Työtoveruus, 1. Raamattuhetki, Olavi Vuori

SLS:n Senioripäivät Päiväkummussa 30.8.-1.9.2022

Raamattuhetki / Olavi Vuori

Hyvät työtoverit!

Tämän raamattuhetken teemana ”työtoveruus”. Meiltä senioreilta työelämä on jäänyt jo taakse. Ainakin se työelämä, jossa saimme palkkaa, vietimme vuosilomaa ja kuuluimme työyhteisöön. Mutta kristityn kutsumuksessa ja Jumalan valtakunnan työssä, ei eläköityminen merkitse kutsumuksen raukeamista. Vain tavat, joilla kutsumusta toteutamme, ovat muuttuneet. Tässä työssä olemme edelleen työtovereita.

Kaksittain

Työtoveruuden pohtimiseen olen valinnut Raamatusta yhden työparin. Jeesuksen strategiaanhan kuului lähettää oppilaansa viemään hyvää sanomaa työpareina. ”Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen lähettääkseen heidät matkaan. Heidän tuli lähteä kaksittain, ja hän antoi heille vallan ajaa ihmisistä saastaisia henkiä.” Mk. 6:7. Samaa työtoveruusstrategiaa Jeesus toteutti myös myöhemmin: ”Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.” Lk. 10:1.

Apostolien teoista näemme, että vielä ensimmäisten seurakuntienkin aikanakin sama ”kaksittain”- strategia koettiin toimivaksi tavaksi levittää evankeliumia. Kun Saul oli - kohdattuaan Jeesuksen Damaskon tiellä - muuttunut hänen vastustajastaan hänen viestinviejäkseen, hän sai ensimmäiseksi työtoverikseen miehen nimeltä Barnabas. Näiden kahden lähetin kumppanuus ja keskinäinen suhde tarjoaa meille monia mielenkiintoisia ja opettavia näkökulmia työtoveruuteen. - Omissa mielikuvissani Barnabas työtoverina edustaa sellaista senioriteettia, joka voi olla meille tämän päivän senioreille rohkaisuna ja esikuvana.

Barnabas - Rohkaisija, Saul - tuhooja

Barnabaksesta emme tiedä kovin paljon. Riittävästi kuitenkin ymmärtääksemme hänen tapaansa toimia työtoverina itseään - ainakin kristittynä - nuoremmalle Paavalille.

Barnabas oli Jerusalemin alkuseurakunnan jäsen. Hänestä kerrotaan: ”Myös Joosef, Kyproksesta kotoisin oleva leeviläinen, jota apostolit kutsuivat Barnabakseksi – nimi merkitsee: rohkaisija – myi omistamansa pellon ja toi rahat apostolien jaettavaksi.” Apt.4:36. Millainen hänen oma polkunsa kristityksi oli ollut, sitä meille ei kerrota. Jotain olennaista hänen persoonastaan kertoo se, että apostolit olivat antaneet hänelle alkuperäisen Joosef-nimen ohella lisänimen Barnabas, Rohkaisija. Hyios paraklesis, joka voidaan kääntää: rohkaisun, lohdutuksen, myötätunnon poika.

Kun mietit omia työtovereitasi vuosien ja vuosikymmenien ajalta, nouseeko sieltä mieleesi joku, jolle sopisi lisänimi Rohkaisija? Millainen Rohkaisija on työtoverina? Hän iloitsee vilpittömästi - kadehtimatta, vähättelemättä, kun hänen työtoverinsa suoriutuu jostain tehtävästä hyvin. Mutta hän pysyy vierellä silloinkin, kun kaikki menee pieleen ja väsymys, turhautuminen ja luovuttamisen mieli valtaa työn tai muun elämän vaikeuksien keskellä. Hän osaa lohduttaa ja osoittaa aitoa myötätuntoa vastoinkäymisen ja menetyksen hetkellä. Rohkaisija jaksaa uskoa, toivoa ja luottaa sinun puolestasi siihen, että selviydyt. Hän kannattelee siihen asti kun omat jalkasi alkavat taas kantaa.

Jos Barnabas oli rohkaisija, hänen tuleva työparinsa oli pikemminkin lannistaja tai suoranainen tuhooja. Hän oli juutalaisuuden puolesta kiivailija, zelootti, josta sanotaan: ”Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan. - Hän uhkui vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan.” Saulia kuvataan. Apt. 8:3 ja 9:1.

