Kaisa Raittila: Yhteyden rakentajat

Homoseksuaalisten pitkä Via dolorosa

Kaisa Raittila: Yhteyden rakentajat. Kohti kaikille avointa kirkkoa. Kirjapaja 2020. 320 s.

Kirkon vaikeimmat ongelmat viime vuosikymmeninä ovat olleet naisten pappeus ja homoseksuaaleihin suhtautuminen. Ensimmäinen naisteologi valmistui vuonna 1913. Naispappeus hyväksyttiin 1986. Siihen väliin mahtuu monta vaihetta, jossa asiaa vatvottiin ja naisille yritettiin löytää oma paikkansa. Sodan jälkeen vahvistui ajatus siitä, että pappeudessa ei ole merkitystä sukupuolella. Naisten teologinen osaaminen oikeuttaa heidät samaan virkaan kuin miespuoliset kollegansa.

Homoseksuaalisuus on pitkään ollut laissa kiellettyä. Sitä on kuitenkin harrastettu hiljaa ja piilossa. Homoseksuaalisuuden (samoin kuin naispappeuden) kieltäminen on perustunut Raamattuun, kristillisen opin ja elämän ylimpään ohjeeseen. 1960-luku oli vallankumouksellista uudelleen ajattelun aikaa. Kirkon vaikutusvalta oli murenemassa, liberalistinen ajattelu taas nousemassa. Kirjallisuudessa, elokuvassa ja taiteessa näkyi uusia ilmiöitä ja tabujen rikkomisia. Samansukupuolinen seksi oli Suomen rikoslaissa kielletty vuoteen 1971 asti. Homoseksuaalisuus listattiin vuoteen 1981 asti psykiatriseksi sairaudeksi, jota hoidettiin eheytyshoidoilla. Kun homouden rikosoikeudellinen uhka väistyi, muutamat homot uskalsivat astua ulos kaapista eli tunnustaa seksuaalisen identiteettinsä. Ensimmäisiä heistä oli Helsingin vanhankirkon seurakunnan poikatyöntekijä Seppo Kivistö, joka erotettiin virastaan 1974. Kirjeessään ystävälleen ja opiskeluaikaiselle toverilleen Martti Simojoelle ilomantsilainen opettaja Martti Kaipainen pahoitteli Seppo Kivistön kohtaloa ja ilmoitti itsekin olevansa homo. ”Homoseksuaalisuus on kohtalo, jota ei ihminen itse voi valita”, ilmoitti Kaipainen kirjeessään.

Näistä episodeista alkoi tapahtumien vyöry, joita Kaisa Raittila kuvaa kirjassaan yksityiskohtaisesti. Homoseksuaalisten syrjintää alettiin puolustaa mielenosoituksilla ja julkilausumilla. Ilmiö haluttiin nyt nostaa esille ja siitä haluttiin levittää oikeaa tietoa. Syrjityt eivät jääneet ihan yksin taistelussaan identiteettinsä olemassaolon oikeutuksen puolesta. Monet oikeudenmukaisuuden tunnoltaan herkät eivät voineet olla hiljaa, vaan asettuivat puolustamaan homojen oikeuksia, vaikka olivat itse identiteetiltään heteroja. Tällainen oli mm. teologian ylioppilas Ulf Särs, joka toimi Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) hallituksessa ja puheenjohtajana. Saman järjestön entiset työntekijät Martti Lindqvist ja Liisa Tuovinen liittyivät homojen puolustajiin. Molemmat pääsivät oikein virkatyönään tutkimaan ilmiötä, joista heillä ei oman sukupuolisen suuntautuneisuutensa puolesta ollut henkilökohtaista kokemusta. Mitä enemmän he asiaa tutkivat ja kohtasivat asianosaisia ihmisiä, sitä enemmän vahvistui käsitys, että homoja on kohdeltu väärin. Eivät he ole rikollisia eivätkä edes sairaita. Heillä on vain valtavirrasta poikkeava seksuaalinen identiteetti.

Raittila keskittyy kuvaamaan enimmäkseen Suomen kirkossa tapahtuvaa kehitystä. Ei tosin voi väittää, että yhteiskunnassa yleensä olisi vallinnut homomyönteinen ilmapiiri. Puolesta ja vastaan –ääniä tuli joka puolelta. 2000-luvun puolella on kuitenkin kehitys kääntynyt siihen suuntaan, että yleinen ilmapiiri on homoudelle myönteisempi kuin kirkko. Kuilu yhteiskunnan ja kirkon välillä on revennyt isolle lommolle, kun tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan 2017. Kirkko ei vihi homoja avioliittoon. Yhä enenevä määrä pappeja tosin vihkii, koska kirkollinen päätöksenteko syntyy vain viiveellä ja usein vasta sitten, kun vallitsevasta käytännöstä on pakko tehdä johtopäätös, ettei ihanteen ja todellisuuden välistä railoa voi enää kasvattaa. Kirkko näyttäytyy yhä useammalle ihmiselle elämälle vieraana instituutiona. Ihmiset eivät enää jaksa uskoa niin kuin kirkko opettaa. Onpa kehitys kirkon sisälläkin johtanut uudenlaiseen ajatteluun. Kun ennen ajateltiin Raamatun olevan sekä kirkon uskon että elämän ylin ohje, on nyt alettu ymmärtää, että se on vain opin ohje. Kristillisen elämän suhteen joudutaan aina tarkastelemaan ilmiöitä rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön valossa. Näin säästytään siltä farisealaisuudelta, jossa pikkumaisten sääntöjen noudattamisella kierretään rakkauden kaksoiskäskyn velvoite. Raamatuntutkimus on osoittanut, ettei kaikkia Vanhan testamentin eikä edes Uuden testamentin tapakulttuuria noudateta kaikissa kohdin. Muutenhan kulttuurissamme vallitsisi orjuus ja moniavioisuus. Sodoman synti ei ollut seksuaalinen holtittomuus, vaan seksuaalinen väkivalta, jolla vihollista tai muukalaista haluttiin pelotella ja häpäistä. Apostoli Paavali tuomitsee riettaan homoseksuaalisen käyttäytymisen. Ihan samalla lailla hän tuomitsee säädyttömän heteroseksuaalisen elämän. Homous erikseen mainittuna johtuu varmaan paljon siitä, millaiseksi se ymmärrettiin Vanhassa testamentissa. Paavali tuskin tunsi homoseksuaalisuutta keskinäisen kumppanuuden ja rakkauden ilmenemismuotona. Eihän sitä ole tunnettu sellaisena muulloinkaan kahden vuosituhannen aikana.

