Kotona viidakkokylässä

Pirkko ”Ihmemaassa”
 

Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä, Pirkko Luoma Papua-Uudessa-Guineassa, Suomen Lähetysseura 2014
 

”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa”, sanotaan tutussa lastenlaulussa. Lapselle kummastelun aiheeksi riittää kotipihalla liikkuva muurahainen. Aikuinen etsii kaukaisempia kummastelun aiheita. Motiivien ristiriita syntyy siitä, että kaukomaihin tutustuminen on kallista ja vaivalloista. Lähetystyöntekijä on etuoikeutettu, kun saa varsinaisen työnsä ohessa myös tutustua eksoottisiin kulttuureihin. Lähtöpäätökseen ei kuitenkaan seikkailunhalu ja jännityksen etsiminen riitä. Tarvitaan vahvaa uskoa ja luottamusta siihen, että lähtijä on ihmistä voimakkaamman turvan varassa. Varsinaisena lähtemisen motiivina ei ole kummallisten asioiden etsiminen, vaan Kristuksen lähetyskäskyn toteuttaminen. Monelle lähtijälle onneksi Suuri Lähettäjä ei vaadi kaikilta saarnaamisen taitoja. Tarvitaan vain välittämistä, halua palvella kärsiviä tai apua tarvitsevia ihmisiä.

Pirkko Luoma asettui 1970-luvun lopulla Laningwapin kylään tutustumaan ensin Urim-heimon kulttuuriin aloittaakseen sitten paikallisen kielen tutkimisen, kieliopin ja kirjakielen luomisen sekä Raamatun kääntämisen urimin kielelle.

Kainuulainen Pirkko Luoma oli uravalinnassaan ajautumassa kielten opettajaksi Suomessa, kunnes osallistuminen Wyccliffe Raamatunkääntäjät -järjestön kursseihin avasi uuden mielenkiinnon kohteen: ”Jospa minusta tulisikin raamatunkääntäjä!” Oma terveys epäilytti ja oli kysyttävä Jumalan tahtoa. Kunto tutkittiin ja todettiin, etteivät ne aseta estettä lähtemiselle. Edessä oli Suomen Lähetysseuran lähetyskurssi ja maisterin paperien saaminen Tampereen yliopistosta, minkä jälkeen olikin lähtö vain viisumia vaille valmista.

Lähetystyöntekijä ei pane silmät ummessa sormea kartalle katsoakseen, minnekä tästä nyt lähtisi, vaikka niin ovat toki toimineet niin sanotut uskonlähetit. Osoite määräytyy lähetysjärjestöjen suunnitelmissa, joissa työn tarvetta on kartoitettu ja joissa matkaan liittyvät ulkoiset järjestelyt osataan hoitaa mallikkaasti. Eikä lähetystyöntekijä ole yksinäinen susi, joka ohjaa omaa työtänsä ja toimii omin päin. Ei, työ on laajasti verkostoitunutta ja hyvin organisoitua. Yksin ei ole hyvä lähettää ketään jo turvallisuudenkaan takia. Kaksi henkilöä muodostaa aika hyvän tiimin. Oikeastaan tämä oli jo Jeesuksen toimintatapa, kun hän lähetti oppilaitansa pikku missioille. Pirkko Luoma sai työtoverikseen suomalaisen Ritva Hemmilän. Vaikka heillä oli hieman erilainen tunnustuksellinen tausta, se ei estänyt heitä toimimasta raamatunkäännöstyössä yhdessä. Tuleva kirkollinen yhteisö ei liioin tullut olemaan samanlainen kuin kotimaan lähtötausta. Lähetystyö pakottaa yhdistämään voimia. Suomen Lähetysseura on myös verkostoitunut Wyccliffe Raamatunkääntäjien kanssa. Ensin mainittu on luterilainen, jälkimmäinen tunnustustenvälinen lähetysjärjestö.

Papua-Uusi-Guinea on yksi kaukaisimpia ja eksoottisimpia maailmankolkkia. Raamatunkäännöstyölle se on yksi haasteellisimpia paikkoja – puhutaanhan siellä 800 eri kieltä. Ukarumpa-nimisessä paikassa sijaitsee maailman suurin lähetysasema, jossa on tuhat lähetystyöntekijää. Sieltä käsin johdetaan Papuassa tehtävää raamatunkäännöstyötä. Työparille osoitetaan paikka, jossa he voivat aloittaa kielen kartoittamisen. Välillä käydään Ukarumpassa lepäämässä ja raportoimassa työn edistymistä. Lähetysaseman ja päämajan välille on rakennettava radiopuhelinyhteys. Muilta osin lähetystyöntekijä jää paljolti kyläyhteisönsä varaan. On sopeuduttava elämään paikallisten olosuhteiden mukaan ja kulttuuriin, mikä liittyy hyvin kielen oppimiseen. Ruokataloudessa on opittava paikallinen ruokakulttuuri, kuuluupa ruokavalioon vaikka rottia ja käärmeitä. Mainituilta syötäviltä on opittava myös puolustautumaan. Pahin terveysuhka tulee kuitenkin hyttysten ja mikroskooppisten eliöiden kautta. Kun Ritva Hemmilä joutui sairauden takia poistumaan Papuasta, tuli suomalainen Aira Suormala hänen tilalleen.

Pirkko Luoman lapsuudenystävä ja koulutoveri Aune Mikkonen tuli tutustumaan ystävänsä työhön ja sai päähänsä, että tästä pitää kirjoittaa kirja. Siitä alkoi pitkä prosessi, johon sisältyi uusi matka Papualle, paljon kirjeenvaihtoa ja pitkiä yhteisiä keskusteluja. Niin syntyi kertomus, jossa selviää lähetystyöntekijän kutsumuksen kehitys, paikallisen kulttuurin ja uskonnon esittely, varsinaisen työn eli raamatunkääntämisen kuvaus sekä työssä esille tulevat surut ja ilot, onnistumiset ja vastoinkäymiset. Sekin selviää, että työ jatkuu lähetystyöntekijän palattua kotimaahan ja että nykyisten tietoliikenneyhteyksien aikana työtä voi tehdä myös etätyönä. Jäikö kirjasta puuttumaan jotain sellaista, mistä olisi kaivannut lisävalaistusta? Kyllä varmasti, eihän 170 sivua riitä kuin pintaraapaisuksi laajaan asiavyyhteen. Mutta tämä on hyvä alku. Kuka osaa ja ehtii, voi syvennellä hyvää perusesittelyä.

Ilpo Perttilä