Edeltämenneiden muistaminen

Edeltä menneiden muistotilaisuus senioripäivillä 26.8.2015 Päiväkummussa
Leila Kallas ja Marjatta Puisto

Virsi 621:1, 2, 5

Room. 8: 38—39 ja rukous

Virsi 307: 1, 2

Ella Onerva Väänänen syntyi 11.10.1936 ja nukkui pois 8.9.2014 77-vuotiaana pitkään kestäneen sairauden uuvuttamana. Aivan aluksi veisasimme "uutta maata tähyilen". Uutta maata tähyilemään Ella oppi jo lapsuudenkodissaan monessakin mielessä. Nastolan Ruuhijärvellä Nikulan kotona vietettiin koko kylän lähetysjuhlia joka kesä.  

Ella oli viestinnän asiantuntija koulutuksensa pohjalta Tampereen yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1960-luvun puolivälissä ja kokemuksensa pohjalta erilaisissa tehtävissä kuten Tampereen teatterin tiedotussihteerinä, kirkon lähetysvuoden tiedotussihteerinä ja myöhemmin kaksikymmentä vuotta SLS:n samaisessa tehtävässä. Ella aloitti jo omana aikanaan uutta SLS:n viestinnässä, kun hän alkoi vaatia työaloilla olevilta yksinkertaisesti enemmän kirkkojen äänen kuulumista. Kymmenen viimeistä työvuottaan Ella toimi Helsingin hiippakunnan lähetyskasvatussihteerinä. Kirjallista tuotantoa oli paljon sekä lähetyskasvatuksen tarpeisiin seurakunnissa että henkilökohtaiseen hengelliseen kasvuun rukouksesta ja paastosta.

Ellalle oli tuttua paikallisseurakunnan toiminta sen hallintoa myöten. Ella oli rukouksen ihminen sen eri muodoissa hiljaisuuden retriitissä, paastossa tai työtoveruudessa. Siitä kertoo pieni anekdootti lähetysjohtajan vaihdoksen yhteydestä, josta hän kertoi: "Oli ihmeellistä, kun ensimmäisellä tapaamisella lähetysjohtaja aloitti keskustelun yhteisellä rukouksella." Tuusulan-koti Annivaarassa sai olla myös monen kokoontumisen rukouspaikka.

* * *                    
Sirkka-Liisa Lindeman, julistustyön toimistonhoitaja ja sihteeri, syntyi 9.3.1933 ja nukkui pois 11.8.2015 82 vuoden iässä. Sirkka tuli 21-vuotiaana SLS:n palvelukseen julistustyön toimiston hoitajaksi. Hän palveli Lähetysseuraa 41 vuotta ja yhden kuukauden, jonka jälkeen eläkkeelle jäätyään hän palveli vapaaehtoisesti 20 vuoden ajan. Hän oli sanonut eläkkeelle jäätyään: "Minulla ei ole muuta elämää kuin tämä lähetys..." ja niin hän jatkoi vastaten vielä Rovaniemen lähetysjuhlien järjestelyissä lähettien majoituksesta. Sitä hän oli tehnyt vuosikymmenien ajan. Eikä se ollut helppo tehtävä jatkuvien viime hetkiin tapahtuvien muutosten tähden.

Sirkka hoiti ennen lähettien siirtämistä hiippakuntakohtaisiin työryhmiin heidän vierailunsa lähes 600 seurakunnassa. Hän lienee ainoa seuran työntekijä, joka Suomen kartta toimistonsa seinällä erivärisine nuppineuloineen tiesi, missä mennään ja ketkä milloinkin menivät seminaareihin, kouluihin, päiväkerhoihin, vanhusten piireihin iltatilaisuuksiin, kirkkovaltuustoihin ja -neuvostoihin. Hän tiesi ketkä saarnasivat ja missä vierailtiin rippikouluissa. Hän piti henkilörekisteriä niistä työntekijöistä seurakunnissa, jotka pääasiassa hoitivat yhteydet Lähetysseuraan. Itsestään numeroa tekemättä hän oli vähässä uskollinen ja sai olla paljon haltijana.

Sirkalla oli erityinen harrastus. Hän oli yhteistyössä kymmenen vuoden ajan Pekka Harnen kanssa ristisanatehtävien piirtäjänä ja tekstittäjänä kolme kertaa vuodessa Lähetyssanomiin ja kuukausittain Sana-lehteen. Siunaamme kiitollisina ja ihmetellen hänen muistoaan.

