Osa 4: Kirkko vallankumouksen pyörteissä

Etiopian Mekane Yesus -kirkon Kambatan synodi vuosina 1971—1984.
Staffan Grenstedtin väitöskirjan 12. luvun suomennos, laatinut Ilpo Perttilä

Tämä on jatkoa Etiopialaisen kirkon tarinaan, joka on julkaistu aiemmin käännöksenä Staffan Grenstedtin lisensiaattitukimuksesta.
 

Löydettyäni netistä teol. tri Staffan Grenstedtin väitöskirjan käänsin siitä luvun 12, joka on jatkoa saman kirjoittajan jo lisensiaattitutkimuksessaan kirjoittamalleen Kambatan evankelisen kirkon historialle. Lisensiaattitutkimuksen historiaosa toistuu väitöskirjassa.

Väitöskirja löytyy osoitteesta:

http://uu.diva-portal.org/smash/record.jsf?searchId=1&pid=diva2:169585, minkä jälkeen valitse Fil:FULLTEXT01 »

Lappeenrannassa, 19.3.2009

Ilpo Perttilä

Lyhenteet

AAU             Addis Abeban yliopisto

CRDA          Kristillinen avustus- ja kehitysyhdistys (Christian Relief and Development Association)

EECMY        Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus

EOK              Etiopian ortodoksinen kirkko

EPID            (Maatalousministeriön) laajennetun ohjelman toteuttamisosasto (Extension Project Implementation Department -

GHM          (Saksalainen) Herrmannsburger Mission

KEK             Kambatan evankelinen kirkko

KEK-2          Kambatan evankelinen kirkko -2

KHC             Elämän sana (Kale Hiywot – KEK:n työn jatkaja)

KKLO          Kambatan kotilähetysohjelma (Kambata Home Mission Program - KHMP)

KMN             Kirkkojen maailmanneuvosto

KS                 Kambatan synodi

LML              Luterilainen maailmanliitto

MPP              ”Shonen pikkupakettiprojekti” (Shone Minimum Package Project)

NLM            Norwegian Lutheran Mission (Norjalainen lähetysjärjestö Norsk Luthersk Missionssamband)

OLF              Oromo Liberation Front

PMAC           tilapäinen sotilashallintoneuvosto

RK                Ruotsin kirkkolähetys

SCES            Eteläinen Keski-Etiopian synodi (South Central Ethiopia Synod)

SDA              Seitsemännen päivän adventistit

SLS               Suomen lähetysseura

WADU         Wolamon maanviljelysyksikkö

WS                Länsi-Synodi (Western Synod)

YDLC           Yemiserach Dimts (evankeliumin ääni) -lukutaitokampanja

12. luku

Kambatan synodi kohtaa uuden Etiopian

Vuodet 1973-1975 olivat dramaattisia Etiopiassa. Vuodesta 1973 alkaen raivosi nälänhätä osassa maata, mukaan lukien Kambata/Hadijan seudun. Levottomuudet valmistivat tietä uudelle hallitukselle. Syyskuun 12. 1974 alkoi maata hallita Derg, nuorten upseerien sotilasjuntta. Vuonna 1975 maareformi mullisti miljoonien ihmisten elinolot. Tänä merkittävänä aikana nuori Kambatan synodi (KS) yritti toteuttaa kokonaisvaltaista viisivuotissuunnitelmaansa uuden konstituutionsa mukaan. Nälänhätä yhdisti dramaattisesti synodin johdon vuorovaikutuksen periferiassa sijaitsevien alueidensa kanssa. Toukokuusta 1974 alkaen Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon (EECMY) johtama ja Luterilaisen maailmanliiton (LML) tukema avustus- ja jälleenrakennusohjelma oli tämän kehityksen välikappaleena. Tämä uusi, mittava ohjelma vahvisti synodin kokonaisvaltaista työnäkyä, ja siitä oli seurauksena hedelmällinen yhteistyö paikallisten viranomaisten ja vasta perustettujen maanviljelijäyhdistysten kanssa.

Seuraavassa kuvataan Kambatan synodin sulautumista EECMY:n seurakunnalliseen valtavirtaan vuodesta 1971 alkaen. Tämä prosessi oli paljon hitaampi synodin periferiassa kuin keskuksessa, Hosainassa. Jatkossa tutkitaan, millaisessa vuorovaikutuksessa synodi oli ympäröivän yhteiskunnan kanssa keskellä vallankumousta. Tutkimuksen lähteinä käytetään EECMY:n, Suomen Lähetysseuran (SLS) ja Ruotsin kirkkolähetyksen (RK) arkistoja sekä Grenstedtin omia suullisia lähteitä.

A. Kambatan Synodi EECMY:n valtavirrassa

A EECMY:n toteuttama kirkkopolitiikka

Kambatan synodin ensimmäinen vuosikokous pidettiin Hosainan lähellä, Digbassa helmikuun 12-14. päivinä 1971. 120 delegaattia yhdeksästä ”seitsemästä” osallistui tähän EECMY:n viidennen synodin merkittävään tapahtumaan.

Synodin ensimmäinen vuosikokous Digbassa. Kaarlo Hirvilammi pyytää puheenvuoroa puheenjohtajalta, seisomassa olevalta presidentti Erjabo Handisolta. Vasemmalla pöydän päässä pääsihteeri Leggese Segaro.

Synodin vuosikokouksen kaksi edustajaa kuvaa hyvin jatkossa ilmi tulevaa KEK-2:n ja SLS:n kaksoisperinnettä. KS:n presidentti, Ato Erjabo Handiso, jolla oli pitkä tausta sekä KEK:ssa että KEK-2:ssa, toivotti kokouksen osanottajat tervetulleiksi. EECMY edustajana kokoukseen osallistuva KS:n neuvonantaja pastori Kaarlo Hirvilammi, jonka tausta oli Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja jolla oli työkokemusta Tansanian evankelis-luterilaisesta kirkosta, johti ensimmäisen raamatuntutkistelun. Kahden puhujan yhteinen haaste oli kahtalainen: edistää Kambatan synodin itsenäistä profiilia osana EECMY:oa ja integroida SLS:n työpanos paikalliseen ympäristöön sopivaksi.

KS:n ensimmäisen vuosikokouksen kaksi tärkeintä päätöstä olivat uuden konstituution viisivuotissuunnitelman hyväksyminen.

Uusi konstituutio muovasi KS:n hallinnollisen rakenteen EECMY:n mallin mukaiseksi.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Synodin yleiskokous oli kokoontuva vuosittain. Hallintokomitean liikkuvat kuukausikokoukset tulivat nyt vaihtumaan neljästi vuodessa kokoontuvaan toimeenpanevaan komiteaan. Kokoukset pidettäisiin Hosainassa sen sijaan, että ne kiertäisivät vuoroin kaikissa ”seitsemissä”. Seitsemien edustajien lukumäärä laski kahdesta yhteen. Näin ollen toimeenpanevassa komiteassa oli 15 delegaattia, kunkin ”seitsemän” presidentti (Lemun presidentti kuului jo muutenkin kokoonpanoon) ja seitsemän hengen johtoryhmä, ”kirkon virkamiehet”. Uuden hallintorakenteen myötä johtoryhmän rooli kasvoi hallintokomitean kustannuksella. Näiden muutosten seurauksena KS:sta tuli keskitetympi ja paikallaan pysyvämpi kuin mitä KEK-2 oli koskaan ollut, ja Hosainasta tuli vahvempi työn keskus kuin mitä Mishgida oli aiemmin ollut.

Digban vuosikokous pidettiin mahtavan Shonkolla-vuoren juurella. Staffan Grenstedtin väitöskirjassa Ambaricho- ja Shonkolla-vuoret edustavat kahta alueen etnistä ryhmää.

Uuden johtoryhmän valitseminen oli yksi esityslistan tärkeimpiä kohtia. Seuraavat henkilövalinnat tehtiin:

presidentiksi Ato Erjabo Handiso Dodoban ”seitsemästä”,

varapresidentiksi Ato Qalbero Wayero Lemun ”seitsemästä”,

taloudenhoitajaksi pastori Ilpo Perttilä SLS:sta,

jäseniksi Ato Lirenso Bukute Dodoban seitsemästä ja Ato Retebo Amele Lemun seitsemästä,

pääsihteeriksi Ato Leggese Segaro (Mishgidasta) sekä

EECMY:n neuvonantaja pastori Kaarlo Hirvilammi SLS:sta.

Koska pastori Kaarlo Hirvilammi toimi jo EECMY:n neuvonantajana, hän kuului puhevaltaisena jäsenenä, seitsemäntenä henkilönä, synodin johtoryhmään. Näistä seitsemästä henkilöstä tuli KS:n pääedustajia. Kolme tärkeintä vakanssia olivat presidentti, varapresidentti ja pääsihteeri; he olivat toimineet aikaisemmin KEK/SIM:n raamattukoulunopettajina Hosainan Bobichossa ja Duramen lähellä Tazassa. Kaikki kolme olivat siirtyneet KEK:sta KEK-2:een. Vielä enemmän hämmästyttää se, että yksi entisiä KEK:n varhaisia vanhimpia, Ato Retebo Amele, oli nyt yksi johtoryhmän jäsenistä. Kaksi heistä, Ato Qalbero ja Ato Leggese, vihittiin pian papeiksi[1].

Heton työkeskuksen ja kahden papin vihkiminen pappisvirkaan maaliskuun 28. päivänä 1971. Tilaisuus pidettiin ulkona raamattukoulun päädyssä, joka oli jo valmistunut. Vihkimisen suoritti kirkon pääsihteeri Gudina Tumsa avustajinaan Qes Gudinan oikealla puolella Kaarlo Hirvilammi ja vasemmalla puolella Ilpo Perttilä.

Tämä tarkoittaa sitä, että kirkon johtoryhmän seitsemästä jäsenestä neljä oli pappeja, kaksi heistä etiopialaisia kaksi suomalaisia. Toisin kuin vuonna 1963 KEK-2:ssa synodin pohjoisosalla (hadijoilla) oli nyt vahvempi edustus kirkon johdossa. On vielä palautettava mieliin, että synodin alueen keskiosa, Dodoban ”seitsemän”, oli etnisesti muita alueita heterogeenisempi.

Viisivuotissuunnitelman ohjaava vaikutus oli heti koettavissa synodin vuosikokouksessa. Niinpä viisivuotissuunnitelman mukaan päätettiin rekrytoida lisää lähetystyöntekijöitä tulevana kolmena vuonna: yksi opettaja, kaksi pappia ja yksi sairaanhoitaja. Viisivuotissuunnitelmaa noudattaen synodin raamattukoulu laajennettiin kaksivuotiseksi kurssiksi jo syyskuusta 1971 alkaen. Päätettiin myös avata kotitalouskoulu tytöille vuonna 1972.

EECMY:n sanastoa hyväksikäyttäen omaperäinen alueiden nimitys vaihdettiin ”seitsemistä” alueseurakuntiin (sebeka) vuonna 1972. Alueseurakuntaan kuuluu useita pieniä kyläseurakuntia[2]. Nimenmuutoksella Kambatan synodi menetti jotain omaperäisyydestään.

Ekumenian vahvistaminen

Viisivuotissuunnitelmaa noudattaen pastori Hirvilammi teki tärkeän kirkkopoliittisen aloitteen paikallisen ekumenian vahvistamiseksi. Viisivuotissuunnitelman johdannon mukaan synodin on:

kunnioitettava toisten kirkkokuntien työtä ja etsittävä keinoja hyvien ystävyyssuhteiden luomiseksi alueella toimivien toisten kristillisten kirkkokuntien kanssa; tarkoituksena on vahvistaa kristillistä todistusta maailmassa.

Keskusteltaessa uusien jäsenten hyväksymisestä synodin vuosikokous edellistä linjaa mukaillen totesi:

…että synodi on kutsuttu julistamaan evankeliumia niille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet ja uusien jäsenten hyväksyminen tapahtuu kirkon lain ja järjestyksen mukaisesti.

Pöytäkirjaan kirjattiin vielä jatko:

Koska Kambatan synodi tunnustaa muiden alueella toimivien kristillisten kirkkokuntien työn, voidaan uusia jäseniä tai seurakuntia tai ihmisryhmiä ottaa vastaan toisista kirkkokunnista vain seuraavilla tavoilla…

Tässä asiassa hyväksyttiin kolme käytännöllistä sääntöä:

1. Kambatan synodin jäsenyyttä ei voi hakea suoraan ottamatta yhteyttä hakijan seurakunnan pappiin, presidenttiin tai seurakunnan vanhimpiin.

2. Jos kokonainen seurakunta tai ryhmä seurakuntalaisia hakee jäsenyyttä, anomus on toimitettava Kambatan synodille kirjallisena.

3. Ennen kirjallisen anomuksen hyväksymistä on otettava yhteyttä asianomaiseen kirkkoon/seurakuntaan. Yksittäinen seurakunta tai ”seitsemän” ei voi pelkällä omalla päätöksellään ottaa vastaan seurakuntaa vaihtavaa ryhmää tai kokonaista seurakuntaa.

KEK-2:n toimiessa itsenäisenä kirkkona se oli hyvin seurakuntakeskeinen ja yksilöllinen kirkkojärjestykseltään. Se antoi ”seitsemille” ja perheistä koostuville pikkuseurakunnille laajan vapauden. Ongelmat ratkaistiin perusteellisten keskustelujen jälkeen pitkään kestävissä kuukausikokouksissa tai vuosineljänneksittäin pidettävissä kokouksissa, joihin osallistui suuri joukko seurakunnan vanhimpia. KEK-2:n jäsenet olivat vaihtaneet seurakuntaa KEK:sta tai olivat näiden sukulaisia. Seurakunnan vaihtaminen oli tavallista eikä vaatinut suurta harkintaa. Uudella Kambatan synodilla oli toisenlainen näkemys seurakunnan vaihtamisesta. Sen toimintatapaa ohjasi konstituutio, joka teki siitä entistä homogeenisemmän kirkon. Ei annettu tukea aiemmille KEK-2:n yksilöllisille toimintatavoille eikä sen ”seitsemille”. Kirkkokunnan vaihtaminen oli maan tapa Kambata/Hadijan alueella, ja se oli itse asiassa ongelma. Siitä oli tullut vaiva ja kristittyjen keskinäisen luottamuksen este. Uusi konstituutio ja pastori Hirvilammin tapa tulkita sitä avasi ekumenian ulottuvuuden ja korosti kirkkoa omaa kuppikuntaa laajempana yhteisönä. Ne olivat Kambatan synodin paikallisen evankelis-ekumeenisen verkoston tärkeitä aineksia. Aina ensimmäisestä yleiskokouksestaan alkaen Kambatan synodi ymmärsi entistä paremmin sen, millaiseen seurakunnalliseen viiteryhmään EECMY kuului. Ainakin kahta tosiasiaa korostettiin. Kirkon tuli olla: 1) vähemmän sisäänpäin kääntynyt pikkuseurakunta, tavoitteena vähemmän keskusteluja ja enemmän sovittuja pelisääntöjä. 2) Ekumeenisempi kirkko, joka kunnioittaa enemmän toisia kirkkokuntia.

KS:n uusi ekumeeninen asenne heijastui käytännössä muutamia kuukausia myöhemmin Hosainan hallintokeskuksen vihkiäisissä. Synodi oli kutsunut ”…vieraita SIM:sta ja ortodoksisen kirkon pappeja” vihkiäisjuhlaan. Osana EECMY:oa Kambatan synodia pidettiin nyt yhtenä valtauoman kirkkona muiden joukossa Kambata/Hadijan alueella.

Tämä piti erityisen hyvin paikkansa KS:n keskuspaikan osalta. Hosainassa Kambatan synodin Elämän sana –kirkon (Kale Hiywot – KHC), Isien uskon (Haimanote Abew – Etiopian ortodoksisen kirkon nuorisoryhmä) ja jossain määrin myös Täyden evankeliumin kirkon[3] (Mulu Wongel Church – itsenäinen helluntailainen kirkko) nuoret kokoontuivat yhdessä laulamaan ja todistamaan, järjestivätpä konferenssinkin yhdessä. Nämä ekumeeniset kokoontumiset alkoivat noin vuonna 1971 ja jatkuivat useita vuosia.

Hosainan/Heton työkeskuksen vihkiäiset maaliskuun 28. päivänä 1971. Eturivissä vasemmalta: Qes Gudina Tumsa, kirkon pääsihteeri, Fitawrari Baisa Jammo, kirkon johtoryhmän jäsen, rouva ja suurlähettiläs Joel Pekuri, Ato Emmanuel Abraham, kirkon presidentti, ja paikallisia kaupungin tai läänin virkailijoita.