Raittila esittelee perusteellisesti raamatullisista perusteista käytyä keskustelua, jossa sekä puolustajat että vastustajat käyttävät saman kirjan argumentteja puolustaakseen näkökantojaan. Oman lukunsa saavat sateenkaariyhteisöjen esittely, sateenkaarimessu, yhteysliike ja Tulkaa kaikki -liike. Ortodoksisen kirkon sisällä on käyty samanlaista keskustelua kuin enemmistökirkossa. Homous ei siis ole pelkkää protestanttista perua. Piispakunta saa kuulla kunniansa vaikenijoina ja asian jarruttelijoina. Piispojen vaikea tehtävä on ollut piispallisesta kaitsennasta poikenneiden pappien rankaiseminen. Papit ovat toimineet omantuntonsa mukaan kuin Luther. Jotkut piispoista ovat luopuneet rangaistusmenettelystä. Piispat lajitellaan selkeästi kategorioihin, joilla heidän myötä- tai vastahakoisuutensa arvioidaan. Kun tämä esiteltävä kirja on lähinnä vain syrjintää kokeneiden seksuaalisesta ja sukupuolisesta poikkeavuudesta kärsivien puolustuspuheenvuoro, ei vastapuolelle ole annettu tilaisuutta esittää omaa tulkintaansa tapahtuneesta. Näin näyttää käyneen mm. Mikko Heikalle, joka joutui Kotimaa-lehdessä (8.1.21) kommentoimaan Ari Muttosen (nyk. Kotisaari) pappisvihkimyksestä käymää keskustelua piispan kanssa. Valitettavasti piispan vastineessa nimi on vaihtunut Arista Jariksi. Monen piispan kannat ovat muttuneet paljon myönteisimmiksi, johtuuko se yleisestä mielipiteestä vai homoseksuaaleihin ja heidän asiaansa tutustumisesta. Kirkon vanhoillinen taho, jota edustavat erityisesti herätysliikkeet herännäisyyttä lukuun ottamatta, saattavat piispat hankalan solmun aukaisijoiden vastuuseen. Yksi piispa (John Vikström) joutui asiassa jo harhaoppisyytteeseen. Maallikko syytti teologisesti korkeasti koulutettua piispaa harhaopista. Taistelu on saanut ihan koomisia piirteitä. Poliitikko Päivi Räsänen on saanut ihmisiä joukoittain eroamaan kirkosta, kun hänen puhettaan on pidetty kirkon äänenä. Jos kreikkalaiseen myyttiin verraten tämä vaara on Skylla, niin Kharybdis on se, että herätysliikkeet eroavat kirkosta. Ja onhan kirkosta jo eronnut se Lähetyshiippakunnan nimellä kulkeva piispallinen ryhmä, joka katsoo edustavansa tunnustuksessa pysyvää luterilaista kirkkoa harhaoppiin ajautuneen kirkon sijasta. Jatkossa historian tuomio alkaa kohta kaatua niiden päälle, jotka vastustavat seksuaalista tasa-arvoa. Takinkääntö vain populistin roolissa on nolo.

Raittilan kirja tekee suuren palveluksen siinä, että se kuvaa homoseksuaalisuutta ja siihen liittyvää mielipiteen vaihtoa perusteellisesti. Henkilöhakemiston mukaan vajaa 400 henkeä on saanut äänensä kirjatuksi. Jos asian hyväksi voidaan jotain tehdä, niin ainakin voidaan jakaa tietoa ja ymmärrystä. Raittila toki toivoisi, että mahdollisimman moni raapustaisi allekirjoituksensa Yhteys-liikkeen jäseneksi. Minä taidan kuulua niihin, jotka eivät tiedä, mitä pitäisi tehdä. Oikean tiedon jakamiseen pyrin kuitenkin vilpittömästi. Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa 2013 Paavalin kirkossa asetuin äänestyksessä puolustamaan Lähetysseuran linjaa ja Muttosen sekä Tapani Haapalan (nyk. Kotisaari) hyväksymistä Seuran työntekijöiksi.