Senioripäivät 24.8.2010 Päiväkumpu / Raili Huopainen

Hyvät Lähetysseniorit!

Paljon kiitoksia kutsusta tähän tilaisuuteen! Arvostan suuresti sitä, että museoasia on otettu ohjelmaan mukaan.

Museoista yleistä

Sana museo pohjautuu antiikin Kreikan sanaan museion, joka tarkoitti muusille, taiteiden ja tieteiden jumalattarille pyhitettyä paikkaa. 1700-luvulla latinan sana Museum vakiintui tarkoittamaan kokoelmien säilyttämistä ja näyttämistä yleisölle.

Suomi on museoiden luvattu maa. Suomessa on yli tuhat museota. Suurin osa museoista on vain kesäaikaan avoinna olevia kotiseutumuseoita. Kaikkien toiminnassa on kuitenkin samanlaiset päämäärät: tallentaa, säilyttää ja esitellä oman alueensa tai aiheensa mukaista aineellista kulttuuriperintöä. Museot harjoittavat kokoelmiinsa ja aihealueisiinsa liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa.

Museoita on hyvin erilaisia. On suuria valtakunnallisia ja maakunnallisia ja alueellisia museoita, erikoismuseoita, kotiseutumuseoita. Valtakunnalliset museot kuten Suomen kansallismuseo, Valtion taidemuseo ja Luonnontieteellinen keskusmuseo tallentavat ja esittelevät koko kansakunnan yhteistä historiaa ja taidetta ja luontoa. On museoita, jotka tallentavat ja esittelevät vain yhden merkittävän henkilön elämäntyötä (esim. Mannerheim-museo tai Ainola), on ulkomuseoita (kuten Seurasaari) tai vain yhteen tiettyyn ilmiöön tai esineryhmään keskittyviä erikoismuseoita.

Suomen Lähetysseuran museo luetaan etnografisten museoiden joukkoon, sillä sen kokoelmat liittyvät Euroopan ulkopuolisiin kulttuureihin. Etnografisia museoita on Suomessa kolme: Kulttuurien museo Helsingissä, Helinä Rautavaaran museo Espoon Tapiolassa ja Suomen Lähetysseuran museo Kumbukumbu. Museo on muistin ja muistamisen paikka. Lähetysseuran museo kertoo Suomen Lähetysseuran työn historiasta, mutta se on myös KUTSUMUKSEN muisti.

Yli tuhannen museon joukossa on 169 ammatillisesti hoidettua museota. Ne saavat lakisääteistä valtionosuutta ja niiden toimintaa ohjaa lainsäädäntö. Kumbukumbu kuuluu tähän joukkoon. Keskeisiä lakeja ja asetuksia ovat mm. Museolaki ja asetus, muinaismuistolaki, rakennussuojelulaki, laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta jne. Lisäksi museotoimintaa ohjaavat Kansainvälisen museoneuvoston eettiset säännöt, joiden mukaisesti museoiden kaikkialla maailmassa edellytetään toimivan.

Kokoelmat ovat museon ydin. Museon keskeisimpiä tehtäviä on kokoelmien asianmukainen tallentaminen, näytteillä pitäminen, tutkimus ja kartuttaminen. Hyvin ajankohtaista ja opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa työtä on tällä hetkellä museoesineiden ja kuvien digitaalinen luettelointi ja kuvaaminen WebMusketti-tietokantaan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten yhteiskunnan muutokset vaikuttavat museotyöhön: tämä liittyy koko yhteiskunnan teknologiseen kehitykseen. Suurelle yleisölle kokoelmat avautuvat Suomen Museot on line -hakujärjestelmän kautta. Sen avulla digitaalisessa muodossa olevia museokokoelmia voi hakea, selata ja katsella verkossa. Musketti-museotietojärjestelmä on yhteen sovitettavissa myös kansainvälisiin yhteishakujärjestelmiin. Tämä on tärkeää erityisesti niissä maissa, joista kokoelmat ovat peräisin.

