Osa 3: Uusi seurakunta- ja lähetystyörakenne

Tutkimuksen kolmas osa johtaa perspektiivin laajenemiseen vuodesta 1967 alkaen, kun ulkomaalaiset lähetystyöntekijät alkoivat vierailla KEK-2:ssa Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon opastuksella. Suomen Lähetysseuran (SLS) saapuminen vuonna 1969 ja Kambatan evankelisen kirkon -2 (KEK-2) liittyminen EECMY:oon sen viidentenä synodina muutti radikaalisti seurakunnallista tilannetta Kambata/Hadijan seudulla. Etiopialainen ekumeeninen solidaarisuus, joka oli ratkaiseva tekijä KEK-2:n kehityksessä vuosina 1955–1969, oli luonut uuden runkoyhteisön, Kambatan synodin (KS). Vuosi 1970 oli uuden synodin ensimmäinen vuosi, johon tämä tutkimus päättyy.

9. luku: SLS – KEK-2:n uusi kumppani

Johdanto

Vaikea kysymys, kuinka rahoittaa KKLO:n jatkuminen ja sen yhdistyminen KEK-2:een EECMY:n kanssa yhteistyössä olevana kumppanina, pakotti Ato Djalletan miettimään sellaista mahdollisuutta, että uusi lähetysjärjestö liittyisi EECMY:n ja KEK-2:n yhteistyöprojektiin Kambata/Hadijan seudulla.

SLS oli siihen mennessä keskittänyt Afrikassa tekemänsä työn lähinnä Namibiaan ja Tansaniaan. EECMY teki aloitteen yhteydenottoon Suomen Lähetysseuran suuntaan kansainvälisten kontaktiensa kautta. Tässä prosessissa KEK-2:lla oli vain sivustaseuraajan rooli. Alkavassa luvussa tutkitaan tätä kehitystä. Tutkimuslähteinä käytetään EECMY:n materiaalin lisäksi suomenkielistä lähdeaineistoa.

A. Etiopialaiset isännät

EECMY:n tuki jatkuu

Vaikka KEK-2:ta ei vielä kutsuttu synodiksi tammikuun 1967 EECMY:n yleiskokouksessa, sillä oli huomattava asema EECMY:ssa: se esiteltiin kokoukselle neljän synodin esittelyn jälkeen.

Kambata/Hadijan seudulta esiteltiin kokoukselle kaikkiaan kolme selontekoa, molemmat KKLO:n oromoedustajat omansa ja KEK:-2:n presidentti Ato Markos Gobebo omansa. Selonteoissa tuli esille erityisesti edistyminen hallintoasioissa ja EECMY:n lukutaitokampanjassa. ”Palkattujen” lukutaito-opettajien määrä oli koko EECMY:n suurin.

Yleiskokouksen KEK-2:ta koskeva tärkeä päätös oli jatkaa työtä ja laatia avustussuunnitelma. Todettiin, että tähänastinen apu on ollut ”riittämätöntä”; kirkon on ”paikattava” puutteet. Siitä ei ollut mitään mainintaa, että ulkomaista lähetysjärjestöä olisi kutsuttava apuun. Mutta varmasti asia oli kirkon johtoryhmän mielessä muhimassa. EECMY:N KEK-2:een liittyvä suuri hanke vuonna 1967 oli saada ulkomainen lähetysjärjestö tukemaan kehittyvää synodia. Vuorovaikutus EECMY:n, SLS:n ja LML:n välillä oli osoittautuva ratkaisevaksi tulevaa kehitystä ajatellen. Jatkossa keskitytään seuraamaan prosessin edistymistä.

LML etsii uutta sponsoria KKLO:lle

KKLO:n ensimmäinen viisivuotiskausi oli pääasiassa EECMY:n toimintaa, kuten edellä on kuvattu. Se sai runsasta taloudellista apua LML:n Maailmanlähetyksen komissiolta. Sen tähden LML/CWM alkoi etsiä uusia lahjoittajia ja lähetysjärjestöjä käynnissä oleviin luterilaisiin toimintoihin Kambata/Hadijan seudulla. Se tunsi toimivansa tässä asiassa EECMY:n puolesta kuin salaisesta sopimuksesta. Tämä etsintä kannusti LML:oa taivuttamaan SLS:aa ulottamaan lähetystyönsä Etiopiaan, josta SLS oli osoittanut kiinnostuksensa.[1] LML:n ja SLS:n välisessä varhaisajan kirjeenvaihdossa Etiopialla alettiin pian tarkoittaa Kambata/Hadijan seutua tai ”EECMY:n lähetysaluetta”, jolla nimellä sitä tuolloin kutsuttiin. Siellä oli suunniteltu alkavaksi uusi viisivuotisohjelma vuosiksi 1968–72. Sanottiin EECMY:n tunnustaneen rahkeittensa riittämättömyyden tuolla alueella, joten siihen odotettiin apua ulkomailta. LML:n virkailijat tri Carl-Johan Hellberg ja tri Arne Sövik olivat sitä mieltä, että tehtävä sopi hyvin SLS:lle.[2] LML/CWM:n vuosikokous Wienissä huhtikuussa 1967 olisi sopiva foorumi keskustella asiasta EECMY:n kanssa.

On sanottava, että LML:n esitteli asian suomalaisille melko taidokkaasti. Tri Hellberg tunsi hyvin KEK-2:n historian ja tilanteen, vaikka erehtyikin vuosia ja etäisyyksiä koskevissa yksityiskohdissa. Hellberg tiesi SIM:n kohteliaisuusperiaatteen, mutta ei maininnut siitä mitään. Kambata/Hadijan seudun yksityiskohtainen esittely ja sen korostaminen, että EECMY:lla oli tarve saada uusi lähetysjärjestö yhteistyöhön kanssaan, paljasti LML:n halun kytkeä alueelle SLS. Asia kiinnosti toki myös EECMY:oa, mutta se piti tässä vaiheessa mahdollisena myös muita alueita SLS:n työn kohteina.

Yhdensuuntaisia suomalaisia ja etiopialaisia tutkimushankkeita

1960-luvun lopulla SLS haki innokkaasti uusia lähetysalueita, mihin sitä haastoivat muun muassa laajenevat kontaktit LML/CWM:iin. Tutkimushankkeita johti erityinen komitea, joka suositteli vuonna 1967, että SLS:n johtokunta pyytäisi SLS:n vuosikokoukselta lupaa työn aloittamiseen Etiopiassa. Vuosikokous oli määrä pitää kesäkuussa 1967.

Komitean mukaan SLS:n pitäisi suunnata työnsä Etiopiassa kolmelle alueelle. SLS:n pitäisi ensi sijassa ottaa työntekijäkseen sairaanhoitaja Anni Kauppinen, joka työskenteli kuurojenkoulussa Eritreassa. Toisen suosituksen mukaan SLS:n pitäisi noudattaa LML:n ehdotusta sitoutua työhön Kambata/Hadijan alueella. Kolmas ajatus oli tutkia SEM:n ehdotusta aloittaa uusi työkohde Wolleggassa. Helmikuusta 1967 lähtien SLS:n mielenkiinto kääntyi kohti Etiopiaa.

SLS:n komitean kanssa samansuuntaisesti EECMY valmisteli KKLO:n uutta viisivuotissuunnitelmaa vuosille 1968–72. Pitäisi anoa LML:ta uudelleen taloudellista tukea. Sen oli tarkoitus noudattaa samaa kaavaa kuin edellinen suunnitelma: että avustussummat pienenevät vuosittain. EECMY:n synodien oli määrä antaa omat avustuksensa, ”kuten ennen”.

EECMY:n luonnoksessa oli joitakin tärkeitä uusia näkökohtia.

1. Oli tarkoitus valmistella KEK-2:n hyväksymistä synodiksi EECMY:n vuoden 1969 yleiskokouksessa.
2. Oli kutsuttava joku kirkko tai lähetys tukemaan EECMY:oa sen työssä Kambatassa vuodesta 1969 eteenpäin. Kutsu pitäisi ensin kohdistaa jo yhteistyössä oleville luterilaisille lähetysjärjestöille. Jos näiltä lähetysjärjestöiltä ei saada myönteistä vastausta, "--- täytyy pyytää LML:oa auttamaan kirkon tai lähetysjärjestön löytämisessä, joka ottaisi vastuun tarvittavan henkilökunnan ja varojen sijoittamisesta Kambatan-työhön niin kauan kuin tarvitaan. Kirkon tai lähetyksen tuli toimia EECMY:n kautta ja sen alaisena."

Lähetysten integroiminen EECMY:oon ja SIM:iin liittyvä kohteliaisuusperiaate vaikuttivat muotoiluun ”EECMY:n alaisena”. EECMY kai piti ihan kohteliaisuussyystä tarkoituksenmukaisena tarjota avustamistehtävää jo Etiopiassa toimiville järjestöille. Mutta kuten edellä on todettu, LML:n kanssa oli jo alettu etsiä uutta lähetysjärjestöä. Luultavimmin tri Hellbergillä oli ollut epävirallisia yhteyksiä edeltäjäänsä, edelliseen DWM:n Afrikan-sihteeriin, pastori Manfred Lundgreniin, joka oli palannut Etiopiaan 1966 EECMY:n neuvonantajaksi. LML:n yhteysverkosto avasi EECMY:lle uusia mahdollisuuksia. Aiempien kokemuksien perusteella oli luonnollista, että EECMY pyysi LML:oa etsimään uutta kumppania. Tästä ajankohdasta alkaen kävi selväksi, että EECMY koki KEK-2:n niin suureksi taakaksi, ettei pysty kantamaan sitä omin avuin.

Tiet vievät Wieniin

EECMY:n ja SLS:n virkailijoilla alkoi vilkas pohdintojen aika, kun he käyttivät hyväkseen LML:n verkostoa. Maaliskuussa 19567 SLS tiedotti LML:lle, että SLS:n johtokunta oli nyt ”…ainakin periaatteessa hyväksynyt uuden työn aloittamisen jossakin päin Etiopiaa”. Tri Helberg ilmoitti pastori Olavi Ojanperälle vastauksessaan, että EECMY:n talousarvioanomus LML/CWM:n avustukseksi vuodelle 1968 osoitti ”…EECMY:n aikovan kutsua lähetysjärjestön avustamaan tässä työssä”, siis Kambata/Hadijan alueella. Hän neuvoi SLS:aa järjestämään tapaamisen EECMY:n kanssa CWM:n kokouksessa Wienissä huhtikuussa. Tri Hellberg tarjosi jopa omaa apuaan tähän tapaamiseen. Kopio hänen kirjeestään oli lähetetty EECMY:n pääsihteerille Qes Gudina Tumsalle.

Pastori Ojanperä vahvistaa SLS:n kiinnostuksen Etiopiasta maaliskuun 23. päivän kirjeessään Qes Gudinalle. Hän muotoili kysymyksensä näin: ”Olisin nyt hyvin kiitollinen, jos voisit informoida minua, tarvitseeko EECMY uusia lähetystyöntekijöitä Kambatan alueelle vai johonkin muuhun osaan Etiopiaa,…”  Pastori Ojanperä jatkoi asian kehittelyä ehdottamalla EECMY:n edustajien ja tri Hellbergin tapaamista Wienissä LML/CWM:n kokouksessa.

