Yhteyden salaisuus ja matkakumppanuus

Matleena Pinolan raamattutunti senioripäivillä Päiväkummussa 1.9.2008

Henkilökohtainen näkökulma! Dela liv – dela tro! Yhteys on elämän ja uskon jakamista. Rakennamme yhteyttä silloin, kun jaamme elämäämme ja uskoamme toisten kanssa.

Kyselen, miten yhteys rakentuu matkakumppanuudessa, yhteisessä jakamisessa, yhteisellä tiellä, kahden maan kansalaisina.

Annan omien kokemusten ja ajatusten peilautua muutamiin Raamatun teksteihin. Taustalla yllä näkyvä Andrei Rublevin Pyhän Kolminaisuuden ikoni, joka on peräisin vuodelta 1410. Maalatessaan ikonia Rublevilla oli mielessä kertomus kolmen miehen vierailusta Abrahamin ja Saaran luona Mamren tammistossa. (1. Moos. 18) Ikoni on  kaunis, symboliikkaa täynnä oleva  taideteos. Siinä on jokin salaisuus, joka kiehtoo. Meillä kotona tämä Vieraanvaraisuuden ikoni löytyy monesta paikasta, myös keittiöstä. Mikä on tämän ikonin salaisuus? Olisiko se yhteyden salaisuus? Kolme hahmoa pöydän ympärillä kuvaa Jumalan valtakunnan yhteyttä. Isä, Poika ja Pyhä Henki kumartuneina toistensa puoleen yhteisen maljan ympärillä, yhteisen pöydän ääressä.

Yhteyden perusta

Yhteyden perusta on ristissä, Kristuksen sovitustyössä. ”Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien (juutalaisten ja pakanoiden) välille ja teki näin lopun vihollisuudesta.” (Ef. 2:16) Meillä on yhteys Jumalaan Kristuksen kautta, uskon ja elämän yhteys toisiimme Jumalan lapsina, sisarina ja veljinä.

Ristin pystypuu on ehjä ja tukeva. Jumalan rakastava yhteys ihmiseen pysyy, se ei horju. Ristin poikkipuu kuvaa yhteyttä ihmisten kesken. Poikkipuussa on ihmisen haavoittuvuuden jäljet, puuhun lyödyt naulojen reiät. Yhteys ihmisten kesken on hauras, haavoittuva ja altis särkymään. Sen vaaliminen on vaikea, mutta välttämätön tehtävämme.

Kutsumuksemme on yhdessä tekemistä, kumppanuutta, jakamista, yhdessä vaeltamista, kohti yhteistä kotia. Yhteyden salaisuus avautuu matkakumppanuudessa.

Jeesuksen MINÄ OLEN -ilmaisut kertovat vahvasti siitä, millaiselle perustalle yhteys rakentuu. ja myös siitä, mihin tämä yhteys kutsuu meitä.

 ”Minä olen Elämän leipä.” (Joh. 6:35) ”Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini.” (6:51)

”Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, tulemme osallisiksi tuosta yhteisestä leivästä..” (1. Kor. 10:17)

Yhteys on yhteyttä leivän kanssa (cum panem -> kumppanuus ), yhteyttä Kristuksen kanssa. Yhteyden perusta on olemassa, valmiiksi rakennettu, emme voi rakentaa sitä uudelleen. Tältä perustalta avautuu tehtävämme: leivän ravitsemana eläminen, leivän, uskon ja elämän jakaminen matkakumppanin kanssa, leivän jakaminen siitä osattomille lähellä ja kaukana.  

- ”Minä olen totinen Viinipuu – te olette oksat. ” (Joh. 15:5) Myös tämä Jeesuksen käyttämä kielikuva on vahva ilmaus jo rakennetusta yhteydestä, joka ei ole itsetarkoitus, vaan tehtävä.

(15:8) ”Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani.”