Etnografisen museon haasteena, myös meillä, ovat kokoelmat, jotka liittyvät Suomen ulkopuolisten kansojen ja yhteisöjen kulttuuriperintöön. Sen tiedon mukaan mikä museolla on, kokoelmia ei ole hankittu epärehellisin tai laittomin keinoin. Kokoelmissa ei ole ihmisruumiin jäänteitä.

Kun esine siirretään alkuperäisestä yhteydestä museoon, sen merkitys muuttuu. Esine sinällään ei kanna mukanaan informaatiota merkityksestään. On tärkeää, että kaikki esinettä koskeva tieto dokumentoidaan mahdollisimman tarkasti. Esineen historiaan liittyy myös kerääjän historia. Kokoelmat herättävät paljon kysymyksiä, joihin kokoelmatutkimuksen avulla pyritään löytämään vastauksia. Miksi juuri nämä esineet on tuotu Suomeen? Mistä ja miten ne on hankittu? Mitä niillä on haluttu kertoa? Museo on kokoelmia esitellessään aina ulkopuolinen tulkitsija. Eri puolilla maailmaa on jo varsin pitkään käyty keskustelua siitä, kenellä on oikeus kenenkin historiaan. Kysymys "Who owns the past?" esitetään nyt entistä useammin museoille.

Museo pyrkii toiminnassaan kaikin tavoin ottamaan huomioon sen, että sen kokoelmiin kuuluvilla esineillä voi olla suuri merkitys kansalliselle, alueelliselle, paikalliselle, etniselle, uskonnolliselle tai poliittiselle identiteetille niissä maissa ja yhteisöissä, joista ne ovat peräisin. Tämä tulee nykyään hyvin selvästi esiin erityisesti namibialaisen esineistön kohdalla.

Tähän liittyy myös kysymys kokoelmien palauttamisesta, joka on kansainvälisessä museokentässä hyvin ajankohtainen ja vaikea kysymys. Suomalaiset museot eivät juurikaan joudu tämän kysymyksen eteen, mutta Suomen Lähetysseuran museossa se nousee aika ajoin esille. Lähetysseura on palauttanut Namibiaan oukwanyamalaisen valtakiven, kuninkaan tunnuksen, joka oli vuonna 1947 annettu Suomeen säilytettäväksi siksi aikaa kunnes maan olot vakiintuisivat. Vuonna 1995 valtakivi palautettiin. Laki ja asetus (1999) kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta koskevat myös meidän kokoelmiamme. ts. sellaisia ulkomailla valmistettuja esineitä, jotka ovat olleet Suomessa 100 viimeisen vuoden aikana vähintään 50 vuotta. Yleensä lupaviranomainen on Museovirasto, joissakin tapauksissa, jos esine luovutetaan EU:n ulkopuolelle, tarvitaan EU:n lupa.

Museo on valmis kehittämään yhteistyötä ja osallistumaan keskusteluun kokoelmien palauttamisesta alkuperämaiden kanssa. Kansainvälisen museoneuvoston ohjeiden mukaisesti keskustelun tulee tapahtua puolueettomasti ja perustua tieteellisiin, ammatillisiin ja humanitaarisiin periaatteisiin. Lisäksi on otettava huomioon paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö.

Lähetysmuseon synnystä: Suomen Lähetysseuran museo täyttää ensi vuonna 80 vuotta, ja ensimmäisestä lähetysnäyttelystä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Kiinalais-afrikkalainen näyttely järjestettiin Helsingissä tammikuussa 1911. Erland Sihvonen (1873-1967) oli asiassa hyvin aloitteellinen. Näyttely herätti niin laajaa kiinnostusta, että näyttelyjä alettiin järjestää myös muualla Suomessa. Näyttelyiden suosio synnytti myös ajatuksen, että Helsinkiin arkkitehti K. A. Wreden suunnittelemaan Lähetystaloon olisi saatava Lähetysmuseo. Museon avajaiset pidettiinkin tammikuussa vuonna 1931.