Pappeuden vahvistuminen

Qes Ezra Gebremedhin oli jo tullessaan KEK-2:een vuonna 1965 tuonut tavan vihkiä pappeja ja samalla siis evankelisluterilaisen pappeuskäsityksen. Virkapappeuden tärkeys tuli esille, kun Kambatan synodin varapresidentti Ato Kalbero Wayero ja pääsihteeri Ato Leggese Segaro vihittiin papeiksi hallintokeskuksen vihkiäisten yhteydessä maaliskuun 28. päivänä 1971. Tilaisuuteen osallistui EECMY:n johtoryhmä, jonka läsnäolo korosti tämän papiksi vihkimisen merkitystä ja vahvisti koko EECMY:n pappiskäsityksen vakiintumista. Suomalaiset lähetystyöntekijät yrittivät jatkaa Qes Ezran viitoittamalla tavalla vihkiä pappeja opettamalla pappisviran ja sakramenttien ”oikean” toimittamisen merkitystä synodissa. KS:n papeille järjestettiin erityisiä pappeinkokouksia, joissa pappien tehtäviin liittyviä kysymyksiä otettiin käsittelyyn. Synodin jäsenissä rituaaleja koskevien käytäntöjen muuttaminen aiheutti kuitenkin voimakasta vastarintaa. He olivat tottuneet vapaampiin toimintatapoihin omien perinteidensä mukaan. Tämä asia tuli esille keskustelussa, jota käytiin pappeinkokouksessa toukokuussa 1972. Keskustelun aiheeksi nousi kysymys, missä kaste pitäisi toimittaa, joessa vai sisällä kirkossa. Pitkän keskustelun lopuksi tultiin johtopäätökseen, että tästä lähin kaste suositellaan toimitettavaksi kirkossa. Jos tällaista keskustelua tarvittiin KS:n pappien kesken vuonna 1972, on helppo kuvitella seurakuntien vanhimpien mietteitä synodin laita-alueilla. He olivat tottuneet toimittamaan kasteita joessa; lapset kastettiin aikaisintaan silloin kun he osasivat jo kävellä omin jaloin. Tällaisia perinteitä oli vaikea murtaa. Rituaalit olivat osa vakiintunutta, tiukassa istuvaa perinnettä, joka oli pitänyt KEK-2:ta pystyssä. Tarve keskustella KS:n pappien kesken tästä aiheesta vielä vuonna 1972 osoittaa, että pappien käsitys asiasta oli vielä horjuvaa.

Sekä EECMY:n että SLS:n viitekehys edellytti konfirmaatiota Pyhälle ehtoolliselle pääsyn ehtona. Sakramenttien toimittajien tuli olla pappisvirkaan vihitty. Koska rippikouluopettajien kouluttaminen tuli vaatimaan aikansa ja pappeja oli liian vähän, tehtiin kompromissi. ”Tehtävään valtuutettujen” vanhimpien oli lupa toimittaa sakramentteja omissa paikallisseurakunnissaan. Vaikka tämä olikin väliaikainen päätös, käytäntö oli jatkuva vuosien ajan. Käytännössä moni seurakunnan jäsen oli jäänyt konfirmoimatta, mutta osallistui silti ehtoolliseen, kuten oli ollut vallitseva käytäntö KEK-2:ssa ja KEK:ssa[4].

Pappeinkokous keskusteli myös EECMY:n kirjallisuusosaston, Yemiserach Dimtsin julkaisemaan kirkon kalenteriin merkityistä sunnuntain saarnateksteistä. Tämä kalenteri noudatti periaatteessa AAMY:n (EECMY) lukukappaleohjeistusta, jonka nimi oli Merahut (avaimet)[5].

Vanhojen kyläpappien toimintaan liittyvien ongelmien käsittelemistä varten suomalaiset lähetystyöntekijät olivat laatineet pappeja koskevat käyttäytymisohjeet. Siitä käytiin nyt keskustelua pappien kesken. Kokouspöytäkirjan mukaan huonosta käytöksestä seurasi sanktioita; tällaista huonoa käyttäytymistä oli väärä opetus, valehtelu, juopottelu ja aviorikos. Lista osoittaa, millaisten ongelmien edessä nuori KS oli pappiensa suhteen. KS:n papit olivat ilmeisesti kuitenkin tärkeitä sekä synodille että SLS:n lähetystyöntekijöille eikä uusia pappisvihkimyksiä toimitettu ennen kuin vuonna 1976.

Opetustyötä koskevat toimenpiteet

Kambatan synodissa käynnistettiin uusi tapa opettaa teologisen etäopetuksen muodossa. Opetustapa otettiin käyttöön jo vuonna 1971; opetustavalle oli luonteenomaista, että opiskelu tapahtui opiskelijan kotona etäopetusmateriaalin avulla. Tavanomaisempi opetus tapahtui Hosainan raamattukoulussa, josta tuli väylä evankelisluterilaisen opetuksen systemaattiseen välittämiseen. Tärkeä askel etiopialaisen toimintatapaan saatiin, kun Duramen seudulta kotoisin olevasta Qes Asfaw Kalberosta tuli raamattukoulun rehtori vuonna 1974.

Kotitalouskoulussa pidetyssä synodin vuosikokouksessa puheenvuoron käyttää synodin pääsihteeri Bekele Basore; hänen oikealla puolellaan on kokouksen amarankielinen sihteeri W/T Adanech Onke ja Oikealla puolellaan englanninkielinen sihteeri Kirsti Mauranen.

Qes Asfaw oli perehtynyt niihin keskusteluihin, jotka koskivat vihittyjen pappien tarvetta sakramenttien toimittamiseen. Hän oli ollut työssä opettajana ja pappina useita vuosia NLM:n työyhteydessä toimivassa Etelä-Etiopian synodissa[6] (SES). Hän oli näin ollen tutustunut NLM:n käytännölliseen lähestysmistapaan pappisviran suhteen. Koska hänellä oli KEK-tausta, hän tunsi hyvin myös KEK:n.

Marraskuussa 1971 järjestettiin vierailuohjelma, jonka tavoitteena oli saavuttaa myös KS:n laita-alueet eikä keskittyä vain työkeskuksen ympärille. Jonkin ajan kuluttua myös Hosainan raamattukoulun oppilaat liittyivät tämän kaltaisiin projekteihin. Suomalaiset lähetystyöntekijät vakiinnuttivat niin ikään tavanomaisen nuorisotyön ja ottivat käyttöön pyhäkoulutyön. Nuorisotyö kasvoi vuoden 1970 57 ryhmästä noin 160 ryhmään vuoteen 1975 mennessä. Luterilaisessa kontekstissa naistyö ei ehkä ole aivan yhtä tavanomaista kuin pyhäkoulutyö. Mutta EECMY:ssa kuin myös KS:ssa naistyö osoittautui merkittäväksi työhaaraksi. Uusia ruohonjuuritasolta nousevia demokratian aatteita levitettiin paikalliselle tasolle naisille, jotka usein laiminlyödään. Synodin johdossa Hosainassa sukupuoliasenteet saivat uusia vaikutteita, kun etiopialaisten naisten, kuten KS:n konekirjoittajan W/t Adanech Onken, sallittiin johtaa hartaustilaisuuksia miesten hallitsemassa raamattukoulussa. Naisten tilanteesta KS:ssa käytiin perusteellinen keskustelu toukokuussa 1974 pidetyssä synodin vuosikokouksessa. Tehtiin periaatepäätös, että ”jokaisen seurakunnan vanhinten joukossa pitää olla vähintään yksi nainen”. Suomalaiset naislähetit, kuten Kirsti Mauranen, olivat esimerkkinä toisille naisille pitäessään raamattutunteja KS:n toimeenpanevan komitean kokouksessa[7] kesäkuussa 1974 ja muissa tilaisuuksissa. Vuonna 1975 paikallisia naisten ryhmiä oli aloitettu 92 seurakunnassa.

Taloudellinen riippuvuus

Viime vuosisadalla osa fundamentaaliteologeista, kuten Henry Venn ja Rufus Anderson, kannusti itsekannattavien, autonomisten kirkkojen kehittämiseen. Tämä ajatus oli myös hyvin tärkeä ja asiaankuuluva kysymys Kambata/Hadijan alueella. SIM:n lähetystyö oli yrittänyt kehittää sellaista kirkkoa jo heti alusta alkaen 1920-luvun lopulla. Etiopiassa SIM kehitti ”rinnakkaisrakennetta” linjassa kansallisen omaleimaisuuden säilyttämisen kanssa. Rinnakkaisuus tarkoittaa valtavirran kirkkoa ja sen kanssa yhteistyössä toimivaa lähetysjärjestöä, jotka pysyvät erillisinä, itseään hallinnoivina kokonaisuuksina, mutta toimivat yhteistyössä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Käytännössä lähetysjärjestö oli vastuussa omista instituutioistaan ja muista kalleimmista hankkeista, kun taas paikallinen kirkko palkkasi omin varoin omia työntekijöitään ja ylläpiti heidän työtään[8]. Itsekannattavuuden ajatus oli toki tuttua myös EECMY:ssa ja SLS:n lähetystyöntekijöiden parissa. Mutta sen sijasta, että olisi tavoiteltu kahden erillisen kokonaisuuden rinnakkaista rakennetta, lähetysjärjestöt integroitiin EECMY:oon. Ihanteena oli niin yksi kokonaisuus kuin vain oli mahdollista saavuttaa. Kirkon ja lähetysjärjestön väliset erot, erityisesti palkanmaksu, olivat synnyttäneet ongelmia KEK:ssa 1950-luvun alkupuolella.  EECMY maksoi KEK-2:n työntekijöiden palkat ulkomaisista varoista vuodesta 1962 alkaen ja siitä eteenpäin. Tämä oli vieras menettelytapa SIM/KEK:ssa. EECMY:n malli synnytti taloudellisesti yhä riippuvaisemman kirkon, jonka uhkana oli houkutella suojaansa hengellisesti ”heikkoja” kristittyjä. SIM:n malli oli eksklusiivisempi, koska se vaati taloudellisia uhrauksia jäseniltään[9]. EECMY:n mallin vahvuus oli siinä, että sen instituutioista ja suurprojekteista tuli osa tavallista, etiopialaisen kirkon työtä. Tällä tulisi olemaan ratkaiseva merkitys siinä tapauksessa, että työtä tukeva lähetysjärjestö joutuisi vaikeuksiin ja joutuisi jostain syystä poistumaan maasta[10]. KS koki ihan alusta, vuodesta 1969 alkaen, suuria vaikeuksia yrittäessään motivoida seurakuntia ja ”seitsemiä” tukemaan kirkon työtä taloudellisesti. Etiopian alhainen elintaso on tietysti yleinen selitys heikkoon taloudelliseen kannatukseen. KEK-2 oli perinyt surullisen kuuluisan tavan koota rahaa keskitettyyn talousarvioon 1950-luvulta, mistä saadut kokemukset olivat olleet negatiivisia.

Vuonna 1971 KS:n taloudenhoitaja pastori Ilpo Perttilä yritti käsitellä alhaisesta, melkein olemattomasta, paikallisesta, seurakuntien synodin talousarvioon maksamasta tulosta aiheutuvaa ongelmaa. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 1971 odotetusta 7000 birristä vain 76 birriä oli tuloutunut. Kun lukee KS:n pöytäkirjoja, saa selvän kuvan siitä, millaisia eri keinoja kokeiltiin KS:n paikallisen tulon lisäämiseksi synodin keskustalousarvioon. Pitkittämättä lyhyttä tarinaa näyttää siltä, että ongelma oli tullut jäädäkseen.

KS:n neljännessä vuosikokouksessa jopa päätettiin erottaa synodista ne seurakunnat, jotka eivät olleet maksaneet avustuksiaan sebekoille. Samoin papit ja synodin johtajat eivät saisi palkkojaan, mikäli sebekat eivät maksaisi avustuksiaan synodin talousarvioon. Kambatan synodin jäsenet kyseenalaistivat näin kovat toimenpiteet vuonna 1975. Pääkysymys on se, olivatko lähetysjärjestön taloudelliset mallit EECMY:n suhteen realistisia. Oliko edes mahdollista pyytää EECMY:n ruohonjuuritason yksiköitä tukemaan pappeja ja synodin ylätasoa samalla kun joillekin maksettiin palkkaa ulkomaisella rahalla? Ehkä SIM:n rinnakkaisen rakenteen malli olisi osoittautunut paremmaksi vaihtoehdoksi? Yksi asia on varma. KS oli tullut 1970-luvulla taloudellisesti riippuvaisemmaksi kirkoksi kuin mitä KEK-2 oli koskaan ollut. Ei ole myöskään asiallista väittää, etteikö länsimaisten standardien mukainen 1970-luvun KS olisi tuottanut parempia tuloksia kuin ennen. Entistä kokonaisvaltaisemman lähestymistapansa ansiosta KS tuki Kambata/Hadijan aluetta tehokkaammin kuin mitä KEK-2 oli koskaan tehnyt.

Ulospäin suuntautuva ja laajeneva työ

Viisivuotissuunnitelman painopiste oli KS:n vakiinnuttaminen pikemmin kuin uusien jäsenien tavoittaminen. Siitä huolimattta synodi alkoi ulottaa vaikutuksensa islamalueille, etenkin Kambata/Hadijan pohjois- ja itäpuolella. Sen työ laajeni myös kahteen muuhun lääniin Wolkiten, Butajiran ja Shashemanen suunnissa. Synodin vaikutus tuntui voimakkaana myös Tembaron kunnasta etelä-lounaaseen perinteistä uskontoa harjoittavan väestön keskuudessa. Omo-joki esti kuitenkin työn ulottamisen kauemmas länteen. Synodin lukutaitokoulut muodostivat erinomaisen välineen uusien yhteyksien avaamiselle.

KS:n ulospäin suuntautuvaa työtä 1970-luun alkupuolella voidaan luonnehtia seuraavasti. Evankelista vierailee kylän vanhimpien tai sheikkien luona. Kylän väki oli jo ehtinyt tutustua EECMY:oon radio Evankeliumin äänen ohjelmien kautta, jotka olivat valmistaneet tietä evankelistan vierailulle. Jos kylä suostuisi tarjoamaan koulurakennuksen, synodi tarjoaisi opettajan. Näin sai alkunsa hedelmällinen yhteistyö. KS:n kokonaisvaltaisen toimintatavan myötä- vaikutuksesta kristillinen sanoma houkutteli kylän asukkaita. Synodin hallinnoimat lukutaitokoulut tarjosivat merkittävää tukea tavalliselle kansalle. Lukutaitokouluja oli vuonna 1971 164. Vuoteen 1975 lukutaitokoulujen määrä oli noussut 290:een, oppilaiden määrä noin 41 000:een. Muslimikylissä oli vuonna 1971 21 koulua ja vuonna 1975 45 koulua. Haikochin (järvialue) ja koulua. Butajiran läänin muslimikylissä oli vuonna 1975 19 koulua ja Guragen ja Chebon läänissä 15

Kuten aiemmin on todettu, KS sijaitsi lähellä tunnettuja Abredin muslimikeskuksia synodin pohjoispuolella ja Alaba/Kolitoa kaakossa. Vuonna 1974 oli näissä molemmissa paikoissa yli tuhat oppilasta koraanikouluissa. Nämä seikat muodostivat synodin dynaamiselle lähetystyölle todellisen haasteen. Vuodelta 1971 käytettävissä olevan tilaston mukaan oli synodin toimesta kastettu viisi muslimia. Myöhemmin ilmoitettiin 10 muslimiperheen kääntyneen kristilliseen uskoon.

B. The Kambatan synodi vallankumouksen aikana

A Paikalliset toimenpiteet koskien maanomistusta

EECMY:n lukutaitokampanja (Yemiserach Dimts Literacy Campaign – YDLC) avasi tuhansien alueella asuvien ihmisten silmät.[11] Lisäksi EECMY, KHMP ja muut kirkot olivat myöntäneet kasvavalle joukolle nuoria stipendejä ja jatko-opiskelupaikkoja. Palatessaan kotiseuduilleen loma-aikoina he kokivat välttämättömäksi tukea kotiympäristöään ja he perustivat vapaaehtoisia yhdistyksiä, kuten ”Kambata Tamro Mastemar”( Kambatan oppilaasta opettajaksi). Tällaisten paikallisten hankkeiden päämääränä oli kohottaa seudun väestön sivistyksellistä tasoa.

