Daktari Leena: Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa.

Kutsumustyötä afrikkalaisessa kylässä

Daktari Leena: Neljä vuosikymmentä lastenlääkärinä Tansaniassa. Suomen Lähetysseura. 2021. 278 s.

Tuli luettua kaksi Afrikassa toimineesta lähetyslääkäristä kertovaa kirjaa peräkkäin. Ensimmäinen oli Aki Hintsasta kertova kirja Tänään olen elossa. Kirja kertoo  1990-luvulla Etiopiassa vaikuttaneesta helluntaiseurakunnan lähetistä, josta lopulta tuli maailmankuulu, erityisesti formulakuskien hyväksi toimiva urheilulääkäri. Kaikki kunnia urheilulle, mutta formulaurheiluun suhtaudun vähän kriittisesti. Se on viihdettä, jossa pyörivät isot rahat. Luulisi, että ilmastonsuojelun kannalta autourheilu pitäisi lopettaa. Tosin rallissa on nyt otettu käyttöön hybridimallit, tarkoituksena varmaan päästöjen vähentäminen. Aki Hintsasta kertova kirja muodostuu kuitenkin urheilukisailun sijaan henkiinjäämistaisteluksi. Lääkäri osaa muita parantaa, mutta itseään hän ei voi auttaa. Lukijan myötätunto on vahvasti kärsivän ihmisen puolella. Syöpä ottaa lopulta voiton.

Daktari Pasanen on Tansaniassa vaikuttanut ja vielä eläkkeelläkin toisen kotimaansa hyväksi toimiva lähetyslääkäri, joka on kirjan kansisivulta häivyttänyt sukunimensä. Tansaniassa sen tilalle on tullut ammattinimi, jolla hänet etunimensä ohella yleensä tunnetaan. Lähetyslääkäri Leena Pasasen kohdalla ei tarvitse jäädä miettimään hänen työnsä eettistä ja moraalista oikeutusta. Päinvastoin: tässä tuntuu, että toimitaan koko ajan kristillisen moraalin korkeimpien ihanteiden mukaan. Meille monille ihanteet jäävät saavuttamattomalle tasolle, mutta Leenan kohdalla näin ei näytä käyvän. Hän tekee työtä heikoimpien ja avuttomimpien keskellä. Hän tekee kutsumustyötä uhraten koko elämänsä hädänalaisten hyväksi. Tullessaan palkituksi Max Oker-Blom -palkinnolla hän lahjoitti koko summan 10 000 euroa Lähetysseuran kautta Mafingan orpokodin yhteyteen rakennettavaa löytölasten kotia varten. Formuloiden rahamaailmassa summa olisi niin mitätön, että yhtään kuskia sillä ei saataisi liikenteeseen, mutta Afrikassa heikoimpien auttamisessa tällä summalla saadaan käänteentekevä muutos aikaiseksi.

Daktari Leenasta kertova teos on omaelämäkerta, joka perustuu pääosin kirjoittajan, Leena Pasasen kotimahansa lähettämään kirjepostiin. Kirjeissään hän on kirjannut sännöllisesti merkittävimmäit tapahtumat ja sieltä ne on ollut helppo poimia koostettavaksi muistelmateokseen. Kirjoittaja kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Oulussa ja toteaa, ettei hänellä vielä kouluaikana ollut mielessä elämänurana lähetystyö eikä myöskään lääkärin ammatti. Asiat vain putkahtivat esille sattumanomaisesti – saahan sitä johdatukseksikin kutsua. Kun kutsumus sitten kolahti, piti alkaa sovittaa askeleita siihen suuntaan ja katsoa, miten tässä käy, riittävätkö rahkeet. Ihmeenomaisilla konsteilla ei lääkäriksi päästy, vaan kovalla työllä ja sitkeydellä. Lähetyslääkärin valmistautumiseen kuului myös perehtyminen trooppisiin tauteihin, mikä tapahtui Englannissa, vieraalla, mutta jatkossa ihan välttämättömäksi osoittautuneella kielellä. Trooppisten tautien kurssilla pääsi myös tutustumaan moniin ja kokemusta omaaviin lähetyslääkäreihin kuin myös samalle alalle aikovien kanssa.