Tehtävistä: Kokoelmatyö, jota äsken kuvailin, on keskeisintä museotyössä. Jos kokoelmia ei hoideta asianmukaisesti, ne tuhoutuvat, tieto katoaa ja esineet muuttuvat merkityksettömiksi kuriositeeteiksi. Mutta kokoelmatyö on "kulissien takaista" työtä. Se osa museotyöstä, minkä yleisö, asiakkaat näkevät, ovat näyttelyt, opastukset, erilaiset tapahtumat, opetustoiminta, julkaisut tai muut sellaiset valmiit tuotteet.

Merkityksestä: Nykyään museot sijoitetaan hyvinvointipalvelujen joukkoon. On tutkimuksia, jotka osoittavat, että kulttuurilla on merkittävä vaikutus ihmisen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Erityisesti ahkera museossa käynti pidentää ikää.

Mekin joudumme kysymään, mikä on meidän museomme tehtävä ja merkitys tässä ajassa. Maailma on paljon pienempi nyt kuin 100 vuotta sitten. "Eksoottinen" vanha maailma on kadonnut. Vieraiden kulttuurien ja uskontojen edustajat asuvat naapurissamme.

Monikulttuurisuus Suomessa on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla, nyt puhutaan vieraista uskonnoista, uskontojen välisestä dialogista. Harvalla suomalaisella museolla on valmiuksia tai edes tarvetta käsitellä tätä aihetta. Meille se on haaste ja mahdollisuus.

Kulttuurien muutos ja sen muutoksen kuvaaminen on minusta hyvin mielenkiintoista museotyössä. Mutta meillä on myös vastuu siitä, millaisen kuvan annamme, sillä kun puhumme vieraista kulttuureista, olemme aina ulkopuolisia tulkitsijoita.

Kävijöistä: Helsingissä museot joutuvat kilpailemaan turistien ajasta. On selvää, että turistivirrat ohjautuvat suuriin museoihin, kuten Kansallismuseo, Ateneum ja Kiasma. Kumbukumbun kävijöistä suurin osa on erilaisia ryhmiä: koululais-, opiskelija-, rippikoulu-, seurakuntaryhmiä jne. Kävijämäärien potentiaalinen kasvu on ryhmäkävijöissä. Meillä onkin paljon annettavaa erilaisille ryhmille. Siksi museopedagoginen työ on yksi museon painopisteistä.

Vapaaehtoistyö museossa: Mielessäni on usein ollut ajatus vapaaehtoistyöstä, jota museo voisi tarjota ja jota se tarvitsisi.

Seniorisivuilla on jo kirjoitettu muisteluksia. Jatkakaa sitä. Muistiin merkitseminen on arvokasta ja korvaamatonta. Erilaisia kertomuksia, kokemuksia ja sattumuksia, joita lähetystyöntekijät työssään vieraiden kulttuurien parissa ovat kohdanneet, museokin voisi käyttää näyttelyjen opastuksissa, opetusohjelmissa ja monissa muissa yhteyksissä.

Tarvitsisimme senioreiden asiantuntemusta myös kokoelmatietojemme täydentämisessä. Mitä enemmän jostakin esineestä, sen valmistuksesta, käyttötavoista yms. tiedetään, sen merkityksellisempi se on museon kokoelmissa. Senioreilla on varmasti paljon sellaista tietoa, jota mistään kirjallisuuslähteistä ei löydy! Kokoelmissa on paljon esineitä, joiden tiedot puuttuvat tai ovat hyvin vajavaisia. Tiedon sirpaleetkin auttaisivat meitä.

Myös valokuvakokoelmissa riittää tunnistettavaa. Vanhoihin kuviin liittyvää tietoa on yhä vaikeampi löytää. Valokuva on kuitenkin sitä käyttökelpoisempi ja todistusvoimaisempi mitä enemmän kuvan sisältämästä informaatiosta tiedetään. Sen historiallinen ja arkistollinen arvo kasvaa.