- ”Minä olen TIE.” (Joh. 14:6)

Uusi tie avautui Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen todistajille.

” Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon, hänen ruumiinsa, kautta. ” (Hepr. 10:19–20) ”.. pitäkäämme huolta toinen toisistamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” (10:24)

Jeesuksen jäähyväispuheessa nousee toistuvasti esiin yhteyden ja rakkauden teema. ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:14–15)

Jäähyväisrukouksessa Jeesus rukoilee hartaasti seuraajiensa yhteyden puolesta. (Joh. 17:21–22) Hän tiesi, miten jo seuraavana yönä opetuslasten joukko lyötäisiin hajalle. 
   
Yhteyden ylläpitäjäksi ja vakuudeksi Ylösnoussut Vapahtaja varusti opetuslapsensa Pyhän Hengen voimalla.
 
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ykseys loi perustan uudelle yhteisölle. Tälle perustalle rakentuu meidänkin yhteytemme, matkakumppanuutemme, myös nämä senioripäivät.

Oma henkilökohtainen kokemukseni:

Lähes 40 vuoden aikana Lähetysseurassa yhteyden teema on ollut läsnä monimuotoisena. Päällimmäisenä ilo ja kiitollisuus, että sain tehdä työtä, jakaa elämääni ja uskoani, arkea ja juhlaa suuressa työyhteisössä, joka oli samalla hengellinen koti. Työtoverit – sekä suomalaiset että taiwanilaiset – olivat matkakumppaneita joiden kanssa tunsin – ja tunnen vieläkin – yhteenkuuluvuutta ja yhteyttä, ystävyyttä.  Myös työssä toimistossa olen kokenut samaa yhteisöllisyyden ja matkakumppanuuden ilmapiiriä. Yhteinen tehtävä, matkan suunta ja jaetut matkakokemukset yhdistivät ja tämä yhteenkuuluvuuden side on säilynyt, ainakin osittain.

Haavoittuva yhteys

Tiedämme, että hengellinen työyhteisö voi olla myös hyvin haavoittuva. Avoin ja lämmin yhteys rikkoutuu jostakin syystä.  Ei voida puhua vaikeista asioista, ei katsoa toisia silmiin kohdattaessa, ei osata ojentaa kättä. Uskon, että meillä kaikilla on kokemuksia siitä, miten erottavat muurit saattavat kohota ennen niin läheisen yhteyden välille. Perheessä, suvussa, työyhteisössä, seurakunnassa… Matkakumppanuus joutuu koetteelle.

Yhden vaikeimmista henkilökohtaisista kriiseistä olen kokenut omassa työyhteisössä, omassa hengellisessä kodissa, Lähetysseurassa. Jotkut haavat ovat parantuneet, jotkut yhteydet solmiutuneet uudelleen, mutta jotkut kipukohdat muistuttavat edelleen koetusta kriisistä. Mielessä on kipeä kysymys: miten särkynyt, haavoittunut yhteys, voisi rakentua uudelleen? Onko se mahdollista? Onko se edes tarpeellista? Miten minä voisin olla rakentamassa sitä?

Johanneksen evankeliumissa on esimerkki yhteyden haavoittuvuudesta. Tuttu, mutta aina yhtä puhutteleva kertomus Jeesuksesta ja Betanian Mariasta. (Joh. 12:1–8) Pieni Jeesuksen seuraajien joukko eli tiivistä yhteisön elämää. Opetuslapset ja muut Jeesuksen ystävät olivat hioutuneet yhteen kolmen vuoden aikana. Betanian Marian rakkauden ele oli yhteyden ja ystävyyden osoitus Jeesukselle. Sen vaikutuksesta ”huoneeseen levisi voiteen tuoksu”, rakkauden ilmapiiri. Yhteyden ilmapiirin rikkoutumiseen ei tarvittu muuta kuin yhden opetuslasten kova, arvosteleva kommentti: ”Miksi tämä tuhlaus?” Juudaksen ymmärtämätön asenne varmasti haavoitti Mariaa, joka oli tehnyt rakkauden teon kuunnellen sydämensä ääntä. Kertomus jäi elämään Raamatun lehdillä esimerkkinä haavoittuvasta yhteydestä, ja Maria esimerkkinä naisesta, joka halusi vaalia yhteyttä ja ystävyyttä seurauksista välittämättä. Juudaksen kohtaloksi tuli ero Jeesuksen ja Jeesuksen ystävien yhteydestä.

