiskomission selontekoa synodeille ja yhteistyössä oleville lähetysjärjestöille. Kuten edellä on todettu, raportti oli jo käännetty englanniksi. Johtoryhmä päätti kutsua koolle EECMY:n toimeenpanevan komitean kokouksen kesäkuun 12. päivänä keskustelemaan EECMY:n tuesta KEK-2:lle. He selittivät myös hyväksyvänsä tri Schaeferin ja pastori Lundgrenin valmistaman uuden, Kambatan avustamista koskevan selonteon.

Jälkimmäisen selonteon nämä ahkerat miehet näyttävät väsänneen hyvin lyhyessä ajassa. Siitä saa mielenkiintoista tietoa kahden EECMY:n palveluksessa olevan johtavan lähetystyöntekijän näkemyksestä koskien Kambatan kirkkojen tilannetta 1961. Raportin otsikkona oli "Kambatan kansan avustusohjelma". Alaotsikon mukaan EECMY:n johtoryhmä oli hyväksynyt sen "erityisen tutkimusselonteon perusteella".

Pastori Lundgren vahvistaa, että johtoryhmä oli pyytänyt häntä ja tri Schaeferiä valmistamaan ohjelman erityiskomission selonteon vastaanottamisen jälkeen. Schaeferin ja Lundgrenin selonteko Kambatan auttamisesta on hyvin jäsennetty. Se on sävyltään maltillinen ja paljastaa suuren teologisen ymmärtämyksen. Siihen kuuluu neljä osaa: 1. Tilanne, 2. Tarve, 3. Ongelmat ja 4. Ehdotetut toimenpiteet.

Tilannekartoitus luo taustan KEK:sta. Se luonnehtii SIM:n ongelmaa työn epäonnistumisena: "…perustaa vahva itse hallitseva kirkko" – sen sijaan kirkko faktisesti pyrki johtamaan ja dominoimaan vanhimpia. Jatkuvuuden puute SIM:n kirkkopolitiikassa aiheutti erimielisyyttä opissa ja käytännön toimissa.

Lähetystyöntekijöiden arvio KEK:n ja KEK-2:n keskinäisestä suhteesta oli seuraava: On käynyt selväksi, että oppia ja uskoa koskevat eroavaisuudet ovat kasvaneet niin suuriksi, ettei ole enää mahdollisuutta saavuttaa kompromissia, eikä liioin jälleenyhdistyminen onnistu.

EECMY:n toimenpiteitä motivoidaan seuraavasti: "… koska on kysymys opista ja on toimittu virheellisesti, monet tulevat varmasti ajautumaan katolisten ja seitsemännen päivän adventistien syliin. Siksi on aika Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon ottaa tilanne hallintaansa."

Toinen osa, tarve, valaisee EECMY:n vastuuta:
- 1) Kaiken annettavan avun tulee tulla kirkolta eikä suoraan lähetysjärjestöiltä tai Luterilaiselta maailmanliitolta- - -
- 3) Avun antaminen Kambatan kristityille tarkoittaa kirkon hyväksymistä Etiopian evankeliseen kirkkoon Mekane Yesus. Tästä seuraa, että - - -
- b. Apua on annettava niin, että Kambatan kristityt järjestetään seurakunniksi ja kirkon synodiksi
- c. Kirkon on varauduttava vastaamaan toisten protestanttisten lähetysten ja kirkkojen kritiikkiin.

Kritiikkiä oli odotettavissa SIM:lta ja KEK:lta kohteliaisuusperiaatteiden tähden. Olisi hyvinkin ollut mahdollista, että Etiopian hallitus olisi tällaisessa tilanteessa estänyt lähetysjärjestön suoran avun KEK-2:lle, koska "heidän alueensa oli SIM:n reviiriä". Vastaavasti etiopialainen vastuu tästä uudesta EECMY:n hankkeesta oli äärettömän tärkeä!

Kolmas osa, ongelmat, osoittaa vakavaa yritystä laskea operaation kustannukset. Kahteen kategoriaan jakaantuneet ongelmat olivat laajat. Ensimmäinen monin tavoin formuloitava ongelma oli EECMY:n oma heikkous. Kuinka EECMY pystyy tarjoamaan pappeja, evankelistoja, ihmisiä ja rahaa, kun sillä on ennestään kaikesta pula? Toinen ongelma oli, kuinka säilyttää KEK-2:n itsenäinen identiteetti, ettei tuhottaisi sen vahvuuksia, itse hallitsevuutta, itsestään leviämistä ja itsekannattavuutta.

Viimeinen ongelmakohta oli koko operaation tuoma haaste:
8. Kuinka sulauttaa kahden-kolmenkymmenen tuhannen hengen yhteisö kirkkoon, jonka oma jäsenmäärä on vain 35 000–45 000 henkeä.

Selontekonsa toisessa ja kolmannessa osassa Schaefer ja Lundgren ovat pyrkineet antamaan selvän kuvan operaatioon liittyvistä ongelmista ja välttämään ylioptimistisuutta. Tämä tulee korostetusti esille "Tarve"-jakson ensimmäisissä sanoissa. "Mikäli EECMY vastaa tähän avustuskutsuun, sen on ymmärrettävä että…", minkä jälkeen seuraa yllä oleva kohta 8 koskien "ongelmaa". Schaefer ja Lundgren halusivat EECMY:n arvioivan tämän uuden ja rohkean etiopialaisen riskihankkeen kustannukset. Lähetystyöntekijöiden huoli KEK-2:n aiheuttaman haasteen suhteen on luettavissa rivien välistä.

Olipa niin tai näin, selonteon viimeinen osa toimenpide-ehdotuksia antaa 10 konkreettista ehdotusta, mikä osoittaa, millä päättäväisyydellä ohjelma haluttiin toteuttaa.

Ensimmäinen ehdotus oli tiedottaa KEK-2:lle EECMY:n avusta, mutta tehdä samalla selväksi, että jäsenyys EECMY:ssa saa vielä odottaa. Muut ehdotukset koskivat vanhimpien opettamista, "evankelistojen koulutuskeskuksen perustamista Kambataan", 8. luokkaan asti ulottuvan, etiopialaisten johtaman sisäoppilaitoksen käynnistämistä, kuuden stipendiaatin lähettämistä Debre Zeitin kouluun, opiskelijaehdokkaiden löytämistä MYS:iin, raamattukoulun perustamista Kambataan, seurakuntien johtamien alkeiskoulujen perustamiseen kannustamista, synodien pyytämistä antamaan "henkilö- ja raha-apua" ohjelmalle ja viimeiseksi "10. kolmivuotisen lukutaito-ohjelman käynnistämistä".

Tämä oli todella vaikuttava ohjelma. Se pyrki yhtäältä säilyttämään projektin johtajuus etiopialaisissa käsissä ja toisaalta kohtaamaan KEK-2:n koulutustarve. Tosiasiassa, kuten myöhemmin tullaan näkemään, moni tämän "ohjelman" "ehdotuksista" tulivat toteutumaan. Ato Amaren ja hänen kollegoidensa aiempaan tutkimukseen perustuneen Schaeferin ja Lundgrenin selonteon ideat ja periaatteet tulivat olemaan Kambatan Kotilähetysohjelman selkäranka.

LML:n mahdollisesta avusta tietämättä kaksi lähetystyöntekijää eivät varmaan olisi koskaan muotoilleet tällaista ohjelmaa. On selvää, etteivät he uskoneet laajan KEK-2:n liittymistä EECMY:oon niin varhain kuin vuonna 1961. Liittyminen olisi luonut epätasapainon koko EECMY:oon. Siitä olisi ollut vaarallisia seurauksia nuorelle kirkolle ja sen synodeille. EECMY:n johtama ja LML:n sponsoroima "Kotilähetysohjelma" näytti nerokkaalta ratkaisulta vallitsevissa olosuhteissa. Se takasi kotimaisen johtajuuden ja ratkaisi kohteliaisuusongelmat luovalla tavalla.

Etiopialaisuus pitää pintansa

Toimeenpaneva komitea kutsuttiin koolle lyhyellä varoitusajalla toiseen kokoukseensa kesäkuun 12. päivänä 1961. Pääasiana oli keskustella ja tehdä lopullinen päätös suhteesta KEK-2:een. EECMY:n neljää synodia edusti kahdeksan miestä. EECMY:n johtoryhmän viiden henkilön lisäksi paikalla oli kutsuttuna vieraana Qes Badima Yalew. Kambatan kirkkojen historia esiteltiin EECMY:n toimeenpanevalle komitealle neljällä tavalla.

Ensiksi EECMY:n presidentti Ato Emmanuel Gebre Selassie esitteli lyhyesti KEK:n eripuran vaiheet vuodesta 1947 vuoteen 1961; konfliktia ei vielä ollut ratkaistu ja Kambatan kirkko esitti pyyntönsä EEKK:lle ja EECMY:lle. Hän ilmoitti, että nyt on tehtävä lopullinen päätös KEK-2:n kysymyksestä.

Toiseksi erityiskomission selonteko jaettiin toimeenpanevan komitean delegaateille; sen luki luultavasti Ato Amare Mamo, ainoa kokoukseen osallistuva erityiskomission jäsen.

Kolmanneksi luettiin lyhykäisesti EEKK:n pöytäkirjat vuodesta 1947 vuoteen 1961.

Neljänneksi Qes Badimaa pyydettiin kertomaan, mitä hän tiesi asiasta. Hän kertoi myös edeltävien vuosien tapahtumista. Tämä oli toimeenpanevalle komitealle annettu taustatieto, joihin päätös oli perustettava.

Kuten aiemmin on nähty, Qes Badima ja Ato Emmanuel olivat tosiaan oikeat henkilöt kertomaan EEKK:n suhteista Kambatan kirkkoihin. Komission Kambatan-matkasta tekemä kirjallinen selonteko tarjosi tuoreen kuvan tilanteesta. EECMY:n esittely antoi varsin seikkaperäisen pohjan päätöksenteolle. EEKK:n perinnön merkitystä EECMY:lle valaistiin lukemalla EEKK:n pöytäkirjat vuodesta 1947 alkaen. Tämä vuosihan oli ensimmäinen, jolloin KEK osallistui EEKK:iin. EECMY:n siteet EEKK:iin, johon myös Kambatan seurakunnat kuuluivat, ilmaistiin selkeästi tässä huolellisesti laaditussa etiopialaisperäisessä esityksessä.

EECMY:n toimeenpaneva komitea päätti auttaa KEK-2:ta "mahdollisuuksiensa mukaan" ja hyväksyä tilapäisen talousarviomäärärahan tähän tarkoitukseen.

Lisäksi päätettiin kutsua jotkut KEK-2:n johtajat Addis Abebaan kirkon hallintoa ja kirkkolakia käsittelevään koulutukseen. Toimeenpanevan komitean jäseniä kehotettiin ottamaan kopio talousarviosta ja etsimään synodistaan sille tukea. Tämä oli viimeinen askel siinä päätösten sarjassa, joka koski KEK-2:ta, aina EECMY:n yleiskokouksesta tammikuusta 1961 lukien. Päätösprosessi antaa hyvän kuvan siitä, kuinka herkkä ja haastava kysymys KEK-2:n jäsenyysanomus oli EECMY:lle. Itse asiassa se hallitsi täydellisesti EECMY:n toisen toimeenpanevan komitean kokousta.

Tällä päätöksellä kesäkuussa 1961 vahvistettiin EECMY:n luonne koko Etiopian kattavana riippumattomana kirkkona. Jossain määrin uhkarohkea KEK-2:ta koskeva päätös sytytti EECMY:ssa innostuneen evankelisen etiopialaisuuden, joka oli EEKK:n perintöä. Lähetysjärjestöjen "kohteliaisuussäännön" EECMY:n johtajissa synnyttämä varovaisuus alkoi nyt vähetä.

Ripeä järjestely

Kotilähetyksen valmistelu oli ajoissa suunniteltu. Tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana 1961 kaikki, mikä tarvittiin LM:lle lähetettävää, KEK-2:ta koskevaa projektipyyntöä varten, oli hoidettu vauhdikkaasti. Välttämättömät päätökset oli hyvin pohjustettu EECMY:n synodeissa, delegaatio oli lähetetty Kambataan, KEK-2:n avustusohjelma oli toteutettu ja talousarvio laadittu. Tällaiset asiat eivät tapahdu sattumalta. Tulevat mieleen Lundgrenin sanat, että tri Sovik oli kehottanut EECMY:oa hakemaan rahaa LML:lta. EECMY oli toimittanut Schaeferin ja Lundgrenin selonteon tri Arne Sovikille osoitteella "LML, Geneve" 20. päivänä kesäkuuta 1961. Luultavasti mukaan oli liitetty myös EECMY:n erityiskomission selonteko ja talousarvioehdotus. Sama materiaali oli jaettu SEM:n lähetystyöntekijöille.

KEK-2:n kysymyksen ripeälle käsittelylle keväällä 1961 oli selityksensä. EECMY:n johtoryhmän tavoitteena oli sisällyttää Kambatan Kotilähetysohjelma LML/CWM:n vuoden 1962 talousarvioon! Vuonna 1961 KEK-2:n haaste oli liian suuri kysymys nuoren EECMY:n itsensä hoidettavaksi.

Emmanuel Gebre Selassie Kambatan ja Geneven yhdistävänä linkkinä

Kuten edellä on todettu, Emmanuel Gebre Selassie oli avainhenkilö EEKK:ssa ja AAMY:ssa. EEKK oli lähettänyt hänet Hosainaan vuonna 1952 Kambatan seurakuntien sovittelutehtävään. Ensimmäisenä etiopialaisena koskaan hän luovutti Etiopiaa koskevan EECMY:n "Kenttäselonteon" LML/CWM:n vuosikokoukselle Berliinissä heinä-elokuussa 1961. Hän teki sen yhtenä "LML/CWM:n kuudesta jäsenestä" sekä "Etiopian-komitean" puheenjohtajana. Ato Emmanuel oli todella oikea henkilö esittelemään EECMY:n Kambata-ohjelman LML:lle. Hän teki sen! Pöytäkirja puhukoon puolestaan:

Etiopian-komitean suosituksesta CWM päätti:
a) kannustaa Evankelista Mekane Yesus -kirkkoa sen suunnitelmissa avustaa Kambatan kristittyjä,
b) vedota talousarviokomiteaan 14.800 $ määrärahan saamiseksi vuodelle 1962…

Tämä summa muuttui 13.754 $:ksi, kun "siinä huomioitiin paikalliset avustukset, 1.000 $..." Summa sisällytettiin LML/CWM:n vuoden 1962 ohjelmatalousarvioon kuluina nimellä "Kasvatusohjelma, Kambata, Etiopia 13.754." Tämä tarkoitti sitä, että LML/CWM oli hyväksynyt EECMY:n Kotilähetysohjelmaa vuotta 1962 koskevan avustuspyynnön, joka Etiopian valuutassa teki 36.885 E $. Kambatan ohjelman yksityiskohtainen talousarvio noudatti seuraavaa rakennetta:

1. Evankelistojen koulutuskeskus (12 kk) 16.875 E $
2. Alkeiskoulu, asuntola 7.400
3. Kuusi stipendiä Debre Zeitiin 1.800
4. Raamattukoulu (12 oppilasta) 7.210
5. Opettaja – ohjaaja (300 x 12) 3.600

Ensimmäisen vuoden tarve oli  36.885 E $.

Tämä talousarvio hylkäsi sen SIM:n Kambata/Hadijan seutua koskevan periaatteen, jonka mukaan etiopialaisia hankkeita ei tueta ulkomaisella rahalla.

KEK-2:n "seitsemät" Kambata/hadijan alueella

Vuosina 1955–1961 KEK-2 oli osallistunut kaikkiin EEKK:n konferensseihin Addis Abebassa. EEKK toimi KEK-2:n elämää ylläpitävänä moraalisena tukena, mutta ei sotkenut itseään aktiivisesti Kambata/Hadijan seutuun. Vuodesta 1961 alkaen KEK-2 huomasi onnekseen saavansa EECMY:n apua lisääntyvässä määrin. Ato Zelleke ja Ato Ashebo ym. olivat tavanneet AAMY:n vanhimpia Addis Abebassa tammikuun 18. päivänä 1961. Tästä tuli KEK-2:n viimeinen askel tiellä, joka johti siihen, että EECMY hyväksyi sen jäsenekseen. Huhtikuussa EECMY:n erityiskomissio vieraili KEK-2:n viidessä "seitsemässä". KEK:n saavuttaessa kesäkuussa EECMY:n tukeen yltäneen virallisen aseman kuusi vanhinta kutsuttiin Addis Abebaan heinäkuussa tutkimaan EECMY:n kirkkolakia ja kirkon hallintoa. Tämä herätti KEK-2:n johtajissa tulevaisuuden toivoa ja optimismia. KEK-2:n johtajien mielipiteet SIM:sta ja KEK:sta olivat hyvin kriittisiä vuonna 1961. KEK-2 tunsi tulleensa diksriminoiduksi ja näki asiat musta-valkoisina.

KEK-2 oli kongregationalistista kirkkotyyppiä, vahvasti riippuvainen paikallisista vanhimmista, jotka olivat jonkinlaisia "isäntiä". Tämä järjestelmä oli konservatiivinen ja epädemokraattinen. Koska KEK-2:n johtajien sivistystaso oli hyvin alhainen – korkeintaan kolme luokkaa koulua –kirkon opetus oli vähäistä. Tämä teki KEK-2:sta haavoittuvan.

Laulu ja rukous hallitsivat paikalliseen tapaan toteutettua KEK-2:n jumalanpalvelusta. Koska ei ollut erityisiä kirkkorakennuksia, jumalanpalvelukset pidettiin yksityiskodeissa ja opetus oli sidoksissa talon omistajan/isännän hyväntahtoisuuteen.