Erilaisuus rikkautena

Työtoveruuden syntyminen näiden kahden miehen välille ei inhimillisesti ajatellen ollut kovin todennäköistä. Niin erilaisia he olivat. Toki Saulin kääntymys tasoitti tätä erilaisuutta, mutta se ei poistanut sitä jyrkkää vastakohtaisuutta, joka koski heidän luonnettaan ja tapaansa toimia. Se, että heistä tuli kuitenkin työtovereita osittaa, että erilaisuuden ei tarvitse olla esteenä hyvälle työtoveruudelle. Edellytyksenä kuitenkin on tämän erilaisuuden tunnistaminen ja hyväksyminen ja sen näkeminen enemmän rikkautena kuin rasitteena. Työyhteisökonsulttina olenkin todennut, että monen hyvin toimivan työyhteisön voima piilee itseasiassa juuri siinä, että sen muodostavat erilaiset, erilaisilla luonteenpiirteillä ja lahjoilla varustetut, ja usein myös eri ikäiset  työntekijät. Näinhän on luonnossakin: terveintä metsää on sekametsä. Kun hyvin erilaisista työntekijöistä koostuva työyhteisö toimii hyvin, se osoittaa, että he ovat ottaneet todesta Raamatun neuvon: ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.”

Saulin kasvukipuja

Saul oli nopean toiminnan mies. Kun hän Ananiaksen rukousten kautta oli saanut Damaskon tiellä menettämänsä näön takaisin, hän riensi oikopäätä julistamaan uutta vakaumustaan myös muille: ”Hän alkoi heti synagoogassa julistaa, että Jeesus on Jumalan Poika”. Sama draivi, joka oli ajanut häntä toiminnassa kristittyjä vastaan, näkyi nyt hänen toimissaan uuden Herran palveluksessa. ”Saul sai yhä enemmän voimaa. Vääjäämättömin todistein hän osoitti, että Jeesus oli Kristus ja saattoi näin Damaskon juutalaiset hämmennyksen valtaan.” Apt.9:20,22 - Saulin voimakas toiminta herätti yhtä voimakkaan vastareaktion. Juutalaiset päättivät tapaa tämän mokoman loikkarin. Mutta edes kaupungin portin vartioiminen ei estänyt Saulia pakenemasta heidän kynsistään. Uskonveljet laskivat Saulin yöllä korissa kaupungin muurilta alas turvaan. Apt. 9:25. - Aika hieno kuva muuten työtoveruudesta tämäkin. Joskus hyvä työtoveruus vaatii liian innokkaan ja vaikeuksiin hakeutuvan työtoverin pelastamista  pinteestä, johon tämä on itsensä ajanut.

Saul oli persoonaltaan ja toimintatavaltaan ripeä ja dynaaminen. Hän teki ensin ja ajatteli vasta sitten. Hän halusi saada nopeasti tuloksia aikaan. Hän itse oli kouluesimerkki työntekijästä, jollaisista hän varoitti myöhemmin Rooman kristittyjä: ”Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys.” Tai niinkuin edellisessä käännöksessä sanotaan: ”Heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan.” Room.10:2

Luulenpa, että että meillä on itsekullakin ollut joskus työtoveri, johon tämä kuvaus sopii: innokas, mutta ei taidon mukaan. Tai olisiko peräti niin, että erityisesti uskontien tai työuran alkuajoilta tunnistamme itsemmekin tästä liiasta intoilusta. Sitä leimasi hengellinen kohokuorisuus  tai suoranainen hengellinen narsismi. - Aika vaativaa olla työyhteisössä tai työparina tällaisen työtoverin kanssa.

Saul joutui koulutukseen, jossa häntä valmennettiin työtoveruuteen ja  tuleviin suuriin tehtäviin. Liika into piti karsia ensin pois. Hänen innollaan ajauduttaisiin tulevaisuudessa jatkuvasti törmäyskurssille niin juutalaisten kuin pakanoidenkin kanssa. Siksi hän joutui joksikin aikaan pois näyttämöltä. Galatalaiskirjeen alussa Paavali kertoo uskoon tulonsa jälkeisistä tapahtumista: ”Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä  enkä lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.” Paavali kertoo vierailleensa Jerusalemissa vasta kolmen vuoden kuluttua. Gal. 1:17,18.— Muuten tuo maininta” …en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä” kuulostaa liiallisen alkuinnostuksen ja itsevarmuuden vallassa olevan työtoverin puheelta: - Kyllä minä tiedän, en tarvitse muiden, muka kokeneempien neuvoja!