Toinen asia, joka sai ihmiset pohtimaan elinolojansa, oli asuinpaikan vaihtamisen pakko, koska viljelysmaasta oli puutetta. Suuri määrä Awash-joen laaksossa sijaitsevien Wonjin ja Metaharan sokeriruokopeltojen ja sokeritehtaiden työntekijöistä oli kotoisin tiheään asutetulta Kambata/Hadijan seudulta. Palattuaan kotiseudulleen heillä oli kokemusta ja he ymmärsivät, että heidän kotiseutunsa kehnoa infrastruktuuria oli parannettava. Kun kysymystä maanomistuksesta käsiteltiin Etiopian parlamentissa vuonna 1965, Addis Abeban yliopiston opiskelijat protestoivat avoimesti feodaaliseksi luonnehdittua maanomistusjärjestelmää vastaan. He kiteyttivät iskulauseen: ”Maa kuuluu viljelijälle!” Addis Abeban yliopisto (AAU) suljettiin aika ajoin vuosina 1971-1974 ylioppilaiden mielenosoitusten takia. Tämän kaltainen kehitys vaikutti myös Kambata/Hadijan seudun opiskelijoihin. Opiskelijoilla ja muilla oli käytännöllinen tapa osoittaa paikallisella tasolla mieltään maanomistusjärjestelmää vastaan työskentelemällä yhdessä maanviljelijöiden kanssa, leventämällä teitä, rakentamalla niitä ja rakentamalla siltoja maanomistajien mailla. Näitä hankkeita toteutettiin laajasti ilman maanomistajien suostumusta. Korjatut tiet ja sillat tekivät kuljetukset torien välillä tavallisille ihmisille helpommiksi, mikä ärsytti maanomistajia.  Näistä toimenpiteistä tuli protestin merkkejä maanomistusoloja ja alueen heikkoa infrastruktuuria vastaan. Tätä strategiaa toteutettiin esimerkiksi Lemussa, Shashogossa, Dongassa, Tembarossa ja Wagebetassa tai lyhyemmin sanottuna, erityisesti Kambatan alueella. Tähän asiantilaan vaikuttivat luultavasti aloitteet, joihin ryhtyi uudistusmielinen naapuriläänin maaherra, Dejazmach Wolde Semaiat. Hän sai jopa Maailmanpankilta rahaa Wolamon maanviljelysyksikön (WADU) yhteydessä toteutettuun pakallisen infrastruktuurin parannushankkeeseen, johon sisältyi Wolamon tieverkoston parantaminen. Hänen aatteensa näyttävät olleen joillekin Kambatankin maanomistajille haaste. Jotkut alkoivat toimia hänen kanssaan yhteistyössä omassa läänissään, kun taas toiset maanomistajat reagoivat kielteisesti. Vuonna 1972 asiasta tuli tulenarka ongelma, mikä johti Kambata/Hadijan alueen maanomistajien ja balabbatien päättäväiseen vastarintaan. Samana vuonna hallitus lähetti joukkoja Hosainaan, Angechaan, Shinshitshoon ja Durameen rauhoittamaan intomielisiä opiskelijoita ja maalaisia, jotka osallistuivat teiden rakentamiseen. Näiden hankkeiden johtajia, kuten erityisen edistyksellinen maanomistaja Ato Getachew Shanko, vangittiin. Heitä syytettiin yrityksestä siirtää heidän kuntansa osaksi Sidamon provinssia. Teiden ja siltojen rakentamisella oli Kambata/Hadijan seudulla selvä tavoite osoittaa mieltä maareformin puolesta. ”Siltojen rakentamisen” voi ymmärtää sekä sanan kirjaimellisessa että kuvaannollisessa merkityksessään, koska se vahvisti paikallisen väestön keskinäistä yhteyttä laajentamalla vanhoillisten isäntien (feodaaliherrojen) vastaista verkostoa. Tiivistäen sanotusti usein lukutaitokampanjaan osallistuneista opiskelijoista, opettajista ja maalaisväestöstä koostuva paikallinen verkosto oli syntynyt Kambata/Hadijan alueelle ennen Etiopian vallankumousta. KS:n jäsenet ja Mishgidan koulu kuuluivat tähän verkostoon. Kambatan synodin presidentti, Ato Erjabo Handiso kuvasi tämän liikkeen vaikutuksia ja sen synodin johtajille asettamia haasteita EECMY:n yleiskokoukselle tammikuussa 1973 esittämässään selonteossa. Keskikoulun ja ylemmän asteen koulujen oppilaat ovat tavoitelleet yhteyttä teoin.  Nuorison keskeisenä tehtävänä on opettaa lukutaidottomia, rakentaa teitä ja siltoja. Teiden korjaaminen ärsytti monia, koska vanhat tiet, jotka oli tehty kapeiksi väestön riistämiseksi, oli levennetty joidenkin yksilöiden tahdon vastaisesti. Sen tähden synodi neuvoi nuorisoa, jotka olivat seurakunnan jäseniä, etteivät he olisi aggressiivisia eivätkä käyttäisi kielteisiä keinoja, joilta puuttuisi yhteisön tuki.

Keskitetyt toimenpiteet maanomistusolojen korjaamiseksi

Vuonna 1972 EECMY johto pohti Addis Abebassa lähetysjärjestöjen ja kehitystyön kokonaisvaltaista toimintatapaa. Kuuluisa kirje Evankeliumin julistamisen ja kehitystyön keskinäisten suhdetta koskeva julkilausuma lähetettiin LML:lle Geneveen toukokuussa 1972. Julkilausuma toteaa:

…ehjä inhimillinen kehitys, jossa hengelliset ja aineelliset tarpeet nähdään yhdessä on ainoa oikea tapa lähestyä yhteiskuntamme kehittämistä koskevaa kysymystä.

EECMY arvosteli länsimaisia avustusjärjestöjä liian rajoitetusta näkemyksestä tässä asiassa ja siitä, että ne yrittivät vetää keinotekoista raja lähetys- ja kehitystyön välille. Jos vanhaan aikaan lännen epätasapainoinen työnäky ilmeni ”todistamisen” painottamisena ”palvelun” kustannuksella, uusi epätasapaino ilmeni kirjeen mukaan ”todistamisen” unohtamisena ”palvelun” kustannuksella. Kirjeen mukaan EECMY:n työnäky, joka edustaa afrikkalaista näkemystä, liittää todistuksen ja palvelun yhteen. EECMY:n näkemys on ymmärrettävissä Andrew F. Walls’in hahmotteleman kahden missiologisen periaatteen puitteissa. EECMY väitti, että LML:ssa vaikutti ajattelu, jossa samaistettiin läntinen kulttuuri ja yhteiskunta ”omaehtoisuuden periaatteen” kanssa. LML laiminlöi ”pyhiinvaellusperiaatetta”, joka tarkoittaa Kristuksen julistamista Herrana, ja ajoi sen sijasta ”läntisen materialismin” kehitystä. On sopivaa väittää, että EECMY:n johdon kokonaisvaltainen teologinen näkemystapa liittyi läheisesti myös etiopialaisen kontekstin arkaan maanomistuskysymykseen. Sen seurauksena, että EECMY korosti koko ihmisen palvelemista ja että EECMY:n synodeissa lisääntyi maaseutuyhteisön kärsimättömyys, maanomistusongelmasta keskusteltiin yhä enemmän ja avoimemmin EECMY:n johdossa. Tärkeä askel tässä kehityksessä oli Irgalemissa tammikuussa 1973 pidetty EECMY:n kahdeksas yleiskokous. EECMY:n keskustoimiston nuoriso-osaston sihteeri Ato Tarekegn Adebo, teki haastavan esityksen nimeltä Maaseudun kehittämisen tärkeys ja sen ongelmat Etiopiassa mukaan lukien EECMY:n rooli asiassa.  Ato Tarekegn, joka on kotoisin Duramesta Kambata/Hadijan alueelta ja joka sai KHMP:lta stipendin EECMY:n Debre Zeitissä sijaitsevassa lukiossa opiskelemiseen, viittasi raamatunkohtiin profeetta Aamoksesta ja Luuk. 4:18, joilla on yhteys Etiopian maaseudun oloihin.

Hän luonnehti rohkeasti maanomistuskysymystä maaseudun kehityksen ongelmallisimmaksi kysymykseksi ja totesi:

On ilmeistä, että nykyinen maanomistusjärjestelmä sotii kaikkea edistyksellistä maaseudun kehittämistä vastaan. Se tukahduttaa vuokraviljelijän halun lisätä maataloutensa tuottoa. Koska vuokraoikeuden jatkumisesta ei ole mitään taetta, maalaisviljelijä on aina levoton ja onneton eikä ole koskaan valmis parantamaan tekniikkaansa.[12]

“Vastauspaperin” esitti EECMY:n toinen välkky nuorukainen Ato Fasil Nahum.

Vuoden 1973 yleiskokouksessa päätettiin pohdintojen jälkeen että:

…kirkon johtoryhmän tehtäväksi annettiin informoida parlamenttia, että maanomistusta koskeva lakiehdotus on erittäin kannatettava asia.

Kambatan synodin presidentin selonteko ja Ato Tarekegn Adebon esitys osoittavat, ettäKS:n nuoret miehet olivat pohtineet seudullaan ja koko Etiopiassa vallitsevaa maanomistusjärjestelmää ja, että he olivat vetäneet asiasta johtopäätöksensä. He ryhtyivät aktiivisiin toimenpiteisiin maan oikeudenmukaisen jakamisen puolesta ja vaikuttivat voimakkaasti EECMY:oon asian edistämiseksi.

Kuivuus ja nälänhätä 1973-1974

Kuten edellä on mainittu, tarkoitus oli, että vasta perustetun uuden KS:n ensimmäiset toimintavuodet olisivat työn vakiinnuttamisen aikaa. Tämän kunnianhimoisen tavoitteen toteutumisen estivät ennalta aavistamattomat tekijät, jotka pakottivat KS:n uusiin hankkeisiin. Vuodesta 1973 alkaen Hosainassa toimiva työkeskus kasvatti merkittävästi puuttumistaan sebekoiden toimintaan. Vaikutus ulottui jopa tiettömien laita-alueiden alankomaille. Pääsyy työn tällaiselle laajenemiselle oli kuivuus, joka koetteli Etiopiaa 1973-74. Pahin katastrofi koski pohjoista Etiopiaa, Tigretä ja Wolloa, mutta myös eteläisiä alueita, mukaan lukien joitakin Kambata/Hadijan alueita, joita kohtasi suuri tuho.

KS:n uusi presidentti Qes Qalbero Wayero rohkeni ilmoittaa EECMY:n 27. toimenpanevan komitean kokoukselle syyskuussa 1973, että synodin suurin ongelma on nyt nälänhätä. Kuivuuden ilmoitettiin aiheuttaneen vakavaa nälänhätää ja sairautta. Tammikuussa 1974 Qes Qalbero selosti samaa asiaa uudelleen EECMY:n yleiskokouksessa. Hänen tilastojensa mukaan 11 281 aikuista ja lasta sekä 22 905 -päinen karja oli kuollut. Hän mainitsi myös tarkat uhrien määrät Hosainan ulkopuolella olevien kahdeksan sebekan alueelta.

Qes Qalbero tunnisti selonteossaan tuhon kolme pääsyytä

1. Ruoan puute.

2. Terveysasemien puute.

3. Äärimmäinen vesipula.

Vaikka raportin tarkat tilastotiedot ja yksityiskohdat kyseenalaistettaisiin, raportin sanoma on selvä. Jos etiopialainen puhuu äärimmäisestä vesipulasta, on tilanne tutkittava huolellisesti. Qes Qalbero uskalsi kuvata synodinsa kuivuutta avoimesti. Kuivuutta pidettiin Etiopiassa häpeällisenä asiana ja siitä raportoimista poliittisena kannanottona. Tämä oli tunneherkkä asia etiopialaisille silloin, kun asiasta puhuttiin julkisesti 1973-74. Asia tuli esille erään ulkopuolisen asiantuntijan arviossa kesäkuussa 1974 sen jälkeen, kun Kambata/Hadijan tilanne oli tutkittu tarkkaan:

Paikalliselta väestöltä saadun tiedon mukaan nälänhätä on vallinnut joillakin alueilla vähintään kaksi vuotta, mutta viranomaiset ovat torjuneet avustusvetoomukset; kansaa on jopa kielletty puhumasta nälänhädästä, koska sen sanottiin olevan läänin häpeä.[13]

Kambata/Hadijan seudulla nälänhädän vakavimmin koettelemat alueet sijaitsivat lounaassa Tembaron kunnassa, etelässä, osissa Angechan kuntaa, kaakossa, osissa Kedida-Gamelan kuntaa ja luoteessa, osissa Kontebin kuntaa. Tuho kohdistui pahimmin alaviin maihin, joissa viljeltiin maissia. Mainittuna vuonna oli vaarassa myös ylänkömailla viljelty inset (valebanaani) Noin 300 – 400 000 ihmisen arvioitiin olevan avun tarpeessa.

KS:n selonteot, EECMY:n jäsenten ja sen vasta perustaman kehitysosaston aloittamat toimenpiteet johtivat aivan uudenlaiseen EECMY:n ”Kotilähetykseen”, Kambatan nälänhädän katastrofiavun, syntymiseen. KS:ia kohdanneen kuivuuden yhteydessä EECMY:n synodit osoittivat käytännössä etiopialaista evankelista yhteishenkeä. Tämä käy ilmi seuraavasta KS:n raportista: Sekä EECMY Länsi- että Keski-Synodi luovuttivat autonsa Kambatassa tehtävän avustustyön käyttöön.

Kambatan nälänhädän katastrofiapu

EECMY:N Addis Abebassa oleva keskusjohto joutui taas raskaaseen Kambata/Hadijan seutua koskevaan vastuuseen. Uuden katastrofiavun taloudellista taakkaa kantoi LML:n Maailmanlähetyksen osasto. LML:n ruotsalainen kansalliskomitea, Lutherhjälpen[14], sitoutui laajaan tukeen. Jälkimmäinen aloitti Malmössä sijaitsevan Saab-Skanian tehtaalta vuokratuilla pienkoneilla ohjelman nimellä, ruotsalainen ilma-apu (Swedish Air Relief); nälänhätäavustuksia pudotettiin lentokoneella ilmasta. Projekti oli uhkarohkea yritys, vaikka siihen kuuluikin kreivi Carl Gustaf von Rosen, joka tunsi Etiopian erinomaisen hyvin. Suurin osa lentoavustuksista vietiin pohjoiseen, Wolloon, mutta huomattava määrä avustuksia kohdistui myös Kambata/Hadijan seudulle, Tembaron tiettömien taipaleiden taakse. Kahden kuukauden, kesä ja syyskuun aikana 1974 pudotettiin Gidansongan ympäristöön 108 tonnia viljaa. Koko ohjelma organisoitiin läheisessä yhteistyössä Etiopian viranomaisten perustaman Avustus- ja jälleenrakennuskomission kanssa.[15]

Kambatan nälänhädän katastrofiavun johtaja, Karl-Erik Lundgren korosti jo tuohon aikaan, että pelkkä katastrofiapu ei riitä. Seudulle tarvittiin jälleenrakennusohjelma. Analysoidessaan pitkäkestoisen jälleenrakennusohjelman keskeisiä kohtia, hän ehdotti huomion kiinnittämistä seuraaviin seikkoihin:

1. Maanomistusjärjestelmään.

2. Joidenkin alueiden liikakansoitukseen.

3. Terveystilanteeseen.

4. Vesiongelmiin.

5. Eroosioon.

6. Teiden rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Kuten edellä on annettu ymmärtää, Kambata nälänhädän katastrofiapu arvosteli avoimesti maanomistusjärjestelmää ja siinä samalla Etiopian hallitusta. Selonteossa todettiin, että:

Liikakansoituksen ja epäoikeudenmukaisten maanomistusolojen vallitessa monet perheet ovat muuttaneet viimeisen kahden kolmen vuoden aikana muille paikkakunnille, kuten Addis Abebaan, Wondjiin, Metaharaan ym ja yrittäneet ansaita elatuksensa päivätyöläisinä.

Selonteko on hyvin jäsennelty ja sisältää kahdeksan paikallisen tutkimuksen tietoja. Sen lisäksi että se sisältää perustavaa informaatiota välittömän tuen tarpeesta, se paljastaa läpinäkyvästi alueen kehnon infrastruktuurin. Terveydenhoidon heikot voimavarat tulevat näkyvästi esille: noin 800 000 ihmistä kohti on vain kolme klinikkaa. Alueen tieverkostoa kuvataan äärimmäisen heikoksi ja sen korjaamista ratkaisevan tärkeäksi jatkokehityksen kannalta.