Virsi 307:3

Taiwanin-lähetti, sairaanhoitaja, diakonissa Leena Kauppinen 7.7.1935 – 19.10.2014, toimi SLS:n palveluksessa vv. 1962—67 Chaochaon ja Hengchunin klinikoilla. Suomeen palattuaan hän löysi paikkansa Jyväskylän helluntaisrk:ssa, jonka lähettämänä hän jatkoi työtään Taiwanilla evankelioimis- ja srk-työssä. Eläkkeelle jäätyään hän eli työtoverinsa perheessä "äitinä ja mummona" jatkaen vielä heidän kanssaan 2—3  srk:n hoitamista. Leena kuoli rauhallisesti perheensä laulun ja rukouksen keskellä ja sai lepopaikkansa Chunain helluntaisrk:n hautausmaalla.

* * *
Kiinan ja Taiwanin-lähetti, pastori Päivö Parviainen 19.06.1912 – 19.4.2015, 102 v.

Lähettikunnan ja Suomen kirkon papiston seniori sai palvella kutsumuksessaan niin Kiinassa vv. 1946—53, Taiwanissa 1965—74 kuin kotimaassakin yhdessä Eeva-Annikin kanssa melkein 40 v. Roolit vain vaihtelivat srk-pastorista lähetyssaarnaajaksi, sotilaspapista maahanmuuttajatyön aloittajaksi, kun Päivö kiinan kielen taitajana oli avainasemassa Vietnamin pakolaisten tultua Suomeen. Aina liikkeellä oleva, lähes 100-vuotias "nuorisotyöntekijä" oli suosittu kouluvierailija. Siinäpä esikuva nuoremmille sukupolville!

Pai Kuang-Ming = Valkoinen Kirkas Valo oli varmasti osuvin nimi Päivölle, sellaisena myös me eri kenttien lähetit hänet kutsumuksessaan koimme.  

Siunattu hänen muistonsa.

* * *

Pakistanin-lähetti, rovasti  Eeva-Liisa Multala 12.11.1938 Ol Pyhäjärvellä – 19.7.2015 Kiuruvedellä, 76 v.

TM 1966, kieliopintoja Englannissa ja Pakistanissa, jossa Eeva-Liisa sitten toimi SLS:n työntekijänä 1967—85,  Nowsheran kansak. joht. op:na ja Risalpurin keskikoulun op. ja rehtorina täydentäen pedagogiikan opintojaan kotimaan lomalla, sekä Nowsheran hpk:n koulujen tarkastajana ja taloudenhoitajana 1980—85. Sen jälkeen Eeva-Liisasta tuli SLS:n lähetysopiston rehtori vuosiksi 1987—94 ja hän päätti palveluksensa SLS:n henkilöstöjohtajana 1995—2002, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Vuosilta 1959—60 omistan muistikuvan teologisesta tiedekunnasta: opin tuntemaan Eeva-Liisan – alemman kurssin opiskelijan – aurinkoisena ja rohkeana Akateemisten Vapaaehtoisten Lähetysliiton (nyk. Opiskelijoitten lähetysliitto) puhemiehenä ja jäsenvärvääjänä yhdessä Liisa-ystävänsä kanssa, joten Lähetysopiston rehtorius oli mielestäni selvä jatkumo nuoruuden näylle: olemme kaikki kutsutut Herran palvelukseen.

Eeva-Liisan toimintatapa: hän tarjosi tilan, missä oli mahdollisuus keskustella kasvojaan menettämättä.

Elämäntyön jälkimmäinen osa – oman kotisrk:n vastuunkantajana ja aktiivina – ei kantanut 13 vuotta kauemmaksi, kun kutsu Isän kotiin tuli äkisti ja yllättäen järkyttäen meitä kaikkia.

 Virsi 307:5

Namibian-lähetti, opettaja Irja Mirjam Eirola syntyi 22.12.1928 ja nukkui pois 13.11.2014, 85 v. Jyväskylässä. Kymmenlapsisen perheen nuorimpana Irja oppi varhain niukkuuden keskellä jakamisen armolahjan. Sekä Irja että puolisonsa Arvo olivat Jyväskylän seurakunnan aktivisteja. Irja oli se, joka otti vastaan lämpimällä tervetulotoivotuksellaan uusia tulokkaita, joskus arkuudessaan ylimielisiä ja kapinoiviakin tulokkaita. Erääseen tulijaan Irjan ystävällisyys vaikutti niin, että seurakuntaan juuri uskoon tulleen nuoren tie tuli pysyväksi ja vaikutti parhaan mahdollisen kasvualustan myöhemmälle tehtävälleen Kansan Raamattuseurassa evankelistana, jonka vaikutuksesta puolestaan monelle avautui uskon lahja ja tie eri tehtäviin useille työalueille. 