Neljännesvuosittain pidetyissä kokouksissa pidettiin kasteita. Nämä olivat eräänlaisia KEK-2:n suosittuja yleiskokouksia. Sen jälkeen kun yhteys EECMY:oon vahvistui 1960–61, kiinnostus EECMY:n kastekäytäntöön kasvoi. Tämä tiettävästi lisäsi kastettujen lasten määrää. Mutta KEK-2:n pääasiallinen kastekäytäntö oli edelleen upotuskaste vuonna 1961; siinä kastettavan edellytettiin tunnustavan " julkisesti Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen". Sen jälkeen hänellä oli välittömästi oikeus osallistua ehtoolliselle.

Yhtä lailla tunnustamista korostettiin sakramenttien yhteydessä KEK-2:ssa vielä vuonna 1961, mikä osoittaa sen riippuvaisuuden SIM:n perinteestä. Hengellinen opetus oli heikkoa, koska SIM kieltäytyi opettamasta KEK-2:ta eikä mikään lähetysjärjestö yhtä vähän kuin ELN/EECMY ollut tullut Kambata/Hadijan alueelle opettamaan KEK-2:ta kasteesta, sitä paitsi vapaamielisyys moraalisissa kysymyksissä oli yleistä. Kaiken tämän seurauksena KEK-2:n tunnustuksellisuus oli hyvin epävirallista ja epäselvää.

Vuonna 1961 KEK-2 väitti, että siihen kuului 20 seurakuntaa jokaisessa "seitsemässä" ja että yhteenlaskettu jäsenmäärä on 25 000. Tämä taitaa olla karkeaa liioittelua, koska viiden "seitsemän" 20 seurakunnan normaalisti arvioidaan käsittävän yhteensä noin 10 000 jäsentä.

Johtopäätökset

Vuonna 1960 Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko (EECMY) oli nuori ja intomielinen kirkko. Sen neljä kasvavaa synodia olivat heterogeenisiä niin ulkoiselta muodoltaan kuin seurakuntaopiltaan. EECMY, johon kuului noin 20 000–30 000 jäsentä, oli vielä heikko siinä vaiheessa, kun Kambatan evankelinen kirkko (KEK-2) haki sen jäsenyyttä. Siihen aikaan KEK-2:een arvioitiin kuuluvan 25 000 jäsentä, jotka edustivat erilaista hengellistä perinnettä ja etnisiä ryhmiä kuin EECMY:n valtauoma. Niinpä KEK-2:n anomuksesta tuli suuri haaste EECMY:lle. KEK:2:n ongelma hallitsi koko EECMY:n toista yleiskokousta vuonna 1961. Johtuen Etiopian evankelisten kirkkojen konferenssista (EEKK) alkaneesta EECMY:n evankelisesta perinteestä, josta Kambatan seurakunnatkin olivat osallisia, sekä EECMY:n yhteyksistä LML:oon, EECMY oli vuonna 1961 hyvin innostunut aktiivisesta "täyden tuen" antamisesta KEK-2:lle.

Tämä uhkarohkea päätös vahvisti EECMY:n evankelista etiopialaisuutta "kohteliaisuusperiaatteen" kustannuksella. Ripeällä, alle yhdeksän kuukautta kestäneellä suunnittelulla EECMY:n Kambataan suuntautuva Kotilähetys oli hyvin pohjustettu EECMY:n neljässä synodissa, ja LML oli varautunut tuen antamiseen.

EECMY ei ollut valmis Kambatan synodin perustamiseen vuonna 1961. Sen sijaan Kotilähetyksestä erillisenä kotimaisena, LML:n tuesta riippuvana EECMY:n hankkeena, tuli EECMY:n vastaus KEK-2:n haasteelle. Kotilähetysohjelma osoitti EECMY:n solidaarisuutta KEK-2:lle ja ratkaisi samalla luterilaisten lähetysjärjestöjen kohteliaisuusperiaatteen aiheuttaman ongelman Kambata/Hadijan seudulla.

Ato Emmanuel Gebre Selassie toimi vuonna 1952 KEK:n hajaannuksen sovittelijana. Vuonna 1961 hän vaati intomielisesti Luterilaisen maailmanliiton /Maailmanlähetyksen komission (LML/CWM) tukea KEK-2:lle viideksi vuodeksi. Vuonna 1952 hän oli toiminut EEKK:n edustajana. Vuonna 1961 hänet lähetettiin kokoukseen EECMY:n presidenttinä. Hän oli yksi LML/CWM:n kuudesta jäsenestä ja LML/CWM:n Etiopian-komitean puheenjohtaja. Hänen ponnistustensa tuloksena sai alkunsa Kambatan kotilähetysohjelma, joka oli EECMY Kotilähetyksen virallinen nimi. Tällä ohjelmalla EECMY vuonna 1962 ilman pidempiä pohdintoja kumosi SIM:n palkkaperusteet, joita oli sovellettu Kambataan vuosien ajan. KEK-2 saavutti uuden aseman EECMY:n suojelukseen otettuna kirkkona vuonna 1961. KEK-2:n jäsenmäärän karkea yliarvio – 25 000, kun oikeampi arvio lienee vain 10 000 – ilmentää KEK-2:n alhaista moraalia ja sivistystasoa. Mutta koska KEK-2:n moraali oli hyvin vapaamielistä, uskon tunnustaminen jäi helposti muodolliseksi ja epäselväksi.

KEK-2:n vanhimmat yrittivät vahvistaa mm. EECMY:n kastetta koskevia käytäntöjä vuosina 1960–61, mutta ilman opetusta hekään eivät ymmärtäneet, mitä nämä käytännöt merkitsivät. Itse asiassa kirkko oli välttämättömässä opetuksen ja hengellisen hoidon tarpeessa. Konservatiivisen seurakunnallisen hallintorakenteen, moraalisen sallivuuden sekä kuuden vuoden opetuksen puutteen yhdistelmästä oli seurauksena erikoislaatuinen kirkko.

Vuodesta 1961 EECMY oli määrätietoisesti korvannut EEKK:n elämänlankana, joka oli yhdistänyt KEK-2:n Kambata/Hadijan seudun ulkopuolella oleviin evankelisiin.

7. luku: EECMY:n kaksoisstrategia

Johdanto

Kambatan evankelisen kirkon (KEK-2) uusi tukirunko vuodesta 1961 oli EECMY, johon kuului neljä synodia ja kirkon johtoryhmä Addis Abebassa. Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus (EECMY) kehitti vuonna 1962 KEK-2:een uuden toimintamallin, jota voinee kutsua kaksoisstrategiaksi. Yksi osa strategiaa oli pyytää Ato Zacheus Edamoa luopumaan työstään Wollo-Tigren synodissa, jotta hänet voitaisiin nimittää paikalliseksi KHMP:n pääsihteeriksi toimialueenaan Kambata/Hadija. Hänen tehtävänään oli panna täytäntöön kotimaiset EECMY:n kehitysprojektit KEK-2:ssa KHMP:n talousarvion puitteissa. Toinen osa strategiaa oli vapauttaa Qes Gudina Tumsa joksikin aikaa (Nekemtessä keskustoimistoa pitävästä) Itä-Wollegga & Shoa -synodista ja käyttää hänen lahjojaan KEK-2:n hyväksi. Hänen tehtävänsä oli vielä edellistä haastavampi: integroida itsenäinen kirkko KEK-2 EECMY:n synodiksi!

KEK-2:n ja EECMY:n toimijoiden välinen kommunikaatioprosessi oli elintärkeä asian jatkokehitykselle. Tässä luvussa seurataan kehitystä vuosina 1962–1964 EECMY:n arkistoista löytyvien asiakirjojen pohjalta.

A. KHMP:n toteuttaminen Kambatassa

Ato Zacheus Edamon toimeksianto

KEK-2:n uusi asema EECMY:n kumppanina julkistettiin EECMY:n kolmannessa toimeenpanevan komitean kokouksessa tammikuussa 1962, johon oli kutsuttu neljä vanhinta KEK-2:sta ja Ato Zacheus Edamo. Ehdotettiin, että Ato Zacheus vapautettaisiin tehtävästään Wollo-Tigren synodissa, jotta hän voisi toimia KHMP:n pääsihteerinä synnyinseudullaan, ts. Kambata/Hadijan alueella.

Samaan aikaan oli tarkoitus pyytää Qes Gudina Tumsaa suorittamaan palvelus KEK-2:lle ennen siirtymistään stipendiaatiksi ulkomailla opiskelua varten. Vuonna 1962 hänen palvelustaan tuntui kaipaavan enemmän KEK-2 kuin Nekemte.

Koska Ato Zacheus oli kotoisin Mishgidasta, läheltä Duramea Etelä-Kambatasta, häneltä kävi luontevasti asettuminen sukulaistensa pariin. Itse asiassa hän oli ensimmäinen EECMY:n työntekijä Kambata/Hadijan seudulla. Palkkansa hän sai KHMP:n talousarviosta. Hän alkoi panna täytäntöön KHMP:n suunnitelmia, joihin kuuluivat alkeiskoulu, raamattukoulu, evankelistojen koulutuskeskus ja stipendiaattiohjelma. Tämän hän teki KHMP:n pääsihteerinä nauttien EECMY:n "täyttä tukea". Kesäkuun 8. päivänä vuonna 1962 Ato Zacheus osti sukulaisiltaan pienen maapalstan, 15 000, 2.000 E $:lla "alueelta, jossa asuu toimivia kristittyjä", kuten hän itse asian ilmaisi. Paikka sijaitsi aivan Duramen lähellä Benaraksi kutsutussa paikassa, joka on osa laajempaa Mishgidan aluetta. Kaksi tilapäisrakennusta pystytettiin pian koulua ja raamattukoulua varten. Koulun oli tarkoitus kattaa luokat 1-6; koulunpidossa avusti Benaran seurakunta, joka opettaisi luokkia 1–3.

Ato Tamru Segaro, joka oli myös kotoisin Mishgidasta, ja Ato Mamo Fetene palkattiin opettajiksi heinäkuussa 1962 115 E $ ja 110 E $ palkalla, joka maksettiin KHMP:n määrärahasta. Myös raamattukoulu aloitettiin Mishgidassa. Se käytti samoja tiloja kuin alkeiskoulu. Koulu alkoi noin 20 oppilaan yksivuotisella kurssilla. Opetussuunnitelma noudatti SIM:n raamattuorientoitunutta linjaa. Ato Erjabo Handiso, joka oli ollut SIM.n raamattukoulun opettajana Bobichossa, oli yksi ensimmäisistä opettajista, toinen oli Ato Kasa Arficho. Ato Zacheuksen mukaan alkeiskoulussa oli 300 oppilasta ja raamattukoulussa 20 oppilasta etiopialaisen kouluvuoden alkaessa syyskuussa 1962.

Stipendejä annettiin lahjakkaille oppilaille NLM:n raamattukouluun Dillaan, Sidamoon. Kaksi stipendiaattia, Ato Tarekegn Adebo ja Ato Bekele Basore, lähetettiin Debre Zeitin evankeliseen lukioon. Kaksi muuta, Ato Petros Wontamo ja ja Ato Leggese Segaro, lähetettiin Mekane Yesus -seminaariin Addis Abebaan. Kursseja pidettiin Mishgidassa, jossa kaksi nuorta opettajaa Sidamosta opetti KEK-2:n saarnaajia.

Ato Zacheukselle oli annettu paljon valtaa EECMY:n edustajana Kambata/Hadijan seudulla. Hänellä oli sekä EECMY:n johtoryhmän että KEK-2:n vanhimpien luottamus. Hän teki tosiaan vaikuttavan alun Duramen ympäristössä 1962. Abonsan "seitsemän" ja muut KEK:n "seitsemät" olivat hyvin toiveikkaita 1962. Toiset seitsemät odottivat kieli pitkällä omaa palaansa KHMP:n kakusta. Ne olivat luultavasti kateellisia Abonsan seitsemälle, koska huhujen mukaan EECMY:n rahasäkki näytti pohjattomalta.

EECMY:n asenteen muutos KEK-2:n hyväksi vuosina 1961–62 näyttää huomattavalta verrattuna tilanteeseen vuotta aiemmin.

Vuoteen 1961 saakka kaikki EECMY:n ovet olivat pysyneet tiukasti kiinni Kambata/Hadijan alueen toiminnoilta "kohteliaisuusperiaatteesta" johtuen. Vuonna 1961 kaikki ovet aukenivat! Vuonna 1957 NLM oli kieltäytynyt avustamisesta, vuonna 1962 kansa ylitti innoissaan Sidamon rajan opettaakseen KEK-2:ta. Stipendejä myönnettiin NLM:n kouluihin. Kambatalaisia opiskelijoita lähetettiin jopa niin kauas kuin Aduaan asti koulutukseen vuonna 1963. Mikä valtava muutos! Tavallisen kambatalaisen maanviljelijän silmissä kaikki muutokset aikaan saanut ihmemies oli Ato Zacheus. Häntä kohdeltiin suurella kunnioituksella KEK-2:ssa.

EECMY:n johtoryhmän horisontista kaukaa Addis Abebasta katsottuna kaikki näytti toimivan hyvin. Koska oli monimutkaista kommunikoida suoraan KEK-2:n vanhimpien kanssa, EECMY:n johtoryhmä oli pääasiassa riippuvainen edustajastaan Ato Zacheuksesta ja hänen antamastaan tiedosta. Tiedonannot olivat hyvin myönteisiä. Marraskuussa 1962 oli aika tehdä tilannearvio yhdessä Zacheuksen kanssa ja keskustella tulevan vuoden toiminnasta. Ato Zacheus oli kutsuttu Addis Abebaan esittelemään työsuunnitelman ja keskustelemaan KHMP:n talousarviosta vuodelle 1963.

Tässä tilaisuudessa kirkon johtoryhmä näytti olevan vähän huolestunut siitä, että Ato Zacheus keskittyi niin paljon Duramen alueelle. Mutta Ato Zacheus itse oli sitä mieltä, että Durame on juuri sopiva KHMP:n työn keskus. Toisaalta KEK/SIM:n keskus oli Hosainassa ja Durame oli sieltä kaukana. Vielä 1962 tämä menetteli. Arba Minchistä Addis Abebaan menevä tie ei ollut kaukana Duramesta, kun taas Hosainasta ei ollut hyvää tieyhteyttä Addikseen. Kirkon johtoryhmä korosti kuitenkin sitä, että koulun on palveltava koko KEK-2:n aluetta. He kehottivat Ato Zacheusta kannustamaan KEK-2:n seurakuntia avaamaan omia alkeiskoulujaan.

Ato Zacheus oli myös valtuutettu käyttämään KHMP:n Kambatan-pankkitiliä. Näin hänen arvovaltansa vain kasvoi Duramen koulun aloitettua toimintansa onnistuneesti marraskuussa 1962. Hän oli nyt KHMP:n rahojen haltija paikallisella tasolla ja hän oli KHMP:n työntekijöiden esimies. Toisaalta näyttää siltä, että kirkon johtoryhmä oli hiukan epävarma Ato Zacheuksen toimista KHMP:n johtajana. He tarvitsivat luotettavaa tiedottajaa, koska kommunikaatioprosessin monimutkaisuuden takia oli Addis Abebasta käsin vaikea arvioida tilannetta KEK-2:ssa. He tahtoivat myös vahvistaa EECMY:n profiilia Ato Zacheuksen aloittamassa työssä. Siten päätettiin kutsua uutta Mishgidan koulua "Mekane Yesus -kouluksi".

Kirkon johtoryhmä valitti, että oli puutetta ihmisistä, jotka pystyisivät luomaan kasvua ja yhteyttä KEK-2:ssa. On kuitenkin kyseenalaista, olivatko EECMY:n seurakuntien yhteys ja kypsyys sen parempia muualla, kuten Nekemtessä tai Mendissä, kuin KEK-2:ssa niinä aikoina. Nuoren EECMY:n tilanne vuonna 1962 ei ollut missään tapauksessa helppo tai ihanteellinen.

Kirkon johtoryhmän huoli ei ollut aiheeton. Kaikki ei jäänyt siihen, että KHMP:n keskus oli Duramessa. Melkein kaikki vuoden 1962 stipendit menivät duramelaisille. Useimmat Mishgidan oppilaat olivat luultavasti Mishgidasta ja sen ympäristöstä. EECMY ei ollut selvästi määritellyt Ato Zacheuksen, paikallisen KHMP:n pääsihteerin, ja KEK-2:n vanhimpien välistä suhdetta. Tästä seurasi, että Ato Zacheus hallitsi suvereenina EECMY:n edustajana. Kaikkia KEK-2:n seitsemiä edustavat vanhimmat näyttivät kadottaneen aiemmat kontaktinsa EECMY:n johtoryhmään. Koska tämä oli vasta KHMP:n alkua ja resurssit olivat suuret, huhujen mukaan, muun neljän "seitsemän" vanhimmat odottivat osuuksiansa.

EECMY elää toivossa

Kambata/Hadijan alueen tosiasiallisista ongelmista huolimatta EECMY:n kolmas yleiskokous tammikuussa 1963 oli hyvin optimistinen keskusteltaessa EECMY:n Kotilähetyksestä KEK-2:ssa. Pöytäkirjassa "Kambata – Mekane Yesus -kirkko", jota edustavat yhdeksän vanhinta sekä Ato Zacheus, esitellään neljän EECMY:n synodin jälkeen. Ato Zacheus esitellään yhtenä kuudesta EECMY:n johtajasta otsikolla "KIRKON TAKAAMIEN PROJEKTIEN JOHTAJAT" yhdessä pastori Arénin, Ato Djalleta Djafferon ynnä muiden kanssa. Hän kuului myös viiden hengen vaalitoimikuntaan, joka valitsi uuden kirkon johtoryhmän, muina jäseninään mm. Qes Djaffa ja Qes Gudina.

EECMY:n presidentti Ato Emmanuel Gebre Selassie luonnehti vuosina 1961–62 KEK-2:lle annettua EECMY:n avustusta sanoilla: EECMY " tekee nyt voitavansa auttaakseen Kambatan evankelisia seurakuntia auttamaan itseään". Hän kiteytti KEK-2:n keskeisiksi ongelmiksi "puutteellisen järjestäytymisen ja koulutettujen, asialleen omistautuneiden kristittyjen työntekijöiden puutteen".