EECMY ei hidastellut vastaamisessaan SLS:n pyyntöön. EECMY:n johtoryhmä päätti yksimielisesti huhtikuun 18. päivänä kutsua SLS:n Etiopiaan. Ato Emmanuel Abraham esitti kaksi vaihtoehtoa, jotka – kuten edellä todettu – olivat jo tuttuja SLS:lle: Länsi-Wolleggan synodin tai Kambatan alueen (tässä järjestyksessä). Hän selitti: ”Tätä aluetta koskevassa uudessa viisivuotissuunnitelmassa (1968–72) todetaan, että ainoa ratkaisu Kotilähetysohjelmalle on saada joku lähetysjärjestö tai kirkko avustamaan tässä työssä”. LML/CWM.n suunnitelman mukaan lähetysjärjestön pitäisi aloittaa työ vuonna 1969. Asiaa pitää harkita EECMY:n toimeenpanevassa komiteassa kesäkuun 9.–12. päivinä. Ato Emmanuel kutsui SLS:aa lähettämään delegaation Etiopiaan tutustumismatkalle jo toukokuussa 1967.

Kaksi päivää Ato Emmanuelin kirjeen lähettämisen jälkeen alkoi CWM:n vuosikokous Wienissä, ts. huhtikuun 23.–29. päivinä. SLS:aa edustivat kokouksessa Afrikan-työn sihteeri, pastori Ojanperä ja apulaisjohtaja, pastori Viljo Remes. EECMY:oa edusti sen pääsihteeri Qes Gudina Tumsa. Neljässä kuukaudessa oli siis LML:n kansainvälinen verkosto johtanut SLS:n, EECMY:n ja LML:n edustajat yhteen keskustelemaan mahdollisesta SLS:n mukaantulosta tukemaan EECMY:oa. Ei kuitenkaan ollut vielä selvää, missä osassa Etiopiaa SLS tulisi aloittamaan työnsä. Qes Gudina pystyi joka tapauksessa hyvin edustamaan sekä Länsi-Wolleggaa että Kambata/Hadijan seutua. EECMY:n KKLO:aa koskeva talousarvioesitys vuodelle 1968 ei oikein menestynyt Wienissä. Ehdotuksen otsikkona oli ”Kambatan viisivuotinen evankelioimisohjelma”. Toisin kuin EECMY, LML harkitsi tukensa lopettamista vuoteen 1968: "Päätettiin, että paikallisia tuloja kertyy ilmoitetulla tavalla; lisäksi varataan Kambatan ohjelmalle sopiva avustussumma vuodelle 1968 sillä yhteisymmärryksellä, että seuraaville vuosille ei enää myönnetä avustuksia."

EECMY:n anomukseen, joka koski hallinnollista keskusta ja raamattukoulua Kambatassa, taivuttiin ehdollistamaan seuraavan vuoden toiminta sanoin ”jos esitetään…”. KKLO:n talousarvioehdotus vuodelle 1968 laski 14.900 US $:sta 8.400 US $:iin. 1967 oli itse asiassa ensimmäinen vuosi, jolloin LML:n tuki putosi siitä, mitä EECMY oli esittänyt KKLO:lle. Oli selviä merkkejä siitä, että LML ei ollut enää 1967 valmis antamaan uutta viisivuotista lisäaikaa KKLO:lle. LML toivoi, että uusi EECMY:n kutsuma lähetysjärjestö ottaisi vastuun KKLO:n talousarviosta. Tästä näkökulmasta on aihetta olettaa, että LML toivoi SLS:n valitsevan työnsä kohteeksi Kambata/Hadijan seudun.

SLS:n tie vie Etiopiaan

Kesäkuun 5. päivänä 1967 SLS:n vuosikokous päätti antaa SLS:n johtokunnalle valtuudet aloittaa työ Etiopiassa, mutta ei vielä päädytty varmuudella Kambata/Hadijan alueeseen. EECMY:n valmistautuessa SLS:n tutustumiskäyntiin Etiopiassa suunniteltiin kahden vaihtoehdon esittämistä: Kambata/Hadijan seutu tai Länsi-Wolleggan synodi (LWS). Mutta kuten edellä todettiin, LML oli ensimmäisen vaihtoehdon kannalla. Tämän vahvisti tri Hellberg henkilökohtaisesti käynnillään Kambata/Hadijan seudulla vuonna 1967. Elokuun 15. päivänä 1967 hän saattoi raportoida matkastaan alueelle EECMY:n johtoryhmälle. Hän oli matkustanut Duramesta Hosainaan liukkaalla tiellä, muulilla noin 60 km matkan, sadekaudella! Hänen oppaanaan olivat Qes Gudina ja Ato Djalleta.[3]

Hellbergin vaikutelma oli, ”…että Hosaina olisi sopiva tulevan synodin toimiston sekä raamattukoulun paikka”. Tähän oli hänen mielestään monta syytä, varsinkin tieyhteys ja sähkö. Hämmästyttävää kyllä EECMY:n pöytäkirjassa ei ollut mitään mainintaa KKLO:n keskuksesta Mishgida/Duramessa tai työtä koskevista seurauksista, joita muutto Kambatan alueelta Hadijan alueelle merkitsisi. Tri Hellberg tyytyi vain ehdottamaan:  "…siinä tapauksessa, että Suomen Lähetysseura ottaisi vastuulleen työn Kambatassa, CWM saattaisi suhtautua myönteisesti CWM/LML:e lähetettyyn viisivuotissuunnitelmaan."

Tämä oli selvä viesti LML:lta EECMY:lle. Huhtikuun kokouksessaan 1967 LML/CWM oli hyväksynyt KKLO:n avustamisen, mikäli työtä tukeva lähetysjärjestö löydetään. Elokuussa SLS:aa suositeltiin juuri sellaisena lähetysjärjestönä. Kuten jo mainittu, EECMY valmisteli SLS:n edustajille pastori Ojanperälle ja pastori Remekselle kolmen viikon matkaa Etiopiaan 16.10.–7.11. Lokakuun 17.–23. väliseksi ajaksi oli varattu matka Kambata/Hadijaan ja lokakuun 24.–31. päivät LWS:iin. Yksi viikko kuluisi Addis Abebassa, johon sisältyisi kokous EECMY:n johtoryhmän kanssa ennen paluupäivää.

EECMY:n edustajat esittelevät Kambata/Hadijan seutua SLS:lle

Lokakuun 17. päivänä 1967 SLS:n delegaatio lensi Addis Abebasta Hosainaan. EECMY:n puolesta oppaina toimivat Qes Gudina ja Ato Djalleta. Todettiin, että Hosainasta olisi hyvä tehdä kirkon uusi keskus; ryhmä vieraili yhdellä paikalla, joka ”oli varattu kirkon hallintopaikaksi”. Ryhmä kävi myös Dodobassa, jota ei kuitenkaan enää ajateltu sopivaksi raamattukoulun sijoituspaikaksi. Mistä johtui tämä uusi mielenkiinto Hosainaan? Ehkä siihen oli monia syitä. Todennäköisesti EECMY halusi uutta alkua KKLO:lle ja ”puolueetonta” ja vahvojen, Abonsan ja Dodoban "seitsemien" vaikutuksen ulkopuolella olevaa maaperää, missä SLS:n lähetystyöntekijät voisivat aloittaa työn puhtaalta pöydältä kohtaamatta enää seitsemien sisäisiä ristiriitoja. Nämä ajatukset liittyneenä hyvin yhteen sen edun kanssa, että uusi synodin keskus sijaitsisi lähellä awrajan keskusta, ratkaisi valinnan Hosainan hyväksi.[4]

Ryhmä jatkoi matkaansa kohti etelää lentoteitse Wolamon pääkaupungin Soddun kautta, josta he palasivat Mishgidan keskukseen ja vierailivat raamattukoulussa, jossa oli 13 oppilasta. Se vaikutti suomalaisista vähäpätöiseltä. Mishigidan koulu oli vaikuttavampi 450 oppilaineen. Mishgidan jälkeen vierailtiin neljässä pienessä seurakunnassa Abonsan seitsemässä. Nämä seurakunnat olivat Ambo, Abonsa, Djore ja Adilo. Sen jälkeen seurue palasi Addis Abebaan Shashemanen ja NLM:n Wondossa sijaitsevan maanviljelyskoulun kautta.

Suomalaisia vaikutelmia

Ojanperän-Remeksen selonteosta näkee kahden suomalaisen kokonaiskuvan KEK-2:sta ja KKLO:sta olevan melko tarkka. Pastori Ojanperä kuvaa enemmän tai vähemmän oikein KKLO:aa, vaikka KEK-2 kokoama paikallistulo KKLO:n juokseviin menoihin kerrotaan olevan yli 50 %.[5] Tätä on verrattava tri Hellbergin antamaan tietoon, jonka mukaan KKLO oli kulkemassa kohti täydellistä riippuvuutta LML:n Genevessä sijaitsevasta toimistosta. Suomalaiset ymmärsivät EECMY:n tilastojen olevan pelkkää paperia, jotka olivat peräisin KEK-2:lta ja KEK-2:n uudelta, Ato Djalletan suunnittelemalta hallinnolta.  

KEK:n hengellistä johtajuutta luonnehdittiin hyvin heikoksi. ”Kirkossa ei ollut yhtään teologisen koulutuksen saanutta pappia." Vihkimyksen saaneita pappeja kuvattiin "hätätilapapeiksi", jotka pystyivät toimittamaan sakramentteja. 80 raamattukoulun käynyttä evankelistaa ”osaavat tuskin lukea”, todettiin suomalaisten selonteossa. Näyttää siltä kuin suomalaiset delegaatit olisivat saaneet vähän tietoa tai kiinnittäneet vain vähän huomiota KEK/SIM:n paikallisiin toimiin ja heidän kongregationalistiseen toimintatapaansa. Seuraava kommentti kuvannee tätä vaikutelmaa: "Joukkoliike jatkui muutamia vuosia. Tämän ajan tyypillinen piirre oli puute koulutetuista evankelistoista ja papeista."

Toinen toteamus kertoo SIM:sta, että se ”oli hyvin haluton luovuttamaan työtä kansallisten työntekijöiden käsiin”. SLS:n selonteossa ei kuitenkaan ole korostettu paljon SIM:n osuutta. SIM:n toimet, hajaannuksen ja sen syyt kuvataan vain ohi mennen. Mielenkiintoista oli toki se, että SLS:n delegaatit tapasivat SIM:n kenttäjohtajan Mr Hodgesin Addis Abebassa. Hän kuvaili KEK-2:ta ”vähämerkitykselliseksi” toisin kuin KEK:oa, jolla oli alueella 280 seurakuntaa.[6]

SLS:n delegaatteihin teki vaikutuksen tapa, jolla EECMY esitteli heille aluetta. Pastori Ojanperä vertaa etiopialaisten tapaa esitellä KKLO:aa tapaan, jolla NLM:n lähetystyöntekijät esittelivät NLM:n koulua Wondossa. Ajatukset kirkon ja lähetysjärjestöjen suhteista, mistä keskusteltiin samassa yhteydessä kuin lähetysten integroitumisesta EECMY:oon, tulivat esille SLS:n arvioinnissa.