Opetuslasten keskinäinen yhteys joutui kovalle koetukselle Jeesuksen kärsimyksen päivinä. Getsemanen yössä Jeesus jäi yksin, opetuslapset hajaantuivat kuka minnekin. Kolme vuotta päivittäin yhdessä – ja sitten pelokas joukko kukin omassa surussaan.  Pelko ja epävarmuus, tappion tunne eivät yhdistäneet.  Vaikka he sulloutuivat yhteen huoneeseen, yhteyttä he tuskin kokivat keskenään. Lukkoja oli ovissa ja lukkoja sydämissä.

Miten särkynyt, haavoittunut yhteys rakentui uudestaan? (Joh. 20) Jeesus tuli läpi lukkojen. Jeesus mursi pelon ilmapiirin ja uudenlainen yhteys alkoi rakentua vähitellen. Jeesus pani Tuomaksen puhumaan, sanomaan ääneen epäilyksensä. Hän lähestyi viisaasti Pietaria, joka oli kieltänyt hänet. Anteeksiantamuksesta ja hyväksymisestä syntyi uusi yhteys. Pelon ja pettymyksen seurauksena hajalle lyöty pieni yhteisö löysi kriisin jälkeen yhteisen tien. Matkakumppanuus jatkui – aina maan ääriin saakka!

”Koettelemuksen ajat, jotka murtavat rikki pinnallisen turvallisuuden, vapauttavat usein uusia voimavaroja, joista ei ole tiedetty mitään. Kun yhteisö saamastaan iskusta lähtee liikkeelle, se syntyy uudestaan. Toivo syntyy haavasta.”

Nämä sanat ovat Jean Vanierin kirjasta Elämme Arkissa (Yhteydenpuu-sarja, Sinapinsiemen ry). Ostin kirjan Morbackasta 90-luvun alussa ja siitä tuli minulle jonkinlainen työyhteisön kehittämisen hengellinen opas.  Joskus kaivan tämän irtolehtisen kirjan vieläkin esille.

Vanier teki elämäntyönsä kehitysvammaisille perustamissaan Arkki-yhteisöissä. Näissä yhteisöissä hän tajusi jotakin hyvin olennaista yhteyden salaisuudesta. Vanier on saanut olla hengellisenä ohjaajana monille, mm. Henri Nouwenille, jonka kirjat puolestaan ovat olleet ehkä monen meidänkin hengellisinä oppaina.

”Yksi yhteisön elämänmerkkejä on yhdyssiteiden luominen toisiin. Yhteisö, joka sulkeutuu itseensä, päätyy tukehtumiskuolemaan.  Elävät yhteisöt liittyvät toisiin ja luovat ympäri maailmaa yltävän rakkauden verkoston. … Siemenissä, joita Pyhä Henki kylvää pitkin maailmaa profeetallisina merkkeinä huomispäivästä, on yhteinen henki. ”

Erilaiset yhteisöt täydentävät toisiaan kirkossa, ne tarvitsevat toisiaan. Kaikki ovat oksia ainutlaatuisessa yhteisössä, Kristuksen mystisessä ruumiissa.