EECMY:n toimet KEK-2:n hyväksi vuodesta 1961 alkaen hän tiivisti seuraaviin sanoihin: "EECMY on antanut erityisoppitunteja kirkon organisaatiosta ja hallinnosta valikoiduille vanhimmille, lähettänyt henkilöstöään tapaamaan Kambatan johtajia ja neuvottelemaan heidän kanssaan, lähettänyt EECMY:n papin palvelemaan kambatalaisia (toivomme voivamme lähettää hänet uudelleen pian), tukenut monia nuoria miehiä Sidamon kouluissa, Etiopian evankelisessa lukiossa ja Addis Abeban Mekane Yesus -seminaarissa sekä lähettänyt nuoria opettajia Jirgalemista opettajiksi Kambataan."

On myönnettävä, että nuori EECMY oli todella innokas käyttämään hallussaan olevia resursseja tukeakseen KEK-2:ta. Kuten edellä on jo sanottu, EECMY:n asenteen muutos KEK-2:n hyväksi vuosina 1961–62 on merkittävä! Kotilähetysohjelman avainsanat olivat EECMY:n kasvatus, EECMY:n hallinto ja kristillinen palvelualttius.

Ato Zacheuksen titteli yleiskokouksessa oli KHMP:n johtaja. Hänen selontekonsa nimi oli "Kambatan ohjelman ensimmäinen vuosiraportti". Sen sävy on toiveikas eikä ongelmista ole mainintaa. Selonteko päättyy toteamukseen: "…eletään siinä toivossa, että muutaman vuoden sisällä ei vain seurakuntarakenne uudistu, vaan Kambatasta tulee EECMY:n itsekannattava synodi."

Vaikka tämän lausunnon voi luokitella selontekojen retoriikkaan, se jää kauas reaalisesti saavutettavissa olevasta tavoitteesta. Oikeastaan se ilmentää hieman lapsenomaista suhtautumista KEK-2:n monimutkaiseen tilanteeseen. Viitaten Mishgidan kouluun Ato Zacheus väitti, että "koko Kambatan väestö on onnellinen tämän koulun saamisesta provinssiin". Ato Zacheus jätti kuitenkin mainitsematta, että KEK-2:n muut seitsemät olivat pyytäneet samanlaista maapalstaa kuin minkä Abonsan seitsemän oli saanut. KEK-2:n vanhimmat varmasti toivoivat samanlaista kehitystä omissa seitsemissään kuin mikä kehitys vallitsi Abonsassa. He anoivat nyt rahaa "ostaakseen kolme maapalaa Kambatan alueella tehtävään työhön". Todettiin, ettei se ole mahdollista. Sen sijaan yleiskokous päätti, "…että kirkko ostaa keskeisellä paikalla sijaitsevan tontin, johon perustetaan Kambatan työtä johtava keskus."

KEK-2 pyysi EECMY:ta lähettämään viisi pappia, yhden kuhunkin KEK-2:n seitsemään. EECMY vastasi voivansa lähettää kaksi pappia, mutta muiden synodien "on tyydyttävä pitämään asia muistissa".

Ato Zacheuksen "onnellisen" selonteon ja KEK-2:n vanhimpien pyynnön välillä on ilmeinen ristiriita. Ato Zacheuksen raportin mukaan kaikki väki "koko Kambatasta" iloitsi Mishgidan koulusta. Pyyntö keskeiseltä paikalta hankittavasta tontista, josta johdettaisiin "Kambatassa" tehtävää työtä, sisältää viestin, että edessä on ongelmia.

Tähän asti EECMY piti KEK-2:n ja KHMP:n keskuksena Mishgidaa. Ato Zacheus oli "johtaja", jonka tehtävänä oli "johtaa" EECMY:n työtä alueella. Sen tähden näyttää siltä, että EECMY:n kolmas yleiskokous vuonna 1963 oli pettymys KEK-2:n vanhimmille. Kun EECMY torjui heidän maata ja pappeja koskevan pyyntönsä tai muutti sitä, he eivät olleet ollenkaan tyytyväisiä. Kun heille valkeni Ato Zacheuksen asema EECMY:n valtuuttamana "Kambatan" suvereenina johtajana, he tulivat epäluuloisiksi Ato Zacheusta ja uutta järjestelmää kohtaan. Heidän oma asemansa KEK-2:n vanhimpina, jotka johtavat kirkkoa oman ymmärryksensä ja perinteensä mukaan, joutui kyseenalaistetuksi. EECMY:n keskitetty KHMP:n hallintomalli oli heille outo uutuus.

LML:n ja EECMY:n välisen sopimuksen mukaan KHMP:n viiden vuoden talousarvion ideana oli, että LML:n avustus vähenee vuosittain ja vastaavasti KEK:n oma taloudellinen vastuu lisääntyy määrätyn suunnitelman mukaan: "tämä on ymmärrettävä niin, että Kambatan alue on itsekannattava määräajan umpeutuessa". EECMY:n taloudenhoitaja pastori Lundgren korosti EECMY:n yhdistynyttä tukea KEK-2:lle rukouksin sekä henkilöstön ja rahan avulla, jotta kehittyisi vahva johtajuus. Kaiken kaikkiaan KHMP oli EECMY:n vastuulla eikä mikään tavallinen LML:n projekti. Lundgren kuitenkin tiesi, ettei EECMY:lla ollut resursseja riittävään taloudelliseen ja hengelliseen tukeen KEK-2:lle.

EECMY tarvitsi myös apua ulkopuolista lähteistä. EECMY:n synodien talousarviot olivat riippuvaisia ulkomaisten lähetysjärjestöjen lahjoituksista. Sen tähden KEK-2:en kohdistuneet toiveet olivat ylimitoitettuja. Kuinka KEK-2 olisi voinut tulla itsekannattavaksi viidessä vuodessa, kun muut synodit eivät voineet sellaisesta edes unelmoida? KHMP:n talousarvion tulopuolen odotettiin olevan vuosina 1963–64 noin puolet EECMY:n keskushallinnon tuloista. LML:n talousarviosta Kotilähetykselle odotettu avustus vuodelle 1963 oli 25.000 E $, koko talousarvion ollessa 50.552 E $, mihin siis sisältyi myös keskushallinnolle tuleva osa. 1964 vastaavat summat olivat 20.000 E $ ja 48.000 E $. LML:n avustus "EECMY:n Kotilähetykselle" vuonna 1962 oli seuraavan vuoden tuloslaskelman mukaan 25.916,62 E $. Wollo-Tigren synodi oli lahjoittanut "Kambataan" 300 E $ ja Länsi-Wolleggan" synodi 72,20 E $. EECMY:n tulot "Kambatalle" olivat siis vuonna 1962 26.288,83 E $. EECMY:n Kotilähetyksen menot 1962 olivat 10.744,56 E $.

On kuitenkin muistettava, että EECMY:n keskushallinnon talousarvio ei ollut noina vuosina kovin suuri, koska lähetysjärjestöjen lahjoitukset menivät lyhentämättöminä suoraan vastaaville synodeille. Joka tapauksessa yleiskokouksen delegaattien saama vaikutelma oli, että KEK-2 ja KHMP saivat suuren summan LML:lta. Tämä vähensi synodien halua tukea KHMP:aa. Pitäen mielessä LML:n avustukset KHMP:lle on perusteltua väittää, että KHMP:n edustajaa, EECMY:n paikallista rahastonhoitajaa, Ato Zacheusta, pidettiin Kambata/Hadijan alueella hyvin tärkeänä henkilönä vuonna 1962. Ja sitä hän olikin.

B. Qes Gudina Tumsan toimet integraation hyväksi

EECMY suunnittelee integraatiota (= synodin liittämistä osaksi kirkkoa)

Kuten kerrottu, EECMY oli alkanut jo heinäkuussa 1961 opettaa KEK-2:n vanhimmille kirkon hallintoa ja EECMY kirkon perussääntöä EECMY:n toimeenpanevan komitean kuukautta aiemmin tekemän päätöksen mukaan. Tämä osoittaa EECMY:n halua integroida KEK-2 kirkon synodiksi jo alusta lähtien, kun EECMY alkoi tukea sitä aktiivisesti. Vuoden kuluttua Qes Gudina Tumsa vieraili Kambata/Hadijan seudulla opettaen KEK-2:n vanhimpia. Qes Gudinan ja KEK-2:n johtajien välillä oli hyvä yhteys, kun EECMY:n johtoryhmä kirjoitti kirjeen Itäiseen Wollegga & Shoa -synodiin pyytäen lähettämään Qes Gudinan lainaksi KEK-2:een vielä pidemmäksi ajaksi. Qes Gudina osoittautui erinomaiseksi henkilöksi, joka tuo luotettavaa tietoa paikallisista tapahtumista kirkon johtoryhmälle ja pystyy aloittamaan KEK-2:n liittämisen osaksi EECMY:ta.

Helmikuussa 1963 Qes Gudina oli valmis irrottautumaan muista velvollisuuksistaan ja hän lähti Kambata/Hadijan seudulle tarkoituksenaan liittää KEK-2 synodina EECMY:oon. Integraatio oli EECMY:n päätavoite suhteessa KEK-2:een. Tätä tarkoitusta palveli myös KHMP. Keskuspaikkanaan Qes Gudina piti Mishgidaa Abonsan seitsemässä, josta käsin hän aloitti uuden, noin kuusi kuukautta kestävän tehtävän toteuttamisen. Kolmen viikon kuluttua, maaliskuun 9. päivänä 1963, hän palasi Addis Abebaan, johon oli järjestetty kirkon johtoryhmän "erityisistunto". Qes Gudina antoi lyhyen selonteon KEK-2:n seurakuntien järjestäytymisestä hyvälle ja kunnolliselle perustalle. Qes Gudina selosti, kuinka seurakunnat tuli organisoida ja kuinka työtä piti johtaa. Hänen ajatuksensa oli yhdistää pienet KEK-2:n seurakunnat suurempiin yksiköihin. Näin menetellen KEK-2:n perhekeskeiset, isäntien hallitsemat, seurakunnat hajoaisivat ja tilalle tulisi EECMY:lle luonteenomainen kansanvaltaisempi järjestelmä. Qes Gudina ajoi myös EECMY:lle ominaisen synodaalisen rakenteen käyttöönottoa KEK-2:ssa.

KEK-2:n vanhimmat ilmaisevat pettymyksensä

Qes Gudinaa seurasi Addikseen delegaatio, joka koostui KEK-2:n jokaisesta viidestä "seitsemästä" kootuista vanhimmista. He olivat vihaisia ja pettyneitä KHMP:n tähänastiseen kehitykseen kahdesta syystä. Toinen oli se, että EECMY:n koulu oli perustettu Mishgidaan. Toinen syy oli, että he tunsivat tulleensa hylätyiksi EECMY:n kumppanina. He kysyivät: "Miksette kysy meidän neuvoamme tuodessanne apuanne?" Vanhimmat, Abonsan "seitsemän" edustajaa lukuun ottamatta, väittivät, että KEK-2:n kanssa oli sovittu koulun rakentamisesta Dodobaan. Vanhimmat selittivät, etteivät he olleet halunneet tuoda asiaa esille aiemmin, koska "he eivät halunneet vastustaa EECMY:n valitsemaa ja lähettämää henkilöä". Nyt oli kuitenkin tullut aika tuoda KEK-2:n viideltä "seitsemältä" "valtuutuskirje", jossa pyydetään raamattukoulua ja synodin keskuksen perustamista Dodobaan.

Kuten aiemmin on todettu, kaksi KEK-2:n vahvaa toimialuetta olivat Abonsan ja Dodoban "seitsemät". Vähemmän kuin kaksi kuukautta takaperin pidetyssä EECMY:n yleiskokouksessa tammikuussa 1963 oli päätetty ostaa "keskeisellä paikalla sijaitseva tontti" Kambata/Hadijan alueelta. KEK-2:n vanhimmat halusivat nyt saattaa EECMY:n vastaamaan päätöksestään. Itse asiassa Dodoba sijaitsee keskellä Kambata/Hadijan seutua ja oli juuri vuonna 1963 KEK-2:n varsinainen keskus. Jotkut vanhimmista ilmeisesti tarkoittivat, että Dodobasta pitäisi tulla synodin keskus.

Tämä KEK-2:n yhteydenotto EECMY:oon oli tärkeä tapahtuma. Se oli tosi asiassa KEK-2:n näyttö "etiopialaisesta kansallishengestä", johon kuului halu ottaa takaisin käyttöön suora yhteys EECMY:n johtoryhmään ja saada takaisin arvovalta, jonka he olivat menettäneet KHMP:n edustajalle. KHMP:n johtaja Ato Zacheus, joka oli kaksi kuukautta aiemmin ollut kunnioitettu henkilö yleiskokouksessa, ei ollut läsnä tässä istunnossa.

Kaiken kaikkiaan vanhimmat olivat todellisia KEK-2:n johtajia. He olivat tottuneet osallistumaan EEKK:n kokouksiin vuodesta 1955 alkaen ja neuvottelemaan suoraan EECMY:n kanssa. Qes Gudina ilmeisesti puolusti KEK-2:n vanhimpien oikeutta pitää suoraa yhteyttä EECMY:oon. Hän ymmärsi, ettei hän pysty toteuttamaan tehtäväänsä, ellei hän saa puolelleen KEK-2:n vanhimpien enemmistöä.

Edellä kuvattu tapahtumaketju osoittaa EECMY:n epäonnistuneen aiemmassa kommunikaatiossaan KEK-2:n kanssa kahdessa kohtaa:
1. EECMY:n johtoryhmä oli ignoroinut suoran yhteydenpidon merkityksen KEK-2:n vanhimpien kanssa ja käyttäneet sen sijasta välillistä yhteyttä KHMP:n edustajan välityksellä. Tämä turhautti KEK-2:n vanhimpia.
2. EECMY ei ollut selvästi määritellyt Ato Zacheuksen, KHMP:n johtajan, suhdetta KEK-2:n vanhimpiin. Tästä johtuen Ato Zacheus ei perustanut päätöksiään KEK-2:n vanhimpien kanssa käytyihin neuvotteluihin.

Kommunikaation puute oli tuonut KEK-2:n vanhimmat Addis Abebaan. "Ulkopuolisena" Qes Gudina ymmärsi heidän pettymyksensä. Nyt KEK-2:n vanhimmat käyttivät Qes Gudinaa puhemiehenä yrityksessään palauttaa vuoropuheluyhteys EECMY:n johtoryhmän kanssa.

Uudenmuotoisia seurakuntia

Qes Gudinan toimintatapa oli vakuuttava yritys toteuttaa KEK-2:n yhdistäminen EECMY:oon. Hän palasi Kambata/Hadijan alueelle yhdessä KEK-2:n vanhimpien kanssa. Hän kokosi kohta ryhmän, jonka tehtävänä oli panna täytäntöön seurakuntahallinto, joka ei olisi yhden perheen hallitsema. Päämääränä oli toteuttaa EECMY:n kirkkolain mukainen demokratia. Ryhmää johti Qes Gudina itse. Ato Tamru Segaro toimi hänen tulkkinaan, koska Qes Gudina puhui amaraa eikä osannut paikallisia kieliä. Hän ei voinut käyttää äidinkieltään, oromoa, sillä sitä ei täällä ymmärretty. Dodobasta kotoisin oleva Ato Markos Gobebo ja Abonsan seitsemän evankelista Ato Mateos Datago olivat ryhmän muita jäseniä. Ato Zacheus oli vain ulkopuolinen auttaja.

Järjestettiin kunnianhimoinen vierailuohjelma, johon kuului saarnaamista, opetusta ja KEK-2:n uudelleen organisoimista paikallisella tasolla. Tarkoitus oli käydä vuorollaan jokaisessa viidessä "seitsemässä". Mutta yritys järjestää KEK-2:ta "kotikirkkoja" suuremmiksi yksiköiksi ei onnistunut yhtä vähän kuin seitsemienkään "organisoiminen" alueseurakunniksi. KEK-2:n seurakunnat kokoontuivat tavallisissa kodeissa tai maanomistajan (isännän) pyöreissä savimajoissa. Isännällä oli suuri vaikutusvalta seurakuntaan eikä hän jättänyt sitä hyödyntämättä. Jos uusi "kunnon" kirkko rakennettaisiin hänen maansa ulkopuolelle ja valittaisiin uudet vanhimmat, hänellä ja hänen tovereillaan olisi vaara menettää vaikutusvaltansa. Näytti siltä, että ryhmän oli luovuttava suunnitelmasta yhdistää pieniä seurakuntia tiukan muutosvastarinnan takia. Niinpä he keskittyivät järjestelemään uudelleen KEK-2:n ylintä hallintoa.

Synodin rakenne

Qes Gudinan vierailun loppuvaiheessa pidettiin Benarassa/Mishgidassa kokous. Tarkoituksena oli esitellä Länsi Wollegga & Shoa -synodin kirkkolaki KEK-2:lle. EECMY:n mukaiselle rakenteelle kaavailtiin kolmiportaista hallintomallia.

1. Laajan pohjarakenteen muodostaisi jonkinlainen yleiskokous, johon osallistuisi kaksi edustajaa KEK-2:n kaikista seurakunnista. Edustajien kokonaismääräksi mainittiin 83 delegaattia.
2. Kambatan kirkon johtokuntaan tulisi kuulumaan viiden hengen johtoryhmä ja kahdeksan muuta jäsentä.
3. Yleiskokous valitsi viiden hengen johtoryhmän. Seuraavat henkilöt tulivat valituiksi KEK-2:n ensimmäiseen johtoryhmään: presidentiksi Ato Tamru Segaro Abonsan seitsemästä, Mishgidasta, varapresidentiksi Ato ’Zelleke Luke Dodoban seitsemästä, Haworasta, pääsihteeriksi Ato Markos Gobebo Dodoban seitsemästä, Dodobasta, apulaissihteeriksi Ato Wondafrash Selato Lemun seitsemästä, Indarasta ja rahastonhoitajaksi Ato Erjabo Handiso Dodoban seitsemästä, Dinnikasta.