Kuten aiemmin on yksityiskohtaisesti kerrottu, LML oli perehtynyt Kambata/Hadijan alueeseen aina siitä lähtien, kun perustettiin KKLO vuonna 1962. Uuden tilanteen ensikäden tieto lisättiin nyt aiempien velvoitteiden vankalle perustalle, mistä seurauksena oli tuen jatkuminen. Tilanteen vakavuutta havainnollistaa hyvin tosiasia, että EECMY:n kehitysosaston johtaja, John Eriksson, vapautettiin väliaikaisesti toimistotyöstään Addis Abebassa, jotta hän saattoi keskittää tarmonsa työhön Kambata/Hadijan läänissä.

Synodi oli nyt laajentanut kunnianhimoa edellyttävää työalaansa, kun sille oli tähän asti riittänyt vain keskittyminen Hosainaan, Mishgidan kouluun Duramessa, lukutaitokouluihin kaikissa yhdeksässä sebekassa, ja joihinkin vierailuohjelmiin, kuten TEE (teologinen etäopetus). Vuodesta 1974 alkaen teiden rakentaminen, lähteiden suojaaminen, karjanjalostus, maaperän suojaaminen ja klinikat ovat tulleet oleellisiksi osiksi KS:n säännöllistä työtä. Katastrofiavun aloittaminen ja EECMY:n jatkuva yhteistyö LML:n kanssa, johon sisältyy pitkän aikavälin jääneenrakennusohjelman seuranta, luovat taustan KS:n kehitysosaston perustamiselle ja synodin kokonaisvaltaisen toimintatavan kasvulle. Sitä ei voinut välttää, että kokonaisvaltaisella toimintatavalla oli poliittisia ulottuvuuksia. Tämä koski varsinkin Kambata/Hadijan seudulla asuvien tavallisten ihmisten, siis maalla asuvien etiopialaisten, elintason parantamista. Kuten jo on pantu merkille, Kambatan katastrofiapu sisälsi teiden ja siltojen rakentamista, jotta nälästä kärsiville ihmisille voitiin toimittaa ruokaa ja muita tarvikkeita. Sen perusteella, mitä on jo aiemmin todettu Etiopian paikallisista aloitteista tällä seudulla, EECMY:n kehitystyöllä, varsinkin teiden ja siltojen rakentamisella, on ollut vertauskuvallinen merkitys paikalliselle väestölle vuodesta 1974 alkaen.[16]

Vallankumous ja maareformi

Aklilu Habtewoldin hallituksen kaatuminen helmikuussa 1974 ja keisarin kukistuminen ja pidättäminen syyskuussa 1974 olivat Etiopian vallankumouksen merkittävimpiä askeleita. Syyskuun 12. päivästä 1974 alkaen maata johti tilapäinen sotilashallintoneuvosto (the Provisional Military Administrative Council – PMAC), joka tunnettiin yleisesti nimellä derg. Tähän ryhmään kuului noin 106 alempiarvoista upseeria. Kesäkuun lopusta alkaen 1974 derg alkoi johtaa maan kehitystä yhä voimakkaammin tavalla, jota myöhemmin nimitettiin ”ryömiväksi vallankaappaukseksi”.

Keisarin hallinnon arvostelun pääkohteita olivat sen hidas reagointi nälänhätään, pyrkimys peittää nälänhädän seurauksia, haluttomuus ratkaista maanomistuksesta syntyneitä ongelmia ja sen yleinen tehottomuus ja kyvyttömyys johtaa maata.

Aikaisemmissa vaiheissaan Etiopian vallankumous saatettiin tulkita ensi sijassa kansalliseksi liikkeeksi, joka tavoitteli yleisiä parannuksia. Heinäkuun 10. päivä 1974 derg julkaisi epämääräisen, kansanomaisen poliittisen iskulauseen Ethiopia tikdem (Etiopia ensin). Joulukuun 20. päivänä 1974 ilmoitettiin tarkemmin määritelty poliittinen ja taloudellinen ohjelma, jonka mottona oli” etiopialainen sosialismi” (Hibretesebawinnet). Tässä kehityksen vaiheessa - ainakin vielä seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi - jäi silti avoimeksi, minkälainen sosialismi dergin mielessä oli.

KS:n 116. toimeenpanevan komitean pöytäkirja paljastavat, kuinka maassa tapahtuva kehitys vaikutti KS:n jäseniin. Lainkuuliaisina kansalaisina he lopettivat pohtimasta asiaa sen kummemmin ja yhtyivät toisten etiopialaisten tapaan ”Kansallisen kehityskampanjan” juhlintaan, joka käynnistettiin joulukuun 21. päivänä 1974. Tämän intomielisen, zemechaksi kutsutun kampanjan tavoitteena oli julistaa Etiopian vallankumousta maaseudulla lähettämällä tuhansia opiskelijoita opettamaan ja tekemään työtä paikallisella tasolla.

Maaliskuun 4. päivänä 1975 derg julisti virallisesti kauan odotetun maareformin. Kaikki maaomaisuus kansallistettiin ja luovutettiin maanviljelysyhteisöille. Kambatan seudulla, esimerkiksi Mishgidan alueella, Elämän sana-kirkon ja muiden kirkkojen aktiivisista evankelisista kristityistä, tuli maanviljelijäväen yhdistysten johtajia. He olivat tästedes vastuussa siitä, että maa jaettiin uusien sääntöjen mukaan.

On liian vaatimatonta sanoa, että KS:n jäsenet, jotka olivat pääasiassa maanviljelijöitä, ottivat maareformin iloiten vastaan. EECMY:n presidentin sanat heijastavat yleisesti EECMY:n tunteita:

On varma, että kirkkomme jäsenet ovat riemuun ratkenneet  ”Maaseutumaan yleistä omistusta koskevasta julistuksesta”, joka on tehnyt mahdolliseksi sen, että vuokraviljelijöistä on tullut viljelemänsä maan omistajia. Voimme muistaa, että Yirgalemin (yleis)kokouksessa 1973 teimme maanomistusta koskevan ennenkuulumattoman päätöksen, jolla kehotimme aikamme parlamenttia kuin myös asiaankuuluvia hallituksen osastoja ratkaisemaan ongelman pikaisesti. EECMY on onnellinen ja kiitollinen, että sen toive on nyt toteutunut.

Jonkinlainen vallankumouksellinen mieliala levisi myös KS:n jäsenten keskuuteen. Tätä kuvaa lainaus synodin 18. toimeenpanevan komitean kokouksesta, joka pidettiin viikon kuluttua maareformin julistamisesta, maaliskuun 10-12. päivinä 1975. Delegaatit päättivät yksimielisesti olla maksamatta entiselle maanomistajalle Tunton klinikkaprojektille suunnitellusta maasta:

Koska Kegnazmach Makonnen Tedla ei ajoissa ilmoittanut todistetta Kambatan synodille myymästään maasta Tembaron kunnassa Tunton alueella heinäkuussa 1974, päätettiin jättää summa maksamatta. Millaisena nyt dergille uskolliset paikalliset viranomaiset näkivät KS:n osan uusissa olosuhteissa, sitä kuvaa sen edustajien vierailu KS:n viidennessä synodin yleiskokouksessa Hosainassa maaliskuun 14. päivänä 1975. Heillä oli kova hätä kertoa, mikä oli ”etiopialaisen sosialismin” paikallinen tulkinta Kambata/Hadijan alueella:

Kambatan läänin hallintojohtaja, poliisipäällikkö, väliaikaisen sotilashallituksen edustaja ja Hosainan kansallisen kehityskampanjan koordinaattori vierailivat synodin kokouksessa ja selostivat etiopialaisen sosialismin tarkoitusta.

Ilmapiiri oli Kambata/Hadijan seudulla jännittynyt varsinkin siihen aikaan, kun maareformia pantiin täytäntöön. Entiset maanomistajat ja vuokraisännät (balabbat) nousivat vastarintaan. He halusivat puolustaa itseään ja varsinkin sitä, mitä he pitivät omana maanaan. Ampumista jatkui ainakin viikon verran Hosinan ympäristössä.[17]

Samanlaista touhua oli Duramessa. Maanomistajat, jotka eivät suostuneet luovuttamaan maitaan, vangittiin. Tässä yhteydessä viranomaisille oli tärkeää varmistaa evankelisten kirkkojen tuki, sillä heitä pidettiin muutosten puolustajina. Maareformi oli luultavasti tärkein dergin saavutus. Se vaikutti myönteisesti miljoonien Etiopian maalaisten elintasoon ja turvallisuuteen. Maanomistuksesta ja sen seurannaisvaikutuksista johtuen dergin kannatus oli vahvempi Etiopian etelä- ja länsiosissa kuin pohjoisessa. Nämä osat kuuluivat yleensä ”avoimiin alueisiin”, mistä on ollut aiemmin puhetta vuoden 1944 ”lähetysjärjestöjä koskevan päätöksen” yhteydessä. Vallankumouksen seurauksena syksyllä 1974 EOK menetti asemansa kansallisena, valtion tukemana kirkkona. Maareformin yhteydessä EOK menetti myös valtavan määrän maaomaisuutta Kambata/Hadijan alueella.

EECMY:n Kairos -hetki

Vuonna 1975 ECMY:ssa koettiin toiveikkuuden ja epävarmuuden ristiriitaisia tunteita. Pidätettynä olleen hallituksen ministerin ja EECMY:n presidentin, Ato Emanuel Abrahamin, vapauttaminen ja lupaavat sosiaaliset uudistukset antoivat pohjaa toiveikkuudelle. Mutta epävarmuus siitä, kuinka dergin politiikkaa on ymmärrettävä, ajatellen mielivaltaisia teloituksia, ja mihin suuntaan maan kehitys johtaa, synnyttivät varovaisuutta. EECMY ”erityinen” toimenpanevan komitean kokous luonnehti tilannetta kairos –hetkenä: päätöksen ja ratkaisun hetkenä.

Kuten Eide on laajasti kuvannut, EECMY:n johto, pääsihteeri Gudina Tumsan johdolla tulkitsi Etiopian uutta tilannetta vuonna 1975 ponnistellen tehokkaasti kyetäkseen vastaamaan haasteeseen. Järjestettiin sosialismia käsitteleviä seminaareja, joissa Etiopian kirkkojen tilannetta analysoitiin Kiinan kommunistisen vallankumouksen valossa. Qes Gudina Tumsa kirjoitti vuonna 1975 kirkolleen huomattavan teologisen asiakirjan, suoranaisesti radikaalin muistion. Se voidaan tulkita EECMY:n Julistuksen ja kehityksen suhdetta koskevan kirjeen jatkona vuodelta 1972. Muistiosta käytiin perusteellinen keskustelu EECMY:n ”erityisessä” toimeenpanevan komitean kokouksessa elokuussa 1975.

Muistiota analysoitaessa sitä voidaan tulkita soveltaen siihen Walls’in missiologisia käsitteitä: ”kotimaisuusperiaatetta” [18](indigenising principle) ja ”pyhiinvaellusperiaatetta” (pilgrim principle). Qes Gudina samaisti Etiopian uuden tilanteen EECMY:n kontekstuaalisiin haasteisiin. Tässä mielessä hän hyväksyi vallankumouksen ja teki siitä radikaaleja johtopäätöksiä, jotka koskivat esimerkiksi EECMY:n tarvetta tasa-arvoisempaan palkkapolitiikkaan ja EECMY:n instituutioista luopumista valtion yhteisen hyvän vuoksi. Tätä toimintatapaa voi pitää ”kotimaisuusperiaatteen” sovelluksena. Muistio auttoi näin EECMY:n toimeenpanevaa komiteaa käymään teologista pohdintaa maan uuden tilanteen aiheuttamista haasteista kirkolle tilanteen vaatimien päätösten tekemiseksi. Qes Gudina pystyi samanaikaisesti pitämään tasapainon ja säilyttämään ”pyhiinvaellusperiaatteen”. Tässä kohdin hän korosti evankeliumin ainutlaatuisuutta ulkonäöltään pettävän, kehittyvän ”tieteellisen sosialismin” silmissä, joka vaati ehdotonta ylintä arvovaltaa. Hän ei siis sallinut uuden kontekstin muuttaa sitä, minkä hän ymmärsi evankeliumiin sisältyväksi periaatteeksi, josta ei neuvotella (pyhiinvaellusperiaate). Qes Gudinan omin sanoin:

Jumalan hyvä uutinen syntisille on ainoa voima, joka voi pelastaa ihmiskunnan synnin vallasta. Se on niin voimakas, ettei sen kanssa voi tehdä kompromissia minkään sosiaalisen järjestelmän vuoksi.

KS:n delegaatit, jotka osallistuivat sosialismia koskeviin seminaareihin ja Qes Gudinan muistiota käsitteleviin pohdintoihin, toivat teologiset pohdinnat ja toimeenpanevan komitean päätökset mukanaan Kambata/Hadijan seudulle. Paikallisen tason haasteena oli nyt tunnistaa uusi konteksti ja julistaa Hyvää sanomaa vesittämättä evankeliumia. EECMY:n toimeenpanevan komitean kokouksen keskusteluista seuranneita päätöksiä noudattaen ensimmäinen askel oli KS:n lukutaitokoulujen kaikkien työntekijöiden siirtäminen paikallisille maanviljelijäyhdistyksille vuonna 1975.

Kambatan synodin asenne tasa-arvoon

Kambata/Hadijaseudun katastrofiapu kehittyi vuonna 1974 pitkän aikajakson kehitysohjelmaksi, johon kuului maaseudun kehitysohjelma ja terveysohjelma. Ato Zacheus Edamon sukulaisesta, Ato Petros Wontamosta, joka oli ollut stipendiaattina USAssa ja palannut sieltä, tuli EECMY:n katastrofiavun ja jälleenrakennusohjelman koordinaattori. Kuten aiemmin kerrottu, Ato
Petros oli yksi ensimmäisiä KKLO:n stipendiohjelman opiskelijoita vuonna 1962.

Uusien paikallisten viranomaisten ja maanviljelijäyhdistysten välillä käynnistyi lupaava yhteistyö; maanviljelijät olivat intomielisen kiitollisia maareformista. Erityisesti läänin eteläisissä kunnissa, missä kuivuus oli ollut kova, osoittautui paikallisten KS:n jäsenten ja maatalousministeriön Laajennetun ohjelman toteuttamisosaston (Extension Project Implementation Department - EPID) yhteistyö hedelmälliseksi. Yhteistyö pantiin toimeen joustavasti yhdistyneessä maatalousohjelmassa nimeltä ”Shonen pikkupakettiprojekti” (Shone Minimum Package Project” -  MPP). Koska projekti esiintyi hallituksen nimissä ja sen toimeksiannosta, sitä pidettiin puolueettomana uskonnon ja etnisen taustansa puolesta. Vuosina 1975-77 se kattoi 150 maanviljelijäyhdistyksen alueen; kunkin yhdistyksen jäsenmäärä oli keskimäärin 500.[19]

Toimenpiteitä seudun infrastruktuurin parantamiseksi, kuten teitä rakentamalla, tehtiin muuttamalla aiemmat ruokintakeskukset luovaksi työksi ”Työtä ruokapalkalla” –ohjelmien avulla. KS:n ensimmäiseen viisivuotissunnitelmaan sisältyvän kokonaisvaltaisen näkemyksen mukaisesti ja läänin johtajien nimenomaisesta halusta synodi yritti kasvavassa määrin parantaa alueen terveydellistä tilaa.  Synodin katastrofiavun lääkinnälliset ponnistelut pahan nälänhädän kokeneessa Tembaron kunnassa kehittyi lokakuusta 1974 alkaen säännöllisesti toimiva terveyskeskus pienessä Tunton kaupungissa.[20] Muita terveyskeskuksia suunniteltiin pystytettäviksi Durgeen, Homachoon (Kontebissa) ja Shashogoon. KS:n ja terveysministeriön edustajien välinen yhteistyö oli lisääntymään päin.