Barnabas - seniori

Jumalan viisas johdatus Saulin kohdalla näkyy siinä, että hän johdatti juuri Barnabaksen Saulin rinnalle työtoveriksi. Barnabaksen toimintatapaa leimaa rauhallisuus ja harkitsevuus. Tämä ilmeni hyvin Saulin pyrkiessä myöhemmin mukaan Jerusalemin seurakuntaan. ”Jerusalemiin saavuttuaan Saul yritti liittyä opetuslasten joukkoon, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hänestä oli tullut opetuslapsi. Silloin Barnabas tuli hänen avukseen ja vei hänet apostolien luo. Hän kertoi heille, kuinka Saul oli tiellä nähnyt Herran, kuinka Herra oli puhunut hänelle ja kuinka hän Damaskoksessa oli rohkeasti julistanut sanomaa Jeesuksesta.” Apt. 9:26-27.

Tässä näkyy Barnabaksen kypsyys, senioriteetti. Ensinnäkin siinä, että hän uskoi Salin kääntymyksen olevan todellinen. Hän näki pintaa syvemmälle. Hän luotti. Hän näki myös potentiaalin, joka tässä liiankin innokkaassa miehessä oli evankeliumin asialle. Siksi hän oli valmis ottamaan suuren henkilökohtaisen riskin ja asettumaan takuumieheksi Saulin puolesta. Hän rakensi sillan uudelle uskovalle päästä sisälle seurakuntaan. Ja Barnabaksen sanaan uskottiin, koska hänet tiedettiin luotettavaksi ja harkintakykyä omaavaksi seurakunnan jäseneksi.

Myös Jerusalemin vierailu päättyi siihen, että muiden yhteisön jäsenten oli pelastettava Saul tappouhkausten alta: ”Kun uskonveljet saivat tietää kreikankielisten juutalaisten aikovan surmata Saulin, he veivät Saulin Kesareaan ja lähettivät hänet sieltä Tarsokseen.” Apt.9:30. - Saattoi hyvinkin olla, että Bernabas oli tämän kyydityksen takana. Hän ymmärsi, että Saulin olisi hyvä jälleen päästä hetkeksi puhaltamaan liiat höyryt pihalle ennen uusiin tehtäviin ryhtymistä. - Barnabaksen senioriteetti näkyi siinä, että hän ei hötkyillyt, hänellä malttia, kykyä odottaa, antaa aikaa asioille ja ihmisille kehittyä oikeaan suuntaan.

Barnabaksessa oli kypsyyttä, joka herätti luottamusta muissa. Kun sanoma Jeesuksesta alkoi levitä ja Antiokiaan syntyi seurakunta, Jerusalemista päätettiin lähettää edustaja katsomaan, mistä tässä herätyksessä oli kysymys. Kuka olisi siihen sopiva, viisas, harkitseva, tasapuolinen? No, Barnabashan oli tehtävään kaikkein sopivin. Perusteeksi sanottiin, että hän oli ”hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa.” Apt. 11:24.  Antiokiaan, jossa myös pakanoita oli kääntynyt uskoon, ei voinut lähettää ketään nuorta kiivailijaa, jolla oli vielä musta-valkoinen kuva maailmasta ja elämästä. Barnabaksella ajateltiin olevan kykyä erottaa falski ja todellinen kääntymys toisistaan.  Toisaalta hänellä oli avarakatseisuutta ja erilaisuuden sietokykyä hyväksyä sellainenkin Jumalan työ, joka ulottui totuttujen raamien ulkopuolelle.

”Kun Babrabas Antiokiaan tultuaan näki, mitä Jumalan armo oli saanut aikaan, hän ilahtui ja kehotti kaikkia järkkymättä pysymään uskossa Herraan.” , Apt.11:23. Barnabaksen kypsyys näkyi tässäkin: hän osasi iloita myös siitä Jumalan työstä, jossa hän ei itse ollut mukana vaikuttamassa. Hän antoi tukensa toisten tekemälle työlle.