Edellä olevasta voi havaita, että vahvimmat seitsemät Dodoba (3), Abonsa (1) ja Lemu (1) ovat edustettuina johtoryhmässä. Valitun viiden joukosta varmaan eniten koulua käynyt, Qes Gudinan tulkki Ato Tamru valittiin presidentiksi. KEK-2:n uudelleen järjestelyllä toteutui vanhimpien tarve saada takaisin menettämänsä vaikutusvalta. EECMY:n synodin hallintomalli oli saatettu voimaan KEK-2:ssa, ainakin paperilla. Tästä eteenpäin saattoi EECMY silloin tällöin käyttää KEK-2:sta nimeä "synodi". KEK-2:n uudelleen muotoilu EECMY:n synodiksi oli tapahtunut vauhdikkaasti. Mutta KEK-2:n seurakuntien yhdistäminen suuriksi yksiköiksi synnytti uusia jännitteitä. Tulevaisuus oli näyttävä, kuinka viisaita tehdyt toimenpiteet olivat pidemmän päälle.

C. Vastavaikutuksia

Ensisijaisia ristiriitaisia huolenaiheita

EECMY:n "kaksoisstrategialla" oli laaja vaikutus KEK-2:een. Kuten on nähty, Ato Zacheus toteutti KHMP:n strategiaa tukemalla kehitysprojekteja. Hän oli avainhenkilö EECMY:n ja KEK-2:n välisessä kommunikaatioprosessissa. Hän oli tyytyväinen asemaansa KHMP:n "johtajana". Voi hyvällä syyllä olettaa, että hän ei suostunut vähentämään omaa vaikutusvaltaansa vasta valitun KEK-2:n johtoryhmän hyväksi. KEK-2:n uusi synodirakenne oli EECMY:n kaksoisstrategian toinen elementti. Sen ensisijainen tarkoitus oli yhdistää KEK-2 EECMY:n rakenteeseen. EECMY:n strategia puolestaan suosi KHMP:n ja sen "johtajan" yhdistämistä "uuteen" KEK-2:een tai ns. synodiin, jonka johdossa oli johtoryhmä. Qes Gudinan pyrkimyksestä synodaalisen mallin järjestämiseksi oli seurauksena uusi johtajuuden malli KEK-2:ssa. Toisaalta KEK-2:n vanhimmat olivat innokkaita muuntamaan KEK-2 EECMY:n synodiksi. Toisaalta taas KEK-2:lla oli seurakunnallisen rakenteen ja vanhimpien liikkuvan johtajuuden perinne, jota monet arvostivat. Näin ollen Qes Gudinan järjestelyt eivät olleet kaikkien KEK-2:n jäsenten mieleen. Hänen lähtiessään KEK-2:sta kesällä 1963 taakse jäi kaksi vahvaa KEK-2:n vaikuttajaa.

Toinen vaikuttaja oli KHMP:n johtaja Ato Zacheus yhdessä Abonsan seitsemän kanssa. Toinen vaikuttajataho oli johtoryhmän johdolla toimiva uusi KEK-2 -synodi, jonka johtoryhmän enemmistö oli Dodoban seitsemästä. He pyrkivät korostamaan Dodoban merkitystä keskuksena Abonsan sijasta. Ensin mainitun vaikuttajan olisi pitänyt nyt koordinoida toimensa ja projektinsa jälkimmäisen kanssa yhteensopiviksi. Tosiasiahan oli, että KHMP oli KEK-2:n ja sitä edustavan johtoryhmän alainen.

Todennäköisesti oli vielä kolmaskin vaikuttajataho, nimittäin vanhimmat, jotka menettivät entisen asemansa Qes Gudinan järjestelyjen vuoksi. He olivat tappion kärsineitä ja pitivät yllä tyytymättömyyden liekkiä uutta järjestystä kohtaan tilaisuuden tullessa. EECMY:n kaksoisstrategiaa oli vaikea ymmärtää. Qes Gudinan tehokas kampanja avasi välittömästi uuden jännitteen. Kilpailun molemmilla osapuolilla oli voimakkaat luonteet. He olivat kotoisin samasta seitsemästä ja sieltäkin samalta alueelta, Mishgidasta.

Sisäinen valtataistelu

Qes Gudina oli lähdössä Etiopiasta opiskelemaan USA:aan, kun laaja konflikti puhkesi KEK-2:ssa. Pääpukarit olivat Ato Tamru Segaro ja KHMP:n johtaja Ato Zacheus. Ato Zacheus oli nauttinut suuresta arvoasemastaan EECMY:n paikallisena edustajana KEK-2:ssa. Kun hänen valtansa väheni Dodoban hallitseman KEK-2:n johtoryhmän kustannuksella, syntyi väistämätön konflikti. Uuden KEK-2:n valtarakenteen arvojärjestys EECMY:n toimeenpanevan komitean kokouksissa, joihin tästä lähtien osallistui kolme edustajaa KEK-2:sta, sijoitti Ato Zacheuksen kolmannelle paikalle KEK-2:n presidentin ja taloudenhoitajan jälkeen. Ato Zacheuksen titteli vaihtui KHMP:n johtajasta Mishgidan Mekane Yesus -koulun johtajaksi. Ato Tamrun ja Ato Zacheuksen välinen valtataistelu aiheutti suurta vahinkoa KHMP:n aatteiden toteutumiselle.

EECMY:llekin oli suurta haittaa siitä, että kaksi johtajaa, joilla molemmilla oli työkokemusta toisista synodeista, aiheuttivat suuren riidan. KHMP:n lahjoittamat kohtalaisen suuret rahasummat loivat kasvualustan konflikteille ja epäluulolle KEK-2:n uudessa jännittyneessä tilanteessa. Ato Zacheus oli edelleen vastuussa KHMP:n paikallisista varoista. "Uuden" KEK-2:n presidentti ja sihteeri saivat palkkansa KHMP:n talousarviosta vuonna 1963. Ei ole vaikea kuvitella näkymää, jossa nämä kaksi työntekijää saivat palkkansa Ato Zacheuksen kädestä. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että monista EECMY:n johtoryhmän pöytäkirjoista käy ilmi, että rahaa puuttui tai sitä olisi pitänyt tulouttaa Addis Abebaan KEK-2:n paikallisena tulona KHMP:lle.

EECMY:n johtoryhmä tarkasti muutamat KHMP:n rahapyynnöt. Joissakin tapauksissa johtajat menivät Kambataan tarkistamaan, oliko raha tullut oikein käytetyksi. Tähän on syytä palata vielä myöhemmin, mutta kiteytettäköön ensiksi KHMP:n faktiset saavutukset vuoteen 1964 asti. Sitä ennen on kuitenkin saatettava KHMP uudelleen järjestetyksi. Pääajatus on synodin "vallan" kasvattaminen. Ennen kaikkea oli tärkeää, että synodi itse valitsi työntekijänsä ja maksoi heidän palkkansa.

KHMP:n saavutukset

Vaikka KEK-2:n ilmapiiri muuttui merkittävästi sisäisestä riidasta johtuen, KHMP:n työstä oli silti myönteisiä tuloksia vuodesta 1963 alkaen.

1. Mishgidan Mekane Yesus -kouluun lisättiin kaksi luokkaa. Se kehittyi 1–6 luokan alkeiskoulun tasolle. Vuoden 1964 lopussa siitä tuli 8. luokkaan asti ulottuva keskikoulu. Koulussa oli kuusi opettajaa ja sillä oli silloin noin 200 oppilasta. Alempia luokkia ylläpiti Benaran seurakunta. Koulun vihki käyttöön maaliskuun 7. päivänä 1964 EECMY:n johtoryhmä, jota edustivat Ato Emmanuel Abraham, Ato Baisa Jammo, Ato Amare Mamo, Ato Djalleta Djaffero ja Ato (!) Ezra Gebremedhin (joka vihittiin papiksi huhtikuussa 1964). Ato Emmanuel Abraham oli siihen aikaan posti-, sähkösanoma- ja puhelinlaitoksen ministeri. Koulun vihkimisjuhla oli Ato Zacheuksen johdolla toteutettujen KHMP:n toimenpiteiden huippu. EECMY keskustoimisto jalkautui periferiaan, Mishgidaan. Tilaisuus korosti Mishigidan koulun merkitystä EECMY:n Kotilähetyksen työn huipentumana.

2. Raamattukoulu jatkoi työtään ja loi pohjan syvemmälle Raamatun ymmärtämiselle. Syyskuussa 1964 pääasiassa nuorille suunnattu opetussuunnitelma vaihtui kahdeksi neljän kuukauden kurssiksi vuodessa.

3. Vuonna 1964 noin 12 opiskelijaa oli stipendiaatteina EECMY:n eri laitoksissa. Stipendiaattien valintaperusteita laajennettiin ja pian ohjelma maksoi itsensä takaisin KHMP:lle. Se valmisti kotimaisia ja sivistyneitä johtajia KEK-2:een.

4. Neljäs positiivinen, KHMP:sta erillinen mutta sitä hyvin täydentävä hanke oli EECMY:n lukutaitokampanja, josta EECMY keskusteli vuoden 1963 lopussa käynnistääkseen sen Kambata/Hadijan alueella. Tarjoamalla luku- ja kirjoitustaidon siitä tuli perusta KHMP:n toimenpiteiden täytäntöön panemiselle. Lukutaitokampanja oli suunnattoman tärkeän kehityksen alku, joka tuli vaikuttamaan koko Kambata/Hadijan seudulla asuvien tavallisten ihmisten elämäntilanteeseen.

KHMP:n ongelmia

Todellisista saavutuksista huolimatta sovitussa KHMP:n rakenteessa oli ongelmia.

1. Näyttää siltä, että muutamat KEK-2:n vanhimmista eivät voineet antaa Ato Zacheukselle anteeksi sitä, että hän oli perustanut Mekane Yesus -koulun Mishgidaan. Heidän kuvauksensa tilanteesta vuoden 1964 lopulla oli, että "Mishgidan koulusta koituva hyöty on tuntunut rajoittuvan vain osaan Kambataa…". Vaikka lausunto olisikin liioiteltu, se osoittaa heidän pettymyksensä Mishgidan kouluun.

2. Raamattukoululla ei ollut omaa rakennusta Se oli siten riippuvainen Mishgidan koulusta ja Ato Zacheuksen hyvästä tahdosta. Dodoban "seitsemän" pyyntö, että raamattukoulu perustettaisiin keskeiselle paikalle, tarkoittanee juuri Mishgidan raamattukoulun sijoituksen arvostelua.

3. EECMY:n vaikeutta kommunikoida KEK-2:n kahden riitelevän osapuolen välillä kuvaa tilanne raamattukoulussa lokakuussa 1964. Raamattukoulu oli silloin suljettu joksikin ajaksi ja tarkoitus oli avata se uudelleen. Pöytäkirjasta käy selville EECMY:n johtoryhmän päätös, että Ato Zacheuksen pitäisi tiedottaa, kuinka monta oppilaspaikkaa raamattukoulussa on. Raamattukoulun oli tarkoitus pitää neljän kuukauden raamattukurssi kahdesti vuodessa. KEK-2:n pitäisi valita uudet oppilaat eri seurakunnista ja lähettää heidät raamattukouluun. Ato Zacheuksen tulisi palkata uusia opettajia raamattukoululle neuvoteltuaan asiasta ensin KEK-2:n johtoryhmän kanssa. Ato Zacheus ei ollut siihen aikaan puheväleissä KEK-2:n vanhimpien kanssa. Sen tähden Addiksesta piti antaa yksityiskohtaisia ohjeita.

4. KEK-2:lta KHMP:lle tulevia rahoja ei ollut maksettu. KHMP oli ottanut käyttöön keskitetyn palkanmaksun. Joillekin johtajille oli maksettu "ulkoa" tulevasta rahasta. Palkat maksettiin siitä riippumatta, kertyikö paikallisia tuloja vai ei. KEK-2:n jäsenet eivät pitäneet uudesta järjestelmästä. Päinvastoin: se synnytti kateutta.

Kysymys kontekstualisaatiosta (= ympäristön ja kulttuurin huomioimisesta)

KEK-2 oli kirkko, joka oli aikaisemmin kärsinyt ulkopuolelta tulevasta painostuksesta. Osa SIM/KEK:iin suuntautuneista mielenilmauksista aiheutuivat kulttuurisista syistä. Kuten edellä on kuvattu, KEK-2 oli kasvanut itsenäiseksi "etiopialaismalliseksi" kirkoksi osaksi juuri näistä syistä. EECMY:n ongelmia KEK-2:een kohdistuvan kaksoisstrategiansa toteuttamisessa voidaan kuvata eri näkökulmista. Yksi näkökulma on kuvata ongelmia EECMY:n kyvyttömyytenä ymmärtää KEK-2:n kontekstiä. Ongelma oli siis KHMP:n epäonnistuminen toimenpiteidensä kontekstualisoimisessa KEK-2:n todellisuuteen. Edellä on todettu, että nuori EECMY vähät välitti Schaeferin ja Lundgrenin harkituista neuvoista, jotka korostivat KEK-2:n omaleimaisen perinteen säilyttämistä. EECMY ei ollut ehkä huolella harkinnut muutostaan siihen palkanmaksuperiaatteeseen, jota SIM oli soveltanut vuosien ajan Kambata/Hadijan seudulla. EECMY:n keskitetty hallinto, jota hallitsi KHMP:n johtaja, oli vieras järjestelmä, joka poikkesi KEK-2:n vanhempiin pohjautuvasta kollektiivisesta järjestelmästä. KEK-2:n vanhimmat varmaan kyselivät, oliko mielekästä, että yksi mies palkkaa työntekijät ja maksaa heidän palkkansa nopeasti kasvavassa projektissa. Ajatus rahan keräämisestä keskitettyyn talousarvioon oli ollut pääsyynä KEK:n hajaannukseen vuonna 1951. Kun tämä ajatus tuli 11 vuotta myöhemmin uudelleen esiin KHMP:n "vaatteissa", ei se näyttänyt KEK-2:n silmissä paljon paremmalta.

Miksi EECMY esitti uudelleen käyttöön otettavaksi huonoksi havaitun ulkomaisen aatteen? Rahan kerääminen ja lähettäminen "tuntemattomaan" paikkaan täytti KEK-2:n kristityt epäluulolla! Miksi jotkut silmää tekevät henkilöt, kuten KHMP:n "johtaja", KEK-2:n presidentti ja KEK-2:n sihteeri saivat palkkaa, kun taas toiset jäivät nuolemaan näppejään? Kuinka joku voisi uskoa, että Kambata/Hadijan maanviljelijät kannattaisivat sellaista ulkomaista aatetta? KHMP oli kiinnostunut nopeista tuloksista. KEK-2:n toimintamenetelmä oli hidas ja vaati huomattavan määrän keskusteluaikaa. Eikä tässä kaikki: uusi KEK-2:n synodirakenne oli vieras paikalliselle ajattelutavalle. KEK-2:n vanhimmat olivat tottuneet liikkuvaan järjestelmään, joka merkitsi vierailukiertoa kaikissa seitsemissä neljännesvuosittaisissa kuukausikokouksissa. EECMY:n toimintatapa oli tehdä yhdestä paikasta keskus, joka tässä tapauksessa oli siis Mishgida. Tämä vahvisti jännitteitä toisissa seitsemissä, erityisesti toisessa vahvassa seitsemässä, Dodobassa. EECMY keskitetyn demokratian järjestelmä, jota hallitsee viiden hengen johtoryhmä, toi uudet ideat liian nopeasti KEK-2:n kollektiivisen hallintomallin tilalle. KEK-2:n vanhimmat siinä kuin tavalliset seurakuntalaisetkin kannattivat omaperäistä johtajuusjärjestelmäänsä kaikista puutteistaan huolimatta. Sen sijaan uusi KEK-2 "EECMY:n synodi" -malleineen ei saanut hyväksyntää vuonna 1963.

Konfliktin juuret

Näyttää siltä, että EECMY:n keskitetty toimintatapa suhteessa KEK-2:een vuosina 1962–64 ja kontekstualisoimisen puute olivat pääsyyt ongelmiin, joita syntyi EECMY:n ja KEK-2:n välisen suhteen varhaiskaudella vuorovaikutuksen lisääntyessä. Ei voi sanoa, että EECMY:lla olisi ollut mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa toimenpiteilleen KEK-2:n suhteen vuosina 1962–64. Ennemminkin näytti siltä, että LML:n talousarvioprosessi ohjaa EECMY:n toimenpiteiden kulkua. Kun rahaa oli saatavilla, EECMY nimitti sopivan henkilön KHMP:n toimeenpanevaksi sihteeriksi. Qes Gudina lähetettiin KEK-2:een Nekemtessä vallinneen ratkaisemattoman riidan keskeltä, ennen hänen matkaansa ulkomaille opiskelemaan. Hän teki suuren urakan KEK-2:ssa käyttäen itselleen tuttua toimintamallia, ts. Länsi-Wollegga-Shoa -synodin kirkkolakia keinona organisoida uudelleen omaperäinen ja itsenäinen KEK-2. Hänellä oli kiire, koska hän oli lähtemässä maasta. Hänellä ei varmaan ollut paljon aikaa pohdiskella Kambata/Hadijan seudun kontekstiä ja KEK-2:n perinteitä.

EECMY:n kyvyttömyydestä ymmärtää KEK-2:n perinteitä ja kontekstiä oli tässä varhaisvaiheessa se seuraus, että KHMP:n työn tulokset vuosina 1962–64 olivat heikot. EECMY:n johtoryhmän ja KEK-2:n sekä KHMP:n paikallisten toimijoiden välisen kommunikaation ongelmat olivat merkki kontekstualisaation puutteesta. Ato Zacheuksen keskeinen asema ja hänen mieltymyksensä Abonsan seitsemään oli jo vakiintunut tosiasia Qes Gudinan aloittaessa tehtävänsä, jonka tavoitteena oli toimeenpanna EECMY:n omaksuma demokratia. Hänen järjestelynsä tulivat toisaalta liian myöhään, toisaalta liian varhain. Tosiasiassa ne aiheuttivat välittömän konfliktin.

