Liisa Kosonen: Marja-Terttu Tolamo. Taiteilija ja taistelija.

Lähetystyön ystävä

Liisa Kosonen: Marja-Terttu Tolamo Taiteilija ja taistelija. Perussanoma 2020.

Luin suurella mielenkiinnolla Suomen Raamattuopiston (RO) Grand Old Ladysta kirjoitettua elämäntarinaa, joka ei ole vain henkilöhistoriaa, vaan myös Raamattuopiston ja koko Suomen kirkkohistoriaa. Se on myös monien muiden henkilöiden historiaa, niiden, jotka ovat olleet Raamattuopistolla työssä tai osallistuneet sen toimintaan. Sellaisiksi voin laskea itsenikin. Jo poikaikäisenä olin sittemmin RO:n työntekijänä toimineen Aarre Huovilan poikakerhossa Taipalsaarella. Nuoruusiässä osallistuin Lappeenrannan seurakunnan retkeen, joka suuntautui RO:lle. Tämä retki oli ainoa kerta, jolloin olen kohdannut Urho Muroman (UM) henkilökohtaisesti. RO:n vaikutus oli Lappeenrannassa erityisen voimakasta. Täällä UM oli pitänyt vuonna 1928 pitkiä herätyskokouksia, joihin ihmisiä rynni enemmän kuin elokuvateattereihin. Syntyi Raamattuopiston Ystävät, joka jatkaa edelleen toimintaansa. Lappeenrannan seurakunnassa käytiin kiivasta sanavaihtoa uuspietististen ja kirkollisten näkemysten välillä. Vastakkain olivat kasvatuskristillisyys ja herätyskristillisyys. Täällä pitivät monet RO:n työntekijät evankelioimispäiviä, joissa saarnamiehinä toimivat RO:n työntekijät tulisine saarnoineen. Kävipä täällä joskus RO:n Säätiön puheenjohtaja Nurmijärven kirkkoherra Kosti Kankainenkin.

Armeija-ajan jälkeen osallistuin vuonna 1964 Lahden Joutjärvellä pidettyihin kristillisiin ylioppilaspäiviin, jotka olivat osa raamatulliseksi itsensä määrittävän kristillisen ylioppilasliikkeen maailmanlaajaa nousukautta. Uskonelämän tulkintaa määrittivät ratkaisukeskeisyys, Muroman tähdentämä hengellinen uudestisyntyminen ja tiukkojen rajojen vetäminen ”maailmaan” päin eli uskovien käpertymistä omaan yhteisöönsä. Lähetysherätystä lietsottiin jonkinlaisella ennenaikaisella sitoutumisella ja antautumisella. Opiskeluaikanani tulin vedetyksi mukaan sekä RO:lla pidettyihin ylioppilaspäiviin että vastaperustettuun Ylioppilaslähetykseen. Olin joskus jopa ylioppilaspäivien suunnitteluryhmän jäsen. Ylioppilaslähetyksen hallitukseen kuuluin lähinnä Kansan Raamattuseuran (KRS) yhdyshenkilönä. Siinä vaiheessa elämäni suuntautui enemmän KRS:aan kuin RO:oon. Näiden kahden uuspietistisen liikkeen erona oli se, että jälkimmäinen omasi kriittisen asenteen (Suomen ev. lut.) kirkkoon, vaikka käyttikin kirkon tiloja omaan toimintaansa. KRS sen sijaan suunnitteli toimintaansa rakentavasti yhteistyössä seurakuntien kanssa. Voimakkaita kirkkokriitikoita olivat Olavi Peltola, Martti Häkkinen ja Uuras Saarnivaara. Viimeksi mainittu tuli lisäksi tunnetuksi Kirkkojen Maailmanneuvoston harjoittaman ekumenian vastustajana. Ekumenian vastaisuus oli myös viidennen liikkeen agendalla.

Liisa Kosonen kuvaa kirjassaan hyvin, millaisia kirkkopoliittisia kiistoja oli viime vuosisadalla. RO perustettiin samana vuonna kuin KRS, siis 1945. Herätyskristillinen rintama repesi jo alkuunsa. Taisi RO olla vähän kärsivänä osapuolena, koska KRS omi itselleen evankelista Frank Mangsin vaikutuksen ja SANA-lehti pesi mennen tullen vaikutusvallassaan Muroman Herää valvomaan! –lehden. KRS:n leirikeskus Vivamo taisi vetää pidemmän köyden kuin RO:n Nummenranta. Piispa Eelis Gulinkin kallistui näistä kahdesta enemmän KRS:n suuntaan. Professori Osmo Tiililä sen sijaan oli RO:n puolella, kunnes erosi kirkosta. Tiililä taisi vetää maton itsensä alta. Kyllä hän kävi vielä RO:lla puhumassa, mutta hän ei suostunut selvästikään asettumaan uuspietistisen liikkeen johtajaksi eikä RO:n puolestapuhujaksi. Kososen mukaan muutamat Helsingin yliopiston opettajat, Aimo T. Nikolainen, Aarre Lauha ja Seppo A. Teinonen varoittivat ylioppilaita osallistumasta RO:n ylioppilasliikkeeseen. Onhan se mahdollista, mutta minä en kuullut ainakaan kahden ensin mainitun, jotka olivat opettajiani, sellaista lausuvan. Sen sijaan kuulin kyllä RO:n piirissä voimakkaasti varoitettavan mainittujen opettajien vahingollisesta vaikutuksesta. ”Lundilaisuus” oli päivän sana. Sillä viitattiin Ruotsin Lundissa vaikuttavaan teologiseen suuntaukseen, jossa tähdennettiin teologian tieteellisen tutkimuksen riippumattomuutta kirkosta ja sen uskosta. Tiililälle taas oli oleellista, että teologista tutkimusta voi harjoittaa vain se, joka on itse uskossa. Suurelle uuspietistiselle kirkkokansalle meni hyvin perille viesti, että lundilaiset ja liberaaliteologit tuovat kirkon uskonelämään haitallisia vaikutteita. Syntyi polarisaatio, joka jakoi uskoviakin herätyskristillisiin ja vapaamielisiin.