Voin palauttaa mieleeni aamuhartaushetket Lähetyskirkossa ja sen kaipauksen, joka oli sydämessäni, kun ajattelin työyhteisöämme. Miten voisimme yhdessä – ja itse omalta osaltani –  rakentaa yhteisöllisyyttä, lujittaa hengellistä matkakumppanuutta, elää avoimien ovien vieraanvaraisena talona, varustaa lähtijöitä ja ottaa vastaan vieraita maailmalta. Miten selvitä yhdessä vaikeiden vaiheiden läpi? Miten luoda avoimia, innostavia yhteyksiä seurakuntiin, lähettäjiin ja myös muihin lähetysjärjestöihimme.  Silloin ei vielä puhuttu verkostoitumisesta, mutta halusimme kyllä luoda yhteyksiä monin eri tavoin. Mitä olisivat ”rakkauden verkostot” omassa työyhteisössämme ja myös sieltä ulospäin? (Fil. 2:1–5)

Yhteyden salaisuus

Pyhän Kolminaisuuden ikonissa pöydän yksi sivu on tyhjä. Siinä on paikka yhdelle! Kenelle? Kuvan katselija voi oivaltaa: paikka minulle, paikka sinulle, ikonin edessä rukoilevalle. Rublev kertoo ikonin kielellä, että meillä jokaisella on paikka Jumalan pöydässä, luotuina, lunastettuina, Pyhän Hengen opastamina.

Voimme myös asettaa tälle paikalle lähimmäisemme, läheisen tai kaukaisen. Kun rukoilemme hänen puolestaan, asetamme hänet kolmiyhteisen Jumalan hoitoon.

Tässä avautuu yksi yhteyden salaisuus: Jumalan pöydässä olemme kumppaneita, jotka jaamme yhteistä leipää. Tästä avautuvat huikeat näköalat yhteyteen ja yhteiseen lähetystehtävään, leivän jakamiseen, sielun ja ruumiin hoitamiseen.

Vielä yksi havainto Pyhän Kolminaisuuden ikonista: jokaisella hahmolla on kädessään sauva, pyhiinvaeltajan matkasauva. Olemme matkalla, yhdessä, kohti yhteistä päämäärää. Tie kantaa, tie vie eteenpäin, tiellä kuljetaan yhdessä vaeltavana Jumalan kansana. Joskus saatan kulkea pitkiäkin taipaleita yksin, vailla matkaseuraa. Elämässäni saattaa olla vaiheita, jolloin tunnen kulkevani kuin syrjässä valtaväylistä. Kuljen omaa pientä polkuani, josta katselen toisten reipasta kulkua. Usein kompastelen, hidastelen ja väsyn. Mutta tiedän, että kuulun yhteisöön, Kristuksen seuraajiin, ”sen tien kulkijoihin”, kuten ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin. 

Yhteyden salaisuus avautuu vähitellen matkakumppanuudessa, jossa koetaan yhteisen matkanteon ilo. Nouwen kuvaa tällaista iloa  ekstaasiksi (lat. ex = ulos, stasis = pysähtyneisyys). Ulos pysähtyneestä, staattisesta tilasta vaeltamiseen, eteenpäin kulkemiseen yhdessä, kokemaan yhteyden tuomaa iloa. Myös yhteistä surua! Usein suru ja ilo kulkevatkin yhdessä, samassa sydämessä, yhtä aikaa. Työtoverimme ja ystävämme Martti Kauppisen siunaus- ja muistotilaisuudessa muutama päivä sitten (29.8.) oli läsnä syvä yhteyden ja matkakumppanuuden ilmapiiri!

Lopullisesti yhteyden salaisuus avautuu vasta matkan päässä, juhla-aterialla Siionin vuorella. (Jes. 25:6–8) Täydellinen yhteys on totta vasta silloin, kun kaikki yhteyttä rajoittavat esteet ja muurit on poissa. Vasta silloin saamme vastauksia myös omiin kipeisiin kysymyksiimme – jos silloin enää siihen on edes tarvetta!

”…nyt katselemme vielä kuin kuvastimessa, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin…” (1. Kor. 13:12)