On houkuttelevaa etsiä yksinkertaisia selityksiä ja syntipukkeja tämänkaltaisia ristiriitoja ratkaistaessa. Kuten on jo tullut perustellusti osoitetuksi, ongelmavyyhtiä tuskin olisi voinut ratkaista tässä monimutkaisessa EECMY:n, KHMP:n ja KEK-2:n välisessä vuorovaikutuksessa monine vaihtelevine näkökulmineen. KHMP:n ideoi sivistyksellistä, hallinnollista ja hengellistä tukea KEK-2:lle ja EECMY halusi lisäksi liittää KEK-2:n yhdeksi synodeistaan. Samanaikaisesti EECMY:n synodit olivat vuonna 1961 ja myöhemminkin samanlaisessa tuen tarpeessa kuin KEK-2, kun ne yrittivät intomielisesti liittää KEK-2:ta EECMY:oon. Kirkko yritti siis haukata liian suurta palaa kerralla ja nopeasti.

KHMP:n toiminnasta oli toki myös hyviä tuloksia, mutta samalla huomattavia heikkouksia kirkollisten ongelmien kohtaamisessa Kambata/Hadijan seudulla. KHMP:n työn tulokset eivät olleet niin hyviä kuin EECMY olisi odottanut. Syksyllä 1964 asiain tila johti EECMY:n johtajat analysoimaan ja pohtimaan, kuinka jatkaa toimintaa Kambata/Hadijan seudulla. EECMY:n asenteen muuttumisesta suhteessa KHMP:iin kuvaa EECMY:n selonteot LML/CWM:n kokouksille vuosina 1962–64.

Ato Emmanuel Abraham kuvaa ylväästi EECMY:n toimintaa vuoden 1962 raportissa: "Vaikka kirkkomme on hyvin nuori, se ei ole estänyt kirkkoa aloittamasta omaa kotilähetysohjelmaansa. Etiopiassa kirkko on perustanut Kambatan alueella LML:n avulla kotilähetysohjelman, jota kirkko johtaa ilman ulkomaalaisia lähetystyöntekijöitä. Ei ole olemassa tarkkoja lukuja siitä, kuinka paljon väkeä parhaillaan hakeutuu kirkkoon mainitulla alueella, mutta arviot liikkuvat 25 000 – 45 000 hengen välillä. Kirkko on aloittanut viisivuotisen ohjelman, missä ajassa se toivoo voivansa organisoida, opettaa ja liittää kirkon jäseniksi ne kambatalaiset, jotka ovat ilmoittaneet asiasta kiinnostuksensa."

EECMY:n uusi pääsihteeri Qes Ezra Gebremedhin esitteli asian vuonna 1963 seuraavasti: "Kirkon kotilähetysohjelma Kambatassa edistyy Kambatan kristittyjen johdolla. Vuonna 1963 organisoitiin synodi, saatettiin käyntiin uusi alkeiskoulu ja käynnistettiin lukutaitokampanja."

Vuonna 1964 Qes Ezran raportissa ei ollut mitään mainintaa KHMP:sta.

Luonnehdinta KEK-2:sta vuonna 1963

Vuonna 1963 itsenäinen kirkko KEK-2 oli lähtenyt liikkeelle kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tämä etiopialainen kirkko yritti vahvistaa EECMY:lle ominaista synodirakennetta. Tämä oli erityisesti muutamien johtajien ja vanhempien pyrkimys, jotka yrittivät johtaa kehityksen kulkua. Tosiasiallinen voimalataus oli "pinnan alla", näkymättömissä. Tähän KEK-2:n osaan ei ollut helppo vaikuttaa. Viidelle seitsemälle oli opetettu, kuinka omaksua EECMY:lle ominainen alueseurakuntarakenne, johon sisältyy keskushallinnollisia elementtejä. Tätä oli vaikea panna täytäntöön seitsemissä. Sen sijaan jännitteet KEK-2:n vahvojen alueiden, KHMP:n hallitseman Abonsan seitsemän ja Dodoban seitsemän välillä kasvoivat. KEK-2:n uusi keskus Mishgida, jossa kehittyi uusi, palkattujen KEK-2:n työntekijöiden luokka, haastoi KEK-2:n liikkuvan johtamistavan.

Karttaluonnos KEK-2:n seitsemistä Kambata/Hadijan seudulla (määrittelemättä tarkkoja rajoja)

Vuodesta 1963 alkaen KEK-2:n johtajat ja "johtoryhmä" ottivat osaa EECMY:n yleiskokouksiin ja toimeenpanevan komitean kokouksiin, koska KEK-2 oli kirkon jäsenhaara. Kesällä 1963 KEK-2 omaksui EECMY:n synodirakenteen, johon kuului kolme tasoa; niinpä sitä kutsuttiin tästä lähtien aika ajoin "synodiksi". Viisi toimeenpanosta huolehtivaa johtajaa muodosti johtoryhmän. Suuri osa heistä oli kotoisin Dodoban seitsemästä. "Synodin" presidentin ja sihteerin palkka maksettiin KHMP:n talousarviosta.

EECMY:n pappi Nekemtestä, Qes Gudina Tumsa, toi KEK-2:een uuden johtamistavan, keskitetyn hallintojärjestelmän, joka perustui demokraattisiin äänestyspäätöksiin; se syrjäytti joustavaan, kollektiiviseen, konsensukseen ja pitkään keskusteluun pohjautuvan päätäntätavan. Keväällä 1963 hän johti tehokkaan kampanjan, jonka tarkoituksena oli järjestää KEK-2 uudelleen EECMY:n mallien mukaan. Tämä oli tosiasiassa ensimmäinen kerta, kun EECMY:n systemaattinen opetus sakramenteista ja ns. "oikeasta" kirkon rakenteesta pääsi vaikuttamaan KEK-2:n kristittyihin ja paikallisiin vanhimpiin. Seurakunnallisella tasolla aate, jonka tarkoitus oli yhdistää pienet seurakunnat suuremmiksi yksiköiksi, kohtasi jonkin ajan kuluttua tiukan, jopa väkivaltaisen vastarinnan. Kovinta vastustusta aiheutti rahojen kerääminen ja poislähettäminen, mikä varmaan palautti mieleen KEK-2:n jäsenten aiempia kokemuksia. EECMY:n toimintapa, joka ei ottanut huomioon kontekstualisoimisen tarvetta, johti voimakkaisiin reaktioihin, joita EECMY:n toimijat eivät osanneet odottaa.

Vuodesta 1963 alkaen kaksi seurakunnallista järjestelmää kilpailivat vaikutusvallasta KEK-2:ssa: itsenäinen kongregationalistinen, kollektiiviseen päätäntään perustuva KEK-2 –tyyppi ja keskitetty EECMY-tyyppi. Kilpailu sytytti tyytymättömyyden liekin kasvavassa moniulotteisessa konfliktissa, jonka uusi KHMP:n talousarviojärjestelmä toi KEK-2:een. Suuri eripura ravisteli KEK-2:ta kesästä 1963 alkaen.

Lukemattomat erimielisyydet pienten seurakuntien vanhimpien välillä vahvistuivat tyytymättömistä vanhimmista, jotka olivat nyt häviäjiä uudessa järjestelmässä, ja KEK-2:n "synodin" huippujohtajien esimerkistä. Raamattukoulu kyllä vahvisti Raamatun syvällisempää tuntemista, mutta sekin pääsi toimimaan eripuraisuuden välineenä. Vuonna 1963 KEK-2:n jäsenmääräksi arvioitiin noin 30 000. Mutta tämä lienee yliarvio niin kuin aiempikin arvio vuodelta 1961.

Tiivistelmä

Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus (EECMY) kehitti kaksoisstrategian Kambatan evankeliseen kirkkoon-2 (KEK-2) kotilähetyksen muodossa vuodesta 1962 alkaen. Strategian toteuttamisen päätekijät olivat Ato Zacheus Edamo ja Qes Gudina Tumsa. EECMY:n toimeenpanevan komitean kolmannessa kokouksessa tammikuussa 1962 Ato Zacheus nimitettiin Kambatan kotilähetysohjelman (KHMP) pääsihteeriksi. Osana kaksoisstrategiaa hänen tehtävänään oli käynnistää KHMP:n kehitysprojekteja, alkeiskoulu, raamattukoulu, evankelistojen koulutuskeskus ja stipendiaattiohjelma. EECMY:n eri laitosten tuella, jotka olivat nyt avoimia kaikille KEK-2:n henkilöille toisin kuin vielä vuonna 1960, hän toteutti suunnitellut projektit lyhyessä ajassa.

Vuosi 1962 oli KEK-2:n hurmion aikaa. Marraskuusta 1962 alkaen Ato Zacheus sai vastuulleen KHMP:n talousarvion toteuttamisen paikallisella tasolla. Hän oli nyt vastuussa EECMY:lle KHMP:n työntekijöiden palkkaamisesta ja talousarviosta. Vuonna 1962 EECMY unohti kokonaan sen osan, joka olisi kuulunut KEK-2:n vanhimmille; osapuolien väliltä – enemmän tai vähemmän – katkesi kommunikaatio.

EECMY:n yleiskokouksessa 1963 KEK-2:ta kuvailtiin intoutuneesti EECMY:n haarana ja Ato Zacheusta KHMP:n johtajana. Ongelmaksi jäi kuitenkin, että hänen urakkansa vuonna 1962 suosi Abonsan seitsemää, varsinkin Mishgidan aluetta, joka oli hänen syntymäseutuaan.

Qes Gudina Tumsa, pappi Nekemtestä, suoritti helmikuusta 1963 alkaen kuuden kuukauden urakan ensisijaisena pyrkimyksenään liittää KEK-2 EECMY:n synodiksi. Tämä oli EECMY:n kaksoisstrategian toinen osa. Qes Gudina toimi EECMY:n vanhimpien puhemiehenä suhteessa EECMY:n johtoryhmään, minkä seurauksena osapuolien välille syntyi taas keskusteluyhteys. Qes Gudina järjesti tehokkaan kampanjan toteuttaakseen suunnitelmansa KEK-2:n liittämisestä EECMY:oon. Pienet kotikirkot oli tarkoitus yhdistää suurempiin kokonaisuuksiin, seitsemien tuli omaksua EECMY:n alueseurakuntarakenne ja KEK-2:n yleisen rakenteen tuli omaksua Länsi-Wollegga & Shoa -synodin mallin mukainen perustuslaki, joka edustaa kolmiportaista hallintorakennetta.

KEK-2:n yhdistäminen EECMY:n synodiksi oli EECMY:n kaksoisstrategian ensisijainen pyrkimys. KHMP:n integroituminen (johtajineen) uuteen "synodiin" ja sen johtoryhmään oli oleva strategian luonnollinen seuraus. Ato Zacheuksella ei kuitenkaan ollut mitään aikomusta hyväksyä omaa asemaansa koskevaa muutosta, mikäli se uhkaisi hänen juuri vakiintunutta arvonnousua "johtajana". Heti kun Qes Gudina oli lähtenyt kesällä 1963, syntyi monimutkainen ja suuri eripura. Riidan pääpukarit olivat Ato Zacheus ja "synodin" uusi presidentti Ato Tamru Segaro. Molemmat olivat kotoisin Mishgidasta.

Näyttää siltä, että nopea vauhti, jolla EECMY oli tuonut KHMP:n resurssit tarjolle KEK-2:n rakenteeseen ja jolla EECMY järjesti KEK-2:n synodaalisen rakenteen, aiheutti tämän monimutkaisen eripuran. Sen juuria voi luonnehtia kontekstuaalisuuden puutteeksi.

Seurakuntien uudelleen järjestely kohtasi tiukkaa vastarintaa. Rahan kerääminen ja lähettäminen EECMY:n keskuskassan kautta paikallisena tulona KHMP:lle herätti kiivaan vastarinnan, jota on tulkittava KEK:ssa vuonna 1951 vallinneen konfliktin valossa, jolloin KEK-2 vastusti voimakkaasti epämieluista käytäntöä. KEK-2:n vanhimmissa vahvistui tyytymättömyys EECMY:n uusiin seurakunnallisiin käsitteisiin, koska he olivat uudelleenjärjestelyjen vuoksi menettäneet asemansa. EECMY/KEK-2:n huonoina esimerkkeinä toimivat paikalliset huippujohtajat Ato Zacheus ja Ato Tamru. Konflikti oli ilmaus kahden vaikutusvallasta kilpailevan seurakunnallisen järjestelmän yhteenotosta KEK-2:ssa. Toisaalta oli olemassa itsenäinen, kollektiivinen, hitaasti toimiva kongregationalistinen KEK-2 -tyyppi, joka oli ollut osa KEK-2:n kontekstiä vuosien ajan, toisaalta oli hallinnoltaan keskitetty, tuloshakuinen EECMY-tyyppi, joka astui kilpasille 1962. Ensin mainittu toivoi liikkuvan keskuksen hallintoa ja pitkiin keskusteluihin pohjautuvaa konsensusta, jälkimmäinen tavoitteli pysyvää yhden paikan keskusta (joka oli tässä tapauksessa Mishgida) ja demokratiaa, joka etenee vauhdikkaasti äänestyspäätöksillä. KHMP (ja EECMY) oli riippuvainen talousarvioprosessista; KEK-2:ssa otettiin käyttöön palkattuja työntekijöitä. Tämä oli täysin tuntematon tapa KEK-2:ssa.

Kaikkien ristiriitojen keskellä KHMP saavutti hyviä tuloksia, joista tärkeimpiä olivat Mishgidan koulu ja stipendiaattiohjelma. EECMY:n lukutaitokampanja käynnistyi 1964 koordinoiden toimintojaan KHMP:n kanssa lupaavalla tavalla. Mutta KEK-2:n konfliktit vuosina 1963–64 olivat vahingoittaneet KHMP:n toteuttamista ja alentaneet KEK-2:n moraalia.

EECMY:n kotilähetystä alettiin nyt tutkia tarkasti ja uudelleen arvioida. Tämä tuli olemaan ajankohtainen asia EECMY:n yleiskokouksessa vuonna 1965. 

8. luku: EECMY:n yhtenäisstrategia

Johdanto

Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon (EECMY) "kaksoisstrategia" alkoi muuttua yhtenäisempään suuntaan vuonna 1965. Kambatan kotilähetysohjelman (KKLO) kehitysprojekteja ja Kambatan evankelisen kirkon-2 (KEK-2) hallintorakennetta oli tarkoitus tästä eteenpäin koordinoida EECMY:n keskusrakenteen mukaan. KEK-2:n vaikutusta oli määrä vahvistaa. Yhteistyötä tekevänä kumppanina EECMY toivoi tähänastisen kehityksen uudelleenarviointia. Asiaan käytiin taas käsiksi hyvin aktiivisella menettelyllä. Siitä oli oleva kauas kantavia seurauksia KEK-2:n kehitykselle ja kommunikaatioprosessille. EECMY:n työntekijät yrittivät ottaa enemmän vastuuta KKLO:sta paikallisella tasolla. EECMY:n lukutaitokampanjan johtaja Ato Djalleta Jaffero kutsuttiin ohjaamaan KKLO:aa sen johtajana. Hänen apunaan toimi hänen työtoverinsa Länsi-Wolleggasta, Ato Gelleta Woltedji, joka nimitettiin EECMY:n paikalliseksi "neuvonantajaksi" KEK-2:ssa. Lisäksi EECMY:n pääsihteerin Qes Ezra Gebremedhinin johtama ryhmä vahvisti KEK-2:n yhdistymistä EECMY:n rakenteeseen.

Tässä luvussa seurataan EECMY:n evankelioimisryhmän kierrosta Kambata/Hadijan alueella vuonna 1965 EECMY:n arkistomateriaalin pohjalta, jota ei ole aiemmin hyödynnetty missiologisessa tutkimuksessa.

A. Oromolainen tapa toteuttaa kotilähetysohjelmaa

EECMY arvioi toimintaa uudelleen

EECMY:lla oli etsivämpi asenne KEK-2:n suhteen EECMY:n yleiskokouksessa tammikuussa 1965. Neljän muun synodin jälkeen esiteltiin neljä KEK-2:n delegaattia, kaksi heistä Dodoban seitsemästä ja toiset kaksi Lemun seitsemästä "Kambatan kotilähetysohjelman" edustajina. Ato Zacheus ja Ato Tamru esiteltiin otsikon "tarkkailijat, ryhmät, muut" alla. KKLO:aa luonnehdittiin "lähetystoimintana" nimeltä "Kambatan evankelioimisohjelma"; työssä on yksi etiopialainen lähetystyöntekijä.

EECMY:n presidentti Ato Emmanuel Abraham osoitti varovaista toiveikkuutta esitellessään KKLO:aa otsikolla "EECMY:n ohjelma Kambatassa". Hän päätti puheensa yhteenvetoon: "Vaikka Kambatan ohjelmassa on ollut vastoinkäymisiä, Mishgidan koulu, raamattukoulu, evankelioimistyö ja useat stipendiohjelmat jatkuvat edelleen."

EECMY:n johtoryhmä oli tehnyt ennen yleiskokousta selvityksen KEK-2:n tilasta vuoden 1964 lopulla ja ennen kokousta oli jo tehty joitakin toimenpiteitä. Qes Ezra esitteli toimenpiteensä yleiskokouksen edustajille "Kambatan evankelista kirkkoa koskevassa selonteossa". Selonteko antaa selon KKLO:n saavutuksista ja ongelmista ja KEK-2:n tilasta. Ato Zacheus Edamon ja Ato Tamrun Segaron välillä oleva eripura esiteltiin kaunistelematta. Sen jälkeen kerrotaan ehdotetut toimenpiteet "… korjata asiat Kambatan ohjelmassa". Tästä ilmenee EECMY:n johtoryhmän uusi menettelytapa, jolle se nyt haki tukea.