Saulin alkutörmäilyistä huolimatta Barnabas - viisas seniori kun oli - jaksoi uskoa Salulissa olevaan pontentiaaliin.  Antiokian herätysten keskelläkään hän ei unohtanut Salia, vaan ”lähti sitten Tarsokseen etsimään Saulia ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta.” Apt. 11: 25,26

Se oli varmaan tärkeä vuosi Salin kasvamisessa Paavaliksi. Barnabaksen rinnalla - turvallisen ja kokeneen seniorin seurassa - hän sai opetella seurakunnan  hoitamista ja evankeliumin julistamista. Se oli eräänlainen oppimestari-kisälli suhde. Barnabas toimi mentorina aloittelevalle työntekijälle.  Ilmaisu ”yhdessä” - se on hyvän työtoveruuden avainsana. Kun toimitaan yhdessä - vaikkakin erilaisina  ja eri ikäisinä - saadaan myös tulosta aikaan. Tässä työtoveruudessa toisen nuoruuden into ja toisen maltti ja kokemus loivat yhdessä edellytykset tulokselliselle työlle.

Tämä työpari sai luottamusta seurakunnassa yhä enemmän. Juuri heidät valtuutettiin viemään Antiokian kristittyjen kokoama lahja Juudean kristityille. Lähtiessään paluumatkalle Jerusalemista he ottivat mukaansa Barnabaksen serkun Johanneksen, jota kutsuttiin myös Markukseksi.

Ensimmäinen lähetysmatka: vetovastuu vaihtuu

Antiokian seurakunnassa heräsi sitten ajatus lähettää viestinviejiä uusille alueille kertomaan evankeliumia. Pyhän Hengen opastamana seurakunta valitsi tehtävään Barnabaksen ja Saulin. Mukaan ensimmäiselle lähetysmatkalle lähti myös Johannes Markus kaksikon avustajana. - Tällä ensimmäisellä matkalla on mielenkiintoista, että matkan aikana Barnabaksen ja Saulin keskinäisessä marssijärjestys näyttää muuttuneen: alkuun Barnabas mainitaan aina ensin - ja vähitellen vetäjän paikan ottaa Saul, jota aletaan kutsua Paavaliksi.

Hyvä työtoveruus on tätäkin: roolit voivat muuttua matkan varrella. Senioriteetti on sitä, että antaa aikanaan toisten siirtyä vastuupaikoille ja siirtyy itse sivummalle. On niitäkin johtajia, joiden heikko itsetunto ja nöyryyden puute ei salli nuorempien ajavan ohi ja tekevän asioita omalla tavallaan. Väkisin vallassa riippuvat besservisserit estävät uusia voimia kasvamasta vastuuseen ja täyteen potentiaaliinsa. - Herra meitä tällaiselta asenteelta varjelkoon!

Matkan jälkeen ”he purjehtivat Antiokiaan, missä heidät oli annettu Jumalan armon haltuun siihen työhön, jonka he nyt olivat saattaneet päätökseen. Perille saavuttuaan he kutsuivat seurakunnan koolle ja kertoivat, että Jumala oli heidän kauttaan tehnyt suuria tekoja ja että hän oli muillekin kuin juutalaisille avannut uskon oven. He viipyivät sitten jonkin aikaa opetuslasten keskuudessa. Apt. 14:26-27.

Tuon ”jonkin ajan jälkeen” kaksikko matkasi Jerusalemiin. Siellä pidettiin apostolien johdolla kokous, jossa määriteltiin pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen velvollisuudet suhteessa ympärileikkaukseen ja muihin juutalaisten uskonnollisiin tapoihin. Kokouksessa kuultiin myös raportti työparin lähetysmatkasta. ”Kaikki kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, kun nämä kertoivat, miten suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli kansojen keskuudessa tehnyt heidän kättensä kautta.” Apt. 15:12. Mielenkiintoista, että ensiksi mainitaan jälleen Barnabas ja vasta sitten Paavali. Samoin, kun kokouksen päätöstä lähdettiin viemään tiedoksi  Antiokiaan, matkaan lähtivät seurakunnan valitsemat edustajat ”yhdessä rakkaiden veljiemme Barnabaksen ja Paavalin kanssa”. Jälleen: ensin Barnabas ja sitten Paavali. - Ehkäpä Jerusalemin isot apostolit kokivat, että Barnabas oli tuossakin vaiheessa vielä se seniori, joka ikäänkuin vankkana peränpitäjänä parhaiten kykeni huolehtimaan kirkkolaivan oikeasta suunnasta. Elettiinhän koko kristinuskon tulevaisuuden kannalta kriittistä vaihetta, jossa evankeliumi oli murtautumassa juutalaisuuden piirin ulkopuolelle.