 Vuosina 1958—68 Namibiassa Nakayalen, Elimin ja Oniipan lähetysasemien emäntänä Irja huolehti vieraista läheltä ja kaukaa, vastasi diakoniatehtävistä, kasvateista ja apulaisista, perheestä ja kodista. Sota-aika oli totuttanut selviytymään puutteellisissa olosuhteissa, mutta Ambomaalla lisäksi tulivat vielä sekä sähköttömyys että usein myös veden puute. Työalan esimiehen puolisona Irjalla oli aivan erityinen osa ja vastuu tehtävässä, jossa yhdistyi sekä työalan emännyys että vuosikymmeniksi rakentunut ystävyys ambolaisten kanssa. 

Kotimaassa Oulussa lähetystyö nieli Irjan lähetyspiirin aloittajana, lähetyssopesta ja lähetysmyyjäisistä vastaavana, joiden lähestymisestä koko kerrostalon porras tiesi, kun alkoi silakkapihvien valmistus myyjäisiä varten. Irja toimi pyhäkoulun opettajana ja pyhäkoulusihteerinä sekä hoiti koko hiippakunnan lähetystoimistoa. Lähetystyö ei jättänyt häntä edes eläkkeelle jäätyään, silloin alkoi hallinnollinen vastuu sekä Oulun seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa että Karjasillan seurakuntaneuvostossa. Oulusta perhe muutti lapsuutensa ja nuoruutensa Jyväskylään, jossa lähetystyön tukeminen yhä jatkui. Nelilapsinen perhe kasvoi vielä kahdella lapsella Namibiassa. Iloa toi viime hetkiin asti 11 lastenlasta ja 11 lastenlastenlasta.

* * *

Namibian-lähetti, vakuutusvirkailija Elise Helene Lehtinen syntyi 28.10.1952 ja nukkui pois 3.5.2015, 62 v. Muutokset yhteistyökumppanuudessa loi uusia mahdollisuuksia sekä taloudellisesti että henkilöresursseissa lähetystyön tukemisessa. Miehensä Jarmo Lehtisen kanssa Elise toimi Tampereen Martinus-säätiön lähettämänä Onandjokwen sairaalan peruskorjaus- ja jälleenrakennustyön ajan, vuosina 2009—13 koko projektin kirjanpitäjänä. Työnsä ohella hänet opittiin tuntemaan vierastalojen toimeliaana emäntänä, ihan "vanhan ajan lähettinä," jonka koti oli tulijoille avoin. Se mahdollisti myös turistiryhmien viihtymisen.

Elisan ja Oniipan lasten välille syntyi syvä kiintymys, jota sävytti sekä lasten välittömyys ja iloisuus että huoli erityisesti vähävaraisten perheitten lasten tulevaisuudesta. Yhtäläisyysmerkillä voisi sitoa Elisen ja Oniipan päiväkodin. 

* * *

Namibian-lähetti Teuvo Sakari Suikkanen syntyi 23.8.1936 ja nukkui pois 13.6.2015, 78 v.
Teuvo kasvoi 12-lapsisessa perheessä, josta hänen vanhempi veljensä sanoi, että se oli kuin kotitalouskoulu. Sorvit, pärekoneet ja yleensäkin tarvittavat työkalut valmistettiin itse. Teuvo oli teknisessä taituruudessaan luova. Sitä todella tarvittiin Okavangolla, jossa hän lääkärivaimonsa Annelin kanssa teki sitä, mihin oli lupautunut työntekijäesittelyssään: "Minä menen lähetystyöhön tehdäkseni toisten tekemän lähetystyön mahdolliseksi." Varsin pian oli hän kirjoittanut kiertokirjeessään: "Valinta on ollut oikea, niin paljon minua on tarvittu." Teuvo oli hakeutunut kolmeen paikkaan, joihin kaikkiin hän tuli hyväksytyksi, joista yksi mm. oli hyväpalkkainen toimi Saudi-Arabiassa. Mutta Lähetysseura vei voiton. Nkurenkurun autokorjaamo tuli tunnetuksi toimintakyvystään, työvälineistään, paikallisten kouluttamisesta ja työtaidoista. Sen lisäksi rakentamisurakka oli valtava sairaalan laajentamisessa ja henkilökunnan asuntojen lisätarpeissa. Potilas- ja rahtikuljetus oli taukoamatonta. Näiden lisäksi saattoi se ainoa vapaapäivä tuhrautua liejuun autoineen juuttuneen lähettitoverin auttamisessa. Kerran hän aloitti vuosikertomuksensa näin: "Jos ahkeruus on ilomme, niin kyllä on iloa riittänyt."