Suoritetut toimenpiteet voidaan tiivistää seuraavasti:

1. EECMY:n johtoryhmä oli päättänyt kutsua Ato Zacheuksen pois tehtävästään tammikuun 10. päivästä 1965 alkaen.

2. KKLO:n palkanmaksu Ato Tamru Segarolle ja Ato Markos Gobebolle päättyy huhtikuun 9. päivänä 1965.

3. EECMY on perustanut erityiskomitean seuraamaan Kambatan-ohjelman edistymistä.

Oli tehty yhdeksän suositusta "Kambatan-ohjelman korjaamiseksi". EECMY epäonnistuminen tiedonkulun välittämisessä tunnustetaan avoimesti kahdessa ensimmäisessä kohdassa. Tämä osoittaa nöyrää asennetta, joka on kaukana hurmiosta, joka vallitsi kaksi vuotta aiemmin yleiskokouksessa. Ohjelma oli määrä "tutkia uudelleen ja rekonstruoida". Piti lähettää ryhmä saarnamatkalle, mutta myös "kokoamaan ajatuksia siitä, mihin suuntaan Kambatan-ohjelmaa pitää kehittää jatkossa". EECMY:n selvityksen tulos oli siis suositus, että EECMY:n johtajien on tutustuttava paremmin KEK-2:n tilaan eikä ohjata sitä Addis Abeban horisontista käsin. Sen tähden johtoryhmä ehdotti yhdistettyä saarna- ja kenttätutkimusmatkaa Kambata/Hadijan alueelle. Kiertueen oli määrä kestää neljästä kuuteen viikkoa. EECMY:n selvityksen pääperiaate oli tunnustaa KEK-2:n auktoriteetti välttääkseen rakentamasta paikallisen kristillisen yhteisön rinnalle ulkopuolista yhteisöä. Tämä on selvästi suositusten pääaihe selonteon kohdissa 3–5 ja 8–9. KEK-2:lla on oikeus palkata työntekijöitä ja erottaa heitä, kantaa vastuu rahoittamisesta ja johtaa omaa työtään. KEK-2:ta kehotettiin etsimään uusi johtaja Mishgidan koululle. Sen tulisi myös perustaa kasvatusasian komitea, jonka tehtävänä oli valvoa koulun työtä yhdessä koulunjohtajan kanssa. KKLO:aa ei lakkautettu, vaan se liitettiin osaksi KEK-2:ta.

EECMY:n tehtäväksi jäi palkata evankelistoja seitsemiin ja asettaa pysyvä edustajansa Kambataan valvomaan kotilähetysohjelmaa, vaikka sillä oli pulaa omista koulutetuista työntekijöistäänkin. EECMY:n paikallisen edustajan nimittämiselle oli syynä EECMY:n ja KEK-2:n välisen yhteydenpidon parantaminen. Näyttää siltä, että EECMY:lle oli tärkeää palkata työntekijät suoraan. Palkkaaminen koski nyt myös seitsemiä, joiden evankelistat saivat palkkansa EECMY:lta. Näin ollen on ristiriitaista, että EECMY puhui itsekannattavuuden tarpeellisuudesta, kun se samanaikaisesti vahvisti KEK-2:n riippuvuutta EECMY:n palkanmaksusta. KEK-2 oli ollut lähestulkoon itsekannattava yhteisö ennen vuotta 1962.

Odotettavissa oleva, yleiskokoukselle esitetyn selonteon suositus koski raamattukoulua, josta oli kauan keskusteltu. Se oli määrä perustaa Amechoon, Dodoban seitsemään. Amechon raamattukoulu on mainittu Qes Ezran selonteossa 1965 ja presidentin raportissa "sopivaksi" mainittuna paikkana, mutta sitä ei mainittu yleiskokoukselle esitetyn yhdeksän suosituksen joukossa.

KEK-2:n vanhimmat olivat suositelleet raamattukoulua "keskeiseen paikkaan" jo erityisistunnossa helmikuussa 1963. Näyttää siltä, että raamattukoulun sijoittaminen parempaan paikkaan kuin Mishgida oli Ato Emmanuel Abrahamin kannattama ajatus ajalta, jolloin hän oli vieraillut Mishgidan koulussa ja havainnut raamattukoulun sijainnin väliaikaisuuden. EECMY:lla ei kuitenkaan ollut vuonna 1965 varoja tähän projektiin. Ehkä Mishgidan koulun tilanne myös hillitsi haluja aloittaa samankaltaisia projekteja muualla.

Vuoden 1965 yleiskokouksen päätös

Yleiskokous päätti hyväksyä toimenpiteet, joilla työntekijät oli irtisanottu ja evankelioimistiimi perustettu, johon värvättäisiin henkilöitä neljästä synodista. Todettiin, että "kukin synodi hyväksyi ehdotuksen yhden henkilön lähettämiseksi suunniteltuun evankelioimistiimiin". Uuden suunnitelman mukaisin korjauksin EECMY:n yleiskokous oli nyt valmis jatkamaan kotilähetystään. Qes Ezra oli esittänyt osuvasti tilanteen vakavuuden. Jatkossa pyrittiin siihen, että jatkojärjestelyt riippuisivat enemmän kuin ennen KEK-2:n sitoutuneisuudesta asiaan. Jääköön tutkimatta se, kuinka Ato Zacheus selvisi potkuista KKLO:n johtajan pallilta. Itse asiassa kirkon johtoryhmän KEK-2:n presidenttiä ja sihteeriä koskeva toimenpide ei ainoastaan heikentänyt heidän toimeentuloansa. Sen tarkoitus oli purkaa mahtavaksi paisunutta hallintorakennetta ja silloittaa kuilua KEK-2:n johtoportaan ja vasta nimitetyn keskitetyn johtoryhmän välillä.

Ato Djalleta Djafferon tehtävä

Uuden "Kambatan evankelioimisohjelman neuvoa antavan komitean" tarkoitus oli "hallinnoida EECMY:n ohjelmaa kirkon johtoryhmän puolesta".

Hallitsevaa osaa uudessa komiteassa esitti komitean sihteeri Ato Djalleta Djaffero. Hän otti hoitaakseen KKLO:n paikallisen taloudellisen vastuun Ato Zacheuksen jälkeen. Uusi tehtävä johtajana, millä nimellä hänen tehtäväänsä KKLO:ssa pian kutsuttiin, oli vain osa-aikainen homma paljon työtä tekevälle miehelle. Päätoimisesti hän jatkoi lupaavan EECMY:n lukutaitokampanjan (YDLC) johtajana. Tammikuun alussa 1965 Ato Djalleta meni Mishgidaan autonkuljettajansa kanssa ja aloitti KKLO:n uudelleen organisoimisen. Hän jatkoi matkaansa etelään, Jirgalemiin, Sidamoon osallistuen siellä EECMY:n yleiskokoukseen 19.–24. päivinä tammikuuta. Yleiskokouksen jälkeen tammikuun 28. päivänä hän esitti kirkon johtoryhmälle selonteon, johon sisältyi uusi suunnitelma, kuinka toteuttaa KKLO:aa ja johtaa KEK-2:ta.

Hän piti KKLO:n vakanssien täyttämistä kiireellisenä. Niinpä hänen virkaveljensä Mendistä, Ato Gelleta Wolteji, joka osallistui yleiskokoukseen Länsi-Wolleggan synodin edustajana, palkattiin työhön kolmeksi kuukaudeksi helmikuun 24. päivästä alkaen. Hän astui Ato Zacheuksen tilalle. Tehtävälle annettiin kohta jatkoaikaa ja Ato Gelletasta tuli Mishgidan koulun "rehtori" 300 E $ kuukausipalkalla. Ato Djalleta viipyi Kambata/Hadijan seudulla neljä kuukautta. Hän esitteli KEK-2:lle hallintosuunnitelmansa, jonka päämääränä oli integroida paikallinen kirkko EECMY:oon hänen ajatustensa mukaan. Maaliskuun 2.–3. päivinä kaikkien KEK-2:n seurakuntien edustajat kokoontuivat Mishgidaan; suunnitelmaa tutkittiin ja se "hyväksyttiin täydellisesti". Suunnitelmaa kutsuttiin "Kambatan kirkon uudeksi organisaatiomalliksi". Maaliskuun 3. päivänä EECMY:n yleiskokouksen tammikuussa 1965 nimittämä evankelioimistiimi saapui Mishgidaan. Se noudatti Ato Djalletan johdolla laadittuja KEK-2:n ohjeita.

Uusi suunnitelma

Yksi tulos EECMY:n johtoryhmän maaliskuun 2.–3.päivän kokouksesta oli Hadderon seitsemän jakaminen kahtia, Ilgiran ja Tembaron seitsemiin. Näin KEK-2:n seitsemien kokonaismäärä nousi kuuteen. Ato Djalletan ajatuksena oli muuttaa KEK-2:n synodirakenne Shoan ja Länsi-Wolleggan synodin "piiriksi". Qes Gudinan perustama hallintojohtokunta järjestettiin uuteen muotoon "hallintokomiteaksi". Siihen kuului neljä viranhaltijaa ja kaksi edustajaa kustakin seitsemästä. Tämä oli KEK-2:n uusi johtotason hallintorakenne. Sen alaisuuteen liittyi noin 6–8 erityyppistä komiteaa.

Seitsemien integraatio synodiin noudatti samaa EECMY:n kaavaa. Jokaisen seitsemän johdossa oli oleva presidentti, varapresidentti, sihteeri ja taloudenhoitaja. Kussakin seitsemässä oli seuraavanlaisia komiteoita: kasvatusasiain komitea, evankelioimiskomitea, raha-asiain komitea, naistyön komitea, nuorisotyön komitea ja hallintokomitea. Viime mainittu oli seitsemien hallinnon ylin taso. Kullakin seitsemällä oli oikeus palkata ja irtisanoa työntekijöitään sekä laatia oma talousarvionsa. Uuden suunnitelman yllykkeenä oli toivo koulun ja klinikan perustamisesta kuhunkin seitsemään. Tämän toivon Ato Djalleta muotoili avoimesti esille raporteissaan. KEK-2:n uusi johtotaso, hallintokomitea, piti ensimmäisen kokouksensa maaliskuun 4.–5. päivinä. Valittiin KEK-2:n uudet virkailijat. Kävi niin, että Ato Tamru Segaro ja Ato Markos Gobebo vain vaihtoivat vakansseja keskenään. Näin Ato Markoksesta tuli KEK-2:n uusi presidentti ja Ato Tamrusta sihteeri. Molemmat saivat edelleen palkkansa KKLO:sta. Kokouksessa keskusteltiin myös Mishgidan koulun tulevaisuudesta.

Sopiko Ato Djalletan hallintomalli KEK-2:een?

Evankelioimistiimin aloitettua vierailuohjelmansa Ato Djalleta alkoi toteuttaa hallintoaatteitaan seitsemissä. Siihen mennessä kun Ato Djalleta palasi takaisin Addikseen huhtikuussa 1965, Abonsan ja Dodoban seitsemät olivat järjestäytyneet uuden hallintomallin mukaan. Neljä Abonsan "seitsemän" komiteaa oli ehtinyt pitää ensimmäisen kokouksensa huhtikuun puoliväliin mennessä. Abonsan kasvatusasiain komitean odotettiin ottavan vastuun Mishgidan koulusta. KEK-2:n hallintokomitea piti huhtikuun 9. päivänä toisen kokouksensa, jossa valmistettiin loppuvuoden talousarvio.

Kaikki KEK-2:n paikallisten vanhinten kysymykset menivät nyt seitsemän hallintorakenteen mukaisesti käsiteltäväksi komiteavalmistelun kautta. Komiteassa hyväksytty aloite siirtyi KEK-2:n hallintokomitealle. Sen jälkeen aloite eteni kirkon johtoryhmälle tai ehkä mieluummin neuvoa antavalle komitealle, joka hallinnoi KKLO:aa EECMY:n johtoryhmän puolesta. Ato Djalleta toimi tämän komitean sihteerinä. Näytti tosiaan siltä, että kommunikointi KEK-2:n vanhimpien ja EECMY:n johtoryhmän välillä oli tullut monimutkaisemmaksi ja byrokraattisemmaksi kuin Ato Zacheuksen ollessa toimessaan. Ensivaikutelmalta KEK-2:sta oli tullut lukuisten komiteoiden leimaama hallintopainotteinen kirkko: kussakin seitsemässä oli seitsemän tai kahdeksan komiteaa. Ennen pitkää kävi ilmi, että jotain olennaista puuttui.

Vastavaikutuksia

Ato Djalletan toimintatapaa Kambata/Hadijan seudulla voi tuskin luonnehtia KEK-2:n sisällä olevien äänien kuuntelemiseksi tai pyrkimyksesi "kerätä ajatuksia". Näyttää ennemminkin siltä, ettei hän osannut kyseenalaistaa omaa kunnianhimoista nopean toiminnan hallintojärjestelyä. Kohta Ato Djalletan oli todettava valittaen, että KEK-2 oli nuori ja kokematon toteuttamaan kirkkohallintoa. Väki oli niin tiukasti kiinni komiteatyöskentelyssä, että perheiden taloudellinen toimeentulo heikkeni. Taloudenhoitajat eivät olleet luotettavia. Sihteerit eivät suostuneet hoitamaan tehtäväänsä "vapaaehtoisuuden pohjalta". Ato Djalletan mukaan he eivät olleet edes kirjoitustaitoisia. Luku- ja kirjoitustaidottomuus oli varmaan pahin este Ato Djalletan hallintomallin toteuttamiselle. Ato Djalletan hallintomallista ei tullut sellaista menestystä kuin hän itse oli ilmeisesti toivonut. Huhtikuussa hän keskusteli Qes Ezran kanssa KKLO:n tulevaisuudesta. Molemmat olivat epävarmoja siitä, kuinka tuli edetä. Heidän oli pakko palauttaa toimintatapaansa kirkon yleiskokouksen suositusten linjalle. Qes Ezran kanssa käymiensä neuvottelujen pohjalta Ato Djalleta päätteli, että uusi hallintomalli oli epävakaa. Hän ehdotti kolme vaihtoehtoista mallia tulevaisutta ajatellen:
1. EECMY päättää toimintansa viiden vuoden kauden päättyessä, siis vuonna 1966.
2. Otetaan käyttöön kevyt avustusohjelma seurakuntatasolla ilman raskasta taloudellista panosta.
3. Otetaan käyttöön Kambatan-työn tarkka jatko-ohjelma, johon etsitään lisää rahaa ulkopuolisilta lahjoittajilta.

Ato Djalletan kunniaksi on sanottava, että hän ei lannistunut kokemistaan vastoinkäymisistä. Stipendiaattiohjelma alkoi kääntyä tuottavaksi. Koulutettuja opettajia, kuten hadija Ato Gobena Mugoro, palasi Kambata/Hadijan alueelle. Ato Gobenasta tuli itse asiassa Mishgidan koulun "apulaisrehtori". Koululla kerrottiin olevan hyvä maine. Mutta Ato Djalletan hallinnosta puuttui kontekstualisoiminen. Hän ei havainnut riittävästi syntyperäisten kambata- ja hadijajohtajien puuttumista. Itsekannattavuus oli KEK-2:n perinnettä, vaikka sitä sanaa ei välttämättä käytetty. Itsekannattavuuden sijaan levisi seitsemiin palkka- ja palkkiojärjestelmä, jonka rahoitus tuli ulkopuolisista lähteistä. Hallinto ja talousarvioiden laadinta olivat kyllä osa EECMY:n rakennetta, mutta tähän asti tuntematon tapa KEK-2:n kontekstissä. Ato Djalletalle kävi entistä selvemmäksi, että pitkän tähtäimen hanke oli tarpeen, jotta saataisiin pysyviä tuloksia. Sellainen hanke oli itse asiassa jo alkanut toteutua EECMY:n lukutaitokampanjassa.

Lukutaitokampanja

Ato Djalletan ollessa Kambata/Hadijan seudulla EECMY:n lukutaitokampanja vahvistui ja siitä tuli osa YDLC:n viisivuotissuunnitelmaa. Ato Djalletan oleskelun aikana keväällä 1965 kaikkiin seitsemiin palkattiin lukutaitokoulujen opettajat ja nimitettiin lukutaitokoulujen tarkastajat. Ato Djalletan tavoitteena oli, että jokainen seurakunta tekee aktiivisesti lukutaitotyötä. Hän tähdensi, että kaikkien seurakuntien jäsenten oli otettava osaa lukutaitotyöhön ja yhdyskuntien kehitysohjelmiin. Vuonna 1966 lukutaitoluokissa oli noin 2 000–3 000 oppilasta. Aikuiset saivat ilmaista opetusta. Ato Djalleta ilmoitti innostuneesti, että KEK-2:n moraali alkoi kohota.

Neuvonantaja Ato Gelleta Wolteji

Kuten jo todettu, Ato Gelleta Wolteji avusti Ato Djalletaa EECMY:n nimittämänä KKLO:n neuvonantajana helmikuusta 1965 alkaen. Molemmat olivat KEK-2:ta tukevia johtajia, joilla ei ollut vakituista asuntoa työalueella. Oromojohtajista tuli hallitseva voimatekijä KEK-2:ssa. Epäilyttää, oliko tämä sopusoinnussa vuoden 1965 yleiskokouksen suositusten kanssa. Kuten edellä on mainittu, EECMY:n yleiskokous oli toivonut, että KEK-2:lla olisi KKLO:n johtamisessa merkittävämpi painoarvo. Se oli myös pyytänyt KEK-2:ta etsimään Ato Zacheukselle seuraaja. Ato Djalleta näyttää olleen liian nopea rakenneuudistustensa keksimisessä ja yrityksessään palkata työntekijöitä; KEK-2 ei saanut tilaisuutta ehtiä prosessiin mukaan.

Ato Zacheuksen tilalle kutsuttiin Ato Gelleta, EECMY:n paikalliseksi edustajaksi. Aloittaessaan Mishgidan koulun johtajana hän teki nousujohteista uraa. Häntä kutsuttiin kerran jopa "EECMY:n kenttäedustajaksi Kambatassa". Useimmin häntä kutsuttiin "Kambatan kirkon neuvonantajaksi". Tämä tarkoittaa sitä, että häntä pidettiin EECMY:n "Kambatan-ohjelman pysyvänä edustajana ja valvojana", kuten yleiskokous asian ilmaisi vuonna 1965.