Barnabas-johtajat

Hyvät työtoverit! Olen toiminut kirkossamme työnohjaajana, johtamistaidon kouluttajana ja työyhteisökonsulttina kolmella vuosikymmenellä. Olen näissä tehtävissä tutustunut suureen määrään erilaisia työntekijöitä ja työyhteisöjä. Yhä uudelleen olen joutunut ihmettelemään sitä, miten vaikeaa kypsä työtoveruus ja yhteistyö useimmissa työyhteisöissä on. Konflikteja syntyy niissäkin työyhteisöissä, joissa työskentelee lahjakkaita ja kutsumustietoisia työtovereita. On ikäänkuin kasvottomat, irrationaaliset pinna alaiset voimat kylväisivät eripuraa työyhteisöjen keskelle. Valtavasti voimavaroja kuluu keskinäiseen kyräilyyn ja riitelyyn.

Olen todennut, että ratkaiseva tekijä työyhteisön toimintakyvyn kannalta on se, miten työyhteisöjä johdetaan. Johtaja luo hengen johtamaansa yhteisöön.  Johtajan tai esihenkilön persoona ja toimintatapa joko estää tai mahdollistaa toimivan työtoveruuden ja työntekijöiden kasvun täyteen potentiaaliinsa. Pahinta on johtajan narsismi yhdistettynä valtaan. Se lamauttaa hyvänkin työyhteisön. Kypsä johtaja on kuin Barnabas: viisas ihmismielen ymmärtäjä, jolla on psykologista silmää. Hän on vastuunottaja, suunnan näyttäjä, joka luottaa alaistensa kykyyn tuottaa hyvää tulosta. Hän on Barnabas, rohkaisija, joka osaa myös astua sivuun, kun sen aika on.

Välirikko

Hyvän työtoveruuden idylli joutui koetukselle myös Barnabaksen ja Paavalin välillä heidän valmistautuessaan toiselle lähetysmatkalle. Barnabas halusi ottaa matkalle mukaan myös Markuksen, serkkunsa. Hän oli ollut esikoulutuksessa jo ensimmäisellä matkalla. Tosin hän oli Pamfyliasta päättänyt palata takaisin Jerusalemiin. Olisiko tullut nuorelle miehelle äitiä ikävä? Paavali piti tätä luovuttamista niin vakavana, ettei suostunut ottamaan Markusta mukaan uudelle matkalle. Mutta Barnabaskaan ei antanut periksi omasta vaatimuksestaan. Ja niinhän siinä kävi, että työtoveruus Barnabaksen ja Paavalin kesken päättyi tähän välirikkoon. Apt. 15: 36-41.

Kompastuskiveksi muodostui jälleen näiden kahden Herran palvelijan erilaisuus. Paavali ei ymmärtänyt Barnabaksen halua antaa nuorelle Markukselle vielä toinen mahdollisuus kasvaa yhteiseen työhön. Ei, vaikka hän oli itse saanut kompastelujensa jälkeen kutsun työhön Barnabaksen rinnalle. Barnabas oli valmis jopa uhraamaan työtoveruutensa Paavalin kanssa antaakseen Markukselle uuden mahdollisuuden. Barnabas oli pitkämielinen, hän uskoi ihmiseen. Paavali puolestaan oli äkkipikainen ja teki johtopäätökset ihmisestä oikopäätä. - Niinpä Barnabas ja Paavali he valitsivat omat matkakumppaninsa kumppaninsa ja lähtivät matkaan - toki  kuitenkin saman Herran asialle.

Paavalistakin seniori

Matkojensa aikana Paavalilla oli useitakin eri työtovereita. Usein hän puhuu heistä varsin lämpimästi. Esimerkiksi Timoteuksesta hän sanoo: Hän on ”on minun hengellinen lapseni, rakas ja uskollinen poikani”. 1Kor. 4:17. Filippiläiskirjeessä hän kirjoittaa: ”Pyydän myös sinua, uskollinen työtoverini, auttamaan näitä naisia, jotka ovat minun kanssani taistelleet evankeliumin puolesta samoin kuin Clemens ja muutkin työtoverini, joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa.” Fil. 4:3.