SLS:n edustajille kerrottiin tarpeesta saada yleinen neuvonantaja, joka voisi opettaa KEK-2:lle kasvatukseen ja organisaatioon liittyviä asioita. Neuvonantajan päätavoite olisi luoda synodi, joka perustuisi sen omiin vahvuuksiin ja olisi itsekannattava osa EECMY:n veljesyhteyttä. Erityiset tulevaisuuden tarpeet koskivat hengellisiä ja kasvatuksellisia asioita sekä terveydenhoitoon liittyviä alueita. EECMY ilmaisi myös olevansa halukas antamaan apuansa näillä alueilla.

SLS:n delegaatit tapaavat kirkon johtoryhmän

Kun SLS:n edustajat ja EECMY:n johtoryhmä tapasivat Addis Abebassa keskustellakseen SLS:n tulosta työhön Etiopiaan, seuraavat henkilöt olivat paikalla vastaanottamassa suomalaisia: Qes Gudina, Ato Emmanuel Gebre Selassie, pastori Lundgren ja Mr Magnar Mageröy.

Suomalaiset delegaatit nostivat esille kohteliaisuusperiaatteen mahdollisena esteenä työlle Kambata/Hadijan alueella. Mr Hodges SIM:sta oli kertonut heille, "…etteivät he halunneet kieltää ketään tulemasta, mutta oli parempi pysyä omalla tontillaan". Hän väitti, että kohteliaisuussääntökomitea oli osoittanut SIM:n alueeksi Kambatan. Luonnollisesi eri lähetysjärjestöjen välille on syntynyt yhteenottoja.

EECMY:n vastaus suomalaisille delegaateille osoittaa etiopialaista itsetuntoa. Suomalaisia neuvottiin: ”Älkää välittäkö niin paljon siitä, mitä SIM tekee, koska millään lähetysjärjestöllä ei ole sinne yksinoikeutta!” Kambatan-työn päämäärä oli kansallisen kirkon rakentaminen. Ei tässä tarvittu uutta lähetysjärjestöä, vaan suomalaisia lähetystyöntekijöitä, jotka toimisivat EECMY:n ”alaisina”.

Välitöntä henkilöstötarvetta kuvattiin yksityiskohtaisemmin:

1. Neuvonantaja, jolla on kokemusta työstä muualta Afrikasta.
2. Raamattukoulunopettaja
3. Rakentaja (lyhytaikaiseen työhön)

Korostettiin, että Kambata/Hadijan alueella on tarvetta investoida sekä henkilöstöön että talouteen. Pastori Ojanperä ymmärsi EECMY:n halun saada SLS työhön tälle alueelle.

Kuitenkin vallitsi jonkinlainen epäselvyys siitä, mitä SLS:lta odotettiin. Kohdattaessa SIM:n nostama kysymys kohteliaisuusperiaatteesta ja keskusteltaessa integraatiosta korostettiin, että lähetysjärjestö toimii EECMY:n ”alaisena” ja että lähetystyöntekijät ovat vain työtovereita kirkon muiden työntekijöiden joukossa. Kun päästiin käsiksi konkreettisiin odotuksiin, kävi ilmi, että SLS:lta odotetaan valtavaa rahan ja henkilöstön panostusta. Qes Gudina totesi alleviivaten, että jollei EECMY sijoittaisi henkilöstöön ja talouteen, kuten toisissa synodeissa, ei kukaan voisi odottaa suuria tuloksia. Ato Djalleta, joka ei ollut läsnä johtoryhmän kokouksessa, oli omasta puolestaan ehdottanut, että uusi viisivuotissuunnitelma riippuisi siitä, mitä LML ja SLS tahtovat tehdä. Hän toivoi, että rakentaja, neuvonantaja ja opettaja tulisivat pian.

Näyttää siltä, että näillä kahdella miehellä, joilla oli paras KEK-2:n tuntemus – Ato Djalletalla ja Qes Gudinalla  – oli aika käytännöllinen näkemys SLS:n toiminnasta Kambata/Hadijan alueella. Muut olivat enemmän kiinnostuneita ideologiasta. Sanat, joiden mukaan alueelle ei ole tarkoitus lähettää lähetysjärjestöä, vaan rakentaa kansallinen kirkko, tuntuvat vähätteleviltä, kun katsotaan erityistarpeita, joita SLS:n delegaateille oli esitelty. Nämä tarpeet voidaan luokitella seuraavien otsikoiden alle:

Hengelliset tarpeet KEK-2een tarvittiin 80–100 uutta evankelistaa. Opetuspaikkana tulee olla Kambata/Hadijan alue ja koulutusta oli määrä antaa kahdella tasolla: yksi taso oppilaille, jotka olivat käyneet kolme luokkaa koulua ja toinen taso oppilaille, jotka olivat käyneet koulua kuusi luokkaa.

Kasvatukselliset tarpeet Mishgidaan ja Hosainaan tarvittiin oppilasasuntoja lukiolaisille. Muissa viidessä seitsemässä tarvittiin kullekin oma kuusiluokkainen koulunsa. Tarvittiin stipendejä. Toivotettiin tervetulleeksi ammattikoulu, johon liittyisi maanviljelysprojekti.

Terveydenhoidolliset tarpeet Tarvittiin yksi 15-paikkainen sairaala ja yksi klinikka kuhunkin seitsemään.

Ei kerrottu, kuka voisi kohdata tällaiset tarpeet; korostettiin vain EECMY:n vastuuta. Tästä ei voi tehdä muuta päätelmää kuin että toiveet oli kohdistettu SLS:aan, mahdollisesti yhdessä LML:n kanssa, että se myöntäisi varat uusiin projekteihin. EECMY:n johtajat tiesivät, että LML oli halukas pudottamaan osuuttansa KKLO-projektiin.[7]  SLS:n pöytäkirjan mukaan EECMY oli kuitenkin sopinut tri Hellbergin kanssa, että LML myöntää alkuvaiheessa talousarvioavustuksen, mikäli suomalaiset lähettävät henkilöstöä.[8]

Mitä kuului KEK-2:lle?

Saatavilla olevista lähteistä päätellen KEK-2 piti hyvin matalaa profiilia SLS:n Kambata/Hadijan alueelle suuntautuneen tutkimusmatkan aikana. Aluetta esittelivät suomalaisille kaksi oromoa, Qes Gudina ja Ato Djalleta. Ato Gelleta Woltejin nimi mainitaan myös SLS:n selonteoissa. Itse asiassa suomalaisessa raportissa ei mainita ketään henkilöä KEK-2:sta eikä yhtään alueen paikallista johtajaa. Ketään henkilöä KEK-2:sta ei liioin ollut paikalla, kun SLS keskusteli Kambata/Hadijan alueesta kirkon johtoryhmän kanssa. KEK-2:n raamattukoulun johtaja Ato Leggese Segaro oli sentään englantia puhuva, koska hän oli valmistunut MYS:sta. KEK-2:n presidentti Ato Erjabo Handiso oli varmasti lähistöllä. Kumpaakaan heistä ei mainita nimeltä suomalaisten raportissa. Tiimin lyhyestä vierailusta Dodobaan saa vaikutelman, että tämä paikka, jota oli kauan suunniteltu raamattukoulun paikaksi, ei enää herättänyt kiinnostusta. Kaiken kaikkiaan tämä oli paikka, jossa Qes Ezra oli vihkinyt papeiksi suurimman osan KEK-2:n silloisista papeista vuonna 1965. Nyt sitä kuitenkin ilmeisesti pidettiin paikkana, joka sijaitsi keskellä ei-mitään.

Keskusteltiinko KEK-2:n keskuksen siirtämisestä Duramesta Hosainaan koskaan asiaan kuuluvalla tavalla KEK-2:ssa? Vai oliko asiasta päätetty ns. ”korkeammalla tasolla”? Luultavasti asia ratkesi jälkimmäisellä tavalla. Ajatellen KEK-2:ssa vallitsevia konflikteja saattoi olla EECMY:N puolelta viisas ratkaisu antaa KEK-2:n johtajien pitää matalaa profiilia Kambata/Hadijan aluetta esiteltäessä. Mutta on pakko myöntää, että esittely ei ollut integraation mukainen KEK-2:n näkökulmasta. Se oli Addis Abebassa olevien EECMY:n virkailijoiden suunnittelema ja järjestämä juttu. Ei ole kuitenkaan mitään viitteitä, että KEK-2 olisi valittanut asiasta. Se oli nyt saamassa ulkomaisen lähetysjärjestön tukijakseen. Tämä oli kaikkein tärkein asia KEK-2:lle vuonna 1967.

B.   Uuden lähetysjärjestön mukaantulo

SLS:n delegaation kohtaama haaste

SLS:n delegaatit kohtasivat heille esitetyn haasteen, joka koski Kambata/Hadijan aluetta. SLS:n ei ollut määrä rekisteröityä lähetysjärjestönä, vaan aloittaa työ osana EECMY:oa. Tämä oli linjassa teologisten keskustelujen kanssa, joita oli käyty lähetysjärjestöjen integroimisesta EECMY:oon Etiopiassa 1967.

Amerikan luterilainen lähetys (ALM) allekirjoitti integraatiosopimuksen EECMY:n ja Wollo-Tigre -synodin kanssa toukokuun 29. päivänä 1966. Muut synodit olivat asiasta hyvin tietoisia 1967. Lähetysjärjestöjen ja EECMY.n integraatiota koskevia pohdintoja oli käyty vuosina 1967–68 pidetyissä kokouksissa. Synodien presidentit ja luterilaisten lähetysjärjestöjen johtajat olivat kuulleet tällaisia aihetta koskevia puheita, joita olivat pitäneet etiopialaiset puhujat, kuten Ato Emmanuel Abraham, Qes Ezra, Qes Gudina, Ato Djalleta ynnä muut.[9] SLS:sta oli tuleva sekä edelläkävijä että varhainen ALM:n seuraaja tässä suhteessa, ja asia oli SLS:lle tärkeä.[10]

SLS piti LML:n sitoutumista alueella tehtävään työhön omana etunaan. SLS näki taloudellisen tilanteen helpommaksi, jos LML ottaisi osavastuun alueesta.

SLS:n päätös ja strategia

Vuonna 1968 valmisteltiin tapa, jolla SLS integroidaan Kambata/Hadijan alueella tehtävää työtä varten. Samanlaisia järjestelyjä uuden hankkeen toteuttamiseksi tehtiin sekä Etiopiassa että Suomessa. Huhtikuun 22. päivänä 1968 SLS:n johtokunta päätti aloittaa työn Kambata/Hadijan alueella. EECMY:n johto otti päätöksen iloiten vastaan EECMY:n toimeenpanevan komitean kokouksessa kesäkuussa 1968. EECMY odotti kahden uuden lähetystyöntekijän tuloa tammikuussa 1969.