Suomeen palattuaan Teuvo kouluttautui ammattikoulun opettajaksi ja tutustui tietotekniikkaan tavalla, josta lastenlapsetkin saivat opastusta tässä tekniikan ihmeajassa. Teuvo oli työtoveri, joka osasi rohkaista, puuttua myös kiperiin kysymyksiin, jopa, ihan oikeasti, tehtyihin virheisiin kärsivällisesti. Hänestä jäi kuva miehestä, joka osasi hymyillä anteeksiantavasti ja ystävällisesti. 

Virsi 307: 6

Israelin-lähetti, sairaanhoitaja Ulla Malinen 11.2.1951 – 26.12.2014, 63 v.

V. 1982 Beit Jalan srk:n silloinen pappi Munib Yunan kutsui diakoni Tapani ja sairaanhoitaja Ulla Malisen Beit Jalan poikakodin isäntäpariksi arabiankieliseen työhön.

V. 1991 Shalhevetjah-srk kutsui heidät hepreankieliseen nuoriso/diakonia- ja evankelioimistyöhön. Samalla he kuitenkin jatkoivat luterilaisen arabikirkon diakoniatyössä vanhusten ja vammaisten keskuudessa hoitaen mm. kirkon ateria-palvelua "Meals on wheals" eli ruokaa pyörillä -toimintaa. Ulla toimi erityisesti rohkeana autonkuljettajana, vaikka INTIFADA – arabien kansannousu – väkivaltaisuuksineen vaikeuttikin työtä. KAFIJA – ruudullinen arabihuivi – auton tuulilasissa herätti kuitenkin sovinnollisuutta kuten kielitaitokin.

Tapanin hoitaessa koko Shalhevetjah-keskuksen isännyyttä Ullan roolina oli tietysti keskuksen emännyys, joka antoi mahdollisuuden aloittaa suomalaissiirtokunnan naisten raamattu- ja keskustelupiiri.

90-luvulla Thaimaasta, Filippiineiltä, Manner-Kiinasta, Turkista ja Bulgariasta tuli tuhansia siirtotyöläisiä Israeliin antaen mahdollisuuden evankelioimistyöhön ja perjantai-illan kokouksien aloittamiseen keskuksessa: joskus koolla oli jopa 200 henkeä, joista monet kastettiinkin. Maliset olivat täysillä mukana tässä työssä ja Ulla sairaanhoitajana oli erityisen tarpeellinen rakennustyömailla käyntien yhteydessä.

Yhdessä Tapani ja Ulla aloittivat myös säännöllisesti kokoontuvat nuorten piirit.

Ruutin, Miikan ja Joonan äitinä Ulla huolehti ja saattoi lapset arkiaamuisin koulutielle turvaten taidollaan tien. Kiitollisina muistamme Ullan yli 30-vuotista työrupeamaa Israelissa. 

* * *

Israelin-lähetti Kerttu Helena Santala syntyi 11.3.1926 ja nukkui pois 6.6.2015 89-vuotiaana. Miehensä työparina Kerttu oli sisäministeri, joka Jerusalemin Shalhevetjah-keskuksen työssä vv.1956—68 ja 1976—88 toimi keskuksen ja koko työalueen kirjanpitäjänä ja sihteerin. Se oli käytännöllisten asioitten hoitamista ja varmistamista. Hänen merkityksensä oli huomattava pappilan ehtoisana emäntänä, sillä Risto toi yhtenään israelilaisia ja kansainvälisiä vieraita keskukseen ja kotiin. Kerrotaan, kuinka joku israelilainen oli kysynyt toiselta suomalaiselta lähetiltä, kuka tämä vieraita palavellut "ISHA RUCHNIT", hengellinen ja henkevä nainen, on. Vastaus kuului: "Pastorimme vaimo." Silloin kuului kommentti: "Onpa sattunut sopivasti."