Paavalin kyky tehdä yhteistyötä työtovereittensa kanssa kehittyi kokemuksen ja iän myötä. Voisi kai sanoa, että myös hänessä sai sijaa Barnabaksen esikuvan mukainen  senioriteetti.  Jopa hänen aikanaan hylkimänsä Markus pääsi suosioon ja sai kutsun työtoveruuteen. Kolossalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: ”Teille lähettää terveisiä vankitoverini Aristarkos, samoin myös Markus, Barnabaksen serkku, josta olette saaneet ohjeet. Ottakaa hänet vastaan, jos hän tulee luoksenne.” Kol.4:10. Ja Filemonin kirjeessä: ”Sinulle lähettävät tervehdyksensä Epafras, joka hänkin on Kristuksen Jeesuksen tähden vankina, sekä työtoverini Markus, Aristarkos, Demas ja Luukas.” Filemon 24.

Paavalin kirjeistä näkyy, että kertynyt kokemus ja ikä kypsyttivät tästä kiivalijasta seniorin, jolla oli vara puolestaan tukea ja rohkaista työtovereitaan. Toisessa Timoteuskirjeessä hän kirjoittaa riipaisevasti: ”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. —Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua.” 2. Tim. 4:6,11.

Paavalin äänensävykin muuttui ajan myötä lempeämmäksi. Pyytäen Filemonia ottamaan entisen orjansa takaisin, Paavali kirjoittaa: ”Vetoan sinuun poikani Onesimoksen puolesta, jonka isäksi olen vankina ollessani tullut. Lähetän hänet takaisin luoksesi -- hänet, oman sydämeni. Vaikka minulla on Kristuksen antama valta määrätä, mitä sinun tulee tehdä, niin minä rakkauden nimessä mieluummin vain vetoan sinuun tällaisena kuin olen, minä Paavali, jo vanha mies, nyt lisäksi Kristuksen Jeesuksen tähden vankina.” Filemon 8.

- Jumalan koulussa ja iän karttuessa päsmäröinti vähenee ja tilalle kasvaa uudenlaista lempeyttä ja ymmärtämystä.

Hyvät ystävät!

Työelämä on tosiaan meidän useimpien kohdalla päättynyt. Voimme haikeudella ja kiitollisuudella muistella heitä, joiden kanssa yhdessä saimme tehdä työtä omassa kutsumuksessamme. En tiedä teistä, mutta ainakin Maija ja minä muistelemme usein työtovereitamme vuosien varrelta suurella kiitollisuudella. Erityisesti ne suomalaiset ja kiinalaiset työtoverit, joiden kanssa puursimme yhdessä Hongkongin vuosinamme, tulivat hyvin läheisiksi, kuin sukulaisiksi. Vaikka elämä on kuljettanut myöhemmin eri tahoille ja itsekukin olemme ikääntyneet ja raihnastuneet, entiset työtoverit kulkevat edelleen mukana sydämessä ja esirukouksissa. Niin paljon saimme yhdessä kokea. Niin paljon arvokasta opimme toinen toiseltamme.

Joskus ehkä tuntuu, ettei työtämme enää muisteta tai arvosteta. Kokemuksellemme ei enää tässä niin monella tavalla muuttuneessa maailmassa ole käyttöä. Mutta senioreina, jo sivummalle siirtyneinä,  erityinen kutsumuksemme on kantaa esirukouksin heitä, jotka nyt ovat työn eturintamassa. Ja saammehan - mahdollisuuksien mukaan - tukea Jumalan valtakunnan työtä myös aineellisin lahjoin. Olemme edelleen työtovereita.

Ajattelen, että seniorius, jota näemme Barnabaksessa Paavalin työtoverina on lopulta sitä Kristuksen mieltä, josta Paavali kirjoittaa Filippiläiskirjeen toisessa luvussa. Olkoon nämä sanat kehotuksena ja rohkaisuna myös meille, tämän päivän senioreille: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” Fil. 2:5-8.

Kauneinta ihmisessä on hänen nöyryytensä.