KEK-2 esitti samassa EECMY:n toimeenpanevan komitean kokouksessa synodin perustuslakiluonnoksen, jonka mukaan synodi oli tarkoitus liittää EECMY:n jäseneksi. Tämä luonnos lähetettiin EECMY:n synodien presidenteille kommentoitavaksi. Ilmeisesti koettiin vielä tarpeelliseksi hyväksyttää KEK-2:ta koskevat päätökset neljässä synodissa. Koska uusi, jäsenmäärältään suuri synodi tulisi olemaan tärkeä osa EECMY:n yhteisöä, sen liittämistä EECMY:oon olisi pohjustettava muissa synodeissa.

Qes Gudina Tumsa raportoi Tanskan Hillerödissä pidettävälle LML/CWM:n kokoukselle elokuussa 1968: "--- Kambatan kotilähetysohjelma on ollut yksi alueista, joka on vaatinut paljon kirkon huomiota. Kirkko kutsui Suomen Lähetysseuran auttamaan tässä kirkon haasteellisessa hankkeessa, ja nyt iloitsemme siitä, että SLS on ottanut kutsun vastaan aloittaen työn tammikuussa 1969. Tarkoituksena on muodostaa tiimi, joka suunnittelee Kambatan seurakuntien kokoamista synodirakenteeksi. Toivomme, että kirkon kuudes yleiskokous hyväksyy Kambatan synodin kirkon täysjäseneksi tammikuussa 1969. Synodien lukumäärä kasvaa näin neljästä viiteen ja kirkon jäsenmäärä 77 000:sta yli sadantuhannen."

Qes Gudinan raportista on rivien välistä luettavissa ilon ja huojennuksen tunne. Qes Gudina oli itse tehnyt aloitteen KEK-2:n integroimisesta EECMY:n synodiksi helmikuussa 1963. Nyt prosessin toteutuminen oli lähellä loppuaan. Lokakuun 22. päivänä 1968 EECMY:n presidentti Ato Emmanuel Abraham ja SLS:n lähetysjohtaja Alpo Hukka allekirjoittivat EECMY:n ja SLS:n välisen yhteistyösopimuksen Addis Abebassa. SLS:n sopimus EECMY:n kanssa ennakoi muita EECMY:n ja sen kanssa yhteistyössä toimivien lähetysjärjestöjen integraatiosopimusta, joka allekirjoitettiin huhtikuun 7. päivänä 1969. SLS:n tekemässä sopimuksessa todettiin: "Lähetysjärjestö toimii kirkon kanssa ja kirkon sisällä kirkon perustuslain mukaan ja on aina, ellei ole toisin sovittu, työstään suoraan vastuussa kirkon johtoryhmälle."

On huomattava, että sopimus koskee SLS:aa ja EECMY:oa. Ilmeisesti EECMY pitää KEK-2:ta jo valmiiksi integroituna osana EECMY:oa. SLS:n suhde KEK-2:een oli kuitenkin vielä kirjoittamatta jäänyt historian sivu. Joka tapauksessa integraation tuli tapahtua synodin tasolla, jossa muutos tapahtui KEK-2:ssa, eikä Addis Abebassa.

SLS lähetti viisi lähetystyöntekijää Kambata/Hadijan alueelle. Johdossa oli pastori Kaarlo Hirvilammi, jolla oli kuuden vuoden kokemus integroituneesta lähetystyöstä Tansanian evankelisluterilaisessa kirkossa (ELCT). Päätös ottaa SLS:n lähetystyöntekijä Tansaniasta eikä Namibiasta johtui varmaan siitä, että Tansanian-lähetystyöntekijät olivat työssä samankaltaisessa integraatiosopimussuhteessa kuin millaista tavoiteltiin EECMY:ssa.[11] Tätä kokemusta pidettiin arvokkaana, kun oli tarkoitus työskennellä EECMY:n alaisena "integroituna lähetysjärjestönä”.

Kuva KEK-2:sta vuonna 1967

KEK-2 järjesti kolmannen yleiskokouksensa maaliskuun alussa 1967 ja valitsi uudet kirkon virkailijat. KEK-2:n uudeksi presidentiksi valittiin Ato Erjabo Handiso, taloudenhoitajaksi EECMY:n neuvonantaja Ato Gelleta Wolteji ja pääsihteeriksi Ato Wondafrash Selato.[12]

Tästä lähtien Dodoban seitsemän vaikutusvalta väheni KEK-2:ssa. Dodoban seitsemää näyttävät ravistelleen ristiriidat. Sekä Qes Babore Dulamo että Ato Markos Gobebo näyttävät hävinneen varteen otettavien henkilöiden piiristä.[13] Hosainan ja Kambata/Hadijan alueen pohjoisosan merkitys oli noussut. Näyttää siltä kuin EECMY:n johtoryhmä olisi epävirallisesti jo sopinut Hosainan tekemisestä synodin uudeksi keskukseksi kesällä 1967. Seitsemien lukumäärä oli kasvanut yhdellä, kun Soron seitsemän pohjoispuolesta itsenäistyi Boshoannan seitsemän. 

KEK-2:n ongelmat olivat suuret kuten ennenkin. Alueen ekumeeninen ilmapiiri oli jännittynyt.[14] Raamattukoulun oli taisteltava tilanahtaudessa – talo oli liian pieni 13 oppilaalle – ja Ammechoon suunniteltu raamattukoulu näytti nyt olevan vaarassa. Uusien evankelistojen tarve arvioitiin 80–100:ksi. Qes Gudina luonnehti KEK-2:n ongelmaa opettajien puutteeksi.

Ei ollut erityistä havaintoa siitä, että KEK-2 olisi vastustanut EECMY/SLS:n suunnitelmia tehdä Hosainasta Kambata/Hadijan alueen uusi kirkollisen työn keskus. Ehkä seitsemät olivat niin erimielisiä siitä, mihin keskus pitäisi sijoittaa. Lisäksi ne olivat riippuvaisia EECMY:n hyvästä tahdosta tulla hyväksytyksi synodiksi vuonna 1969. Muistin virkistykseksi on syytä palauttaa mieleen, että jo vuonna 1958 KEK-2 oli pyytänyt EECMY:n apua työtä tukevan lähetysjärjestön löytämiseksi. Kun tämä harras toive näytti toteutuneen, oli KEK-2:n keskus vähäpätöisempi seikka.

EECMY:n lukutaitokampanja menestyi: sillä oli 100 paikkaa, joissa oli noin 4 000 oppilasta. Seitsemille oli esitelty talousarvion valmistusprosessi. KEK-2:n jäsenmäärä vuonna 1967 arvioitiin 18 000:ksi, mikä jakaantui 100 seurakuntaan. KEK-2:n jäsenluku oli vähentynyt sitten vuoden 1962, mikä tarkoittanee vain tilastojen tulemista todenmukaisemmiksi.

Yhteenveto

Tammikuussa 1967 Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus (EECMY) päätti jatkaa tukeaan Kambatan evankeliselle kirkolle -2 (KEK-2) ja vielä lisätä sitä. EECMY:n päähuolenaiheeksi tuli, kuinka löytää lähetysjärjestö tukemaan kehittyvää Kambatan synodia (KS). Tästä oli kiinnostunut myös Luterilainen maailmanliito (LML), joka pyristeli päästäkseen irti Kambatan kotilähetysohjelmaan (KKLO) liittyvästä taloudellisesta sitoumuksestaan. LML piti KKLO:ta liian riippuvaisena taloudellisesta avustaan. Samoihin aikoihin Suomen Lähetysseura (SLS) oli etsimässä uutta lähetysaluetta Afrikassa. Sillä oli jonkinlaista kiinnostusta Etiopiaan, mutta myös muihin maihin. SLS:n ja LML:n Afrikan-sihteerien keskinäiset yhteydet osoittautuivat palkitseviksi. Kambatan/Hadijan alue esittäytyi haasteelliseksi vaihtoehdoksi SLS:lle. LML oli tehnyt selväksi, että taloudellisen tuen jatkaminen KKLO:lle edellytti uuden lähetysjärjestön mukaantuloa. LML piti enemmän tai vähemmän sopivana tähän tehtävään juuri SLS:aa. Eri seikoista johtuen pidettiin kuitenkin tarpeellisena, että KKLO toimisi edelleen EECMY:n johdolla. Yksi tällainen seikka oli yhä Kambata/Hadijan seudulla vaikuttava herkkä kohteliaisuusperiaate, josta SIM oli muistuttanut SLS:aa. Toinen seikka oli käynnissä oleva integraatioprosessi lähetysjärjestöjen ja EECMY:n välillä. Vuonna 1967 KEK-2:een kuului seitsemän ”seitsemää”. KEK-2:n keskus oli sijainnut Mishgidassa, lähellä Duramea, vahvassa Abonsan seitsemässä. Toinen vahva seitsemän Dodoba, jossa oli konflikteja vuonna 1967, joutui väistymään Hosainan tieltä; Hosainaa suunniteltiin tulevan keskuksen ja raamattukoulun sijoituspaikaksi. Tähän asti Hosaina oli ollut KEK-2:lle enemmän tai vähemmän valkoinen läikkä kartalla. Nyt sitä pidettiin ”puolueettomana” paikkana uutta synodia ja SLS:n lähetystyöntekijöitä ajatellen.

Hosainaa pidettiin myös sopivana keskuspaikkana, koska awrajan keskus sijaitsi siellä. Liikenneyhteydet Addis Abebaan olivat tiettävästi paranemaan päin. Muutto Kambatan Duramesta Hadijan Hosainaan oli vähemmän ongelmallista kuin kilpailu kahden KEK-2:n vahvimman seitsemän, Abonsan ja Dodoban välillä, joissa oli keskinäisiä ja sisäisiä ristiriitoja.

SLS:n delegaatit olivat viehättyneitä Kambata/Hadijan seutuun, koska näin SLS voisi tyytyä tukemaan EECMY-johtoista kansallista työtä. Valitettavasti SLS:n tieto SIM:n reviiriajattelusta, jota oli sovellettu Kambatan evankeliseen kirkkoon (KEK), olivat niukat. Sen seurauksena eivät tulleet oikein ymmärretyiksi myöskään KEK-2:lle ominaiset piirteet. Aluetta olivat esitelleet oromojohtajat. Esittely teki vaikutuksen SLS:n delegaatteihin. Mutta KEK-2:n johtajat pitivät aika matalaa profiilia tässä ensimmäisessä kohtaamisessa. Oikeastaan he olivat koko tapaamisesta ulkona.

SLS tunsi tyytyväisyyttä odotellessaan muiden lähetysjärjestöjen integroitumista EECMY:oon. Se oli alkamassa työn kirkon ”alaisena”, esimerkkinä integroituneesta synodista. Tärkeänä pidettiin sitä, että saatiin nimitettyä SLS:n työn johtajaksi Etiopiassa lähetystyöntekijä, jolla oli kokemusta integroituneesta työstä Tansanian evankelisluterilaisessa kirkossa (ELCT) SLS tunsi houkutusta valita Kambata/Hadijan seutu, koska LML oli siitä kiinnostunut ja oli luvannut sille taloudellista tukea. KEK-2:n jäsenmääräksi vuonna 1967 ilmoitettiin 18 000 henkeä, joka oli alhaisempi kuin aiemmin. Uusi luku oli ilmeisesti aiempaa totuudenmukaisempi arvio.

