Heini Saraste: Äidin kaipuu

Roman Deresin matka Etiopiasta Suomeen. Into 2019. 178 s.

Maahanmuuttajanaisen selviytymistarina

En tiennyt tästä kirjasta mitään ennen kuin kirjoittaja Heini soitti minulle ja ehdotti tapaamista. Hän oli saanut kirjaansa taustatietoa kotisivuilleni kirjoittamista Etiopiaa ja varsinkin sen valtakirkkoa, Etiopian ortodoksista (tewahido) -kirkkoa, koskevista kuvauksista. Epäilen, että kirjan esipuheessa mainittu Ilkka Perttula tarkoittaa juuri minua. Tapaamisemme koski Heinin tulevia kirjallisia suunnitelmia, joihin hän ajatteli tarvitsevansa minulta lisätietoja.

Minua puolestani kiinnosti tämä vuonna 2019 julkaistu tarina etiopialaisesta naisesta, jonka Heini oli tavannut Helsingissä. Etiopiaa ennestään tuntematon toimittaja astuu melko vieraalle ja hyvin eksoottiselle maaperälle kirjoittaessaan tarinaa etiopialaisesta naisesta, joka perheensä toimeentulosta huolehtiessaan lähtee kuulopuheiden perusteella onnea onkimaan vieraasta maasta, Libanonista. Ennen kuin päästään näin pitkälle, on omassa kotipiirissä tapahtunut yllättäviä käänteitä. Turvallisen lapsuuden elänyt ortodoksinuori kokee kotiseurakuntansa antaneen hyvät lähtökohdat onnelliseen elämään. Nuori, joka yrittää karttaa huonoa seuraa, saa tukea mieheltä, joka tuntuu luotettavalta kumppanilta. Ikävä totuus tulee ilmi, kun seurustelu johtaa intiimiin kanssakäymiseen ja tyttö huomaa odottavansa lasta. Luotettavalta tuntunut mies onkin jo perheellinen eikä hän suinkaan aio hylätä vaimoaan. Tästä suhteesta syntyy vielä toinenkin lapsi. Nuoren äidin on huolehdittava lapsistaan sekä myös äidistään ja nuoremmista sisaruksistaan.

Kuulopuheiden perusteella etiopialaisilla on hyvät mahdollisuudet saada työtä Libanonista. Libanonilainen työllistäjäyritys lupaa maksaa matkat ja järjestää asunnon sekä hyvätuloisen työpaikan. Hyvistä ansioista riittää kotiinkin lähetettäväksi. Nuoren äidin on jätettävä omat lapsensa äitinsä hoitoon siksi aikaa, kun hän matkustaa vieraalle maalle ansaitakseen toimeentulon, josta riittää myös jaettavaa.

Vastaanotto vieraalla maalla ei osoittaudu lupausten mukaiseksi. Henkilöpaperit otetaan pois ja elämä alkaa paperittomana. Kovalla työllä voi ansaita jokapäiväisen leipänsä, mutta rahatuloja ei saa eikä kotimahan ole mitään lähetettävää, hyvä kun voi edes pitää puhelimitse yhteyttä. Hyvin kävi sentään tälle nuorelle, kun ei joutunut kotiorjaksi isäntänsä hyväksi käyttämäksi.

Pidemmällä aikavälillä lapsensa hylännyt äiti pääsee kuitenkin käymään kotimaassaan kertomassa, että aikoo vielä palata takaisin Libanoniin. Lapset ovat jo kiintyneet mummiinsa ja oma äiti on jäänyt heille vieraaksi. Libanonissa eläminen osoittautuu vaikeaksi vierastyöläiselle. Etiopialaiset ovat Beirutissa kaikkein huonoimmassa asemassa olevia vierastyöläisiä. Työntekijät pysyvät köyhinä, mutta välitystoimistot ansaitsevat suuria summia. Kun toisten asukkaiden maksamattomat vuokrarästit lankeavat etiopialaisten kontolle, on katastrofin hetki. Avuksi tulee somalimies, vierastyöläinen, joka hyvää hyvyyttään maksaa laskun ja ehdottaa kumppanuutta. Hän on saanut turvapaikan Suomesta. Avioliiton solmimalla molemmat pääsisivät Suomeen. Avioliitto muslimin kanssa on Etiopian ortodoksin näkökulmasta hyvin epäkristillinen, mutta tukalassa elämäntilanteessa ainoa selviämisen mahdollisuus.

Tapahtuu muutto Suomeen. Kesäaikaan Suomi näyttää kauneimmat kasvonsa luonnon kukoistuksellaan ja valoisuudellaan. Vastaanotto Kajaanissa on lämmin. Erityisesti ortodoksisen kirkon pappi ottaa tulijan ylenpalttisen ystävällisesti vastaan. Sopeutuminen Suomeen vaatii kuitenkin kielen oppimista, minkä jälkeen voisi hakea töitä. Siinäpä sitä tekemistä riittää. Avioliitto muslimin kanssa ajautuu karille. Taitaa se uskonto kuitenkin olla merkittävin erottava tekijä. Kahden lapsen äidillä on ainainen kodin ikävä ja erityisesti äidin kaipuu, mitä Suomessa löydetyt hyvät sosiaaliset suhteet eivät pysty korvaamaan. Äiti on tulossa vanhaksi. Kuinkahan kauan hän jaksaa tyttärensä tyttäriä hoitaa? Mitä, jos kutsuisi tyttäret Suomeen? Olisivatko he halukkaita irrottautumaan mumminsa hoidosta tulemaan heidät hylänneen äitinsä luo? Mummikin voisi tulla Suomeen käymään. Tyttärien hakemus hyväksytään ja tytöt ovat halukkaita jättämään kotimaansa. Mutta mummille ei myönnetä viisumia. Epäillään, että hänen aikomuksenaan on jäädä maahan. Suomalaisella vieraanvaraisuudella on rajansa.

Roman Deres tyttärineen muuttaa jatkossa Helsinkiin, jossa on suurehko etiopialaisyhteisö. On myös ystävällisiä ihmisiä, kuten Kalle Könkkölän johtama Kynnys ry, vammaisjärjestö, joka työllistää etiopialaisen kahden tytön äidin. Vammaisjärjestö tekee työtä myös Etiopiassa nimenomaan vammaisten parissa. Tahdotaan kohentaa vammaisten asemaa Etiopiassa.

Helsingissä toimii myös etiopialaisten muodostama Tewahido-kirkon yhteisö, joka kokoontuu Johanneksen kirkossa. Parhaiten etiopialainen viihtyy samaa uskoa tunnustavien heimolaistensa keskuudessa. Sopeutumisellakin on rajansa.

Lämminhenkinen kirja avaa pienin annoksin etiopialaista kulttuuriympäristöä ja ajattelua. Suomi on hyvä paikka maailmassa silloin, kun se avaa ovensa muukalaisille ja osoittaa humaania ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

Ilpo Perttilä