Ato Djalleta itse pysyi KKLO:n ja Mishgidan koulun johtajana. Nämä kaksi miestä olivat ensisijaisia EECMY:n ja KEK-2:n välisen yhteyden hoitajia. Ato Djalleta kirjoitti selonteot, joita hän ja Ato Gelleta kommentoivat EECMY:n yleiskokouksissa ja toimeenpanevan komitean kokouksissa. Neuvonantajan ominaisuudessa Ato Gelleta alkoi kirjoittaa selontekoja. Joskus KEK-2:n presidentti Ato Markoskin jätti oman selontekonsa. Näin Kambata/Hadijan seudulta esitettiin kolme selontekoa EECMY:n Backossa pidetylle yleiskokoukselle vuonna 1967. KKLO:n rakenneuudistuksen tarkoituksena oli ollut edistää KEK-2:n omaa osuutta johtamisessa. Siksi on outoa, että lopputulemana EECMY:n edustajat käyttivät ylintä hallintavaltaa. Jotkut KEK-2:n johtajista jopa tunsivat, että he olivat jälleen menettäneet yhteytensä EECMY:n johtoryhmään. Tämä on tietoa KEK-2:n hallintostrategiasta, joka astui voimaan maaliskuun 2.–3.1965. Ja kuten todettu, Qes Ezra tiimeineen oli myös saapunut Mishgidaan täyttämään oman osansa EECMY:n integraatiosuunnitelmasta.

B. Qes Ezra Gebremedhinin integraatiohanke

EECMY:n evankelioimistiimi

Kun EECMY:n yleiskokous päätti lähettää evankelioimistiimin KEK-2:een, tarkoituksena oli "saarnata, koota ideoita ja pitää suurkokouksia uskoville". Alkuperäisenä ajatuksena oli, että tiimiin osallistuisi yksi edustaja kustakin synodista. Mutta loppujen lopuksi tiimi koostui vain kolmesta henkilöstä, jotka kaikki olivat Addis Abebasta. Toki he sentään edustivat eri synodeja. Tiimin johtajana oli Qes Ezra Gebremedhin, EECMY:n pääsihteeri. Kaksi muuta olivat Ato Wondimagegnehu Hailu Shoan ja Itä-Wolleggan synodista (AAMY) ja Ato Alemu Derseh Sidamon ja Gamu Gofan synodista. EECMY:n virkailijat olivat hyväksyneet tiimin. Tiimin tehtävänä oli toimittaa "hengellistä palvelua" KEK-2:ssa ja "jatkaa tutkimista ja havaintojen tekemistä Kambatan kirkon hallintorakenteen uudistumiseksi". Tiimin vierailu Kambata/Hadijan seudulla kesti maaliskuun 2. päivästä huhtikuun 17. päivään saakka, ts. 47 päivää tai melkein seitsemän viikkoa (matkapäivät mukaan lukien). Kuten edellä mainittiin, tiimi aloitti työnsä osallistumalla Ato Djalletan yhdessä KEK-2:n vanhimpien kanssa Mishgidassa järjestämään kokoukseen, jossa KEK-2:n uusi hallintosuunnitelma hyväksyttiin ja valittiin uudet kirkon virkailijat. Tiimi osallistui myös KEK-2:n uuden johtoryhmän, ns. "hallintokomitean" kokoukseen. Mishgidan koulun vieressä sijaitsevassa Benaran kirkossa pidetyn sunnuntaijumalanpalveluksen jälkeen maaliskuun 7. päivänä tiimi aloitti evankelioimistoimintansa Abonsan seitsemässä. Kolme miestä saarnasi, opetti, kastoi ja toimitti Herran pyhää ehtoollista. He pitivät tavallisia jumalanpalveluksia, pitivät sovittelukokouksia ja vihkivät pappeja EECMY:n perinteen ja jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan, tarkemmin sanottuna AAMY:n seurakunnan perinteen ja jumalanpalvelusjärjestyksen mukaan, mitkä olivat tärkeitä tapoja Qes Ezralle ja Ato Wondimagegnehulle. EECMY:n yleiskokouksen valtuuttama evankelioimistiimi, jonka työ oli elävä näyte EECMY:n seurakuntaopista, sai hyvän otteen KEK-2:n tilanteesta. He saivat kosketuksen tavalliseen KEK-2:n seurakuntaelämään.

Tiimi vieraili noin 36 seurakunnassa. Tiimi kävi jokaisessa seitsemässä, ensin noin kahdessatoista Abonsan seitsemän seurakunnassa, sitten neljässä seurakunnassa Ilgirassa, neljässä Tembaron seurakunnassa, kolmessa Soron seitsemän seurakunnassa, seitsemässä Lemun seurakunnassa ja kuudessa Dodoban seurakunnassa. Pidempiä taukoja pidettiin Mishgidan keskuksessa, joka oli tiimin "kotipaikka", ja Hosainassa. Pappienkurssin pitäminen oli tiimin viimeinen tehtävä. Se pidettiin Dodobassa, maanantaista 12.4. perjantaihin 17.4. Näin säilyi balanssi kahden KEK-2:n johtavan seitsemän välillä. Dodoban merkitystä tähdennettiin hengellisenä keskuksena ja raamattukoulun uutena sijoituspaikkana.

KEK-2:n papit

KEK:n perinne, jonka mukaan vanhimmat toimittivat papillisia tehtäviä, periytyi KEK-2:lle. Etiopialaistyyppisenä itsenäisenä kirkkona KEK-2 oli omaksunut kongregationalistisen kirkko- ja sakramenttikäsityksen. Sakramenteilla ei näyttänyt olevan kovin keskeistä sijaa tavallisten KEK-2:n seurakuntien elämässä. Mutta evankelioimistiimin vierailuohjelmaan kuului pappien vihkiminen alusta lähtien. Niinpä maanantaina, maaliskuun 8. päivänä Qes Ezra vihki paikallisen vanhimman Ato Wolde Mariam Bachoren papiksi saarnattuaan ensin Ambon pienessä seurakunnassa. Qes Wolde oli KEK-2:n ensimmäinen virkaan vihitty pappi.

KEK-2:n vanhimpien suosituksesta valittiin sopivia pappisehdokkaita vihkimystä ajatellen. Ehdokkaista monet olivat jo toimittaneet papillisia tehtäviä vanhimpina. Jotkut heistä olivat käyneet Mishgidan raamattukoulua. Evankelioimiskiertueen aikana vihittiin seitsemän pappia seitsemissä tapahtuneiden vierailujen aikana. Lännen heikoimmissa seitsemissä Ilgirassa ja Tembarossa vihittiin kaksi pappia kummassakin. Dodoban seitsemän sai yhden papin ja Lemun seitsemän jäi odottamaan Dodobassa pidettävää pappiskurssia. Kurssilla vihittiin suurena loppunäytöksenä 11 uutta pappia. Niinpä tiimin "hengellisen palvelun" silmiinnähtävänä tuloksena KEK-2 oli saanut 18 pappia EECMY:n pappisvihkimyksessä. Jokaisessa KEK-2:n seitsemässä oli nyt EECMY:n järjestyksen mukaan vihittyjä pappeja. Voi varmaan sanoa, että pappien vihkiminen näin varhaisessa vaiheessa oli hieman uskaliasta. Tiimi ei vähätellyt tehtäväänsä tyytyen vain kokoamaan ajatuksia muodostaakseen uudelleen KKLO:n. Eikä se tyytynyt pelkkään hengelliseen vierailuun. Pappisvihkimys oli arvokas askel kirkkojärjestyksen muuttamiseksi epävirallisesta ja riippumattomasta järjestyksestä päälinjan toimintatavan suuntaan. Toisin sanoen kysymys oli askeleesta kohti EECMY:n (AAMY) kirkko- ja pappeuskäsitystä.

Yrittääksemme ymmärtää nopeaa kehitystä kohti pappisvihkimisiä on pidettävä mielessä tiimin jäsenten taustat ja ne olosuhteet, joita he kohtasivat Kambata/Hadijan seudulla. Osa EECMY:n hengellistä perinnettä on nähtävä EOK:n perinteen taustalta, joka vaati pappeutta (< Qes). Evankelioimistiimin jäsenet olivat varmasti joutuneet kosketuksiin EOK:n perinteen kanssa, vaikka latentissa muodossaan. Kaksi tiimin jäsentä oli ollut yhteydessä BCMS:iin. Kaikki kolme olivat tutustuneet EOK:oon. Heidän hengellinen taustansa ja kirkkokäsityksenä vaati sakramenttien toimittajaksi pappia (< Qes). Sakramenttien oikea käyttö oli heille tärkeää. Luterilainen käsitys sakramenttien oikeasta toimittamisesta oikean kirkon merkkinä oli tiimille tuttu.

Pappeuden ei kuitenkaan tarvinnut merkitä "ammattipappeutta". Muista EECMY:n Kambata/Hadijassa palkkaamista työntekijäryhmistä poiketen uudet papit eivät olleet palkattuja työntekijöitä. Paavalilaista terminologiaa käyttäen he edustivat "teltantekijäpappeutta". KEK-2:n tilannetta ja EECMY:n evankelioimistiimin tehtävää voi tulkita Qes Ezran sanoin "Jumalan kansan hoitona", joka on lainausta kolmannelle AALC:n kokoukselle laaditusta esityksestä; kokous pidettiin Addis Abebassa kuusi kuukautta KEK-2:n pappisvihkimysten jälkeen. Tässä esityksessään Qes Ezra vaati pappeuden laajempaa ymmärtämistä. Hän halusi varjella pappeutta onnettomalta kapenemiselta "ammattilaistoiminnaksi". Otsikon "Riittämätön pappeus" alla hän erityisesti painottaa sakramenttien merkitystä ja erityistä afrikkalaista kontekstiä, jossa "…tuhat maallikkokristittyä voi joutua elämään jollain seudulla kuukausia ilman sakramentteja pappisviran hoitajan puutteessa…"

Qes Ezran esitystä seuranneen keskustelun tuloksena todettiin, että "b. Hätätila-alueilla kirkot voivat harkita tilanteen ratkaisemista käyttäen väliaikaisesti hyväksi ´toista väylää´ pappeuteen, ts. vihkimällä papeiksi kokeneita ja luotettavia katekeettoja ja evankelistoja."

Tämä vastaa täysin tilannetta, joka vallitsi Kambata/Hadija -alueella juuri ennen konferenssia. Siellä oli vallinnut "hätätila", koska aika oli käymässä lyhyeksi evankelioimiskiertueella. Tiimi koki, että jotain repäisevää oli tehtävä KEK-2:n tilanteen parantamiseksi. Tästä näkökulmasta katsoen varhaiset pappisvihkimykset on ymmärrettävä solidaarisuuden osoituksina. Tiimi vahvisti väliaikaisen KEK-2:ssa vallitsevan vanhimpien johtajuuden muuttaen sen paremmin EECMY:n kirkkojärjestykseen sopivaksi malliksi. Näin KEK-2 sai luterilaisemman yleisilmeen. Koko hanke pyrki vahvistamaan EECMY:n sakramenttinäkemystä. Tätä järjestystä käytettiin myös viisi päivää kestäneellä pappiskurssilla Dodobassa. Pappisvihkimyksiä ei voi kuitenkaan pitää aivan EECMY:n vuoden 1965 yleiskokouksen suosituksen mukaisina. Voi olla, että Ato Djalletan tehokas toiminta vaikutti tiimiin. He tulivat siihen johtopäätökseen, että paras tie eteenpäin oli aloittaa pappisvirkaan vihkiminen. EECMY:n toimittamien pappisvihkimysten myötä KEK-2:ssa väheni se käytäntö, että vanhimmat toimittavat sakramentteja. Sen sijaan EECMY:n (AAMY) linjan mukainen hengellinen johtajuus alkoi vaikuttaa KEK-2:ssa. Kaksi Wolleggan oromojohtajaa tuki tätä heille tuttua kehitystä, jossa papilla oli keskeinen osa seurakuntahallinnossa. On mahdollista, että EECMY:n eteläisessä synodissa vallinnut jännite vanhimpien ja pappien tehtävien välillä olisi vaikuttanut enemmän pappisvihkimykseen KEK-2:ssa, jos Sidamo-Gamu Gofa -synodilla olisi ollut vahvempi edustus evankelioimistiimissä. Näin olisi varmaan käynyt, jos NLM -taustaiset ulkomaalaiset lähetystyöntekijät olisivat olleet asiaan osallisia. Näin ei kuitenkaan ollut, koska vain etiopialaiset johtivat EECMY:n kotilähetystä Kambata/Hadijan seudulla.

Uusi kirkkojärjestys

KEK-2:n vanhimpien tiimille osoittamista kysymyksistä päätellen siihen aikaan ei edes kokeneilla KEK-2:n vanhimmilla ollut paljon tietoa EECMY:n kirkkojärjestyksestä. Yksi Mishgidan vanhimmista, Abba Denoro, taisi edustaa KEK-2:ta pyytäessään Mishgidan kirkon sunnuntaijumalanpalveluksen jälkeen maaliskuun 14. päivänä tiimiä näyttämään tavan, jolla EECMY toimittaa kasteen ja Herran pyhän ehtoollisen. Varmaan vastauksena kysymykseen Mishgidan kirkossa järjestettiin neljän viikon kuluttua sunnuntaina, huhtikuun 11. päivänä, ehtoollisjumalanpalvelus tiimin palattua Mishgidaan. Tässä tilaisuudessa tehtiin selväksi, että käytössä oli Sidamo & Gamu Gofan jumalanpalvelusjärjestys. Tätä järjestystä käytettiin myös viisipäiväisellä pappiskurssilla Dodobassa. Kurssi itse asiassa alkoi siten, että oppilaat kopioivat Sidamo & Gamu Gofa -synodin kastekaavan. Huhtikuun 14.–16. päivinä tiimin jäsenet ja Ato Djalleta opettivat tehokkaasti eri aiheita, kuten liturgiaa ja sakramentteja. Perjantai-iltapäivänä pidettiin havainto-opetusjumalanpalvelus. Siihen sisältyi kaste ja Herran ehtoollinen. Lopuksi 11 pappiskandidaattia vihittiin papeiksi. Huomiota kiinnitettiin siihen, millä tavalla toimitukset hoidetaan EECMY:ssa. Merkittävä osa KEK-2:n liittämistä EECMY:oon oli siis EECMY.n kirkkojärjestyksen opettamista uusille papeille. Tällaista hanketta ei ollut toteutettu aiemmin ainakaan suuressa määrin kohteliaisuussäännön takia. Jos ei oteta huomioon Qes Gudinan toimia, KEK-2:n stipendiaattien kokemuksia, muutamia vanhimpien kursseja ja KEK-2:n jäsenten kokemuksia EECMY:n yleiskokouksessa ja toimeenpanevassa komiteassa vuonna 1962, niin ei KEK-2 ollut kokenut pappeutta ajatellen paljonkaan EECMY:n vaikutusta. EECMY:n pappisopetus KEK-2:lle oli noudattanut melko matalaa profiilia vuoteen 1965 mennessä. Evankelioimistiimin opetus oli ensimmäinen systemaattinen yritys opettaa KEK-2:ta ymmärtämään EECMY:n kirkkojärjestystä, kirkkokäsitystä ja kestävää sakramenttikäsitystä.

Kysymys kontekstin asianmukaisesta huomioon ottamisesta

Mitä kauemmin tiimi viipyi Kambata/Hadijan seudulla, sitä enemmän se alkoi miettiä, kuinka EECMY:n tulee kohdata KEK-2:n konteksti. Pohdinnoissa ja keskusteluissa tuli esille välillä ajatus, että EECMY oli ulkomainen ilmiö Kambatan ympäristössä ja että SIM:n seurakunnallinen toimintatapa oli sopivampi malli KEK-2:lle. KEK-2:n vanhimmat olivat arvostelleet Ato Djalletan uuden suunnitelman mukaisia seitsemien vaaleja ja KEK-2:n ylintä hallintorakennetta yhtä lailla kuin "enemmistöäänestysjärjestelmää". Tiimin jäsenet harkitsivat useaan kertaan mahdollisuutta yrittää sovitella uudelleen KEK-2:ta KEK:n kanssa, mikä olisi ratkaissut KEK-2/EECMY ongelman, joka koski puutetta resursseista ja kontekstin huomioimisesta.

Ato Djalletan pitkän tähtäimen suunnitelmaa koskevat pohdinnat sivusivat myös kontekstuaalisuuden ongelmaa. Itse asiassa hän harkitsi koko hallintotapaansa, jota hän oli ajamassa kuin käärmettä pyssyyn, että se oli liian ulkomainen KEK-2:n kontekstissa: "Koska perinteinen kambatalainen tapa hoitaa asioita tapahtuu ryhmäkeskustelujen ja kollektiivisten päätösten kautta, ei ole helppo toimia Kambatassa johtajana, presidenttinä, komitean puheenjohtajana tai sihteerinä."

Kuten 1961, ei EECMY:lla näyttänyt olevan nytkään riittävästi aikaa tai resursseja kehittää kontekstuaalista analyysia pöytäkeskustelua pidemmälle. Sekä Ato Djalletan että tiimin jäsenten oli toimittava rohkeasti uskon varassa.

Kuva KEK-2:sta vuonna 1965

Vuonna 1965 KEK-2 oli muutosliikkeessä oleva kirkko. Hadderon seitsemän oli jakaantunut Ilgiran ja Tembaron seitsemiin. Yhdessä toisten seitsemien kanssa ne yrittivät ottaa käyttöön uutta komiteoiden hallitsemaa hallintorakennetta. Tämä malli alkoi pikku hiljaa toteutua Abonsan ja Dodoban seitsemissä. KEK-2:n keskus oli edelleen Mishgidassa, mutta kirkon presidentti asui nyt Dodobassa. Seitsemien välillä vallitseva jännite sai EECMY:n pohtimaan, voitaisiinko KEK-2 yhdistää johonkin synodiin. Vuonna 1965 ajatukset alkoivat lentää siihen suuntaan, että KEK-2:sta muodostettaisiin Shoa & Itä-Wolleggan synodin "piiri" tai annettaisiin seurakunnille mahdollisuus anoa jäsenyyttä tähän synodiin. Ato Djalleta vei EECMY:lle KEK-2:n selonteot, joille oli Ato Gelletan, EECMY:n KEK-2:lle nimittämän neuvonantajan, tuki. Jälleen muutamat KEK-2:n vanhimmat kokivat kadottaneensa suoran kontaktin EECMY:n johtoryhmään.