10. luku: Paikallinen seurakunnallinen toimintaympäristö

Johdanto

Kambatan evankelinen kirkko -2 (KEK-2) oli nyt saavuttamassa päämääränsä – tulemassa Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon (EECMY) synodiksi. Qes Gudinan vuonna 1963 aloittama ja Qes Ezran ynnä muiden vuonna 1965 kehittämä integraatioprosessi oli nyt lähellä päätöstään. Paikallisen kirkon, KEK-2:n liittyminen EECMY:oon yhdeksi sen viidestä synodista, Kambatan synodiksi (KS), oli itse asiassa pitkän kehityksen loppu. Prosessi oli alkanut vuosina 1953–54, jolloin KEK-2 alkoi irtautua itsenäiseksi kirkoksi Kambatan evankelisesta kirkosta /Sudanin sisämaalähetyksestä (KEK/SIM).

Vuodet 1969–70 ilmentävät uutta lukua paikallisen evankelisen kirkon historiassa Kambata/Hadijan seudulla. Yhteistyösopimus oli jo allekirjoitettu Addis Abebassa EECMY:n ja Suomen Lähetysseuran (SLS) edustajien kanssa, mikä merkitsi sitä, että uusi ulkopuolinen tekijä oli vahvistamassa KEK-2:ta ja laajenevaa EECMY:oa.

A. Lopullinen KEK-2:n integroituminen EECMY:oon

Synodin perustaminen

EECMY:n yleiskokouksessa Airassa tammikuun 16.–20. päivinä 1969 KKLO:n johtaja esitteli KKLO:ta koskevan selontekonsa. Myös EECMY:n paikallinen neuvonantaja Ato Gelleta esitti oman raporttinsa. Tämä osoittaa, että KKLO:n edustajilla oli vielä tuohon aikaan voimakas vaikutusvalta. KEK-2:n presidentti Ato Erjabo Handiso esitti myös KEK-2:ta koskevan raportin. KEK-2 anoi silloin jäsenyyttä EECMY:n synodina. Anomusta ei kuitenkaan hyväksytty suoraa päätä. Sen sijaan EECMY:n toimeenpanevalle komitealle annettiin valtuudet ”hyväksyä Kambatan kirkko täysjäseneksi, mikäli sitä voitiin pitää täysjäsenyyden ansaitsevana”.

EECMY:n toimeenpanevassa komiteassa kesäkuun 13.–14. päivinä 1969 esitettiin kaksi selontekoa, toinen KKLO:lta ja toinen KEK-2:sta. Sen jälkeen todettiin, että ”nähtyään Kambatan evankelisen kirkon perustuslain komitea hyväksyi kirkon jäsenekseen, synodiksi”. Näin ollen voinee väittää, että tästä ajankohdasta alkaen KEK-2 oli hyväksytty EECMY:n synodiksi.  ”Kambatan synodi” -nimeä EECMY:n toimeenpanevan komitean pöytäkirjassa käytettiin rinnakkaisesti ”Kambatan evankelinen kirkko” -nimen kanssa. Mutta koska KKLO:lla oli vielä joitakin projekteja luovutettavana ”synodille”, uuden synodin työn alkamisajankohdaksi asetettiin tammikuun 1. päivä 1970. Näin ollen on korrektia sanoa, että vuonna 1969 valmisteltiin Kambatan synodin perustamista, mutta ensimmäinen toimintavuosi oli 1970.

Kirkon virkailijat valittiin kaksivuotiskaudeksi elokuussa 1969. Ato Erjabo Handiso valittiin synodin uudeksi presidentiksi, Ato Wondafrash Selato sihteeriksi, pastori Ilpo Perttilä taloudenhoitajaksi ja pastori Kaarlo Hirvilammi neuvonantajaksi. Neuvonantajaa pidettiin EECMY:n virallisena edustajana synodissa eikä synodin työntekijänä. Tämän asemansa perusteella hän oli itseoikeutettu jäsen EECMY:n toimeenpanevassa komiteassa ja muissa EECMY:n hallintoa edustavissa kokouksissa.[15] Suomalaisen neuvonantajan asema vastasi tavallaan sitä asemaa, joka oli ollut Ato Zacheus Edamolla ja Ato Gelleta Woltejilla.

KEK-2:n raamattukoulu muutti vuonna 1969 Duramesta Hosainaan. Ainakin koulun rehtori Ato Leggese Segaro muutti tuolloin Duramesta Hosainaan. Hän asui siellä samassa vuokratalossa kuin SLS:n rakentaja Hannu Marttila. Hän yritti jatkaa raamattukoulua ainakin jossain muodossa tässä talossa.[16]

SLS:n työ Hosainassa rajoittui vuonna 1969 muutamien talojen rakentamiseen maakaistaleella, jonka EECMY oli ostanut Hosainan ulkopuolelta. Suunnitelma ja talousarvio vuotta 1970 varten oli valmistettu. Juoksevien menojen tulot vuodelle 1970 kaavailtiin tulevaksi pääosin LML:lta – 23.075 E $ ja SLS:lta 20.000 E $. KEK-2:n paikalliseksi tuloksi arvioitiin 2.000 E $.

KS:n talousarvion menopuolella oli viisi otsikkoa: 1. Hallinto, 2. Mishgidan koulu, 3. Koulutus (A. Mekane Yesus -raamattukoulu, Hosaina, B. Stipendit), 4. Kirjallisuustyö ja 5. Jäsenmaksut. Talousarvion loppusumma oli 55.475 E $. Tammikuun 29. päivänä 1970 KKLO:n laitokset ja työntekijät oli siirretty ja yhdistetty Kambatan synodiin. Tästä päivästä lukien Kambata/Hadijan seudulla toimi vain yksi EECMY:oon kuuluva yhteisö, se oli Kambatan synodi.[17]

Huhtikuussa 1970 KS:n hallinnollinen keskus muutti Mishgida/Duramesta Hosainaan, jossa lähetystyöntekijöiden asuntoja käytettiin uuden synodin toimistotiloina.

Kambatan synodi vuonna 1970

Suomalaiset suunnittelivat vuoden 1970 työn valmisteluajaksi. Aika käytettiin uuden synodin tutkimiseen ja organisoimiseen. Hosainan raamattukoulu tarjosi 10 kuukauden kurssin.[18] Valmisteltiin synodin kirkkolaki ja viisivuotissuunnitelma. Kambatan synodin ensimmäinen yleiskokous suunniteltiin pidettäväksi helmikuussa 1971. Aloitettiin pyhäkoulu- ja naistyö. Suomalaiset lähetystyöntekijät yrittivät toimia tunnollisesti integraation linjalla. Näyttää siltä, että he eivät pyrkineet hallitsemaan synodia. Kulutettiin paljon aikaa keskusteluihin paikallisen etiopialaisen tavan mukaan.

SLS:n edustajien ja EECMY:n virkailijoiden kesken pidettiin neuvotteluja. Hosainasta pohjoiseen olevan muslimalueen, Kontebin, ja Hosainasta länteen sijaitsevan Gimbichon sanottiin olevan synodille mielenkiintoisia paikkoja. Kambatan synodin viisivuotissuunnitelma antaa hyvän vaikutelman synodin varhaisvaiheen toimintatavoista. Tämä suunnitelma valmistui lokakuussa 1970. Sen olivat valmistaneet pääosin pastori Kaarlo Hirvilammi ja Ato Leggese Segaro.

B. Kambatan synodi suunnittelee tulevaisuuttaan

Viisivuotissuunnitelma

Viisivuotissuunnitelmaa pidettiin ”suuntaa antavana näyttönä sille, kuinka synodi yleensä toimii tulevaisuudessa ja mitkä ovat synodin toiminnan päälinjat seuraavan viisivuotiskauden aikana”. Viisivuotissuunnitelman johdanto vahvistaa kirkon roolia palvelijana, joka tuo Hyvän sanoman kaikille, jotka eivät tunne Kristusta, ja auttaa kirkon jäseniä kasvamaan uskossa. Mielenkiintoista, että suunnitelmassa korostetaan kunnioittavaa asennetta ja ponnistelua hyvien suhteiden edistämiseksi työalueella toimivien ”toisten kristillisten kirkkojen” kanssa. Omaperäinen nimitys ”seitsemän” on muutettu värittömäksi ilmaukseksi ”piiri”. Synodissa on nyt 9 ”piiriä”.

Viisivuotissuunnitelma käsittää kuusi osaa: 1. Yleisiä huomioita, 2. Seurakunta- ja evankelioimistyö, 3. Sosiaaliset palvelut ja yhdyskuntatyö, 4. Joukkotiedotus, 5. Talous ja 6. Pääomakustannukset.

Seurakunta- ja evankelioimistyö

KS:n päällimmäisenä huolena oli tehokkaan evankelioimis- ja opetusohjelman järjestäminen kaikissa synodin seurakunnissa. Pitäisi vakiinnuttaa EECMY:n opetusta ja perinteitä, jotka koskevat sakramentteja, jumalanpalvelusta, konfirmaatiota, avioliittoa ja hautaamista. Uuden synodin nimenomaiseksi tehtäväksi katsotaan entisen KEK-2:n muokkaaminen luterilaiseksi kirkoksi. Ensimmäisen viisivuotiskauden aikana suunniteltiin 100 oppilaan suorittavan raamattukoulun koulutusohjelman; oppilaat tulevat kaikista piireistä. Raamattukoulun oli määrä laajeta kaksivuotiseksi ja ainakin jossain määrin tulisi ottaa myös naisoppilaita. Kaikissa yhdeksässä piirissä suunniteltiin aloitettavaksi pyhäkoulu-, nuoriso- ja naistyö.

Vaikka uusi seurakuntia perustettaisiinkin, seurakuntien lukumäärä ei nouse johtuen siitä, että pieniä seurakuntia liitetään suurempiin yksiköihin. Qes Gudinan aloittama prosessi, jossa pieniä seurakuntia yhdistetään, vahvistui siis myös Kambatan synodin toimintatavaksi. Virkistyskursseja pidettäisiin evankelistoille ja erilaisille johtajille. Suunniteltiin 30 kyläpapin ja diakonien kouluttamista; heillä olisi oikeus toimittaa sakramentteja seurakunnissa. Osa tästä koulutuksesta voisi toteutua MYS:n etäohjelmana.[19] Qes Ezran perinne herätettiin eloon. ”Kyläpappi”-nimitystä alettiin käyttää puolittain maallikkopapeista, joiden toimialueena oli pieni kylä tai seurakunta; Qes Ezra oli ottanut käyttöön tällaisen toimintatavan vuonna 1965. 14 oppilasta suunniteltiin lähetettäviksi teologiseen koulutukseen MYS:iin, Airan raamattukouluun Wolleggassa ja Taboriin Sidamon Awasassa. Stipendiohjelma toteutuu monella tasolla, todettiin. KS:n viisivuotissuunnitelma sisälsi todella vaikuttavan ohjelman. Tämä pätee myös sosiaaliseen ohjelmaan.