Urho Muroma oli kannattajilleen suuri Jumalan mies, ehkä vähän kuin arvostelun yläpuolella. Tutkija ei voi kuitenkaan vaieta hänen elämänsä inhimillisemmästä puolesta. Fanaattisen kiivas mies suolsi suustaan madonlukuja, joita nykyisin voitaisiin määritellä vihapuheeksi. Kun ei Kauniaisten kaupunki suostunut viivyttelemättä luovuttamaan tonttia uudelle raamattuopistorakennukselle, kaupunki sai kuulla kunniansa Muroman suusta. Muiden piti jälkeenpäin yrittää sovitella johtajansa sanoja. Muroma sen sijaan uhkasi jopa erota kirkosta, vaikka edellä mainitussa episodissa kirkko ei tainnut olla edes osapuolena. Marja-Terttu hoiti esimiehensä selän takana hänen äkkipikaiset oikkunsa.

Niin siinä sitten kävi, että uuspietistinen liike hajosi moniin eri ryhmiin. Sitä jäi suremaan ainakin maisteri Marja-Terttu Tolamo, joka oli kokosydämisesti oman opistonsa edun valvoja. Ylioppilaslähetys riisti ylioppilaat RO:n helmasta, Kansanlähetys jakoi tiukan herätyslinjan kahtia ja vei mukanaan RO:n kannattajakortiston työntekijöiden mukana. Kansanlähetyskin jakaantui Kylväjään ja SANSAan ja vähän muihinkin pieniin puljuihin. Pitkäaikaiset RO:n luottotyöntekijät siirtyivät uusien yhdistysten leipiin. RO oli lähetystyön osalta ollut Suomen Lähetysseuran tukija erityisesti Israel-työn osalta, missä toisena tukikohteena oli helluntailaisen Kaarlo Syvännön työn tukeminen. Tolamo oli joka paikassa aina mukana ja piti kiinni hallituspaikasta. Hän järjesti matkoja Israeliin ja moniin muihinkin kohteisiin. Matkanjohtajana hän suoritti suurta vaikutustyötä. Urho Muroman kälynä hän kantoi sisäpiiriläisenä Muroman perinnettä yhä laajentuvassa RO:n työssä. Työntekijöiden keskuudessa oli kuitenkin suurta vaihtuvuutta. Yhdistyksen työ vaati holistista omistautumista työlle, ainakin jos Tolamon mallia noudatetaan. Joillekin saattoi myös syntyä hengellistä toisinajattelua. Tiukka herätyskristillinen linja tuntui liian ahtaalta. Marja-Terttu Tolamo oli pitkään Suomen Lähetysseuran työn tukija. myös Kansanlähetyksen ja Kylväjän perustamisen jälkeen. Tämä johtui paljolti siitä, että Israel oli hänen suuri rakkautensa ja SLS oli tehnyt työtä siellä pitkään. Tolamo innostui myös siitä, kun SLS aloitti työn Etiopiassa, johon hän oli tehnyt tutustumismatkan 1960-luvun alussa. Alpo Hukka oli pitkään edustettuna Raamattuopiston Säätiön hallituksessa, mikä takasi keskinäisen luottamuksen säilymisen.

Myöhempinä vuosinaan Tolamosta tuli myös Lähetysyhdistys Kylväjän ystävä. Luulen, että se ei johtunut teologisesta näkemyserosta Lähetysseuran linjaan nähden, vaan henkilökohtaisista ystävyyssuhteista. Tolamolla oli runsaasti ystäviä. Hän otti heidät ja kaikki uudetkin ihmiset sydämellisesti vastaan opiston suojiin. Hän oli kuin ”lintuemo, joka haluaa koota kaikki poikaset suojaansa” raamatullista sanontaa lainatakseni. Tolamo johti pitkään opiston taloutta ja hoiti Muroman julkaisutyötä, kirjoitti puhtaaksi hänen kirjojaan ja puheitaan. Runoilijana hän pulppusi omaa runotekstiään kirjoina, mutta myös henkilökohtaisina tervehdyksinään kaikille, joiden kanssa hän oli tekemisissä. Eläkeiässä alkoivat sairaudet vaivata ja työ siirtyi uudelle sukupolvelle, jolla oli erilaiset näkemykset työstä ja yhdistyksen hallinnosta. Vanhenevalle työntekijälle työn luovuttaminen toisten käsiin oli yhtä raskasta kuin sairaudet, jotka koettelivat väsynyttä ruumista. Vuonna 1915 syntyneen voimakastahtoisin uurastajan elämä päättyi Tammikummun hoitokodissa vuonna 2000.

Ilpo Perttilä