Leenan työpaikaksi valikoitui kirkon ja lähetysjärjestön päätöksellä Ilembulan sairaala pienellä - olisiko ollut 5000 hengen – paikkakunnalla, jossa sähköt toimivat määrätunteina tai niiden piti toimia. Ruokaa oli niukasti saatavilla, kuten myös autoille bensaa. Mutta kun ei ollut omaa autoa, niin mihin sitä bensaa tarvitsisi? Kun etäisyydet toisiin paikkakuntiin olivat pitkät, oli auto tarpeellinen moneen asiaan, ennen kaikkea sairaalan lääkkeiden kuljetuksiin. Olosuhteiden pakosta sairaalan toimintakyky oli hyvin rajoitettu.Toisaalta täällä tehtiin juuri sitä terveydenhuoltotyötä, joka vähiten maksaa, mutta eniten hyödyttää. Se on perusterveydenhuoltoa, johon sisältyy henkilökohtainen hygienia ja terveellinen ravinto. Sairaalan henkilökunta koostui monikansallisesta yhteisöstä, johon kuului etupäässä samaa Tansanian kirkkoa tukevia lähetysjärjestöjä. Oli myös tansanialaisia terveydenhoitajia ja lähihoitajia (medical assistants). Perinteisistä afrikkalaisista sairauksista yleisimpiä oli malaria, mutta jatkossa ongelmallisimmaksi osoittautui HI- viruksen aiheuttama AIDS. Lastenlääkäriksi erikoistunut Leena joutui taistelemaan sen ongelman kanssa, miten voidaan estää taudin leviäminen vanhemmista lapseen. Sopivaa lääkettä oli vaikeaa saada.  Leenan apuna oli kotimaahan itsestään tai henkilökohtaisten yhteyksien kautta levinnyt turvaverkosto, joka toimitti tarpeellisia postilähetyksiä. Lääkkeiden saaminen oli kuitenkin hyvin sattumanvaraista onnenkauppaa. Kaikille kärsiville ei apu ehtinyt ajoissa. Suurena ongelmana oli myös perinteinen lääkintähoito, joka perustui lääkeyrtteihin ja noituuteen. Noidat eivät olleet parantajia ollenkaan vaanh henkimaailmaan päin toimivia välittäjiä, jotka uskoivat ehkäisevänsä mustaa magiaa. Yrrttiparantajien lääkkeet saattoivat aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Tässä kohtaa lähetystyö asettui tiukasti tuhoamaan sitä perinteistä kulttuuria, mistä länsimaissa ollaan huolestuneita lähetystyöstä puhuttaessa. Terveydenhuollossa ei perinteistä kulttuuria kuitenkaan ollut tuhoamassa lähetystyö, vaan länsimainen koululääketiede, mistä asiasta täällä ei tiettävästi olla kovin huolissaan.

Kuului lähetystyöhön tietysti sitä uskontoakin. Jopa lääkärit rukoilivat ennen vaikeita hoitotoimenpiteitä ja niiden aikanakin. Joskus tuntui siltä, että rukous auttoi. Saattoihan sen selittää sattumaksikin, mutta sattuipa hyvin ja ihan oikeaan aikaan. Missään tapauksessa lääketieteellistä hoitoa ja uskon rukousta ei pidä asettaa vastakkain eikä toisensa poissulkeviksi. Ulkomaalaisten lähetystyöntekijöiden ei tarvitse lähetystyössä Tansaniassa toimia rintamataistelijoina evankeliumin levittämisessä. Sen puolen hoitaa Tansanian kirkko omien tansanialaisten työntekijöidensä toimesta. Lähetystyöntekijöillä on oman alansa koulutus, mikä Tansaniassa on vielä kehitysvaiheessa. Pikku hiljaa voitaneen siirtyä siihen vaiheeseen, että Afrikasta voidaan lähettää lähetystyöntekijöitä Eurooppaan, ehkä siihen ollaan jo siirtymässä. Daktari Leena ei kuitenkaan mene pohdinnoissaan ihan näin pitkälle. Hänelle riittää, että lähetystyöntekijällä on paljon opittavaa tansanialaisilta. Heillä on läheiset sosiaaliset verkot ja toimiva ystäväapu. Hädässä ystävä tutaan ja ilman hätääkin. Lapsia synnytetään ahkerasti. Naiset tukevat toinen toisiaan. Miesten apu toimii huonommin. Miehet siittävät ahkerasti lapsia ja hankkivat siihen tehtailuun useampia vaimoja. Rahat menevät juomina suusta alas. Uskonnollisella vaikutuksella voisi olla myönteinen merkitys, jos olisi korkeaa moraalia tukevaa hengellistä opastusta. Moraalisaarnoihin en usko, mutta uskonyhteisöön hengellistä moraalia kohottavaan tasoon kyllä.

Daktari Leena ei pidä moraalisaarnoja. Hän vain auttaa ihmisiä. Hän ottaa huostaansa orpoja ja tukee leskiä. Työelämä ja yksityiselämä sekoittuvat toisiinsa. Välillä auttaja uupuu, mutta ei se aina suinkaan johdu siitä, että paikallinen väestö häiritsee yksityistä rauhaa. Leenalle paikallinen väestö on myös ystävien yhteisö, jolta saa tukea ja apua. Auttaminen ja saaminen on vastavuoroista. Lapseton lääkäri on monen lapsen äiti ja huoltaja. Kansainvälinen lähettiyhteisö on lähetystyöntekijän perhe, joka pitää toinen toisistaan keskiänäistä huolta. Lähetystyöhön elämänsä uhrannut on saanut vastineeksi paljon ystäviä ja lopuksi vielä tunnustusta yli kuppikunta- ja uskonyhteisörajojen. Kutsumustyötä tehnyt on saanut tuntea toteuttaneensa elämänsä tarkoitusta.

Ilpo Perttilä