Sosiaalinen palvelu ja yhdyskuntien kehittäminen

Perustettaisiin 67 uutta esikoulua (base school) ja 15 alkeiskoulua, jotka olisivat seurakuntien ylläpitämiä. Mishgidan koulun olisi määrä toimia keskikouluna. Mishgidan kouluun tulisi yksi naisopettaja ja koulu laajenisi käsittämään luokat 9–10. Hosainaan rakennettaisiin lukiolaisten oppilasasuntola ja opettajakoulutukseen myönnettäisiin stipendejä.

Synodin toimintakeskukseen Hosainaan rakennettaisiin käsityö- ja maanviljelys- sekä kotitalouskoulu. Jokaisessa piirissä avattaisiin klinikka ja annettaisiin terveydenhoito-opetusta. Tutkittaisiin kuurojen, sokeiden ja raajarikkoisten tilannetta.

Joukkotiedotus. Jaettaisiin kirjoja ja sanomalehtiä. Hosainan oppilasasuntolan yhteyteen perustettaisiin kirjasto. Ihmisiä kannustettaisiin kuuntelemaan Evankeliumin ääni -radio-ohjelmia.

Talous. Juoksevien menojen arvioitiin nousevan viidessä vuodessa 133.200 E $:sta 167.000 E $:iin.

Paikallisten tulojen uskottiin nousevan 87.600 E $:sta 102.200 E $:iin, ulkopuolelta tulevien avustusten 45.600 E $:sta 64.900 E $:iin. Suuri osa paikallisista tuloista muodostui työkustannuksista ja ruokatarvikkeista.

Viiden vuoden pääomakustannuksiksi laskettiin 274.400 E $, mihin sisältyi yksityiskohtainen talousarvio raamattukoulua, kotitalouskoulua ja synodin hallintokeskusta varten.

LML lahjoitti 23.075 E $ KKLO:lle vuonna 1970 ja SLS 20.000 E $ juoksevien kulujen vajeen peittämiseen. LML:lta odotettiin 16.250 E $ avustusta vuodelle 1971 ja 10.250 E $ avustusta vuodelle 1972, mihin sen velvoitteet KKLO:n suhteen päättyisivät.

SLS:n vuosittaiseksi avustussummaksi laskettiin 20.000 E $ tulevina vuosina, samaan aikaan kuin talousarvion vaje tulisi kasvamaan. Kambatan synodin viisivuotissuunnitelmassa todetaan yhdessä huomautuksessa kuin kirjeessä joulupukille: ”Synodi toivoo, että SLS nostaisi taloudellista tukeaan synodille.”

C. SLS:n integroituminen Kambatan synodiin

Taloutta koskeva keskustelu

LM:lla, SLS:lla ja EECMY:lla oli erilaisia näkemyksiä KS:lle tulevista taloudellisista avustuksista ja siitä, kuinka KKLO:n taloudellinen tuki oli järjestettävä.  Kuten edellä on todettu, vuonna 1967 LML ilmoitti, ettei se ole enää kiinnostunut tukemaan KKLO:aa. Vuonna 1968 LML/CWM yritti osoittaa, ettei sen tarkoitus ole sitoutua pysyvään avustamiseen. Mutta niin kuin tuli nähdyksi, 8.400 US $ sisältyi vuoden 1969 talousarvioon. Lisäksi 15.000 US $ oli hyväksytty ”B”-luokan kohteina hallintokeskukselle, raamattukoululle ja Kambatan kirkolle. Oli ilmeisesti mahdollista, että LML olisi myöntyväinen antamaan tämän summan EECMY:n tukemiseen.[20] Tämä toimintaperiaatteiden ja käytännön toimien välinen horjuvuus oli ominaista LML:lle. Toisaalta se halusi irtautua KKLO:sta, mutta koska EECMY:n ja SLS:n välistä sopimusta ei ollut allekirjoitettu vielä lokakuuhun 1968 mennessä, se tunsi velvoitetta antaa pienentynyt, mutta välttämätön tuki.

SLS mielsi aluksi roolikseen henkilöstöresurssien antamisen uskoen, että LML huolehtii muusta taloudesta. Kirjeessään pastori Ojanperälle tri Hellberg selittää muistavansa asian toisella tavalla: "Totesin, että LML on halukas etsimään EECMY:lle lähetysjärjestöä, joka avustaisi sitä. Lähetysjärjestö voisi tehdä EECMY:n kanssa sopimuksen, jolla se sitoutuu jatkuvaan tukemiseen. Siinä yhteydessä totesin, että LML/CWM:lla on velvollisuus tukea tätä työtä, kunnes mukaan tuleva lähetysjärjestö voi yhdessä EECMY:n kanssa löytää muita tapoja hankkia työhön tarvittava rahoitus."

Näin ollen SLS alkoi pikku hiljaa tajuta, että sen tulikin ottaa vastaan LML:n taloudelliset velvoitteet koskien KS:n tukemista.

Vuonna 1967 EECMY ymmärsi, että LML oli valmis tukemaan KKLO:n toista viisivuotissuunnitelmaa, jos löytyisi lähetysjärjestö. Marraskuussa 1968 Ato Emmanuel Abraham kirjoitti SLS:lle väittäen että "toisen viisivuotiskauden avustusohjelma tehtiin sillä oletuksella, että lähetysjärjestönne avustaisi Kambatan-ohjelmaa 12.450 US $:lla (25.612 E $) vuoden 1969 talousarviossa".

Kun Ato Emmanuel sai tietää, ettei se olisi mahdollista, hän pyysi SLS:lta 4.400 US $. Raha oli korvamerkitty raamattukoululle, mutta se käytettiin synodin maa-alueen ostamiseen Hosainassa. Ato Emmanuel pyysi SLS:aa lisäksi korvaamaan LML:n vähennykset EECMY:n vuoden 1969 talousarvioehdotuksesta ja KKLO:n juoksevista menoista 1969, yhteensä 3.365 US $, ja hallintokeskuksesta 6.350 US $ (jonka LML oli taipuvainen siirtämään seuraavalle vuodelle vuoden 1968 talousarvioanomuksesta).

Näyttää siis siltä, että tässä sekavassa tilanteessa etsittäessä KKLO:n rahoittajaa Ato Emmanuel muitta mutkitta pyysi yhdessä kirjeessä SLS:aa antamaan 14.115 US $. Tämä oli enemmän kuin mistä SLS oli ilmoittanut, ettei se pysty antamaan sellaista summaa vuoden 1969 vajeen peittämiseksi.

KS:n tilannetta pohtiessa on selvää, että vallitsi epäselvyys siitä, mitä SLS:lta odotettiin. Toisaalta EECMY:n johtoryhmä oli todennut, että SLS oli kirkon ”alainen” ja että EECMY ei tarvinnut ”uutta (itsenäistä) lähetysjärjestöä, vaan (yhteistyössä toimivia) työntekijöitä”. Toisaalta käytännön linja oli se, että KS tarvitsi SLS:lta suuren luokan satsauksen. Käytännöllinen linja osoittautui todeksi. EECMY tahtoi SLS:lta suurta rahallista satsausta KS:lle.

KS:n erikoisella tilanteella, jossa lähetysjärjestön oli määrä korvata LML ja vuoteen 1972 päättyvä KKLO, voisi olla vaikutusta siihen, kuinka KS:n seurakunnat suhtautuvat SLS:aan. Ensimmäiset lähetystyöntekijät valittivat paikallisten seurakuntien vähäistä osuutta KS:n taloudessa. KS:n ensimmäinen taloudenhoitaja pastori Perttilä väitti, että jotkut seurakunnat näkivät synodin vain ulkomaisella rahalla toimivana avustusorganisaationa, jonka oli palveltava seurakuntia. Vähäisiä tuloja selitettiin ensisijassa hengellisen heikkouden merkiksi. Sen sijaan vähäisen avustusinnon selityksenä ei esitetty KS:n kristittyjen hengellistä perinnettä ja edellä kuvattua keskitetyn talousjärjestelmän kokemuksia. Erilaisten näkemysten yhteentörmäyksestä päästiin viimein vuonna 1969 kompromissiin siitä, kenen tehtävä on tukea KKLO:aa ja KS:ia. LML palasi kohti EECMY:oa KKLO:n toisen viisivuotissuunnitelman mukaisiin laskelmiin vähentämättä summia vuosilta 1970–72.[21] SLS lahjoitti  vuoden 1970 juokseviin menoihin 20.000 E $ ja päätti jatkaa samalla summalla seuraavina vuosina Kambatan synodin viisivuotissuunnitelman mukaan.[22]

Kuva Kambatan synodista vuonna 1970

Uuden Kambatan synodin keskus oli Hosaina, johon oli asettunut suhteellisen suuret voimavarat omaava lähetysjärjestö. Vuonna 1970 keskus ei tosin ollut vielä kovin vaikuttava: vain muutamia lähetystyöntekijöiden asuntoja ja muutama muu talo oli rakenteilla.

Kambatan synodin johtavat virkailijat olivat presidentti Ato Erjabo Handiso, sihteeri Ato Wondafrash Selato, neuvonantaja pastori Kaarlo Hirvilammi sekä taloudenhoitaja ja raamattukoulun johtaja pastori Ilpo Perttilä. SLS:n työntekijöillä oli voimakas vaikutus Kambatan synodiin alusta alkaen. Merkittävä henkilö oli myös Ato Leggese Segaro, joka oli neuvonantajan apulainen.

Muutto Duramesta Hosainaan oli siirtymistä Kambatan alueelta Hadija-alueelle. Kuten todettu, oli tärkeää aloittaa uudesti alusta ja välttää vahvojen seitsemien, Abonsan ja Dodoban, väliset jännitteet. Seitsemiä kutsuttiin nyt ”piireiksi” ja niitä oli yhdeksän. Boshoannan, Burijen ja Dongan uusissa seitsemissä ei ollut pappeja. Lemun piirillä oli yksi pappi, kun taas Dodoballa ja Abonsalla oli useita.

Pastori Hirvilammin mukaan Kambatan synodin hengellisyys ei ollut kovin luterilaista. Maallikot johtivat jumalanpalvelusta ja toimittivat sakramentteja, mikäli pappia ei ollut saatavissa. Jumalanpalvelusjärjestys oli ”vapaa”. Siihen kuului heimokielisiä lauluja, rukousta ja saarna puhujan valitsemasta tekstistä. Kasteet toimitettiin joessa ja kasteopetus oli edelleen ”sekava”. Pyhä ehtoollinen noudatti yksinkertaista kaavaa: joitakin lauluja, rukous, asetussanat ja leivän sekä viinin jakaminen. Kaikki seurakunnan jäsenet 10–12 –vuotiaista alkaen saivat osallistua lahjojen nauttimiseen.

Monet KS:n ongelmat olivat samoja kuin ennen, kuten pienten seurakuntien yhdistäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Monet kirkot toimivat edelleen yksityismaalla ja olivat siten riippuvaisia maanomistajan hyvästä tahdosta. Moraaliset ongelmat juomisineen olivat jäljellä samoin kuin tilojen ja opetuksen puute. Jäsenmäärän arvioitiin olevan 15 000 – 20 000. KS:ssa oli 17 pappia, eli yksi vähemmän kuin vuonna 1965. Kolmentoista pappiskokelaan kerrottiin osallistuvan uuteen pappienkurssiin.