Näyttelyhankkeissa voisimme myös tehdä yhteistyötä senioreiden kanssa. Itse asiassa ensimmäinen idea on jo toteutunut: TUKUTUKU, Vauhtia savannilla -näyttely syntyi senioreiden, miesten, ajatuksesta, että museon näyttelyihin täytyy saada miehistä näkökulmaa – ja se näkökulma oli lähetyksen autot. Seppo Laitakarin, Olle Erikssonin, Seppo Kalliokosken ja monien muiden työllä ja tuella näyttely toteutettiin. Tämä näyttely ei olisi toteutunut ilman senioreiden ajatusta ja apua. Ei ainakaan niin hauskana kuin se nyt on. Näyttely on ollut hyvin suosittu ja se on esillä 13.3.2011 asti.

Uusista aiheistakaan ei varmasti tule pulaa! Toisenkin idean – joka sai vauhtia Marjatta Puiston tapaamisesta – toteutusta suunnitellaan. San-heimoon liittyvä näyttelyidea on kypsymässä! Näitä hankkeita me suunnittelemme aina hyvissä ajoin etukäteen. Näyttelyn toteutus ideasta valmiiksi näyttelyksi kestää vähintään vuoden.

Ryhmät haluavat lähes aina opastuksen. Ryhmiä on lapsiryhmistä eläkeläisiin, joten sama opastus ei käy kaikille. Koulut pyytävät opastuksia tietyistä aiheista, rippikoululaisille halutaan omanlaisensa opastus samoin eläkeläisryhmille jne. Tässä olisi mielenkiintoinen yhteistyönmahdollisuus. Voisimme järjestää erikoisopastuksia, joissa seniorit toimisivat keskusteluoppaina. Uskoisin, että niistä tulisi suosittuja. Tai koululaisryhmien tapaamisia. Hyvin mielenkiintoista olisi tarjota myös päiväkotilapsille tuokioita lähetysmummin tai -vaarin kanssa.

Monet kansainväliset tutkimukset ovat löytäneet yhteyksiä taiteen ja kulttuuritoiminnan positiivisista vaikutuksista muistiin. Jotkut museot ovatkin ryhtyneet järjestämään muistelutyöpajoja ehkäistäkseen muistihäiriöiden kehittymistä. Olisi aika hauska päästä muistelemaan seurakuntien vanhojen lähetyspiirien ja -ompeluseurojen kanssa.

Jos joku tuntisi käytännön työt enemmän omikseen, niin niitäkin löytyy sekä museossa että kirjastossa. Lähitulevaisuudessa meillä on edessämme muuttoja. Kokoelmia pakataan ja varastoidaan.

Kirjasto tarvitsisi asiantuntija-apua kirjaston kokoelmien läpikäymisessä nyt heti syyskuusta alkaen aina toukokuuhun asti uusiin tiloihin muuttamisen takia. Kirjastonhoitaja ottaisi mielellään vastaan yhteydenottojanne. Myös kirjaston muuttoon ja uusiin tiloihin järjestämisessä kirjasto tarvitsisi apua. Siihen liittyy mm. kirjojen uudelleen luokittelua.

Kumbukumbu on osa Lähetysseuran työtä. Museo osallistuu ja tukee Lähetysseuran strategiaa niillä keinoin, joita sillä on käytettävissään.Museon avajaisissa 9. tammikuuta 1931Tampereen piispa Jaakko Gummerus piti puheen, jossa hän pohti sitä, "miten tällaiset havainnolliset nähtävyydet (siis museo) voivat olla omiaan synnyttämään lähetysmieltä sydämissä". Viime kädessä siitä on kysymys myös Kumbukumbun työssä.

 (KUMBUKUMBU on suahilin kieltä ja tarkoittaa muistia, muistoa.)