KEK-2:n toimeenpanevia johtajia oli nyt neljä. Kaksi edustajaa kustakin seitsemästä yhdessä kirkon neljän virkailijan kanssa muodostivat KEK-2:n hallintokomitean, joka oli EECMY:n toimeenpanevan komitean kaltainen. Ato Djalleta oli ajanut läpi keskitetyn EECMY:n hallintojärjestelmän. Se loi komiteabyrokratian, mikä teki kommunikaatiosta kömpelön. Jotkut kirjoitustaitoiset KEK-2:n kristityt yrittivät valmistella talousarvioita ja kirjoittaa pöytäkirjoja EECMY:n tyyliin samaan aikaan kun spontaanit kuukausittain ja neljännesvuosittain pidettävät kokoukset vähenivät. KEK-2:een oli sisään ajettu pappisvirka, joka oikeutti sakramenttien toimittamisen. Kambatalaiset yrittivät parhaansa mukaan noudattaa uutta kirkkojärjestystä. Aiemmasta, vanhimpiin perustuvan järjestelmän asemasta tuli epäselvä. 18 uuden papin määrä ei riittänyt kohtamaan kirkon tarpeita. Heitä oli liian vähän, että he olisivat voineet riittävästi vaikuttaa KEK-2:een.

Seurakunnallisella tasolla ei ollut tapahtunut mitään suurempia muutoksia, paitsi lukutaitokampanjassa. Uusi palkanmaksutapa oli vahvistettu seitsemien tasolle asti. YDLC maksoi lukutaito-ohjelman tarkastajien ja opettajien palkat. KEK-2:n moraalinen taso oli vielä hyvin alhainen. Juominen, moniavioisuus ja raha-asioihin liittyvä kiihko olivat vallitseva tapa. Hengellistä johtajuutta voi luonnehtia heikoksi, ja kirkko antoi etusijan aineellisille ja taloudellisille asioille. KEK-2 tarvitsi kipeästi sovittelua ja kasvatusta. Ekumeeninen ilmapiiri oli jännittynyt. "Sisäinen muuttoliike" esimerkiksi KEK-2:sta adventisteihin ja SIM:sta KEK-2:een oli yleistä. EOK painosti KEK-2:n kristittyjä maksamaan maaveroa omalle kirkolleen.

Mutta EECMY:n lukutaitokampanjassa oli kehittymässä toivon ilmapiiri. Jokainen seitsemän toivoi saavansa oman koulun ja klinikan. Suuri toivo pantiin myös MYS:n opiskelijaan Ato Leggese Segaroon, joka oli palaamassa seudulle kesällä 1966 ottaakseen hoitoonsa raamattukoulun. Hän oli jo pitänyt virkistyskurssin uusille papeille Mishgidassa ja vieraillut seurakunnissa EECMY:n evankelioimistiimin vanavedessä. EECMY kyseenalaisti nyt KEK-2:n tilastot. Perustettavassa synodissa tulisi olemaan 70–80 seurakuntaa. Vaikkei enää puhuttu "synodista", KEK-2 näytti vuonna 1965 enemmän EECMY:n synodilta kuin koskaan ennen. Oli ilmeistä, että KEK-2:n yhdistäminen EECMY:oon synodina tulisi vaatimaan paljon resursseja ja viemään pitkän ajan.

C. KKLO:n jatkoaika ja integraation kehittyminen

Koska LML:n talousarvio päättyi vuoteen 1966, EECMY:n avainasiaksi muodostui KKLO:n jatkaminen. Tutkittiin mahdollisuuksia saada apua toisilta EECMY:n synodeilta analysoitaessa KKLO:n tilannetta. Tri Schaefer, joka oli nyt EECMY:n taloudenhoitaja, korosti EECMY:n toimeenpanevalle komitealle kolmea tärkeää asiaa:
1. Raamattukoulun tärkeyttä.
2. Suunnitelmaa, johon sisältyisi KKLO:n jatkaminen ja taloudellisen avun löytämistä sille.
3. EECMY:n osuuden määrittelemistä avustamisessa.

Suunnitelma KKLO:n avustamisen jatkamisesta oli tarkoitus esittää EECMY:n toimeenpanevalle komitealle kesäkuussa 1966. Päätettiin, että tri Schaefer valmistelee uuden viisivuotissuunnitelman lähetettäväksi Geneveen ennen maaliskuun loppua.

LML/CWM:n vuosikokouksessa Oxfordissa huhtikuun 14.–20. päivinä 1966 sekä tri Schaefer että pastori Lundgren kuuluivat LML/CWM:n henkilöstöön. Qes Ezrasta tuli kokouksen Etiopian-komitean puheenjohtaja. On helppo arvata, että mainitut henkilöt antoivat vahvan suosituksen KKLO:lle. Kuten todettu, tri Schaefer ja pastori Lundgren olivat aiemmin laatineet KKLO:n ensimmäisen viisivuotissuunnitelman pääpiirteet. Nyt he LML/CWM:n jäseninä selkeästi kannattivat ohjelman jatkamista.

Pöytäkirja kertoo Etiopia-komitean suositelleen ja LML/CWM:n päättäneen, "että talousarviokomitea sisällyttää 8.400 $ vuodelle 1967 Kambatan ohjelman jatkamiseen". Anottu raha hyväksyttiin prioriteettiluokituksessa "A". Kertaluonteinen avustusanomus raamattukoululle lähetettiin talousarviokomitealle, mutta se luokiteltiin "B"-kohteeksi eikä anomus lopulta tullut hyväksytyksi. EECMY:n toimeenpaneva komitea luonnehti kesäkuussa 1966 LML/CWM:n tukea vuodelle 1967 "kertaluontoisena lahjoituksena". Todettiin, että pian esitetään LML:lle uusi viisivuotissuunnitelma. Näin ollen siis EECMY päätti sitoutumisestaan Kambata/Hadijan alueelle, ettei se vetäydy pois, vaan jatkaa KKLO:aa toiset viisi vuotta. Oli varmistettava lisää resursseja ja avainsanoina käytettiin "pitkän tähtäimen suunnitelmaa" ja "kristillistä hoitoa". Qes Ezra valaisee ilmapiiriä, jossa näitä käsitteitä käytettiin, vuoden 1965 AALC:ssa: "Sellainen kristillinen hoito, joka tapahtuu nopeasti huitaisemalla, on tuomittu epäonnistumaan. Sellaisten toimien tulos on katkelmallista ja lyhytkestoista. Sen tähden kirkon on tarkasteltava kristillisen hoidon voimaan saattamista pitkän tähtäimen, laajan, asteittaisen ja keskeytymättömän suunnitelman kautta. Koska mikään yksittäinen kirkko ei pysty toteuttamaan tällaista massiivisten mittasuhteiden ohjelmaa, kristillinen hoito on haalittava monista lähteistä."

Ilmaisut "toimia huitaisemalla", "pitkän tähtäimen suunnitelma" ja kristillinen hoito" toistuvat monissa selonteoissa ja ne kuvastavat EECMY:n suhdetta kotilähetysohjelmaan vuonna 1966. KKLO:n ensimmäisessä viisivuotisjaksossa 1962–1966 LML:n talousarvio perustui järjestelmään, jossa LML:n tuen oli määrä laskea ja KEK-2:n oli määrä tulla itsekannattavaksi jakson päättyessä. Tätä tavoitetta ei alkuunsakaan saavutettu. KKLO:n uusi suunnitelma vuonna 1965 lisäsi KEK-2:n osuutta KKLO:n talousarviossa. Koska talousarvion tuloslaskelmissa ei käynyt ilmi kassavarojen ja työn osuudet, ei ollut kuitenkaan helppoa saada tarkkaa kuvaa KEK-2:n taloudellisesta omavaraisuudesta. LML:n osuus KKLO:n talousarviosta vuosina 1962–65 käy esille seuraavasta taulukosta:

1962	13.754 U $	(34.385 E $)
1963	10.000 U $	(25.000 E $)
1964	8.000 U $	(20.000 E $)
1965	6.600 U $	(16.500 E $)

Vuodelle 1966 oli sovittu seuraavista summista:

	6.200 U $	(15.500 E$)
Yhteensä	44.554 U $	(111.385 E $)

Seuraavista vuosista ei ole käytettävissä yksityiskohtaisia ennusteita. Joitakin tärkeitä KEK-2:ta koskevia EECMY:n henkilöstömuutoksia tapahtui myös vuonna 1966. Qes Ezra siirtyi pois EECMY:n pääsihteerin tehtävästä ja hänen tilalleen tuli Qes Gudina Tumsa syyskuussa 1966. Pastori Lundgren siirtyi pois LML/DWM:n Afrikan-sihteerin ja DWM:n apulaisjohtajan tehtävästä. Hänestä tuli EECMY:n hallinnollinen neuvonantaja. Tri Schaefer aloitti Kristillisen kasvatuksen konsulttina LML/DWM:ssa siirtyen siis pois EECMY:sta. Uudeksi LML/DWM:n Afrikan-sihteeriksi tuli toinen ruotsalainen, tri Carl-Johan Hellberg, jolla oli lähetystyökokemusta Tansaniasta.

KEK-2 ja ulkomaisten lähetysjärjestöjen integroituminen EECMY:oon

Lähetysjärjestöjen integroituminen EECMY:oon avasi uuden oven KEK-2:lle saada tukea ulkomaisilta lähetysjärjestöiltä. Vuoden 1966 loppuun menneessä kerrottiin kaikkien EECMY:n synodien valmistautuneen integraatiojärjestyksen mukaiseen muutokseen ja lähetysjärjestöjen olevan valmiita tähän uuteen askeleeseen.

Ato Djalleta muotoili sanoiksi kesäkuussa 1966 sen, mistä nyt keskusteltiin yhä enemmän EECMY:ssa: "Olisi hyvä, jos kirkko kutsuisi samanlaista kristillistä uskoa tunnustavan lähetysjärjestön ottamaan vastaan ja ja jatkamaan Kambatan evankelioimisohjelmaa."

Ajatuksena oli ottaa vastaan lähetystyöntekijöitä kirkon alaisiksi työntekijöiksi ja välttää kohteliaisuusperiaatteista johtuva vastakkainasettelu SIM:n kanssa Kambata/Hadijan alueella. Kun EECMY kohtasi KEK-2:lta tulevan haasteen ja huomasi synodeista saatavissa olevien voimavarojen vähäisyyden, näytti järkevältä kutsua lähetysjärjestö valmiiksi integroituna kirkon palvelukseen.

LML oli huolissaan siitä, että KKLO oli tullut liian riippuvaiseksi LML:n talousarvioavustuksesta toivoen tämän ongelman ratkeamista. Niinpä vuoden 1966 alusta sekä EECMY:oa että LML:oa viehätti ajatus kirkkoa tukevasta lähetysjärjestöstä. Tämä on taustana Suomen Lähetysseuran mukaantulolle, jota käsitellään tämän tutkimuksen kolmannessa osassa.

Yhteenveto

Kambatan evankelisen kirkon-2 (KEK-2) ongelmat olivat pakottaneet Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon (EECMY) muuttamaan strategiaansa integroidumman toimintatavan suuntaan. Kambatan kotilähetysohjelman (KKLO) oli määrä toimia läheisessä yhteistyössä KEK-2:n johtajien kanssa ja EECMY:n tuli antaa alueelle työntekijöitä. Nöyryys ja ja harkinta olivat ominaista EECMY:n yleiskokoukselle 1965. Se suositteli KEK-2:n omien hankkeiden vahvistamista. Uudelleenjärjestelyjen seurauksena Ato Zacheus Edamo jätti paikkansa ja hänen tilalleen tuli Ato Djaleta Djaffero, EECMY:n lukutaitokampanjan kunnianhimoinen johtaja.

Yleiskokous nimitti evankelioimistiimin, jonka tarkoituksena oli antaa hengellistä ja papillista palvelua KEK-2:lle ja kerätä ajatuksia EECMY:n osuudesta työn jatkoa ajatellen. Tiimin johtajana toimi EECMY:n nuori pääsihteeri Qes Ezra Gebremedhin. Ato Djalleta pani pian pystyyn aktiivisen suunnitelman, jonka tarkoituksena oli muodostaa uudelleen KEK-2:n hallintorakenne. Suunnitelmaan sisältyi ajatus järjestelmästä, johon kuului 6–8 komiteaa ja niiden yläpuolella hallintokomitea kussakin seitsemässä. KEK-2:n ylimmän hallinon oli määrä noudattaa samaa rakennetta. KEK-2:n jäseniä, jotka olivat tottuneet ratkomaan ongelmia yhteisissä, pitkissä neuvotteluissa, kannustettiin nyt kirjoittamaan pöytäkirjoja ja laatimaan talousarvioita. Kirjoitustaidottomuudesta johtuen Ato Djalletan suunnitelma ei toiminut seitsemissä. Ato Djalleta itse asiassa toivoi pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jollaisen lukutaitokampanja oli aloittanut sillä alueella. Tämän kampanjan Yemisserach Dimts -lukutaitokampanjan (YDLC) johtaja Ato Djalleta toteutti menestyksellä KEK-2:ssa.

Mishgidan kouluun oli palkattu virkaveli Länsi-Wolleggasta, Ato Gelleta Wolteji, joka pian kohosi EECMY:n paikalliseksi neuvonantajaksi KEK-2:ssa. Nämä kaksi oromojohtajaa hallitsivat tiedonkulkua EECMY:n johtoryhmän suuntaan Ato Djalletan manipuloiman byrokraattisen järjestelmän kautta. KEK-2:n omat kokoukset vähenivät. EECMY:n palkkajärjestelmä, jossa työntekijät palkattiin ulkoisista lähteistä tulleella rahalla, ulottui seitsemien tasolle asti. Puhe KEK-2:sta itsekannattavana yksikkönä osoittautui ainakin nyt perättömäksi.

Evankelioimistiimi ryhtyi myös vauhdikkaasti työhön. Heti vierailun alussa vihittiin pappeja ja EECMY:n järjestys saatettiin voimaan KEK-2:n seurakunnissa. Kiertueen päätteeksi pidettiin pappiskurssi, jolloin kaikki KEK-2:n seitsemät saivat omat virkaan vihityt pappinsa. KEK-2:ssa oli nyt 18 EECMY:N (oikeastaan AAMY:n = Addis Abeban Mekane Yesus -seurakunnan) vihkimää pappia, kaikki Qes Ezra Gebremedhinin vihkimiä. KEK-2:n kongregationalistinen järjestelmä, jossa vanhimmat hoitivat myös papillisia tehtäviä sakramentin jakamisineen, alkoi korvautua EECMY:n keskitetyllä hallintotavalla. Mitä paremmin tiimin jäsenet tutustuivat KEK-2:n tilanteeseen, sitä enemmän he havaitsivat tarvetta kontekstuaaliselle lähestymistavalle. He tulkitsivat KEK-2:n olevan hätätilassa. Oman hengellisen perinteensä johtamina he olivat kyllä valmiita vahvistamaan KEK-2:n omaa hengellistä johtajuutta, mutta muuntamaan sitä EECMY:n seurakunnallisen järjestelmän suuntaan, jossa papit toimivat sakramenttien toimittajina. Tiimin toimintaa valaisee kokouskäsittelyyn valmistettu esitys, jonka Qes Ezra luki Koko Afrikan kirkkojen konferenssissa (AALC) Addis Abebassa kuusi kuukautta myöhemmin palattuaan Kambata/Hadijan kiertueeltaan. Tämän esityksen ja KEK-2:ta koskevien selontekojen avainsanoja olivat "kristillinen hoito" ja "pitkän tähtäimen ohjelma". Evankelioimistiimin toimia voi parhaiten luonnehtia maltillisiksi solidaarisuuden osoituksiksi. Tiimi tunsi joskus epäkelpoisuutensa pappisvihkimysten toteuttajana. Sen jäsenet turhautuivat kohdatessaan KEK-2:n suuret ongelmat, joiden ratkaisemiseen EECMY:n resurssit eivät riittäneet. Pappisvihkimysten voi tuskin sanoa noudattaneen EECMY:n vuoden 1965 yleiskokouksen suositusten linjaa. Ato Djalletan toimintatapa oli hurmioitunut, ja sikäli kuin hänen persoonastaan on kysymys, nekin voidaan ymmärtää solidaarisuuden ilmauksiksi. Mutta, ainakin aluksi, niistä puuttui kyky ymmärtää KEK-2:n kontekstiä. Näyttää silti, ettei EECMY ollut kovin paljon kiinnostunut kontekstin huomioon ottamisesta vuosina 1961, 1963 ja 1965.

Vuosi 1965 merkitsi muutoksia KEK-2:lle. Sen rakenne alkoi entistä enemmän muistuttaa EECMY:n synodia. Siihen kuului kuusi "seitsemää". Herätti kuitenkin epäilystä, voivatko seitsemät yhdistyä synodiksi. Dodoban seitsemän merkitys kasvoi, koska KEK-2:n uusi presidentti Ato Markos Gobebo asui Dodobassa.

Vuonna 1966 heräsi EECMY:ssa kysymys, miten käy KKLO:n. Vuosi 1966 oli viimeinen vuosi, jolloin Luterilainen Maailmanliitto (LML) tuki KKLO:ta taloudellisesti ja KEK-2:n omavaraisuus laski vastoin ennakko-odotuksia, joiden mukaan kirkon olisi pitänyt tulla itsekannattavaksi. Valmistelut lähetysten integroimiseksi EECMY:oon avasivat nyt uusia mahdollisuuksia. EECMY saattoi pyytää lähetysjärjestöä palvelemaan KEK-2:ssa EECMY:n alaisena; näin vältettäisiin kohteliaisuusperiaatteen aiheuttama ongelma. Vuonna 1966 tämä oivallus näytti hyvältä ratkaisulta ongelmaan sekä EECMY:n että LML:n puolelta. Suomen Lähetysseura (SLS) tulisi näyttelemään suurta osaa prosessissa, jonka kehitystä seurataan jatkossa.

> > > Osa 3: Uusi seurakunta- ja lähetystyörakenne