Lukutaitokampanjaan osallistui 7 000 oppilasta 137 koulussa. 15 synodin koulua toimi muslimialueella. 165 opettajalla oli hyvin vähän koulutusta, jos mitään. Kambatan kristityiltä oli vaikea saada kootuksi heidän osakseen määriteltyä paikallista tuloa. KS:n uudet johtajat valmistivat synodia ensimmäiseen yleiskokoukseensa helmikuulle 1971. He olivat valmistaneet kunnianhimoisen viisivuotisohjelman, jonka mukaan oli tarkoitus käydä läpi kaikki piirit systemaattisesti. Raamattukoulun suunniteltiin toimivan kaksivuotisena vuodesta 1971 alkaen. Vuodesta 1971 oli määrä aloittaa teologinen etäkoulutusohjelma (TEE).

Vuonna 1970 Kambatan synodi toi omat selontekonsa EECMY:n hallinnollisille elimille ilman KKLO:n edustajien ennakkotarkastusta. KS oli nyt keskitetympi yhteisö kuin KEK-2 oli koskaan ollut. Hallintokomitean ns. kuukausikokoukset rajoittuivat nyt kolmeen kokoukseen vuodessa. Muuta synodin hallintoa hoiti nyt KS:n johtoryhmä. SLS:n työntekijöillä näytti olevan tulevaisuudessa voimakas vaikutusvalta KS:ssa. Yhtenä merkkinä tästä vaikutuksesta voidaan pitää omaperäisen ”seitsemän”-nimityksen muuttaminen värittömäksi ”piiriksi”.[23] Uuden synodin ja siinä toimivien lähetystyöntekijöiden tarkoitus oli toteuttaa EECMY:n ja SLS:n välillä solmitun sopimuksen ajatuksia. Haasteeksi jäi, kuinka pantaisiin toimeen SLS:n integroiminen paikalliseen ympäristöön ja kuinka edistettäisiin KS:n omaperäistä profiilia. Seuraavat viisi vuotta osoittaisivat tämän tehtävän kehittymisen.

Yhteenveto

Vuonna 1969 Kambatan evankelinen kirkko -2 (KEK-2) teki viimeiset valmistelut saavuttaakseen Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon (EECMY) viidennen synodin aseman. Vaikka synodi hyväksyttiin vuonna 1969, aika kului lähinnä päämäärään johtavien valmistelujen tekemiseen. Niinpä Kambatan synodin ensimmäinen työvuosi oli vasta 1970, jolloin Kambatan kotilähetysohjelman (KKLO) omaisuus ja työntekijät siirtyivät Kambatan synodille.

Vuonna 1969 valittiin Kambatan synodin (KS) virkailijat. Raamattukoulu muutti Mishgida/Duramesta vuokratiloihin Hosainaan. Muutamia taloja rakennettiin melkein tyhjälle maa-alueelle, josta tuli synodin uusi keskus.

Vuonna 1970 hallinnollinen keskus muutti Mishgida/Duramesta Hosainaan, jossa lähetystyöntekijöiden asuntoja käytettiin toimistoina. Pastori Kaarlo Hirvilammi Suomen Lähetysseurasta (SLS) seurasi Ato Gelleta Woltejia EECMY:n paikallisena neuvonantajana. Neuvonantajalla oli synodissa erityisasema EECMY:n edustajana. Synodin johto keskitettiin Hosainaan, kun taas vahvat Dodoban ja Abonsan ”seitsemät” tai ”piirit”, millä nimellä niitä nyt kutsuttiin, menettivät merkitystään.

Kambatan synodi otti käyttöön pitkän aikavälin suunnitelman valmistamalla viisivuotissuunnitelman vuonna 1970 ajalle 1970–1975.  Suunnitelmaan sisältyi kunnianhimoinen panos opetusta ja voimavaroja, minkä oli määrä muovata synodia luterilaisempaan muotoon ja nostaa alueen elintasoa. Tehtiin suunnitelma, kuinka voimavarat voitaisiin ulottaa kaikkiin ”piireihin”, ja laadittiin talousarvio. Luterilaisen maailmanliiton (LML), SLS:n ja EECMY:n keskustelut taloudellisen tuen jatkamisesta johtivat kompromissiin.  LML jatkoi KKLO:n tukemista vuosina 1970–72 EECMY:n odotusten mukaan siihen asti, kunnes toisen viisivuotissuunnitelman jakso päättyisi. SLS joutui suurempaan taloudelliseen vastuuseen synodista kuin mitä se oli suunnitellut. Itse asiassa tämä ei ollut täysin linjassa sen tiedon kanssa, mitä EECMY:n johtoryhmä oli ilmoittanut vuonna 1967. SLS joutui tähän outoon tilanteeseen, jossa se korvasi LML:oa johtuen siitä, että synodia pidettiin apua jakavana organisaationa.

Kambatan synodi noudatti integroitua työtapaa valmistelleessan helmikuussa 1971 pidettävää ensimmäistä yleiskokoustaan.

Kambata synodi oli vuonna 1970 toiveikas, vaikkakin ongelmallinen synodi. Sen jäsenmäärä oli 15 000 – 20 000 ja se oli jakaantunut yhdeksään ”piiriin”. Itse asiassa synodilla oli monia samoja ongelmia kuin vuonna 1963, kun Qes Gudina yritti yhdistää pieniä seurakuntia ja vaikuttaa niiden johtajiin. Synodissa oli 17 virkaan vihittyä pappia, yksi vähemmän kuin vuonna 1965, jolloin Qes Ezra oli toimittanut pappisvihkimyksiä. Seurakuntien todellinen voima oli yhä edelleen niiden vanhimmissa. Qes Gudinan alulle panema ja Qes Ezran jatkama KEK-2:n paikallinen integraatio EECMY:oon oli nyt toteutunut. KEK-2:n yhdistyminen Kambatan synodiksi vuonna 1969 ja sen ensimmäinen työvuosi 1970 merkitsivät KEK-2:lle vuosina 1953–54 alkaneen kehitysprosessin päättymistä, prosessin, jolla se irtautui KEK/SIM:sta itsenäiseksi kirkoksi.

Kambatan synodilla oli nyt vahva yhteistyökumppani, SLS. Tulevaisuus tulisi osoittamaan, pystyisikö Kambatan synodi säilyttämään omaleimaisen profiilinsa EECMY:n integroituna synodina ja pysyisikö SLS kirkon ”alaisena”. Tämä tosiasia joutui tosiaan koetukselle Etiopian vallankumouksen kuluessa vuonna 1974 ja siitä eteenpäin.

LOPPUYHTEENVETO

Laajempaa julkista mielenkiintoa herättää kysymys, mikä on Afrikan itsenäisten kirkkojen suhde valtauoman erilaisiin kirkkoihin. Edellä kuvattu kertomus on yksi tapa kuvata ongelmaa. Kambatan evankelista kirkkoa -2 (KEK-2) voi luonnehtia ”etiopialaistyyppiseksi” itsenäiseksi kirkoksi. Se integroitui Etiopian evankeliseen Mekane Yesus -kirkkoon (EECMY) Kambatan synodina (KS). Mikä oli KEK-2? Kuinka KEK-2:sta muodostui EECMY:n synodi? Seuraavassa on vastausten yhteenveto.

Mikä oli KEK-2?

Kuten tämän tutkimuksen ensimmäisessä osassa on osoitettu, KEK-2:n ydin koostui ryhmästä kristittyjä Kambata/Hadijan seudulla, joka oli alun perin osa Sudanin sisämaalähetyksen (SIM) yhteyteen kuuluvaa Kambatan evankelista kirkkoa (KEK). SIM:n lähetystyöntekijöiden palattua Etiopiaan Italian miehityksen jälkeen 1940-luvulla lähetystyöntekijät etiopialaisine seuraajineen aloittivat uuden eettisen ja seurakuntaa koskevan opetuksen, minkä seurauksena tämä ryhmä erosi äitikirkostaan muodostaen oman ryhmän, josta tässä käytetään nimeä KEK-2.

Kun eronnut ryhmä palautettiin emoryhmänsä KEK:n yhteyteen vuonna 1952, sopu säilyi muutaman vuoden ajan, kunnes tuli uusi hajaannus. Vuonna 1955 KEK-2 irtautui lopullisesti KEK:sta ja siitä tuli itsenäinen ”etiopialaistyyppinen” kirkko. Kirkko pysyi itsenäisenä 6 vuotta vuoteen 1961 asti. KEK-2:ta voi luonnehtia itsenäiseksi ja itsetietoiseksi kirkoksi, joka edusti omaperäisine etiopialaisine aloitteineen ja hankkeineen rohkeaa etiopialaisuutta. KEK-2 oli paikallinen kopio KEK:sta, jonka johtajat olivat etiopialaisia ja kirkko jakautui piireihin, joita kutsuttiin nimellä ”seitsemät”. Pienet kotikirkot arvovaltaisine isäntineen, kuukausikokoukset, kongregationalistinen järjestelmä, jossa määrätyt vanhemmat hoitavat sakramentteja, ja liikkuva keskuspaikka olivat luonteenomaisia KEK-2:lle. Sen jäsenmääräksi arvioitiin vuonna 1960 25 000 henkeä. Toisin kuin KEK se oli vapaamielinen kristillisen etiikan opetuksessaan. Se siis salli borden juomisen ja muita perinteisiä tapoja.

Kuinka KEK-2:sta tuli EECMY:n synodi?

Tämä prosessi syntyi Etiopian evankelisten kirkkojen konferenssin (EEKK) ekumeenistena hankkeiden vaikutuksesta. Konferenssien tyyssija oli Addis Abeban Mekane Yesus (AAMY) -seurakunta ja sen johtajat. KEK-2, joka sijaitsi maan keskuksesta katsottuna periferiassa Kambata/Hadijan seudulla, löysi tukijan ja uuden keskuksen EEKK:n kokouksista Addis Abebassa. Kun EEKK:n perinne siirtyi EECMY:lle, KEK-2 piti järkevänä anoa jäsenyyttä EECMY:n synodina. Tämä oli kuitenkin arka kysymys EECMY:lle heterogeenisen rakenteensa ja avustavien lähetysjärjestöjen perinteisten kohteliaisuusperiaatteiden takia.  Alati kehittyvänä luterilaisena kirkkona nuori EECMY ei ollut valmis ottamaan yhteyteensä kirkkoa, joka oli sen kanssa samaa suuruusluokkaa ja jonka alkuperä oli kongregationalistinen ja baptistinen.

Niinpä EECMY anoi taloudellista tukea Luterilaiselta maailmanliitolta (LML) Kambatan kotilähetysohjelmaksi (KKLO) kutsutun viisivuotisohjelman mukaan. EECMY aloitti vuosina 1962–1966 omaperäisen ohjelman, jonka mukaan KEK-2 integroitaisiin osaksi EECMY:oa. Kohteliaisuusperiaatteiden tähden tätä hanketta ei olisi voinut toteuttaa ulkomainen lähetysjärjestö. Sen sijaan sellaiset henkilöt kuin Qes Gudina Tumsa ja Qes Ezra Gebremedhin ottivat vastaan haasteen KEK-2:n yhdistämisestä EECMY:oon.