Kirkkojen ja muiden organisaatioiden edustajat kohtasivat toisensa keskitetysti toukokuusta 1973 alkaen Kristillisen avustus- ja kehitysyhdistyksen (Christian Relief and Development Association - CRDA)  puitteissa Addis Abebassa tarkoituksenaan koordinoida yhteisiä toimenpiteitä. Kambata/Hadijan seudulla katolinen kirkko, KHC (Elämän sana - SIM) ja SDA (seitsemännen päivän adventistit) vahvistivat kehitysyhteistyötään yhdessä KS:n kanssa.[21] Eri kirkkojen välinen keskustason ja paikallisen tason yhteistyö, jonka tarkoituksena oli ehkäistä kuivuutta, parantaa terveydenhuoltoa ja kehittää maata, synnytti niiden keskuuteen ekumeenista asennetta. Paikalliset viranomaiset toimivat välittäjinä sellaisen yhteistyön vahvistamisessa. Tätä kuvaa seuraava toteamus:

Läänin terveyspalvelujen parantamiseksi pyydetään kaikkia täällä toimivia lähetysjärjestöjä ja kirkollisia ryhmiä toimimaan yhteistyössä. Parhaillaan eri lähetysjärjestöt ja Yleisen terveyden ministeriö tutkivat suunnitelmaamme.

KS:n ja uusien viranomaisten välillä oli siis vuosina 1974-75 myönteistä aikomusta yhteistyöhön, mikä tuotti hedelmänään hyvää tahtoa. Seudulla vaikutti vahva kristillinen yhteisö ja suuri joukko maanviljelijäyhdistysten jäsenistä oli evankelisia kristittyjä.

Mitalin toinen puoli oli se, että KS tunsi joskus tulevansa käytetyksi muuhun kuin omaan tarkoitukseen. Sopiva esimerkki tästä on KS:n uusi lukiolaisasuntola, jota käyttivät zemechan osanottajat. Sitä tuli Hosainan kampanjassa toimivien nuorten, elämää pursuava keskus. Aika ajoin nuoret aktivistit saattoivat oppilasasuntolan kristillisen läsnäolon naurunalaiseksi. Synodin jäsenten alun perin ihasteleva sanavarasto muuttui ajan kuluessa kyllästymisen suuntaan. Lokakuussa 1975 zemechan sanottiin käyttävän oppilasasuntolaa kansalliseen kehityskampanjaan osallistuvien opiskelijoiden” väliaikaisena asuntona”. Myöhemmin zemechan oppilasasuntolan käyttöä kuvattiin tosiasiallisena valtauksena.

Kristityt antoivat välillä uskossaan periksi. Joskus tilanne pakotti pitämään matalampaa profiilia uuden hallituksen ja sen eri edustajien uskollisina palvelijoina. Uusia kokemuksia olivat lakot parempien palkkojen ja päivärahojen saamiseksi, esimerkiksi raamattukoulussa ja Misghidan koulussa (Duramessa), samoin kuin kehittymässä olevissa synodin työväenyhdistyksissä. KS:n kehitystyön alueella synnyttämä myötämielisyys tasapainotti alueen johtajien asennetta paikallisiin viranomaisiin. Huomattiin, että tässä palvelun antaminen ja vastaanottaminen vuorottelivat. LML:n pitkän tähtäyksen jälleenrakennusohjelman lahjoittamat varat tasoittivat vastakkainasettelua.

Muutosprosessin dynamiikan ymmärtämiseksi on aiemmin viitattu Festingerin Kognitiivisen dissonanssin teoriaan (Theory of Cognitive Dissonance). Kuten muistetaan, tämä teoria ilmaisee, kuinka muutosprosessissa on tärkeää tunnistaa ryhmä ja saada sille kannatusta. On asianmukaista tehdä johtopäätös, että EECMY:n toiset synodit näyttelivät tällaista tunnistamisen osaa muuttaessaan KS:n osaksi evankelista valtavirtaa. KS samaistui niihin ja EECMY:n johdon huomattaviin edustajiin Addis Abebassa. EECMY:n johtoryhmän Hosainaan tekemään vierailuun viittaava lainaus ilmentää asiaa:

Kirkon johtajien pitämät puheet ja heidän osoittamansa yhteistyöhalu tekivät ihmisiin vaikutuksen.

Vuonna 1975 KS:lla oli järjestäytyneen synodin asema Mekane Yesus kirkossa. Kambata/Hadijan seudun paikalliset ja alueelliset viranomaiset pitivät sitä nyt tärkeänä kumppaninaan.

Toimintaperiaate

EECMY:n jäsenet ja suomalaiset lähetystyöntekijät yrittivät ohjata KS:ia kohti uuden konstituution määrittelemää evankelisluterilaisen työn linjaa. Kasvava nuorisotyö, pyhäkoulutyön aloittaminen ja naistyö olivat osa näitä toimenpiteitä 1970-luvun alkupuolella. Mutta muutokset olivat ilmeisempiä Hosainassa kuin laita-alueilla.

Synodissa otettiin käyttöön pöytäkirjojen laatiminen, äänestyspäätökset, talousarviot ja työntekijöiden palkkaaminen, mikä tuli esille jo Ato Djalleta Djafferon ”Uudessa suunnitelmassa”, jota hän sovelsi KEK-2:een 1960-luvun puolivälissä, ja kaikessa muussa EECMY:n toiminnassa. Näitä toimintatapoja vaati länsimainen tapakulttuuri, joka liittyi tuen anomiseen. Suomalaiset lähetystyöntekijät olivat tämän järjestelmän asiantuntevia vaikuttajia samaan aikaan, kun monet etiopialaiset synodin vuosikokouksen delegaatit vasta opettelivat lukemaan ja kirjoittamaan.[22] KS:n johdon ja laita-alueiden ero tässä suhteessa oli merkittävä myös vuonna 1975.

Kuten edellä jo todettu, Qes Qalbero Wayero Lemusta seurasi Ato Erjabo Handisoa KS:n uutena presidenttinä. Samana vuonna Duramesta kotoisin oleva Ato Bekele Basore seurasi Qes Leggese Segaroa pääsihteerinä. Suomalaiset lähetystyöntekijät, erityisesti synodin neuvonantaja, pastori Kaarlo Hirvilammi, ja taloudenhoitaja, pastori Ilpo Perttilä, olivat vaikutusvaltaisia. Kun ensin mainittu palasi Suomeen 1974, hän uskoi synodin selviävän eteenpäin omin avuin.

Kuten muissakin EECMY:n synodeissa, miehet olivat dominoivia jäseniä sekä paikallisella että alueellisella tasolla. Mutta vuodesta 1973 alkaen naiset opiskelivat Hosainan raamattukoulussa ja synodissa oli ryhdytty toimenpiteisiin naisten osan vahvistamiseksi. Vuonna 1975 oli organisoitu 160 naisryhmää, joilla oli demokraattinen rakenne. KS:n taloudellinen panos keskustalousarvioon oli pieni. Toimenpiteet, jolla tätä epäsuhtaa yritettiin korjata, epäonnistuivat. KS:ssa oli vielä yhdeksän ”seitsemää”. Mutta kuten muualla EECMY:ssa niistä alettiin käyttää nimitystä sebeka(t); tällä tarkoitettiin useiden pienten seurakuntien muodostamaa suurempaa yksikköä, alueseurakuntaa[23]/”rovastikuntaa”.

Jumalanpalvelus: Käytännössä evankelistat ja vanhimmat näyttelivät edelleen tärkeää roolia sakramenttien toimittamisessa, mutta tästä lähin heillä piti olla hyväksytty asema ”tehtävään valtuutettuina vanhimpina”. Tehtiin yrityksiä ottaa käyttöön AAMY:n lukukappalekalenteri käytettäväksi sunnuntain jumalanpalveluksissa. Kehitys edistyi kuitenkin hitaasti.

Oppi: Lähetystyöntekijöiden opetuksen, KS:n pappienkokousten, kasvavan etäopetuksen, kaksivuotisen raamattukoulun ja EECMY:n johdon kanssapidetyn yhteyden vaikutuksesta opillinen profiili alkoi pikku hiljaa sopeutua EECMY:n malliin. Pappien kesken sovittiin, että kasteita toimitetaan jatkossa kirkossa eikä joessa. Lapsikasteesta sanan ahtaassa merkityksessä alkoi tulla normaali käytäntö. Synodin laita-alueilla asia ei kuitenkaan vielä ollut selvä. Vuosina 1969-75 KS vihki papeiksi vain kaksi etiopialaista. Yhdessä Qes Ezra Gebremedhinin vihkimien seitsemäntoista ns. kyläpapin kanssa he yrittivät saattaa voimaan sen, minkä he ymmärsivät EECMY:n hyväksymäksi virkapappeudeksi. EECMY:n pappeuskäsitys ei kuitenkaan ollut aivan selvä, koska eri synodeissa lähetystyöntekijöillä oli asiasta erilaisia näkemyksiä. Vuonna 1975 29 pappiskandidaattia valmistautui vihittäviksi. Etiopialainen Qes Asfaw Qalbero nimitettiin Hosainan raamattukoulun rehtoriksi vuonna 1974.[24] Tämä oli alkuaskel enemmän etiopialaiselle toimintatavalle.

Siveellinen elämä: Pappeinkokouksessa käsiteltiin moniavioisuutta ja juopottelua koskevia aiheita. Tämä osoittaa KS:n olleen vielä aika sisäänpäinkääntynyt kirkko. Muutamat harvat johtajat pohtivat sosiaalietiikkaa koskevia kysymyksiä, kuten tasa-arvoa ja työväenyhdistyksiä. Lakko oli osa synodin uutta kontekstia.

Suhteet EECMY:oon: Yhteydet EECMY:n johtoon ja sen vasta perustettuun kehitysosastoon olivat kanavia, joiden kautta välittyi KS:iin uusi kokonaisvaltainen toimintaperiaate. Vastauksena alueella vallitsevaan kuivuuteen käynnistettiin LML:n rahoittama avustus- ja jälleenrakennusohjelma. Näiden toimenpiteiden avulla synodin onnistui tavoittaa koko alue monenlaisilla tavoilla. Välitöntä apua jaettiin nälästä kärsivälle kansalle. Tätä seurasi paikallisten viranomaisten ja maanviljelijäyhdistysten tiiviissä yhteistyössä toteuttama sisällökäs maaseutuohjelma. Tuntossa avattiin terveyskeskus nälänhädästä kovasti koettelemallaTembaron kunnan alueella. Nämä toimenpiteet synnyttivät myötämielisyyttä, joka oli osoittautuva tärkeäksi tulevaisuudessa. EECMY:n johto varusti KS:n tulkintavälineet, joilla se saattoi ymmärtää maan uutta tilannetta. KS:n ja EECMY:n älymystö yritti tulkita uuden iskusanan, ”etiopialainen sosialismi”, merkitystä kristillisen uskon viitekehyksessä. Tässä toimintaympäristössä yhteistyö vasta perustettujen maanviljelijäyhdistysten johtajina toimivien evankelisten kanssa oli haaste.

Lukutaitokoulut olivat tärkeitä paikallisella tasolla. Vuoden 1975 lopussa luovutettiin noin 290 lukutaitokoulua, joissa oli noin 41 000 oppilasta, maanviljelijäyhdistyksille.

Ekumenia: KS:ia ajatellen paikallinen ekumeeninen yhteys vahvistui alueella. Tähän oli useita syitä. Otettiin käyttöön tarkkoja sääntöjä, joiden mukaan synodi saattoi ottaa vastaan sisäisiä muuttajia (kirkkokunnasta toiseen siirtyviä). Vuodesta 1973 alkaen yhteistyössä toteutetut avustustoiminnot ja toimenpiteet terveydenhoidon parantamiseksi vahvistivat ekumeenista vuorovaikutusta. Erityisesti avaramieliset, Hosainan ympäristössä olevat, nuoret kannattivat eri tunnustuskuntien välistä yhteyttä. Kale Hiywot –kirkosta, EECMY:sta, EOK:n Haimanote Abew -opiskelijaliikkeestä ja Täyden evankeliumin kirkosta  olevat nuoret tapasivat 1970 –luvun alkupuolella säännöllisesti nuorisokokouksissa, joissa laulettiin ja todistettiin uskosta. Vuonna 1975 kerrottiin KEK:n ja EOK:n nuorten jäsenten siirtymisestä KS:iin. Tätä voinee selittää KS:n suhteellisen voimakas avustus- ja jälleenrakennusohjelma ja synodin maine taloudellisesti varakkaana kirkkona. Sitä paitsi EOK samaistettiin entiseen hallitukseen ja maanvuokrajärjestelmän tukijoihin. Ehkä maan yleinen sekasorto sellaisenaan aiheutti sisäistä muuttoa kirkkokunnasta toiseen.

Lähetystyö: Pieni osa KS:n kasvusta perustui sen ulospäin suuntautuvaan työhön, jolla oli yhteys lukutaitokampanjaan. Jotkut muslimit ja syrjittyjen ryhmät kääntyivät evankelisiksi kristityiksi. Esimerkkinä jälkimmäisistä olivat fugat, alueen savenvalajien nahkurien ja seppien kasti, joita pidettiin perinteisesti saastaisina.[25]  Vuonna 1975 synodi oli aloittanut lukutaitokoulutyön kahdessa muussa läänissä, ”Haikochin ja Butajiran läänissä” sekä ”Guragen ja Chebon läänissä”, joissa oli 35 lukutaitokoulua.

Koko: Synodin virallisen tilaston mukaan KS:ssa oli 121 seurakuntaa vuonna 1975. Jäsenluku oli 38 000. Mikäli jälkimmäinen luku on oikea, se tarkoittaa sitä, että synodin jäsenmäärä oli kaksinkertaistunut sitten vuoden 1970. KS:ssa oli yhdeksän sebekaa (alueseurakuntaa, englanniksi parish).[26]

Uudet haasteet: KS:n jäsenet kehittivät uuden asenteen tasapainon virittämiseksi paikallisten viranomaisten kanssa. He yrittivät sekä pysyä järkähtämättöminä uskossaan että kohdata uuden hallituksen vaatimukset yhteistyöstä. Dergin politiikka oli aluksi lähinnä kansallismielistä, mutta vuoden 1975 lopussa siihen vaikutti kasvavassa määrin ns. ”tieteellinen sosialismi”. Viimeksi mainittua marxilais-leninististä käsitettä käyttivät ideologian radikaalit kannattajat.

OSA NELJÄ

KATSAUS (TULEVAISUUDENNÄKYMÄ) JA TIIVISTELMÄ

Tässä neljännessä osassa on tarkoitus keskittyä Etiopian evankelisen Mekane Yesus –kirkon viidennen synodin kahteen muutostekijään ja sen jälkeen esittää koko tutkimuksen tiivistelmä.

Synodin nimen muuttaminen Kambatan synodista (KS) inklusiivisemmaksi Eteläiseksi Keski-Etiopian synodiksi South Central Ethiopia Synod (SCES) perustui vakaviin etnisiin jännitteisiin. Jännitteet olivat synodin uhkana ja ne jopa koettelivat EECMY:n sisällä etiopialaista evankelista yhteishenkeä.

Toinen ja vielä vaikeampi ongelma kirkolle olivat dergissä ilmenneet lisääntyneet uskonnonvastaiset mielipiteet. Monet nk. ”vallankumoukselliset” käyttivät sellaisia nimiä kuin Marian voiman valtakunta (Mengistu Haile Mariam), (Pyhän) Kolminaisuuden rakkaus (Fikre Selassie) ja (Pyhän) Pietarin Palvelija (Petros Gebre). Kommunistisen kutsumanimen gwad (toveri) liittäminen näiden nimien eteen ei vakuuttaisi, vaan kuulostaisi oudolta yhdistelmältä. Etiopiassa oli vuosina 1977-1984 monia ristiriitaisuuksia, jotka koskivat kansallisuutta ja uskonnonvapauden puutetta. Kehitys ei aina noudattanut logiikan sääntöjä. Seuraavassa analyysissa yritetään ymmärtää niitä.

13. luku

Johdanto: Kaksi erityispiirrettä

Tässä tutkimuksessa on seurattu Kambatan evankelisen kirkon-2 (KEK-2) kehitystä alusta, vuodesta 1954 alkaen, aina siihen asti, kunnes se muuttui EECMY:n Kambatan synodiksi vuosina 1969-1975. Historian valossa voidaan hahmottaa kaksi mutkikasta kehityskulkua.

Ensimmäinen koskee etnisiä jännitteitä, joka johti synodin jakautumiseen kahteen osaan, Kambataan ja Hadijaan, vuonna 1977.

Toinen liittyy erinomaiseen mutta ristiriitaiseen uskonnonvapauteen, mikä Kambatan synodissa oli koettavissa, kun dergin politiikka kehittyi selvästi uskonnonvastaiseen suuntaan vuodesta 1978 alkaen. Wolleggassa ja Wolaitassa sekä monissa muissa osissa maata suljettiin satoja kirkkoja vuosina 1983-84.[27] Samaan aikaan oli edelleen mahdollista myydä raamattuja avoimesti toreilla Kambata/Hadijan alueella. Käytettävissä oleva materiaali löytyy EECMY:n ja Suomen lähetysseuran (SLS) arkistoista, teol.tri Staffan Grenstedtin suullisista lähteistä, päivittäisestä Ethiopian Herald -sanomalehdestä ja Suomen lähetysseuran (SLS) vuosikirjoista.