Ennen muuta Kerttu oli Ismon ja Marjon äiti. Pienen Ismon sairaus ja kuolema on tuttu Riston kirjasta ”Pieni astia Pyhässä maassa”. Äidin kokema tuska esti asiasta puhumisen. Siinä on kuljettu sellaisen syvyyden polkuja, jonka kohdalla saattaa olla kyltti: Pääsy kielletty. Hän meni kipunsa kanssa hautaan, pääsi lepoon rakkaittensa luo.

Virsi 307: 7

Tansanian-lähetti, sairaanhoitaja, terveyssisar Maija Carlsson, s. Neuvonen 16.7.1931 – 8.12.2014 83 v.
Maija lähetettiin Tanganyikaan 1960. Kielikoulun jälkeen hän toimi vv. 1961—64 Marangun sairaalan hoitajana.

Ensin ei löytynyt Maijan muistaneita, kun Etelä-Tansaniasta ei vielä -60-luvulla matkusteltu pohjoiseen, kunnes Marja-Liisa Swantz muisti vaikeimman matkansa Tansaniassa: juna-bussi-juna-bussi Dar es Salaamista Morogoron – Dodoman – Arushan kautta Makumiraan 5-vuotiaan Aili-tyttärensä kanssa, koska  Maija halusi Ailin morsiustytöksi häihinsä. Työkautensa päättyessä Maija avioitui kirkon Makumiran maataloustilan aloittajan amerikkalaisen Carlssonin kanssa v. 1964 alussa.

* * *

Pastori, FT Lloyd Swantz 20.06.1924 – 22.12.2014, 90 v.

Yhdysvaltojen Wisconsinissa syntynyt Lloyd sai nelivuotiaana orpona kolmen sisaruksensa kanssa kristityn kodin isoäitinsä luona. Sen rakkaus ja vieraanvaraisuus heijastui koko hänen elämäänsä.

Myös sota-ajan palvelus Englannin ilmavoimissa lienee ollut näköalapaikka nuorelle miehelle, kun koko Eurooppa tuntui olevan täynnä pakolaisia ja luterilaiset kirkot tarvitsivat työhönsä tukea, jota Lloyd keräsi Amerikasta esittämällä eurooppalaisen pyöräretkensä filmiä.

Opiskellessaan Minnesotan St. Paulin Luther-seminaarissa Lloyd tutustui kurssitoveriinsa Marja-Liisa Aroon, joka valmistautui koulutyöhön Tanganyikaan SLS:n lähettinä. Lloydista toivottiin liikkuvaa lähetyssaarnaajaa, joka voisi organisoida työtä eri puolilla, erityisesti nuoriso- ja lapsityötä Englannin luterilaisessa kirkossa, joka oli 50 000 balttilaisen pakolaisen kirkko. Lähetystyö siis yhdisti heidät. Monet meistäkin ovat vierailleet Euroopan sotapakolaisille aikanaan avatussa Hothorpen Hall-keskuksessa, jonka löytäjä ja aloittaja v. 1952 valmistunut ja papiksi vihitty Lloyd oli, kun hänet oli siunattu tähän erityistehtävään.

Ashiran kirkon täysi srk todisti pariskunnan häitä – marraskuussa -54 – kesken M-L:n työkauden, jonka loputtua he toimivat Hothorpe Hallin isäntäparina ennen kuin Lloyd kutsuttiin Dar es Salamiin rakentamaan luterilaisen kirkon keskusta.  Sieltä me 60–70 -lukujen tulokkaat saimme lämpimän ja vieraanvaraisen tervetulotoivotuksen ja mahdollisuuden tutustua koko perheeseen Intian valtameren rannan vieraanvaraisessa kodissa.

Lloyd oli kaikkien pulassa tai vaikeuksissa olevien auttaja. Siispä Suomeen asettuminen v. 1975 toi ilman muuta kirkollisen kansainvälisen työn käynnistämisen osaksi hänen elämäntehtäväänsä, joka vuosituhannen vaihteessa saattoi laajeta myös Viroon ja Latviaan, kun kokemusta oli niin Amerikasta, Euroopasta kuin Afrikastakin.

Muistamme kiitollisina Lloydin aurinkoista olemusta ja sydämellistä auttajaa

Teksti: Ilm. 7: 14b–17

Virsi 632: 1, 4