Vuonna 1967 sekä LML:oa että EECMY:oa yhdisti halu saada KEK-2:ta tukeva lähetysjärjestö palvelemaan EECMY:n alaisena. Tähän tuli mahdollisuus, kun ulkomaiset lähetysjärjestöt integroitiin EECMY:n työyhteyteen. SLS astui näyttämölle lähetystyöntekijöineen, jotka saapuivat Kambata/Hadijan seudulle vuonna 1969. Samana vuonna KEK-2 otettiin kirkon synodiksi ja vuosi 1970 oli sen ensimmäinen toimintavuosi, jolloin se alkoi suunnitella tulevaisuutta. Näin itsenäisestä KEK-2:sta, jonka juuret olivat SIM:n yhteydessä toimivassa KEK:ssa, tuli EECMY:oon kuuluva Kambatan synodi.

Ratkaisevat tekijät tässä prosessissa olivat etiopialaisten evankelisten kristittyjen keskinäinen solidaarisuus ja innostus.

Tämän alussa ilmaistun hypoteesin tueksi voidaan esittää seuraavia perusteluja:

1. Etiopialainen EEKK lähetti Ato Emmanuel Gebre Selassien sovittelumatkalle Hosainaan 1952.
2. EEKK vastaanotti KEK-2:n vuonna 1955 etiopialaisena kumppanina vuosittaiseen kokoukseensa.
3. EEKK:n kokoukset tarjosivat vuosina 1955–1960 KEK-2:lle suojapaikan ja antoivat sille uutta voimaa. Ilman näitä kokouksia KEK-2 tuskin olisi säilynyt hengissä.
4. Vuonna 1961 EECMY:n yleiskokous valtuutti johtoryhmänsä lähettämään erityiskomitean Kambata/Hadijan seudulle. Matkaselonteon vaikutuksesta EECMY alkoi tukea aktiivisesti KEK-2:ta.
5. EECMY anoi LML:lta Kotilähetysohjelmaa (KKLO). Se toimi etiopialaisten työntekijöiden toimesta. Etiopialaiset neuvottelijat, Ato Emmanuel Gebre Selassie, Qes Ezra Gebre Medhin ja Qes Gudina Tumsa, toivat kuuluville KEK-2:n äänen LML/CWM:n kokouksissa.
6. Etiopialaiset johtivat tarmokkaasti KEK-2:n ja EECMY:n integraatioprosessia vieraillen säännöllisesti Kambata/Hadijan seudulla vuosina 1962–1970. Qes Gudina Tumsan ja Qes Ezra Gebremedhinin toimenpiteet ovat eniten mainitsemisen arvoisia.
7. Etiopialaiset tutustuttivat SLS:n delegaatit KEK-2:een. Tämä valmisti tietä integraation seuraavaan vaiheeseen, jossa SLS liittyi EECMY:oon.

Etiopialaisesta ekumeenisesta solidaarisuudesta todistavat seuraavat erilaiset hankkeet:

Etiopialaisten evankelisten kristittyjen solidaarisuus ja innostus tuki KEK-2:ta pitämään kiinni etiopialaisuudesta ja liittymään EECMY:oon. Jossain vaiheessa KKLO:n johtajilla oli KEK-2:n johtajia suurempi arvovalta. Virheitä ei voitu välttää.

Ajan mittaan kuitenkin EEKK:n etiopialaisten solidaarisuudesta ja innostuksesta kasvoi vuonna 1969 Kambatan synodi, joka muodostui KE-2:n ja EECMY:n yhteenliittymästä. Vuorovaikutuksessa olevien osapuolien etiopialainen omaleimaisuus säilyi.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut rajoittua vain tähän KEK-2:n ja EECMY.n väliseen prosessiin, jossa etiopialainen ekumeeninen solidaarisuus tuli ilmi merkittävänä hankkeena. Toivottavasti tämä näkökulma luo uutta valoa paikallisen kirkon kehitykseen Kambata/Hadijan alueella kuin myös muualla eteläisessä Etiopiassa.  Laajemmasta perspektiivistä katsoen vuodesta 1974 eteenpäin Kambata/Hadijan seutu koki merkittävän vapautumisen sikäli kuin on kysymys kirkollisesta aktiivisuudesta. Vuodesta 1977 alkaen Keskisen eteläisen synodin nimellä kutsutulla Kambatan synodilla oli erinomainen vapaus jatkaa työtään avoimesti marxilaisen hallituksen aikana, jolloin työ vaikeutui muualla maassa, kuten Länsi-Wolleggassa ja Wolaitassa.[24]

Mikä oli uskonnon rooli Etiopian vallankumouksen aikaan ja sen jälkeen, on houkutteleva jatkotutkimuksen aihe. Tämä tutkimus luo jatkotutkimukselle välttämättömän taustan.

[1] Selonteko sisältää yhteenvedon SLS:n Afrikan-työn sihteerin, pastori Ojanperän matkasta Geneveen vuonna 1967 ja LML:n SLS:lle tarjoamat vaihtoehdot.

[2] SLS oli toiminut Namibiassa vuodesta 1870 ja Tansaniassa vuodesta 1948 alkaen. Tri Hellberg oli LML:N Afrikan-sihteeri ja tri Sövik LML:n maailmanlähetysosaston (DWM) johtaja.

[3] Hellberg kuvaa humoristisesti hänelle tuttua kulkuneuvon vaihtamista maaseutumatkoillaan: lentokoneesta autoon ja sitten muuliin. Ryhmä eksyi tieltä pimeässä ja sateessa. Hellberg pyörtyi uupumuksesta ja putosi muulin selästä juuri ennen Hosainaan saapumista.

[4] Kuten luvussa yksi on todettu, Hosaina oli keskeinen paikka samalla tavalla kuin Durame oli keskeinen paikka kambatoiden etniselle ryhmälle. Siirtämällä KEK-2:n keskus Mishgida/Duramesta Hosainaan muuttui myös työn etninen painopiste kambatoista hadijoihin. Kun tri Hellberg kutsui Hosinaa ”puolueettomaksi” paikaksi, sen voi ehkä ymmärtää tarkoittavan puolueettomuutta KEK-2:n seitsemien näkökulmasta. Hosaina ei ollut KEK-2:n ristiriitojen keskipiste. Ainakin Hosainan kaupunki näyttää olleen enemmän tai vähemmän tyhjä läntti KEK-2:lle vuonna 1967. Vuonna 1962 kohteliaisuusperiaate oli vielä ollut arka aihe EECMY:lle eikä siihen aikaan varmaan olisi voinut ajatella synodin keskusta sijoitettavaksi Hosainaan, jossa sijaitsi KEK/SIM:n keskus. Vuonna 1967 KEK-2:n seitsemien välinen jännite oli ongelmallisempi EECMY:lle kuin kysymys kohteliaisuusperiaatteesta.

[5] Pöytäkirjan mukaan tieto on lähtöisin tri Hellbergiltä tammikuulta 1967.

[6] Mr Hodges oli aikaisemmin toiminut lähetystyöntekijänä Kambata/Hadijan seudulla.

[7] On perusteltua olettaa, että sekä EECMY:n johtoryhmä että suomalaiset delegaatit olivat tietoisia CWM:n huhtikuun 1967 päätöksestä lopettaa LML:n avustukset KKLO:lle.

[8] Tri Hellberg kuitenkin kiistää, että SLS:n pöytäkirjamerkintä edustaisi asian oikeaa tulkintaa.

[9] Samasta aiheesta olivat toki puhuneet myös lähetystyöntekijät ja muut.

[10] ”SLS:n työtä Kambatassa käytettiin esimerkkinä muille lähetysjärjestöille siitä, kuinka kirkon ja lähetysjärjestön suhteet pitäisi hoitaa” (Matti Hirvilammi: Finska Missionsällskapets Insats i Mekane Yesus –Kyrkans Verksamheet i Etiopien 1969–1984. Pro Gradu. Turku 1989).

[11] Matti Hirvilammi pitää viisaana sitä, että SLS:n kutsui työntekijän Tansaniasta eikä Namibiasta, ”jossa toimintapa oli perinteisempi”.

[12] EECMY:n neuvonantajan valitsemista taloudenhoitajaksi voi pitää heikkouden merkkinä, mikä johtui varmaan ristiriidoista. Eikö ollut ketään muuta kuin Ato Gelleta, jota olisi voinut ehdottaa taloudenhoitajaksi? Ainakaan päätös ei vahvistanut sitä linjausta, että valtaa siirretään KEK-2:lle.

[13] Suuri konflikti näyttää kohdanneen Dodoban seitsemää tuohon aikaan.

[14] Ryhmän Abonsan seitsemästä kerrottiin juuri liittyneen SDA:hin. Yhteys SIM:iin vaikutti jäisen viileältä.

[15] Hirvilammin lähdettyä maasta 1974 hänen tilalleen ei valittu ketään neuvonantajaksi.

[16] Yksi huone oli makuuhuoneena ja toinen raamattukoulun luokkahuoneena.

[17] Helmikuussa 1970 päätettiin, että Ato Gelletan on luovuttava tehtävästään Duramessa ja palattava Wolleggan Mendiin.

[18] Hosainan uusi raamattukoulurakennus oli käytössä syyskuusta 1970 alkaen.

[19] KS aloitti Teologisen etäkoulutusohjelman (TEE) vuonna 1971.

[20] EECMY oli anonut 24.350 U $Kambatan hallinnolliselle keskukselle, mutta saanut vain 15.000 U $.

[21] Matti Hirvilammi viittaa seuraaviin lukuihin:

[22] Vuosien 1970–1973 SLS:n vuosikirjojen mukaan SLS:n menot Etiopiassa tehtävässä yhteistyössä olivat kasvaneet 37.184,48 Smk:sta/1969 174.842,47 Smk:aan/1972.

[23] Nimitys tulee esille Kambatan synodin viisivuotissuunnitelmassa. Suunnitelma oli valmistettu tiettävästi vuoden 1969 loppuun mennessä.

[24] LML raportoi, että vuonna 1983 viranomaiset ovat ottaneet haltuunsa 348 kirkkoa EECMY:n Länsi-Wolleggan synodissa käyttäen niitä muihin tarkoituksiin. Times ilmoittaa vuonna 1984, että ”748 kirkkoa on suljettu ja uskonnolliset esineet on siirretty pois kaukaisella Wolaitan alueella, 300 km päässä pääkaupungista". Suomalainen kirjoittaja ihmettelee Kambatan/Hadijan seudun tilannetta vuonna 1984 (Suomen Lähetysseuran vuosikirjan 1985 mukaan): ”Tietäen maassa vallitsevan tilanteen oli outoa, että hengellistä kirjallisuutta saattoi myydä jopa toreilla.”

Jatka osaan 4: Kirkko vallankumouksen pyörteissä 1971-1984!