A. Evankeliumin ja kansallisuuden vuorovaikutuksesta[28]

Etniset jännitteet ja uusi nimi vuosina 1977-78

Kuten edellä on kuvattu, Kambata/Hadijan alueella asuu kaksi etnistä ryhmää, kambatat ja hadijat. Kambata sijaitsee pääosin alueen eteläosassa ja hadija pääasiassa pohjoisosassa. Vaikka jännitteet –etnisestä dynamiikasta johtuen – olivat varmaan aina olleet läsnä muodossa tai toisessa KEK-2:ssa ja Kambatan synodissa alusta alkaen, kirkko ei silti jakautunut kahtia ennen vuotta 1977. Vuonna 1974 tapahtuneen Etiopian vallankumouksen jälkeen monet etniset ryhmät nauttivat uudesta vapaudesta. Tässä uudessa tilanteessa oli sekä myönteisiä että myös ongelmallisia puolia. Yksi positiivinen puoli oli mahdollisuus edistää eri kieliä ja kulttuureja. EECMY:lle se merkitsi vapautta tuottaa radio-ohjelmia, joita voitiin lähettää Radio Evankeliumin äänen kautta useammilla kielillä kuin ennen. Kirkon oli aika tiedostaa, että se saattoi välittää evankeliumin julistuksen ja kehityksen sanomaa, ei vain amaraksi, oromoksi ja tigreksi, vaan myös sidamaksi, hadijaksi ja kambataksi sekä wolaitaksi.

Dergin kielipolitiikka teki mahdolliseksi jopa ekumeeniset projektit, kuten Uuden testamentin kääntämisen kambataksi ja hadijaksi. Kambata/Hadijan alueella Kambatan synodin, Kale Hiywot –kirkon ja adventistikirkon paikalliset jäsenet muodostivat ekumeenisen käännöstiimin Wycliffe Raamatunkääntäjien tuella vuonna 1978.[29]

Uuden vapauden arkaluonteisempaa puolta merkitsi se, että etniset jännitteet nousivat pintaan Kambatan läänissä ja Kambatan synodissa maan sekasortoisissa olosuhteissa vuosina 1976-78.

Etnistä dynamiikkaa saattoi käyttää välineenä poliittisten päämäärien tavoitteluun. Etiopiassa alkoi kiihkeä aseellinen taistelu syyskuussa 1976 eri poliittisten puolueiden välillä, jotka yrittivät vallantavoittelussaan tuhota toinen toisensa. Mengistu Haile Mariamin coup d’étatista, helmikuusta 1977 maaliskuuhun1978 kaikki merkittävä, uutta puheenjohtajaa vastustava oppositio tuhottiin ”punaiseksi terroriksi” kutsutussa pelottavassa verilöylyssä.

Vuosi 1977 oli kaiken lisäksi vuosi, jolloin Etiopia oli menettämässä vapautusliikkeille Eritrean ja joutui Somalian hyökkäyksen kohteeksi. Neuvostoliiton, Kuuban ja Jemenin tuella Etiopia onnistui palauttamaan itselleen Ogadenin provinssin maaliskuussa 1978. On loogista olettaa, että Etiopian poliittinen levottomuus ja sodankäynti synnyttivät pohjavirtoja, jotka ilmenivät KS:ssa koettuina etnisinä jännitteinä vuosina 1976-1978. Synodissa aiheutti kiistaa se, että LML:n sponsoroiman maatalousohjelman varoista suuri osa keskittyi eteläisen alueen kuntiin, ts. synodin Kambatan puoleiseen osaan.

Etnisten jännitteiden tuntuva seuraus Kambatan läänissä oli nimen muutos. Läänin uusi nimi oli maaliskuusta 1976 alkaen ”Kambata/Hadijan lääni (awraja). Vastaava askel otettiin Kambatan synodin vuosikokouksessa huhtikuussa 1977. ”Kambatan synodin” nimi muuttui ”Eteläiseksi Keski-Etiopian synodiksi” (the South Central Ethiopia Synod - SCES).[30] KS:n presidentin Qes Qalbero Wayeron tuohon aikaan lausuma toteamus antaa kuvan siitä, että päätös oli hyvin tunneherkkä:

Sen tosiasian valossa, että synodi palvelee myös Haikochin ja Butajiran sekä Chebon ja Guragen lääneissä, ehdotus lähetettiin eteenpäin toimeenpanevan komitean 23. kokoukselle, jossa synodin nimi piti muuttaa ”Eteläiseksi Keski-Etiopian synodiksi”.  Niinpä synodin vuosikokous päätti (päätösnumerolla EC41-7-69) muuttaa synodin nimen EECMY:n ”Eteläiseksi Keski-Etiopian synodiksi” (ECMY South-Central Ethiopia Synod) huhtikuusta 1977 alkaen.

Synodin nimen muutokseen antoi aihetta tosiasia, että Kambatan synodin työ oli nyt leviämässä Kambata/Hadijan alueen ulkopuolelle toisiin lääneihin. Mutta näyttää ilmeiseltä, että tämä oli vain todellisen syyn kaunisteltua peittämistä. Pitkällä aikavälillä olisi mahdotonta kiistää etnisiä tunteita ja palata Kambatan synodin nimeen, koska läänikin oli muuttanut nimensä Kambata/Hadijan lääniksi. Olen sitä mieltä, että pääsyy Kambatan synodin nimen muuttamiseksi Eteläiseksi Keski-Etiopian synodiksi olivat alueella vallitsevat etniset seikat.  Vuodesta 1983 alkaen synodin nimen englantilainen käännös yksinkertaistettiin muotoon “the South Central Synod” (SCS).

EECMY sovittelee Eteläistä Keski-Etiopian synodia

SCES:ssa koetut etniset jännitteet kambata- ja hadijaheimojen välillä johtivat siihen, että läänin eteläosassa, siis Kambatan alueella, olevat kolme sebekaa pyysivät tammikuussa 1977 EECMY-lta lupaa uuden synodin perustamiselle. Entiselle Kambatan synodille jäisi siis pääosin pohjoisella, hadija-alueella sijaitsevat sebekat.

Abonsan, Dodoban ja Ilgiran sebekat oli kutsuttu osallistumaan, mutta vain tarkkailijoina (!), ei jäseninä Hosainassa huhtikuussa (toukokuussa) [31] 1977 pidettyyn synodin vuosikokoukseen. Hajaannuksen seurauksena kaksi ryhmää edusti siis synodia EECMY:n yleiskokouksessa tammikuussa 1978. Niitä kutsuttiin Eteläisen Keski-Etiopian synodin ”pohjoisiksi seurakunta-alueiksi” ja ”eteläisiksi seurakunta-alueiksi”. Ryhmät antoivat EECMY:n yleiskokoukselle erilliset toimintakertomuksensa. Jälkimmäistä opasti komitea, johon kuului jäseniä Addis Abeban EECMY:sta. EECMY:n yleiskokous käsitteli CSES:n hajaannusta jämäkällä otteella. Kokouksen jäsenet ensi kuuntelivat CSES:n ongelmia koskevien, EECMY:n neljän toimeenpanevan komitean vuoden 1977 pöytäkirjojen lukemista. Sen jälkeen seurasi vuoden 1978 yleiskokouksen ongelmaa varten nimittämän komitean suositusten ilmoittaminen. Yleiskokous päätti:

1. että Eteläistä Keski-Etiopian synodia ei millään ehdoilla jaeta (yksimielinen päätös);

2. koska 42. toimeenpanevan komitean kokous oli ilmoittanut, että synodin 7. vuosikokous, joka kerrottiin pidetyn toukokuussa 1977, ei edustanut kaikkia seurakuntia,

a) että vuosikokouksen tekemät henkilövaalit julistetaan täten laittomiksi (yksimielinen päätös);

b) että vuosikokouksen valitsemat johtajat siirretään pois niistä viroista, joihin heidät oli valittu ja heidän tilalleen valitaan uudet johtajat molempia osapuolia tyydyttävällä tasapuolisella vaalilla (yksi vastusti);

c) että seuraavista henkilöistä muodostuva komitea vierailee synodissa, valvoo uusien synodin virkailijoiden ennen huhtikuuta 1978 pidettäviä vaaleja ja raportoi asiasta toimeenpanevalle komitealle.:

1. Pastori Yadesa Daba, puheenjohtaja

2. Ato Hagos Tewolde Medhin

3. Ato Francis Istiphanos

4. Ato Gutema Rufo

5. Pastori Lemesa Bato (yksimielinen päätös)

3. että Eteläinen Keski-Etiopian synodi jakautuu kahteen alueeseen, pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen; kummallakin alueella on omat aluevirkailijansa; kummankin alueen seurakunnat osallistuvat virkailijoiden valintaan (3 vastusti);

4. että molemmat alueet osallistuvat synodin toimistossa työskentelevien virkailijoiden valitsemiseen tai nimittämiseen, minkä valinnan on oltava molempia osapuolia tasapuolisesti tyydyttävä  (yksimielinen päätös);

5. että parhaillaan synodin tasolla virassa olevat pohjoisen ja etelän virkailijat eivät saa olla ehdolla seuraavissa synodin vaaleissa; he voivat kuitenkin olla ehdolla aluetason vaaleissa, jos seurakunnat niin haluavat (6 vastustavaa kantaa).

Lyhyesti sanoen asiat etenivät niin, että synodin epäsopu tuli sovitetuksi ja uusi johtoryhmä ja uusi presidentti valittiin Hosainassa huhtikuussa 1978 pidetyssä SCES:n yleiskokouksessa. Uudeksi presidentiksi valittiin Ato Fikre Yesus Forsido.[32]

Kuten tämän tutkimuksen aikaisemmista vaiheista voi havaita, ristiriitojen ja sovittamisten teema tuntuu tutulta Kambata/Hadijan alueella. Vuonna 1978 konfliktin osapuolten pääpukareita kehotettiin antamaan tilaa uusille johtajille. Tämä muistuttaa meitä vuoden 1965 konfliktista, jolloin Ato Zacheus Edamon ja Ato Tamru Segaron oli vastaavalla tavalla jätettävä virkansa.

EECMY:n yleiskokouksen vuoden 1978 päätöksen perusteella monista etnisistä ryhmistä koostuva etiopialainen delegaatio, joka edusti ainakin kolmea etnistä ryhmää ja useita EECMY:n synodeja, lähetettiin valvomaan SCES:n vaaleja. Heidän tehtävänään oli myös valvoa, että synodin kahden etnisen ryhmän edustuksellinen tasapaino toteutui. Toisin sanoen synodin konstituutio oli päivittämisen tarpeessa. Historia näyttää toistavan itseään, kun muistaa Ato Emmanuel Gebre Selassien lähettämisen KEK:oon vuonna 1952, jolloin myös laadittiin konstituutio.

Toinen KEK:n vuonna 1952 tapahtuneeseen sovitteluun liittyvä samankaltaisuus on lähetystyöntekijöiden osaksi tullut matala profiili. Suomalaiset lähetystyöntekijät eivät olleet läsnä vuoden 1978 sovittelussa. Maassa esiintyvien levottomuuksien takia heidät oli käsketty palaamaan Suomeen lokakuussa 1977.  He palasivat takaisin SCES:iin heinäkuussa 1978. Näin EECMY:n etiopialaiset olivat jälleen ilman paikallisten lähetystyöntekijöiden tukea “kotilähetyksessään”, jota nyt kutsuttiin nimellä SCES.

Merkittävää on, että EECMY:n edustajat pystyivät sovittamaan riitelevät etniset ryhmät. Silloin vallitsevissa poliittisten levottomuuksien ja sodankäynnin aikana tämä oli erinomainen saavutus. EECMY olisi hyvin voinut hylätä SCES:n vuosina 1977-78 selvittämään itse omat sotkunsa. Mutta näin se ei menetellyt. Etiopian evankelinen solidaarisuus oli vielä voimissaan 1970 –luvun loppupuoliskolla.

Etniset jännitteet ja uusi teologinen epätasapaino

SCES:n perspektiivistä katsoen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa EECMY:n vuoden 1978 yleiskokouksen päätöstä. Olosuhteet pakottivat riitelevät osapuolet tekemään valinnan. Toinen vaihtoehto olisi toki ollut erota EECMY:sta ja jatkaa omin päin sisäisten konfliktien ratkomista. Toinen vaihtoehto taas oli sovinnon ja tasapainon saavuttaminen synodissa. SCES:n riitelevillä osapuolilla ei ollut varaa menettää yhteyttä EECMY:oon, ei henkilökohtaisesti eikä taloudellisesti. Mitä tapahtuisi SCES:lle, jos jälleenrakennusohjelma lakkaisi? Entä jos yhteydet SLS:aan katkeaisivat? Olivathan lähetystyöntekijät palanneet Suomeen! Etiopialaiset kokemukset sovinnosta ja diplomatiasta avasivat tien hyväksyttävälle ratkaisulle SCES:ssa. Toinen sovinnosta esiin kasvanut ulottuvuus oli vahva teologinen vakaumus, jonka mukaan kristittyjen keskinäinen yhteys oli tarpeen EECMY:ssa. Qes Gudina Tumsa, vasta perustetun ”Etiopian kirkkojen välisen yhteistyön neuvoston” (EKN) puheenjohtaja, haastoi EECMY:n vuoden 1978 yleiskokouksen ”Kirkkojen keskinäistä suhdetta” koskevalla kirjeellään, joka koski kirkkojen suhteita sekä maan rajojen sisällä että sen ulkopuolella. Vuosi 1978 oli myös ajankohta, jolloin EECMY harkitsi Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) jäsenyyden hakemista.

Tätä taustaa vasten näyttää siltä, että EECMY piti vuonna 1978 etnisiä jännitteitä toisarvoisena asiana verrattuna kirkon ykseyden varjelemiseen. Tätä näkökohtaa valaisevat vuonna 1978 laaditut EECMY:n teologisen komitean suositukset, jotka luki Qes Yadesa Daba, komitean sihteeri:

11) Keskusteltiin pitkään Qes Asfaw Qalberon esityksestä (EECMY:n yhteyden perusta), jossa hän antoi ymmärtää, että tribalismin tunteista nousevat ongelmat voivat rikkoa kirkon yhteyden. Raamattu ilmoittaa selvästi, että kristityt ovat (yhden) Kristuksen ruumiin jäseniä. Tällä perusteella kirkko ei tue tribalismia eikä diskriminoi ketään. Kirkko ei liioin tee eroa miehen eikä naisen, orjan eikä vapaan välillä (Gal.3:27-28). Sen tähden teologinen komitea suosittelee, että kuka tahansa tukee tribalismia tai harjoittaa diskriminaatiota (syrjintää), tutkikoon itseään Jumalan sanan valossa ja tehköön parannuksen.

Lainaus todistaa, että EECMY:lla oli vuonna 1978 selkeä kristittyjen yhteyttä koskeva teologinen kanta ja että se vastusti voimakkaasti etnistä diskriminaatiota.  EECMY:n teologisen komitean vuoden 1978 kanta perustui Raamattuun ja kirkon jäsenet tekivät asiasta omat johtopäätöksensä. Nämä johtopäätökset vaikuttivat EECMY:n synodeihin ja koko kirkkoon. Kristittyjen yhteyttä pidettiin tärkeänä osana EECMY:n perinnettä.  Tämä on samassa linjassa olettamukseni kanssa, että etnisten rajojen ylittäminen oli osa EECMY:n etiopialaisen evankelisen solidaarisuuden perinnettä, joka alkoi varhaisista pioneereista ja jatkuu yhä edelleen. Kuten edellä on osoitettu, se jatkui EECMY:ssa vuosina 1977-78 yhtenäisyyttä luovana tekijänä.

Analyyttisellä tutkimustavallani sovellan professori Walls'in missiologisia käsitteitä, ”kotimaisuusperiaatetta” ja ”pyhiinvaellusperiaatetta” tutkiessani kristillisen evankeliumin ja kulttuurin vuorovaikutusta. Kuten on todettu, Walls'in mukaan kaksi vastakkaista periaatetta (tendenssiä) pohjautuu evankeliumiin. Niiden välinen tasapaino on säilytettävä tai muuten evankeliumista tulee liian kapea tai se menettää merkityksensä. Seuraavassa yleiskatsauksessa osoitan, kuinka sovellan mainittuja periaatteita. Vuona 1944 julkaistun Lähetysjärjestöjä koskevan säädöksen epätasapaino johtui siitä, että evankeliumi samaistettiin yhteen hallitsevaan kulttuuriin – amaraan. Toisin sanoen ”kotimaisuusperiaatetta” sovellettiin liian ahtaasti. Näin väheksyttiin ”pyhiinvaellusperiaatetta”, joka julistaa yhteistä perintöä Kristuksessa, millä on kulttuuriin ja kieleen liittyviä koko maailmaa koskevia vaikutuksia. EECMY:n kirje Uutta epätasapainoa arvosteleva kirje Evankeliuminjulistuksen ja inhimillisen kehityksen keskinäisistä suhteista vuodelta 1972 väitti, että länsimainen kulttuuri (”kotimaisuusperiaate”) kavensi evankeliumia. Sen seurauksena länsimaiset lahjoittajat toivat tulleessaan länsimaisen materialismin. Tämä murskasi EECMY:n kokonaisvaltaisen toimintakulttuurin, jolla EECMY yritti säilyttää luovuttamattomana periaatteenaan Kristuksen julistamisen Herrana (”pyhiinvaellusperiaate”).

Toisin sanoen EECMY vaati oikean tasapainon säilyttämistä ”todistuksen ja palvelun” suhteessa.

Qes Gudina Tumsan Muistiossaan vuodelta 1975 esille tuoma epätasapaino koski evankeliumin mitätöimistä samaistamalla se ”tieteelliseen sosialismiin”. Qes Gudina korosti ”pyhiinvaellusperiaatetta” vaatiessaan tinkimättömyyttä suhteessa pelastavan evankeliumin ainutlaatuisuuteen. Samanaikaisesti hän kuitenkin samaistui ”etiopialaisen sosialismin” uuteen kontekstiin säilyttäen näin tasapainon kahden periaatteen välillä.

SCES:ia hajaannusta vuonna 1978 uhanneet etniset jännitteet voidaan tulkita samalla tavoin. Kuten edellä on sitaatissa osoitettu, EECMY:n teologinen komitea perusteli kannanoton, jonka mukaan kristityt kuuluvat ”yhteen Kristuksen ruumiiseen”. Tämä tarkoittaa sitä, että evankeliumia ei voi samaistaa vain henkilön omaan etniseen ryhmään (”heimoon”). Niin tehden ”rikottaisiin kirkon yhteys”. Viitaten EECMY:n kirjeeseen vuodelta 1972 se tarkoittaisi uuden epätasapainon ja keinotekoisen jaon luomista etnisyyden ja evankeliumin välille.[33] Joku voisi sanoa, että EECMY:n teologinen komitea tasapainotti ”pyhiinvaellusperiaatetta” kambatan ja hadijan ”kotimaisuusperiaatteen” suhteen, joka samaistui omaan etniseen ryhmäänsä.

”Pyhiinvaellusperiaate” tuli esille viitattaessa Paavalin kirjeeseen Galatalaisille, 3:27-28. Teologinen komitea antoi siis ymmärtää, että Kristukseen kastetut (Gal. 3:27) SCES:n jäsenet eivät olleet kambatoita eivätkä hadijoita (Gal. 3:28), vaan heillä oli ”yhteinen perintö” (Walls) ja he olivat ”yhtä Kristuksessa” (Gal. 3:28). Tässä tuli jälleen esille ”pyhiinvaellusperiaate”, joka on Walls'in mukaan ”koko maailman yhdistävä tekijä” (universalising factor); se perustuu itse kristilliseen evankeliumiin.

Yhteenvetona todettakoon, että EECMY:n teologinen komitea esitti vuonna 1978 näkemyksen, jonka mukaan etnisen moninaisuuden rikkominen kirkossa tai yhden etnisen ryhmän korottaminen toisen kustannuksella merkitsi uuden epätasapainon aiheuttamista evankeliumiin. Toistettakoon vielä täsmällinen sanamuoto, jolla teologinen komitea asian ilmaisi:

. . . kuka tahansa tukee tribalismia tai harjoittaa diskriminaatiota (syrjintää), tutkikoon itseään Jumalan sanan valossa ja tehköön parannuksen.

Tämä väite edustaa EECMY:n vuonna 1978 ilmaiseman teologisen kannanoton selkeää tulkintaa “evankeliumin ja etnisyyden välisestä vuorovaikutuksesta”.

B. Uskonnonvapaus Eteläisessä Keski-Etiopian synodissa[34]

Etiopian uskonnonvapauden paradokseja 1983-84

Vuonna 1984 kokenut lähetystyöntekijä pastori, Matti Palmu ilmoitti, että ”viranomaiset eivät ole rajoittaneet synodin työtä; ei kirkon kirkkoakaan ole suljettu. Päinvastoin on rakennettu uusia kirkkoja. Pitäen mielessään maassa vallitsevan tilan vaikutti oudolta, että oli mahdollista myydä hengellistä kirjallisuutta toreilla. Myytyjen kirjojen määrä on tänä vuonna kolme kertaa edellisvuotta suurempi. Tämä todistaa Jumalan sanan nälästä.”

Sitä paitsi vuosina 1983-84 neljä lähetystyöntekijäpappia, kaksi saksalaista, yksi suomalainen ja yksi ruotsalainen saivat työluvan SCS:n uusina pappeina (kahin) Kambata/Hadijan läänissä.[35] Tällainen oli ainutlaatuista Etiopiassa siihen aikaan. Kambata/Hadijan läänin uskonnonvapaus oli tosiaan erinomainen koko Etiopiaa ajatellen vuosina 1983-84. Vain n. 20 km Duramesta, Wolaitassa Sidamon maakunnassa, kristittyjä kohtaan käytettiin äärimmäisiä toimenpiteitä. Vuoden 1984 lopussa The Times uutisoi, että:

”…kaikki 748 kirkkoa on suljettu syrjäisellä Wolaitan alueella, runsaat 300 km pääkaupungista etelään ja uskonnolliset kohteet on poistettu”.

Toimiessani vuosina 1984-1986 EECMY:n Duramessa asuvana lähetystyöntekijänä koin, kuinka Wolaitan Elämän sana –kirkon jäsenet ylittivät vuonna 1984 provinssirajan vieraillessaan Duramen kristittyjen luona. He valittivat, että paikalliset viranomaiset eivät sallineet heidän edes laulavan kristillisiä lauluja hautajaisissa. He halusivat kovasti saada kristillistä kirjallisuutta. Kuten tri Øyvind Eide on kertonut, Länsi-Wolleggan tilanne vuonna 1983 muistutti Wolaitaa. Vuonna 1983 LML ilmoitti, että viranomaiset ovat ottaneet haltuunsa 348 EECMY:n Länsi-Synodin (Western Synod - WS) kirkkoa ja käyttänyt niitä muihin tarkoituksiin.

Kambata/Hadijan alueen eteläpuolella Sidamossa ja Gamu-Gofassa EECMY:n Etelä-Etiopian synodi koki paljon enemmän paikallisten viranomaisten häirintää kuin SCS konsanaan, vaikka tilanne siellä ollutkaan niin paha kuin Länsi-Synodissa. Esimerkiksi vuonna 1983 viranomaiset ottivat haltuunsa EECMY:n teologisen Taborseminaarin maakunnan pääkaupungissa Awasassa.  Tätä taustaa vasten kysyn: ”Kuinka on selitettävissä SCS:n huomattava uskonnonvapaus noina vuosina?

Kambata/Hadijan läänin uskonnonvapauden syyt

Lähteideni mukaan Kambata/Hadijan läänin kirkot kohtasivat vaikeuksia viranomaisten taholta pääosin “Punaisen terrorin” vuosina 1977-78. Tämä ei tarkoita sitä, että se olisi ollut etiopialaisille, varsinkaan nuorille, helppoa aikaa elää evankelisina kristittyinä sillä seudulla. Mutta verrattuna muihin osiin maata oli suuria eroja. Läänin kaksi suurta evankelista kirkkoa, KHC ja EECMY/SCS kuvaavat tilannetta yhtäpitävästi. Hadijan KHC:n johtaja, Ato Girma Hanano, näkee kirkkonsa vapaudelle kaksi syytä:

1. Abba Golen and Lt. Petros Gebren henkilökohtaisen yhteyden.[36]

2. Kale Hiywot –kirkon kehitysohjelman.

SCS:n presidentti, Qes Fiqre Yesus Forsido pitää myös tärkeänä toveri Petros Gebren roolia vuosina 1978-89. Hän kokosi yhteen EECMY:n, KHC:n, adventistien ja katolisten kristittyjen johtajat neuvoen heitä, kuinka heidän tulee toimia, jottei häntä itseään (!), toveri Petrosta, syytettäisi liiallisesta suvaitsevaisuudesta kristittyjä kohtaan. Toveri Petros pyysi tietoa kaikista suurehkoista kokouksista ja neuvoi kristittyjä johtajia olemaan kutsumatta vieraita. Hän kertoi kristityille johtajille, että häntä oli moitittu liiallisesta pehmeydestä kristittyjä kohtaan.[37]

Entinen suurlähettiläs ja keisarillisen hallituksen ministeri sekä EECMY:n presidentti vuosina 1963-85, Ato Emmanuel Abrahamia, voidaan pitää Etiopian politiikan ”sisäpiiriläisenä” . Hän tulkitsee, että Kambata/Hadijan läänin kirkkojen erityinen vapaus johtui pääasiassa toveri Petroksesta. Tämä mies oli alun perin Etiopian armeijan korpraali tullessaan dergin jäseneksi. Dergin puheenjohtaja, toveri Mengistu Haile Mariam, luotti häneen. Kuten voi päätellä dergin verisistä sisäisistä puhdistuksista, sen jäsenten keskuudessa ei voitu luottaa toinen toiseensa. Mutta koska Mengistu näyttää luottaneen toveri Petrokseen, hän sai vapauden järjestää uskonnolliset asiat omalla tavallaan ”lääninsä” sisäpuolella.

Ato Emmanuel tähdentää, että EECMY/SCS:n kehitystyö oli uskonnollisen vapauden saavuttamisen väline. EECMY antoi oleellista tukea Hosainan sairaalan rakentamiselle, joka oli toveri Petroksen hankkeiden lippulaiva.[38] Dergin puheenjohtaja vihki käyttöönsä kauan odotetun Hosainan sairaalan marraskuussa 1983. Sen nimi oli Mengistu Haile Mariamin sairaala. Toisen tiedon sirpaleen on toimittanut tri Tarekegn Adebo. Hän väittää toveri Petroksen kertoneen hänelle seuraavaa: Wolleggasta kotoisin oleva dergin jäsen, toveri Debella Dinsa, syytti toveri Petrosta dergin pääsihteerin, toveri Fiqre Selassie Wogderesin edessä liiallisesta suvaitsevaisuudesta kristittyjä kohtaan läänissään. Koska toveri Debella oli dergin Shoan maakunnan hallintopäällikkö, hän oli arvoasteeltaan toveri Petroksen yläpuolella, joten syytös oli vakava. Oletetaan kuitenkin toveri Fiqren vastanneen, että Etiopian vallankumous ei ollut uskonnonvastainen ja että toveri Petros sai jatkaa lähetysjärjestöjen hyödyntämistä kehitystyöhön omalla alueellaan. Sama kanta oli ilmeisesti myös toveri Mengistulla, sillä hän luotti toveri Petrokseen.

Oma selitykseni SCS:n nauttimaan uskonnonvapauteen

Ennen kuin paljastan oman kantani huomattavan uskonnonvapauden syihin Kambata/Hadijan alueella, selvitän ensin seuraavat viisi kohtaa käyttäen vertailukohtina Wolaitaa ja Länsi-Synodia, minkä jälkeen tulen johtopäätökseeni.

1. Yksi peruste paikallisen kontekstin ymmärtämiselle on positiivinen asenne alueella tapahtuneeseen Etiopian vallankumoukseen ja erityisesti maaseudun hyväksi koettuun maareformiin. Uuden ajanjakson alusta, vuosista 1974-75, lähtien, oli olemassa myönteinen yhteys Addis Abebassa sijaitsevan dergin poliittisen johdon ja Hosaina syrjäseudun välillä. Näin oli kyllä asian laita muissakin osissa maata, missä kristittyjä myöhemmin vainottiin. Yksi esimerkki tästä on Wolaitan lääni.

2. Kambata/Hadijan alueella koettiin laajoja herätyksiä Italian miehityksen jälkeen. Huomattava määrä evankelisia kristittyjä kuului arvostettuun maalaisväestöön. Olisi ollut uhkarohkea yritys hyökätä maanviljelijäyhdistyksessä tai muualla toimivia kristittyjä vastaan liian suorasukaisesti. Samaa näkökohtaa voi jälleen soveltaa myös Wolaitan läänin tilanteeseen. Vaikka evankelisten kristittyjen määrä oli siellä suuri, heitä vainottiin ankarasti vuosina 1983-84.

3. Kirkkojen kehitystyö takasi vahvan tuen tavallisten ihmisten hyvinvoinnille ja derg näyttää suhtautuneen asiaan myönteisesti. Kehitystyöhön osallistuneet kirkot nauttivat suurempaa vapautta kuin muut. Tämä pätee ainakin Kambatan/Hadijan alueeseen. Tämä näyttää ratkaisevan ongelmamme, mutta sen pätevyys on vielä vahvistettava. Esimerkiksi EECMY:n Länsi-Synodi Wolleggassa vastasi laajoista kehitysohjelmista, mutta derg kohteli sitä kovakouraisesti.[39]

4. Mikäli pientä Kambata/Hadijan lääniä verrataan laajaan Wolleggan provinssiin, erot ovat suuret. Edellä mainittua ei koskaan pidetty uhkana dergin johdolle Addis Abebassa.  Mutta Wolleggan länsiosaa Sudanin raja-alueineen pidettiin Oromon vapautusrintaman (Oromo Liberation Front - OLF) tukikohtana.  Lyhyesti sanoen vahvan dergin ”luottomies” saattoi hyvin valvoa Kambata/Hadijan alueen kristittyjä, kun taas laajan Länsi-Wolleggan alueella asuvat kristityt olivat epäyksen alaisia.  

5. Toveri Petros Gebre valittiin dergiin Negellistä Boranasta, vaikka hän oli sotilasarvoltaan vain korpraali. Hän oli dergin nuorimpia miehiä. Dergin jäseniä nimitettiin provinssien ja läänien hallintopäälliköiksi vuodesta 1978 alkaen. Siihen aikaan toveri Petroksesta tuli dergin edustaja (derg tewokkai) Kambata/hadijan lääniin lyhyen Sidamossa olon jälkeen. Sitten hän jatkoi läänin hallitsemista dergin edustajana ”Etiopian työväenpuolueen komissiossa”.

Lähteideni mukaan toveri Petros on kotoisin Ashirasta, läheltä Shinshichoa, ”varsinaisesta” Kambatasta, hieman Duramesta länteen. Hän kävi katolista koulua luokat 1-8 sillä alueella. Useat hänen sukulaisistaan kuuluvat KHC:oon tai EECMY:oon. Toisin sanoen toveri Petros oli syntyään paikkakunnan miehiä, jolla oli sukulaisuussuhteita alueen kristittyjen kanssa.[40]  Tietojeni mukaan ei ollut olemassa tässä suhteessa ketään toveri Petroksen veroista dergin jäsentä Wolaitassa eikä muuallakaan. Henkilökohtainen tekijä näyttää olevan tosi asiassa ongelman ratkaisu.

Yritän siis nyt vastata esittämääni kysymykseen ja tehdä johtopäätökseni. Kuinka on mahdollista selittää SCS:n huomattava uskonnonvapaus vuosina 1983-84?

Herätyksistä johtuen alueella oli runsaasti evankelisia kristittyjä. Kuten muut kaltoin kohdellut maanviljelijät he suhtautuivat myönteisesti vallankumoukseen ja varsinkin maareformiin. Aluetta ei pidetty uhkana Addis Abebassa olevalle uudelle dergin hallinnolle. Siellä elävät kristityt olivat näyttäneet kykynsä kasvatuksen, klinikoiden ja teiden rakentamisen kautta. Nälänhädän yhteydessä he olivat osoittaneet voimansa Kambatan avustus- ja jälleenrakennusohjelmassa sekä monissa muissa hankkeissa.

Yksi ensimmäisiä EECMY:n hankkeista vuoden 1974 kuivuuden aikaan oli kartoittaa tie Sherifasta (Durame) Ashiraan (Shinshicho) sekä Tuntosta Gidansongaan (Timbaro), joka sitten rakennettiin.[41] Toveri Petroksen koti sijaitsi johdon mukaisesti keskellä avustus- ja jälleenrakennusaluetta, joten hän sai näytön kirkon kehitystyön arvosta. Yksilönä hän siis saattoi yhdistää henkilökohtaiset tunteet siihen, että hän oli osa paikallisten kristittyjen kontekstiä kotiseudullaan, mikä käytännön seurausvaikutuksenaan toi kehitysprojekteja ja muita hyötyjä kirkoilta ja ulkopuolisilta kumppaneilta. Hän valvoi alueen kirkkoja rakentamalla molemminpuolisen luottamuksen itsensä ja kirkkojen edustajien välille. Hän pystyi luomaan kirkon työlle ystävyyden sädekehän. Olisi varmaan väärin tulkita häntä niinä vuosina tunnustavaksi kristityiksi, jollaisena kristityt ehkä haluaisivat hänet nähdä. Toisaalta hänen persoonastaan oli liikkeellä myös kielteisiä huhuja ja hän oli osa sortojärjestelmää. Mutta pakko kuitenkin sanoa, että hän oli kyllin viisas käyttääkseen kirkkoja pragmaattisesti hyväkseen saadakseen kehitysapua ”lääniinsä”. Samaan aikaan hän oli dergin puheenjohtajan, Mengistu Haile Mariamin, luottomies, ja tämä oli hänen suuri vahvuutensa. Hänestä ei ollut uhkaa Mengistulle, sen sijaan hän toteutti imartelevia, paikallisia olosuhteita parantavia hankkeita, kuten Mengistu Haile Mariamin sairaala Hosainassa. Paikalliset ihmiset olivat jo pitkään toivoneet alueellista sairaalaa, joka oli todellinen saavutus. Sen perustamista vallankumouksen propaganda tietysti käytti hyväkseen. Kirkot myönsivät paljon rahaa ja henkilökuntaa tämän hankkeen hyväksi. Omaksumallaan kaksoisstrategialla toveri Petros saattoi toisaalta välttää tuskalliset konfliktit paikallisten kristittyjen ystävien ja sukulaisten kanssa. Joutuessaan mahdollisesti kateellisten dergin jäsenten arvostelun kohteeksi hän taas saattoi osoittaa kirkkojen kehitystyön tuloksia.  Kirkotkin toimivat pragmaattisesti ja ansaitsivat ns. ”yhteistyöllään” vapautensa. Usein tämä merkitsi auton lainaamista paikallisille viranomaisille. Kilometritaksan pyytäminen oli pois laskuista hiljaisella sopimuksella.[42] Kun dergin yleinen uskontopolitiikka muuttui uskonnonvastaisemmaksi vuosina 1978-79, toveri Petros jo edusti lääniänsä dergissä. Kun kristittyjä vainottiin ankarasti Wolaitassa ja muissa osissa Etiopiaa vuosina 1983-84, toveri Petros oli riittävän vahva säilyttääkseen omaa aluetta koskevan politiikkansa. Kirkkojen jatkuva apu vuosina 1983-84 uudelleen levinneen kuivuuden aikana ja sopivaan aikaan marraskuussa 1983 käyttöön vihitty 10 miljoonan birrin sairaala sai toveri Petroksen toimintamallin näyttämään järkevältä verrattuna muiden aikaansaannoksiin.

Johtopäätökseni ja vastaukseni esitettyyn kysymykseen on siis: Toveri Petros Gebren henkilökohtainen tekijä ja hänen kykynsä saada kirkoilta kehitysapua yhdistyneenä siihen luottamukseen, jonka hän oli pystynyt ansaitsemaan puheenjohtaja Mengistulta, teki mahdolliseksi sen, että hän saattoi noudattaa uskonnollisissa asioissa omaa linjaansa. Mitä tulee Etiopian uskonnonvapauteen, niin Kambata/Hadijan läänin tilanne oli ainutlaatuinen vuosina 1983-84.

Kuurojen lasten todistus

Olen luonnehtinut Eteläisen Keski-Synodin dergin hallintoa kohtaan omaksumaa strategiaa asenteena, joka yrittää etsiä ”oikeaa tasapainoa”. Haasteena oli löytää kristillisen todistuksen ja palvelun malli vaikeassa kontekstissä. Tavallaan oli kysymys taistelusta kirkon olemassaolon puolesta. Kuten on nähty, EECMY:n kokonaisvaltainen toimintatapa ja sen soveltaminen SCS:n paikalliseen alueeseen antoi kirkolle vapauden julistaa sanomaansa sanoin ja teoin. Toisaalta paikalliset viranomaiset saattoivat aika ajoin käyttää synodia hyväkseen. Toisaalta se käytti vapauttaan julistaakseen Jumalan valtakunnan sanomaa. Tässä tasapainottelevassa strategiassa paikalliset etiopialaiset kristityt kantoivat raskaan taakan. EECMY:n Hosainan kuurojenkoulu antaa kuvaavan ja vaikuttavan näytön SCS:n kokonaisvaltaisesta toimintatavasta. Sen ensimmäinen luokka aloitti vuonna 1981 ennen kuin omat koulurakennukset olivat ehtineet valmistua. Projekti oli tosi asiassa yksi ensimmäisiä Kambatan synodin viisivuotissuunnitelman tavoitteita lokakuulta 1970, jossa todettiin:

Kuurojen, sokeiden ja raajarikkoisten Kambataa koskeva tilanne tutkitaan. Etsitään keinoja auttaa sellaisia ihmisiä.

“Etiopialainen evankelinen solidaarisuus” on ollut erityisen mielenkiinnon kohde tässä tutkimuksessa. Kristillinen solidaarisuus motivoi erilaisista taustoista lähteviä henkilöitä ylittämään etniset, sosiaaliset ja tunnustukselliset rajat. Yritän vielä kerran kuvata tätä asiaa antamalla viimeisen, yhteenvetopuheenvuoron EECMY:n Hosainan kuurojenkoulun ensimmäiselle johtajalle. Hänen nimensä on Ato Asmelash Ogbamikael. Hän on syntyään eritrealainen, mutta teki työtä kuurojen nuorten parissa Kambata/Hadijan läänissä 1980-luvulla. Hän on itse esimerkki etnisten rajojen ylittämisestä EECMY:ssa vuonna 1986. Hänen sanansa edustavat niiden satojen kuurojen lasten ääntä, jotka todistavat statusrajojen ylittämisestä:

Etiopian kuurojen tarkkaa lukua ei tiedetä. Mutta jos arvioidaan kuurojen lukumääräksi yksi tuhatta kohti (vaikka heitä voi kyllä olla kymmenenkin tuhatta kohti), saadaan tulokseksi 42 000 kuuroa. Jos nämä ihmiset voidaan kouluttaa, se on sama kuin nostaisi hiljaisuuden pimeästä maailmasta yhdessä toisten ihmisten ja Jumalan kanssa koettavaan rakkauden ja ymmärryksen valoon. Sen tähden on kirkon oikea aika auttaa tätä yhteiskunnan laiminlyötyä sektoria.

Asmelash, Ogbamikael, kuurojenkoulun johtaja

[1] Ato Qalbero ja Ato Leggese vihittiin papeiksi synodin hallinto- ja koulutuskeskuksen vihkiäisjuhlassa maaliskuun 28. päivänä 1971.

[2] Suomessa vastaava nimitys on rovastikunta, mitä nimeä Matti Hirvilammi käyttääkin pro gradu –tutkielmassaan (1989).  Tässä käännöksessä käytän sebekan vastineena nimeä alueseurakunta, mikä tarkoitta siis seurakuntaa suurempaa yläkäsitettä.

[3] Täyden evankeliumin kirkko perustettiin tammikuussa 1967.

[4] Matti Palmu oli tavannut tällaisen käytännön 70-80 –luvuilla ja sama kokemus oli Staffan Grenstedtilla. Hän toimitti konfirmaation Ambon seurakunnassa vuonna 1986 ja sen sanottiin olevan seurakunnan ensimmäinen (!) konfirmaatio. Sen lisäksi että konfirmoitavina oli kirkkokuorolaisia ja useita nuorehkoja seurakuntalaisia, konfirmoitavien joukossa oli myös paljon vanhempaa väkeä, jopa seurakunnan vanhimpia ja yksi alueen johtaja. Osa henkilöistä oli tosin perehtynyt kristinuskoon varmaan paremmin kuin konfirmaation toimittaja, mutta konfirmoituja he eivät olleet. 

[5] Lukukappalelukemiston käytössä oli Etiopian ortodoksisen kirkon vaikutusta; se painettiin vuonna 1949 pienenä kirjasena, joka oli sekoitus Ruotsin luterilaisen kirkon evankeliumikirjaa vuodelta 1942 ja EOK:n vaikutusta. Lukemisto on peräisin Qes Badima Yalowlta ja ruotsalaiselta lähetystyöntekijältä Per Stjärneltä. Epistola ja evankeliumi luettiin ruotsalaiseen tapaan, mutta se noudatti omaperäistä etiopialaisen kalenterin neljän vuoden kiertoa: Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen vuosi. Kalenteri sisälsi asiaankuuluvat etiopialaisten juhlien raamatunkohtaviitteet.

[6] Sidamo and Gamu Gofan synodi muutti nimensä Etelä-Etiopian synodiksi vuonna 1967.

[7] Raamatuntutkistelun aiheena oli ”Kristityn vapaus”.

[8] Mallia on kritisoitu kirkon ja lähetyksen kahtia jakaantumisesta. Peters 1972. Sæverås on taipuvainen hyväksymään erilaisia malleja, mutta pitää parempana jonkinlaista integraatiota, Saeverås 1988-1989.

[9] Kysymystä EECMY:n taloudellisesta itsekannattavuudesta keskusteltiin pitkään EECMY:n yleiskokouksessa Nejossa vuonna 1976; kokouksessa hyväksyttiin suunnitelma, jonka mukaan tavoitteena pidettiin EECMY:n tulemista itsekannattavaksi 20 vuodessa. Tosi asiassa vuonna 1996 EECMY:n koko talouden omavaraisuusaste oli yhä vain n. 30 %.

[10] Fargher (1996) väittää SIM-KHC:n suhteiden tulleen ongelmallisiksi vallankumouksen jälkeen ja niitä on pitänyt jatkuvasti selvittää. Fuller (1980) väittää, että Etiopiassa tapahtunut kehitys johti SIM:n integroitumiseen ECWA:n kanssa Nigeriassa 1976. Cumbers (1995) pohtii SIM:n mallia ja KHC:n arvostelua taaksepäin luovassa katsauksessaan.

[11] Puolen miljoonan ihmisen arvioidaan saavuttaneen lukutaidon kampanjan alusta alkaen vuoteen 1975 mennessä.

[12] Vuonna 1973 Ato Tarekegnista, joka myöhemmin väitteli tohtoriksi, tuli EECMY:n apulaispääsihteeri.

[13] Karl-Erik Lundgrenin väliaikainen raportti, Kambata Famine Relief Program, Interim Report 1974.

[14] Lutherhjälpenistä käytetään nykyään kansainvälistä nimeä Church of Sweden Aid.

[15] Avustus- ja jälleenrakennuskomissio perustettiin huhtikuussa 1974.

[16] Kambatan synodin huhtikuun 1976 tilastojen mukaan synodi oli rakentanut yli 50 km tietä ja “useita siltoja”.

[17] Lähetystyöntekijöitä kehotettiin pysymään pihapiirinsä sisäpuolella.

[18] Voisi varmaan kääntyä myös kontekstiperiaatteeksi. Kontekstualisaatio vaatii ympäristön muuttuvien tilanteiden huomioon ottamista.

[19] Ruotsalaiset agronomit Ingemar ja Ingrid Jarlebring työskentelivät tässä projektissa.

[20] Lääkärit vuosina 1974-75 olivat Kerstin Rubensson (katastrofiapu), Staffan Mjönes, Nils-Olof Hylander ja Pirkko Heinonen.

[21] EOK ei ollut vielä CRDA:n jäsen, mutta se toimi paikallisesti yhteistyössä, esim. Tigressä ”Ekumeenisessa kirkon komiteassa”. CRDA:n alkuperäinen nimi oli ”Kristillisen hätäavun rahasto”.

[22] Jo ensimmäisessä synodin vuosikokouksessa keskusteltiin siitä, kuinka tarpeellista on, että “seitsemän” tai seurakunnan johtajan on oltava luku- ja kirjoitustaitoinen. Päätettiin, että johtajan olisi oltava lukutaitoinen.

[23] Alueseurakunnalla tarkoitan tässä suurehkoa aluetta, jonka alueella sijaitsee monia kirkkoja. Samaa ilmaisua käytetään nykyään Suomessa suuren seurakunnan alayksiköistä.

[24] Oikea ajankohta on syksy 1975 (suomentajan huomautus).

[25] Kambatan synodi kastoi Bobichossa asuvat fugat.

[26] Abonsa Sebaka, Boshoana Sebaka, Buriye Sebaka, Dodoba Sebaka, Donga Sebaka, Ilgira

Sebaka, Lemu Sebaka, Soro Sebaka and Tembaro Sebaka.

[27] Etiopian kirkkojen vainoja maaliskuusta 1978 vuoteen 1985 asti kuvaa Eide:

Eide, Ø.M. 1996 Revolution and Religion in Ethiopia. A Study of Church and Politics with Special Reference to the Ethiopian Evangelical Church Mekane Yesus 1974-1985. Stavanger and Uppsala: Misjonshøgskolens Forlag and Swedish Institute of Missionary Research (tohtorinväitöskirja). Tergel analysoi ihmisoikeuksia kulttuurisissa ja uskonnollisissa perinteissä: 1998 Human Rights in Cultural and Religious Traditions. Uppsala: Department of

Studies in Faiths and Ideologies - the Faculty of Theology.

[28] Tämän otsikon ajatus viittaa tarkoituksellisesti EECMY:n tärkeään kirjeeseen, joka oli osoitettu LML:lle 09.05.1972. Kirje kuvaa “uutta epätasapainoa”  ja “keinotekoista” evankeliumin julistamisen ja kehitystyön jakoa. Grenstedt rinnastaa evankeliumin ja kansallisuuden vuorovaikutuksen em. kirjeeseen.

[29] Hadijan- ja kambatankieliset julkaisut toimitettiin Etiopian Raamattuseuraan painatusta varten toukokuussa 1991.

[30] Synodin amarankielinen nimi oli Maekelawi Debub Synodos. Vuodesta 1983 alkaen se käännettiin nimellä Eteläinen keski-synodi (South Central Synod - SCS).

[31] Pöytäkirja antaa eri tiedon kokouksen ajankohdasta kuin muut lähteet; kokous pidettiin siis joko huhti- tai toukokuussa.

[32] Ato Fiqre Yesus vihittiin pian tämän jälkeen papiksi.

[33] EECMY:n kirjeessä 09.05.1972 käytetään kursiivissa olevia ilmauksia.

[34] Synodin nimi Eteläinen Keskisynodi (South Central Synod - SCS) otettiin käyttöön vuodesta 1983 alkaen.

[35] Olen itse yksi näistä lähetystyöntekijäpapeista. Muissa synodeissa ulkomaalaiset papit saivat työluvan opettajina, kehitystyöntekijöinä ym.

[36] Abba Gole oli KEK/HadijaKHC:n pitkäaikainen johtaja ja Lt. Petros Gebre oli dergin edustaja Kambata/Hadijan läänissä.

[37] SLS:n lähetystyöntekijä Kirsti Mauranen kuuli Qes Fiqre Yesuksen sanoneen juuri nämä sanat.

[38] SCS luovutti kahden miljoonan birrin (!) lahjoituksen sairaalalle huhtikuun lopussa 1983. 

[39] Etiopiassa toimivien lähetystyöntekijöiden ja kirkon johtajien keskuudessa vallitsevan yleisen mielipiteen mukaan kirkon kehitystyöllä oli vuosina 1983-87 merkitystä sille, että viranomaiset suhtautuivat työhön myötämielisesti.

[40] Cumbers väittää, että toveri Petros kävi keskikoulun Tazassa. Cumbers, J. 1995 Count It All Joy. Testimonies from a Persecuted Church. Kearney, NE: Morris.

[41] John Eriksson pyysi lupaa tien kartoittamiseen. Tie Duramesta Shinshichoon rakennnettiin Ato Petros Wontamon johdolla Työtä ruokapalkalla –ohjelman puitteissa. Kevään 1975 lopulla pienet ajoneuvot saattoivat jo käyttää tietä.

[42] Tämän oman kokemukseni jaoin monen muun kanssa.